Kissani on kärsinyt ripulista koko sen ajan, kun on minulla ollut n. 2 kk. On hoidettu jos jonkinlaisilla lääkekuureilla ja lääkärikin on jo sanonut, että ei taida enää keksiä keinoja. Parhaillaan on lopuillaan antibioottikuuri suolistotulehdukseen ja sen jälkeen kuulemma katsotaan mihin suuntaan kissan vointi kääntyy.
Kissa tulee hyvin kurjista oloista. Äskettäin kuulin ex-omistajalta, että kissalla on coronavirus ja että ripuli on kestänyt jo hyvin pitkään. Coronaviruksen aiheuttaman ripulinhan pitäisi parantua itsestään, mutta missä ajassa? Jossain puhuttiin kuukausista. Pelkään myös viruksen muuntumista FIP:ksi.
Onkohan paranemisesta enää mitään toivoa? En haluaisi luopua rakkaasta lemmikistä, varsinkin kun se on muuten iloinen ja pirteä ja painoakin on saanut luonani lisää (oli aliravittu tullessaan). Kuitenkin tiedän, ettei tuon ripulin kanssa voi ikuisesti elää. Ei siis ole kyseessä vain hieman löysä vatsa, vaan kissa tiputtelee ulostetta jatkuvasti. Välillä on hieman parempia päiviä, sitten taas huonompia. En yhtään enää tiedä mitä tehdä :(

Vastaukset 8
Vanhimmat
Mitä kokeita kissalle on tehty, kun SINÄ olet käynyt sen kanssa eläinlääkärillä? Tulokset?
...ole otettu mitään erityisiä kokeita. Kissaa on lähdetty oireiden perusteella hoitamaan sulkien kai ensin tavallisimpia sairauksia pois laskuista ja koska lääkitykset eivät ole tehonneet, nyt varmasti tarvitaan tarkempaa selvitystä, ainakin tuo coronavirus-testi. Eiköhän lääkäri tiedä parhaiten mitä tekee.
Halusin lähinnä kysyä sitä, onko muilla coronaviruksen kanssa samanlaisia kokemuksia? Kissallani on kuulemma ollut ripulia ainakin jo yli vuoden (ellei sitten jo paljon pidempään), joten voiko paranemista enää tässä vaiheessa odottaa?
Kissasta kannattaa ehdottomasti tutkia nyt pian veriarvot ja suosittelen myös kakkanäytetteen ottoa ja siitä giardian tutkimista.
Vaihda eläinlääkäriä kun hoito on tollasta arvailua ja keinotkin näyttää olevan loppu. meidän eläin lääkäri määräsi ensin monenlaiset testit ja kokeet, sitten vasta lääke kokeiluja.
meillä on hiukan samaa ongelmaa..kissa sai ripuliin ensin amovettia no ei auttanut sitten kokeiltiin dihydrostreptomycinia eikä auttanut sekään ja sitten piikitin kissaani (apua nyt tuli ajatus katkos)no jotakin lääkettä muutaman päivän eikä auttanut sekään!Meillä kissalla pahimmillaan ripuli oli semmoista aivan hallitsematonta eli kakkavana tuli perässä mihin vaan kissa meni (no ei nyt onneksi kokoaikaa)!
Nyt on maha hieman rauhoittunut kun olen katsonut mitä syötän olen pelkkää lihaa antanut ja acanan raksuja jos ei ala auttaa niin täytyy taas mennä lääkäriin..juurikin tuossa eilen laitoin puhtaat matot takasin lattiaan kun maha ollut hiukan parempi mutta ei ne kauaa puhtaina pysynyt:(
...todella tutulta. Kuinka kauan teillä on tuota jatkunut? Ja kissa on muuten pirteä? Välillä alkaa itsekin väsyä jatkuvaan kissan perässä siivoamiseen, mutta kun en pelkästään sen takia aio kissasta luopua. Eri asia sitten, jos kisu menee muuten huonoon kuntoon eikä parannusta ole, sitten ainut vaihtoehto on lopullinen nukutus :(
Lääkärireissu taas edessä, kunhan nyt syy viimeinkin selviäisi...
Ja pian..! Pyydä ottamaan ensiksi verikokeet josta näkee tulehdus arvot ja corona viruksen arvot näkee samalla kertaa. Ripuliin on niin monia syitä että vaikea mennä sanomaan heti mistä johtuu.
Meillä meni ripuloiminen pikkuhiljaa ohi kun jätin viljalliset kissanruuat kokonaan pois..