Kyseessä Solmaster UR300 lattiamaali betonilattialle maalattruna.
Maalin tuoteselosteessa on teknisenä tietona: "Uudelleen maalattavissa 1 h kuluttua, Kevyeen käyttöön otettavissa 2 h jälkeen. Lopullinen lujuus kolmen (3) vrk kuluessa."
Miten mahtaa olla, onko uudelleen maalaamiselle myös joku takaraja? Vai onko ihan ok, että maalaan toisen kerroksen vasta esimerkiksi parin päivän eli 48 tunnin jälkkeen, jolloin lopullinen lujuus on ehkä jo saavutettu?
Vaatiiko esimerkiksi hiontaa ennen uudelleen maalausta, jos maali on ehtinyt kuivua lopulliseen kovuuteen?
Kysymys tuli ajankohtaiseksi tilanteessa, jolloin myyjäliike tai Solmaster ei ole puhelimitse tavoitettavissa.
Kysymys uudelleen maalaamisesta eli toisen kerroksen maalaamisesta
Anonyymi-ap
2
718
Vastaukset
- Anonyymi
Vastaan omaan kirjoitukseeni! Soitin aamulla maalin myyneelle myyjälle ja sain tiedon, että onhan siinnä uudelleen- eöi päällemaalauksessa myös takarajaakin,. Eli ei olisi hyvä päästää kuivumaan liikaa, esimerkiksi lopulliseen kovuuteen, koska silloin tarttuminen maalipintojen välillä ei ole ehkä niin hyvä kuin voisi olla-.
No vähän jostakin kohdin hioinkin 2 vrk vanhaa maalipintaa, ei olisi ehkä tasrvinnut, mutta kunhan nyt yritin kyseisellä maalilla mahdollisimman hyvää tulosta. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1383936Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.372486Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442128Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231164Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711072- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63906Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825- 44825