Ristikkoalan keskittyminen

Keesing on ostanut erittäin suuren osuuden suomalaisesta ristikkotuotannosta. Sehän käytännössä merkitsi sitä, että market- ja kioskimyynnissä on enää kaksi merkittävää ristikkolehtiä tarjoavaa tahoa. IS:n oheislehti Mantan MAINIOT Ristikot on myös. Muita ei varmaan ole. Oletukseni on, että nyt Keesingillä olisi vähintään 60% osuus.

Myös tilauksissa tilanne on lähes sama. Joitakin pieniä ristikoita tarjoavia firmoja on, mutta niiden merkitys on marginaalinen.

Sen paremmin Keesing kuin Grawiko ei ole ollenkaan ajatellut nettilehtiä. Luulisi, että ainakin nuoret olisi niistä kiinnostunut. (Virtuaali)näppäimistöllä voi ratkoa vain osan tehtävistä (ei toimi tavuristikoilla eikä erikoisen muotoisillä ristikoilla).

Netissä on Magna-niminen sovellus, jolla itse ratkon ristikoita. Siinä on myös kimpparatkontamahdollisuus eli samaa ristikkoa voi ratkoa yhtä aikaa useampi henkilö, jotka voivat kommentein, chat-laatikolla tai puhumalla auttaa toisiaan. Luulisi sellaisesta nuorten olevan kiinnostunut.

Keesing lupaa, että kunnioittaa jokaisen maan ristikko perinteitä, Suomessa se tarkoittaisi kuvaristikoiden säilymistä. Saa nähdä, mitä keskittymisestä seuraa. Seuraako paljon hyvää vain ristikoiden alamäki.

Pohdin asioita myös sivustollani.

63

718

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko vaihtanut Magman Magnaan?

    • Anonyymi

      Demokratslandella ehtyy saldot ennen arvoituksen lopullista selviämistä.

    • Jotta digituotanto tulisi enemmän, Bulls saisi ostaa puolestaan Grawikon. Bullsila olla digituotantoa runsaasti nimittäin ja sillä alallla kilpailu voisi kirittää Keesingiä.

      • Anonyymi

        Ei oo totta, Huuhaa alkaa järjestellä yrityskauppoja, varmaan lähtee postia Bullsille, ihan vinkkinä vaan. Ja Grawikolle, jos Bulls ei vastaa. Ja ties minne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo totta, Huuhaa alkaa järjestellä yrityskauppoja, varmaan lähtee postia Bullsille, ihan vinkkinä vaan. Ja Grawikolle, jos Bulls ei vastaa. Ja ties minne.

        Ordnung muss sein ja tietenkin Keisarin järjestys. Nyt on Keisarilla tuhannen taalan paikka järjestellä ristikkoyhteisö uudestaan. Keesingiä tuskin kiinnostaa kehittää Sanariksen kotikutoista palstaa. Todennäköisesti korvaa sen Magmalla ja Keisari saa välityspalkkion. Kyllä Eki ja fanboyt saavat nyt pitkän nenän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei nyt pistettäisi asiaa vitsiksi. Ymmärrän kyllä tuon ironian.

        Keesingiä tuskin todellakaan kiinnostaa kehittää Ekin foorumia juuri sen kotikutoisuuden vuoksi. Tuskin myöskään haluaa luoda uuttakaan. Keesingin vetämä uusi foorumi olisi kyllä hienoa asia, mutta pelisääntöjen määrittäminen ja niiden valvomiskäytännöt pitäisi sopia tarkkaan etukäteen. Miten se sitten suhtautuisi kilpailijoihin? No Grawikon, Auriferan tai jonkun pikkufirman ristikoista harvoin kysytään yhtään mitään. Keesingin ristikoiden ulkopuolelta vain Hesarin ristikot ovat merkittäviä.

        Magma taas on pikkuporukan ohjelma, jossa kolme osallistujaa on mielestäni optimi määrä.

        Yksittäisen henkilön ylläpitämää palstaa se tuskin haluaa tukea. Jos haluaisi, pitäisi sivun loppuun järjestää mainostilaa Keesingin tuotteille.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Rauhoitu, Huuhaa, tämä ei ole sinun surusi etkä pysty vaikuttamaan näihin asioihin. Et myöskään pysty varmasti ennustamaan tulevaisuutta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rauhoitu, Huuhaa, tämä ei ole sinun surusi etkä pysty vaikuttamaan näihin asioihin. Et myöskään pysty varmasti ennustamaan tulevaisuutta.

        Olen pyrkinyt vaikuttamaan heittelemällä kehitysideoita. Laitoin Bullsille s-postin. Varmaan Bulls sitä ennenkin on miettinyt, mitä Keesingin "haukkapala" merkitsee kokonaisuuden kannalta.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Ei nyt pistettäisi asiaa vitsiksi. Ymmärrän kyllä tuon ironian.

        Keesingiä tuskin todellakaan kiinnostaa kehittää Ekin foorumia juuri sen kotikutoisuuden vuoksi. Tuskin myöskään haluaa luoda uuttakaan. Keesingin vetämä uusi foorumi olisi kyllä hienoa asia, mutta pelisääntöjen määrittäminen ja niiden valvomiskäytännöt pitäisi sopia tarkkaan etukäteen. Miten se sitten suhtautuisi kilpailijoihin? No Grawikon, Auriferan tai jonkun pikkufirman ristikoista harvoin kysytään yhtään mitään. Keesingin ristikoiden ulkopuolelta vain Hesarin ristikot ovat merkittäviä.

        Magma taas on pikkuporukan ohjelma, jossa kolme osallistujaa on mielestäni optimi määrä.

        Yksittäisen henkilön ylläpitämää palstaa se tuskin haluaa tukea. Jos haluaisi, pitäisi sivun loppuun järjestää mainostilaa Keesingin tuotteille.

        "Keesingin vetämä uusi foorumi olisi kyllä hienoa asia, mutta pelisääntöjen määrittäminen ja niiden valvomiskäytännöt pitäisi sopia tarkkaan etukäteen."

        Tarkoitat siis Huuhaa, että jos Keesing aikoo panna pystyyn oman keskustelupalstansa, niin sen pitää ensin sopia palstan pelisäännöt sinun kanssasi?

        Kenenkäs kanssa sinä Huuhaa oman keskustelupalstasi pelisäännöt olet sopinut?

    • Anonyymi

      Jos ristikkoalan kehitys jatkuu nykyisellään, ollaan me ratkojaväki kohta ihan yhtä surkeassa jamassa, kuin ollaan päivittäistavarakaupankin keskittymisessä. Nyt S- ja K-ryhmillä on jo yhteensä jo 82,5% monopolistinen markkinaosuus ruokakaupassa.

      Toivottavasti nuo villit ristikkolehdet jaksaisivat vielä pitää pintansa. Eivät heittäisi pyyhettä kehään, kuten eläkkeelle hamuava Eki vastikään teki.

    • Anonyymi

      Nythän järjesteltiin jo keskustelua yhteen ja yhden määräämään malliin. Koko edellinen Keesing-keskustelu poistettiin, kun siinä tehdyt virheet taisivat nolottaa tekijää. Ei kuitenkaan niin paljon, ettei niitä toistettaisi jo heti johdannossa.
      Paljonko euroja liikkuu ristikkomarkkinoilla, millaisia ovat myytyjen lehtien määrät eri kanavissa jne. ovat kysymyksiä, jotka antaisivat paljon paremman kuvan markkinoista.

      • Se 60% oli vain heitto. On mielestäni oikean suuntainen. Ihan saman tapaisesta keskittymisestä on kyse kuin jo mainitussa kaupan keskittymisessä.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Se 60% oli vain heitto. On mielestäni oikean suuntainen. Ihan saman tapaisesta keskittymisestä on kyse kuin jo mainitussa kaupan keskittymisessä.

        Mitä jos s- ja k-ryhmä kieltäytyvät ottamasta Keesingin sanaristikko- ja muita tehtävälehtiä valikoimiinsa? Nyt jo ainakin Pirkkalan sittari on poistanut Pelikaanit valikoimastaan. Keisarin on nyt astuttava esiin ja korjattava tilanne. Se tilaisuus on nyt eikä viidestoista päivä. Keisarin on kutsuttava eri osapuolet saman pöydän ääreen nyt kun Eki ei ole häntä paheksumassa.

        Pelikaanit on marginaalisia lehtiä. Lehtiä lisätään ja poistetaan myynnin perusteella. Asiaa harmitellaan Sanarisin foorumissa silloin tällöin. Keesingin ja Grawikon helppoja ristikoita sisälltäviä lehtiä myydään enemmän.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Pelikaanit on marginaalisia lehtiä. Lehtiä lisätään ja poistetaan myynnin perusteella. Asiaa harmitellaan Sanarisin foorumissa silloin tällöin. Keesingin ja Grawikon helppoja ristikoita sisälltäviä lehtiä myydään enemmän.

        Mielestäni Keisari on marginaalinen ilmiö Magmoineen ja spoilereineen. Ristikkopummi sanoi jo vanha äidinkielenopettajanikin.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Pelikaanit on marginaalisia lehtiä. Lehtiä lisätään ja poistetaan myynnin perusteella. Asiaa harmitellaan Sanarisin foorumissa silloin tällöin. Keesingin ja Grawikon helppoja ristikoita sisälltäviä lehtiä myydään enemmän.

        S-ryhmä on ainakin meillä poistanut S-marketeista Iisakin ristikot ja jättänyt Iisakin albumit myyntiin. Eli ne, mitkä on kasattu vanhoista, ennen julkaistuista ristikoista.
        Tuo marginaalisuus on myös mielenkiintoinen kysymys. Kolmiokirja on tehnyt liikevaihtoa 6,1 miljoonaa ristikko-ja harrastelehdillään. Ristikkolehtiä on siis 36 Kolmiokirjalla, harrastelehtiäkin melkoinen määrä. Lisäksi ilmestymisaikataulut ovat erilaisia. Minusta ulkopuolisen on aika vaikea sanoa, paljonko yhtä lehteä marketeissa myydään, tilaajista puhumattakaan. Yhden lehden euromääräinen tuottokin vaatii mielestäni sisäpiirin tietoja.
        Sanariksen tuotepalettiin kuuluu lehtien lisäksi muuta ristikkotuotantoa ja liikevaihto oli vuonna 2024 1,3 miljoonaa euroa. Siitä vain laskeskelemaan!

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Pelikaanit on marginaalisia lehtiä. Lehtiä lisätään ja poistetaan myynnin perusteella. Asiaa harmitellaan Sanarisin foorumissa silloin tällöin. Keesingin ja Grawikon helppoja ristikoita sisälltäviä lehtiä myydään enemmän.

        Mistä tiedät, montako kappaletta minkäkin lehden numeroa myydään? Vai syntyykö esim. Kolmiokirjan myynti paljon suuremmasta määrästä lehtiä? Ja kai ne Reginat ja Nyyrikitkin jotain kassaan tuovat (mahtavatko enää olla tuotannossakaan)? Eli arvaileminen on täysin arvailemista, sitä ei kannata tehdä kenenkään.

        Se on yleisesti tiedossa, että helppoja ristikoita sisältäviä lehtiä ostetaan paljon enemmän kuin vaikeita ristikoita sisältäviä lehtiä. Punasita Pelikaania ja Iisakin ristikoita ostaa sangen pieni joukko. Sen on esim. Teemu Pallonen kertonut.

        https://yle.fi/a/74-20101156
        "Vaikeiden ristikoiden ratkojat ovat kokonaan oma joukkonsa. He odottavat Ilta-Sanomien viikonloppu-Koviksia ja tilaavat Iisakin ristikoita tai Punaista pelikaania. Näitä lehtiä voi ostaa irtinumeroinakin, mutta myynti on melko vaatimatonta."

        Vaatimattomaan osuuteen voitanee lukea myps Mantan MAINIOT Ristikot.

        Jos Kolmikokirja, Onni Kustannus ja Grawiko olisi suurin piirtein sama osuus, Keesingin osuus lähentelisi 70% irtonumero ja tilauslehtien määrästä.

        Mutta lehtien lukumääräkin on paljon suurempi. Emme pysty lainkaan arvioimaan, mitkä lehdet ostetaan marketista, mitkä tilataan. Mutta lake pois, mistä Kolmiokirjan ja Sanarisin liikevaihto syntyy. Et pysty muuhun kuin arvioimaan, mutta huuhaa onkin leipälajisi.

        Liikevaihto vaihtelee eri tuottajilla. Kolmiokirjan, Grawikon ja Onni Kustannuksen tulos syntynee ristikkolehdistä, ainakin pääsääntöisesti. Sanoma- ja aikakausilehdissä en ole huomannut em. tahojen ristikoita, vaikka voi niitä olla. En minä lehtien ristikoita kovin laajasti tunne.

        Sanarisin tuotto tulee lähes pelkästään sanomalehti- ja aikakausilehtiasiakkaista. Pelikaaniristikot on varsin marginaalinen tuotantoyksikkö.

        Kolmiokirja tuottaa myös harrastelehtiä . Näidenkään osuutta emme tiedä.
        Huomaa nyt jo oma ilmaisusi: " En minä lehtien ristikoita kovin laajasti tunne."
        Koko asian vatvomista vaivaa sama asia. Lopeta suosiolla.

    • Anonyymi

      Näissä langoissa ei saa näköjään ollenkaan arvostella Keisaria. Tänne mahtuu vain yhden totuuden julistusta. Keisarin toiminnan kritisointi johtaa kommentin tai koko langan katoamiseen.

    • Anonyymi

      Kyllä ei mitään tämän kokoluokan kauppoja saa tehdä ilman että Keisari on ne etukäteen hyväksynyt.

      • Anonyymi

        Taisi Ekiäkin jännittää, kun kaupankäynti oli Keisarista kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi Ekiäkin jännittää, kun kaupankäynti oli Keisarista kiinni.

        Taitaa aila lailla Keesing ja kaikki muutkin ristikkolehtiä rustaavat olla Keisarin armoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi Ekiäkin jännittää, kun kaupankäynti oli Keisarista kiinni.

        Keisarin lupa tarvitaan kaikkiin yrityskauppoihin. Ja niin kuin jo nykyään Veikkauksen peleissä, niin lähitulevaisuudessa sanaristikkojen ostoonkin tarvitaan lupa, ja sitä lupaa voi anoa Keisarin toimistoista. Eikä sellaista lupaa myönnetä kaiken maailman hullujen paljastelijoiden hännystelijöille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taisi Ekiäkin jännittää, kun kaupankäynti oli Keisarista kiinni.

        Huono vitsi, koska varmaan jokaiselle tänne kirjoittavalle Ekin päätös myydä firma Keesingille, oli suuri yllätys.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Huono vitsi, koska varmaan jokaiselle tänne kirjoittavalle Ekin päätös myydä firma Keesingille, oli suuri yllätys.

        Taas Huuhaa esität täysin perusteettoman väitteen, joka ei ole mitään muuta kuin asiatonta spekulointia.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Huono vitsi, koska varmaan jokaiselle tänne kirjoittavalle Ekin päätös myydä firma Keesingille, oli suuri yllätys.

        Miten niin?

    • Anonyymi

      Nyt on kyllä Huuhaa saanut vauhtia masiinaan. Prosentit ovat vain heittoja (siinä olet aivan oikeassa, mutta jätäpä heittelemättä), tekstit vilisevät kirjoitusvirheitä ja asiavirheitä (asiaa on niin paljon, että sitä on suollettava viivyttelemättä), oma foorumi olisi ilmeisesti jatkossa sopiva Keesingin keskustelupalstaksi (se kun ei ole kotikutoinen, voi järkytys sentään, moista sekasotkua kävin katsomassa kerran), Bullsille ja Keesingille lähtee viestiä solkenaan.
      Ihan uskomatonta vuodatusta, sääli jo pikkuhiljaa päällimmäinen tunne ärtymyksen jälkeen.

      • Anonyymi

        Tästä tulee niin mieleen Helena Koivun tapaus. Avioerosta on kohta kuusi vuotta, mutta ero ei ole vielä Helenan mielestä selvä. Samalla lailla Keisariakaan ei ole lopullisesti potkittu pois Sanariksen palstalta. Surullinen case.

    • Anonyymi

      Voisitko pohtia vain sivustollasi? Miksi sinuu pitää näitä arvailujasi vuodattaa myös tänne? Menikö edellinen lanka hiukka vihkoon ja pyysit sen poistoon?

    • Anonyymi

      Mihin ristikkomaailmassa tarvitaan tällaisia alan yrityksiä ja heidän asiakkaitaan vaivaavia loiskärpäsiä?

    • Anonyymi

      Loiskärpänen aivan avoimesti kehuu sillä, ettei osta Kolmiokirjan tai Sanarisin lehtiä. Loinen toki ratkoo niitä pyydettyään apua haluavalta nähdäkseen koko ristikon. Kommentointi onkin sitten eri asia, siihen loiskärpänen on omiaan. Keesing on varmaan innoissaan saadessaan näin asiantuntevan kommentoijan Suomen markkinoiden lisäksi kaikille muillekin markkinoille. Sinä sivussa voi konsultoida Bull'sia.
      Mutta meillähän ei ole tällaisia loisia, eihän?

      • Olen parinkin sanomalehden asiakas. En ole loinen, jos minimaalisesti autan niissä lehdissä, joita en osta.

      • Loinen toki ratkoo niitä pyydettyään apua haluavalta nähdäkseen koko ristikon

        On vääristelyä. Yleensä ristikko on lähes kokonaan ratkottu, joten se osuus, jota ratkon, on minimaalista. Ratkontavirheiden takia pitää ristikko nähdä. Se on ihan vaan auttamista.

        Sanomalehtien ristikot liittyvät asiakkuuteen. Aikakausilehden ristikot haen E-kirjasto -sovelluksella.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Loinen toki ratkoo niitä pyydettyään apua haluavalta nähdäkseen koko ristikon

        On vääristelyä. Yleensä ristikko on lähes kokonaan ratkottu, joten se osuus, jota ratkon, on minimaalista. Ratkontavirheiden takia pitää ristikko nähdä. Se on ihan vaan auttamista.

        Sanomalehtien ristikot liittyvät asiakkuuteen. Aikakausilehden ristikot haen E-kirjasto -sovelluksella.

        Muistaakseni Hesaria kerroit lukevasi tyttäresi lukuoikeuksilla. IS:n verkkoversiosta taidat sentään jotain maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistaakseni Hesaria kerroit lukevasi tyttäresi lukuoikeuksilla. IS:n verkkoversiosta taidat sentään jotain maksaa.

        Hesarista tytär on tosiaan maksanut ja yhden neljästä lukuoikeudesta käytin. IS:n olen itse maksanut.

    • Anonyymi

      Kuka sinua on väittänyt loiseksi? Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa?

      • Anonyymi

        En ole loinen. Haluan vain ja ainoastaan auttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole loinen. Haluan vain ja ainoastaan auttaa.

        Haluan vain auttaa, kun valitettavasti monet ristikkotoimijat ovat niin kovapäisiä etteivät ymmärrä omaa etuaan. Heitä erityisesti haluan auttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluan vain auttaa, kun valitettavasti monet ristikkotoimijat ovat niin kovapäisiä etteivät ymmärrä omaa etuaan. Heitä erityisesti haluan auttaa.

        Ketä ovat ristikkotoimijat? Laatijat? Ratkojat? Miten he eivät ymmärrä omaa etuaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä ovat ristikkotoimijat? Laatijat? Ratkojat? Miten he eivät ymmärrä omaa etuaan?

        Hurraa, vuorokaudessa on saanut kirjoitettua yli 40 viestiä asiasta, josta oli ehditty kirjoittaa jo ennestään, olisiko ollut lähes 200 viestiä.

        Sinä aikana Huuhaa on todennäköisesti lähetellyt kymmeniä viestejä ympäri universumia ja saanut vastauksia - nolla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä ovat ristikkotoimijat? Laatijat? Ratkojat? Miten he eivät ymmärrä omaa etuaan?

        Enpä tiedä keitä täysin anonyymi tarkoittaa- muutama kommentti on matkintaa.

    • Anonyymi

      > Huono vitsi, koska varmaan jokaiselle tänne kirjoittavalle Ekin päätös
      > myydä firma Keesingille, oli suuri yllätys.

      Suuri yllätys se oli. Myynnistä tiesi vain sisäpiiri, eli oma perhe.

      Lisäksi Keisarilta Eki pyysi pariin kertaan lausunnon, että mitä se ratkojapuolelle vaikuttaisi, jos Sanaris tosiaan myytäisiin ulkomaalaisten haltuun.

      • Anonyymi

        Täällä taas joku vedättää voidakseen ärsyttää minua - vedätykset ovat kyllä aika absurdeja, kuten nytkin.

    • Anonyymi

      Marketit ja kioskit toimivat Lehtipisteen hallinnoiman valikoiman myyntipisteinä. Jos omalta alueeltasi ei löydy hyllystä vaikkapa jotain kolmesta Pelikaanista, niin pyydä henkilökuntaa lisäämään lehti valikoimaan. Tuo valikoiman muuntuminen kysynnän mukaan on ihan normaalia. Esim. joku pieni R-kioski voi tilata vaikka vain yhden kappaleen juuri sinua varten, mikäli niin haluat. Ja Lehtipisteen sivuilta voi tilata itselleen ilmoitusviestin haluamastaan lehtinimikkeestä. Sen jälkeen kun hälytys uuden numeron ilmestymisestä on tullut meiliin, on hyvä syy piipahtaa siellä omassa kioskissa ja poimia suosikki kotiin.

      Pidetään omilla toimilla ja valinnoilla kotimainen ristikkotuotanto elossa. Vierestä katseella seuraamalla ei asiat etene. Se lompakkokin on syytä joskus avata.

      • Anonyymi

        Keisari ei maksa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Ei noilla ollu Magmaa. Vähintään Magma pitää olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei noilla ollu Magmaa. Vähintään Magma pitää olla.

        Olen tämänkin päivän aikana lähettänyt seitsemälle ristikkojulkaisijalle kehotuksen ottaa Magma käyttöön.

      • Anonyymi

        Miksi ei kukaan Magma-fani ole tehnyt Youtube videota siitä, kun porukalla ratkotaan ristikko Magmalla? Valmista tulee nopeasti, ja kaikilla on toinen toisistaan seuraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei kukaan Magma-fani ole tehnyt Youtube videota siitä, kun porukalla ratkotaan ristikko Magmalla? Valmista tulee nopeasti, ja kaikilla on toinen toisistaan seuraa.

        Äänen voi kuulla ratkoessa. Käytin joskus ääneen WhatApp-sovellustaa. Jätin sen taustalle kun ratkoimme ristikkoa. Eihän esillä olevasta ristikosta ja äänestä niin hauskaa videota saa kuin jos tietyssä paikassa ratkottaisiin yhdessä.

        Eihän se junaratkonta oikein tulevaisuutta ole. Harva sitä enää viitsii junaan mennä pelkästään saadakseen ratkontaseuraa. Tuskin baariinkaan enää helposti porukkaa saa.

        Samanlaista riitelyä se kimpassa häslääminen on

        https://www.youtube.com/shorts/NpDP_TEr7fM

        fyysisestä sijaintipaikasta riippumatta.

        Aina on joku joka yrittää olla muita parempi ja huutaa häpeämättä päälle.

    • Anonyymi

      Sain vastauksen eräältä ristikkotoimijalta. Muutin hieman tekstiä.

      Oletuksesi nykyisestä
      markkinaosuudesta on aika lähellä totuutta. Grawikolla on Kirsikka Ristikot. Niissä
      tällä hetkellä 27 säännöllisesti ilmestyvää ristikko - ja kryptolehteä,
      Sanomalla 4-7 kpl, Liettualaisilla useampia sanahaku ja sudokulehtiä.
      Tampereen paperikonttorilla ja Kolmen kysymysmerkin ristikoilla muutamia
      ja sitten muutamia pieniä ristikkokustantajia.

      • Anonyymi

        Kirsikka Ristikot -ristikoita voi ratkoa myös nettisovelluksella.

      • Anonyymi

        Miksi muutit tekstiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muutit tekstiä?

        Siksi, että ei tule esille kuka vastasi.

    • Anonyymi

      Silloin tiedolla ei ole mitään merkitystä, jos häntä ei saa siteerata.
      Mutta jos se sinua lohduttaa, että joku muu on kanssasi samaa mieltä, niin siitä vaan. Jos pystyt erottelemaan liikevaihdoista ristikoiden osuuden, tiedät saman verran kuin yritysten omistajat ja se on paljon se. Mutta jos lasket markkinaosuuden julkaistujen lehtien määrällä, se menee väistämättä vihkoon.

      • Anonyymi

        Onhan markkinaosuuden laskeminen kaikilta ihan arvio. Eräs toimija vaan katsoi Keesingille arvioimaani osuutta 60% olevan aika lähellä totuutta.

        Grawiko tuottaa vain helppoja tai helpohkoja ristikoita. Olisi hyvä, että se tuottaisi myös vaikeampia ristikoita, että olisi myös sillä alalla kilpailua. Kysyin asiasta, mutta Grawiko ei ollut kiinnostunut vaikeampia ristikoita sisältävästä ristikkolehdestä.

        Keesingille ei sillä osa-alueella juuri ole kilpailua kun Mantan MAINIOT Ristikot on vain Leinosen pähkinä kovis. Hesarin ristikot ovat joskus 2½-tasoisia kevytkoviksia.

        Et tunnu tuntevan Mantan lehtiä ollenkaan. Puhuit vain Mantan Mainioista. Otapa selvää, kun näin tärkeästi asiantuntijaa esität.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tunnu tuntevan Mantan lehtiä ollenkaan. Puhuit vain Mantan Mainioista. Otapa selvää, kun näin tärkeästi asiantuntijaa esität.

        Lehtien kansissa lukee Mantan MAINIOT Ristikot ja se nimi on esillä 2025-06-25 08:53:39. Toki muitakin Mantan lehtiä voi olla, mutta kyse oli siitä, että tietyssä lehdessä on Leinosen koviksia. En tosin tiedä muita Manta-alkuisia ristikkolehtiä kuin mainitsemani yhden.

        Mantan toimittamissa lehdissä on enemmänkin Leinosen vaikeita ristikoita. Suosittelen! Niistä tosin pitää maksaa, joten lienee kynnyskysymys.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4643
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      56
      3210
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2873
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2815
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      6
      2400
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2185
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      21
      1642
    8. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1601
    9. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1538
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1514
    Aihe