cattolica

tarkotus olisi lähteä syyskuun alussa cattolicaan. mitä siellä ja lähiympäristössä siihen aikaan voi tehdä, nähdä ja harrastaa?
Millaista on merivesi? luin jostain että olisi sameaa ja leväistä, pitääkö paikkansa? hotellissani ei nimittäin ole uima-allasta...
pärjääkö englannilla, vai pitääkö opetella italian alkeita ennen matkaa? kaikki vinkit tervetulleita, kiitos :)
51668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Palasin Cattolicasta (lausutaan Cattoolica, paino toisella tavulla) viime perjantaina. Paikkahan on pieni eikä siellä ole kovin paljon tekemistä, joten jos kannattanee lähteä bussilla tai junalla lähiympäristöön tutustumaan myös. Me emme tosin paljonkaan liikkuneet helteiden takia, vaan loikoilimme rannalla ja uimme.

Merivesi on ok, hieman sameaa tosin ja välillä on vihreää kasvillisuutta riesana. Ranta on kyllä kiva, hienohiekkainen ja loiva. Kansa siellä viettää muutenkin aikaansa enemmän rannalla, ei niinkään hotellien altailla, jos sellainen sattuu olemaan.

Kielellisesti me pärjäsimme englannin, italian ja elekielen sekoituksella ;-) Italiasta kyllä oppii helposti muutamia sanoja paikan päällä. Jos osaat saksaa, siitä on apua, koska sitä ne puhuvat paremmin kuin italiaa.

Jos muuta kysyttävää, niin ole hyvä vaan eli prego!

Äänestä

Cattolicassa ei ole juurikaan tekemistä mutta sieltä pääsee helposti bussilla San Marinoon. Matka kestää muistaakseni tunnin verran. Ja junalla kannattaa lähteä esim. Venetsiaan. Sinnekkään matka ei kovin kauan kestä.
Cattolicassa järjestetään markkinat aina lauantaisin ja sieltä löytää edullisesti vaikka mitä. samoin ostoskadulla on paljon kivoja pieniä kauppoja. Niissä saa aikansa hyvin kuluun. Ja muistaakseni jossain ihan lähellä oli myös joku akvaario-juttu.
Cabice montelle pääsee kävellen (ja bussilla) ja sieltä on eri hienot näköalat ja hyvää ruokaa. Matkan varrella on Baia Imperiale, yksi euroopan suurimpia discoja (ainakin meille näin sanottiin).

Rannassa taisi olla jonkin verran levää mutta vesi oli kyllä kirkasta sillon kun me siellä oltiin. (ja aallonmurtajalla oli valtavasti pieniä mustia rapuja). Jos haluaa ni rannalta voi vuokrata 2 rantatuolia ja varjon. Maksoi muistaakseni jonkun 10 euroo/päivä.

Muista syödä paljon jäätelöä!!!

Äänestä
  • San Marinoa suosittelen minäkin, matka ei ole pitkä ja maisemat ovat hienot.

    "Akvaario-juttu" on Le Navi, joka on ihan keskustan tuntumassa. Se on siis Linnanmäen Sea Lifen tyylinen paikka.

    Rantatuolien ja varjon vuokraus maksaa 15 e/päivä, mutta jos vuokraatte esim. 3 päiväksi, on hinta 40 euroa.

    Jäätelö ON hyvää ja samaten kannattaa kokeilla paikallista lounasruokaa piadinaa.

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    San Marinoa suosittelen minäkin, matka ei ole pitkä ja maisemat ovat hienot.

    "Akvaario-juttu" on Le Navi, joka on ihan keskustan tuntumassa. Se on siis Linnanmäen Sea Lifen tyylinen paikka.

    Rantatuolien ja varjon vuokraus maksaa 15 e/päivä, mutta jos vuokraatte esim. 3 päiväksi, on hinta 40 euroa.

    Jäätelö ON hyvää ja samaten kannattaa kokeilla paikallista lounasruokaa piadinaa.

    hinnat on tainneet nousta siitä kun oon siellä käynyt. Le Navihan se paikka oli. Ei ehditty käydä siellä mutta mieli olisi tehnyt.
    Jäätelön takia voisin vaikka muuttaa Italiaan. =O)

    Äänestä

sellasta olisin vielä kysyny, et miten suhtaudutaan yksin matkustaviin naisiin italiassa? ymmärsin että cattolica on ihan ok, mut roomassakin aion käydä ja olen saanut erinäisiltä tahoilta kuulla, että se ei olisi ihan viisasta. ei minua kovin helposti saa peloteltua, mutta olisiko syytä varautua johonkin?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


matkustaja kirjoitti:

tarkotus olisi lähteä syyskuun alussa cattolicaan. mitä siellä ja lähiympäristössä siihen aikaan voi tehdä, nähdä ja harrastaa?
Millaista on merivesi? luin jostain että olisi sameaa ja leväistä, pitääkö paikkansa? hotellissani ei nimittäin ole uima-allasta...
pärjääkö englannilla, vai pitääkö opetella italian alkeita ennen matkaa? kaikki vinkit tervetulleita, kiitos :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu