Onko Iisalmessa liikaa liikennevaloja ja hidaste töyssyjä, kovin on epämukava autoilla Iisalmessa keskustan alueella. Melkein jatkuvasti joudut pysähtymään liikennevaloihin vaikka ei liikennettä ole juuri ollenkaan, lisäksi sit nämä kirotut hidaste möykyt usealla katu osuudella. En montaa kaupunkia tiedä, missä on autoilu tehty suorastaan epämukavaksi, mutta Iisalmi on onnistunut siinä täysin. Kiitos suunnittelijoille tästä.
Liikkevalot, hidaste töyssyt
46
771
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä. Jalankulkijat joutavat kyllä katsomaan ettei autoja tule ennenkuin menevät. Holhoamista tämmöinen.
- Anonyymi
Ja autilijatko ei jouda odottamaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja autilijatko ei jouda odottamaan
Kyllä minä jalankulkijana mieluummin odotan
- Anonyymi
Silti vielä vitun juntit pysäyttää liikenteen pohjolankadulla että jalankulkijat pääsee Suojantie yli..
- Anonyymi
Suojatielle astuvaa tai siellä jo olevaa jalankulkijaa on aina väistettävä. Se ei ole mikään junttiuskysymys vaan tieliikennelakiin perustuva velvollisuus ajoneuvon kuljettajalle.
Noita hidastetöyssyjä on kyllä liikaa. Ajaminen olisi sujuvampaa ilman niitä. Tulee turhaa jarruttelua ja kiihdyttelyä niiden takia ja sitä kautta tarpeetonta polttoaineen kulutuksen kasvua. Mutta edelleenkin, jalankulkijaa olisi väistettävä, eihän tämä sitä muuttaisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suojatielle astuvaa tai siellä jo olevaa jalankulkijaa on aina väistettävä. Se ei ole mikään junttiuskysymys vaan tieliikennelakiin perustuva velvollisuus ajoneuvon kuljettajalle.
Noita hidastetöyssyjä on kyllä liikaa. Ajaminen olisi sujuvampaa ilman niitä. Tulee turhaa jarruttelua ja kiihdyttelyä niiden takia ja sitä kautta tarpeetonta polttoaineen kulutuksen kasvua. Mutta edelleenkin, jalankulkijaa olisi väistettävä, eihän tämä sitä muuttaisi.Joo joo mutta kun jalankulkija on vielä monen metrin päässä siitä suojatiestä niin pitää tukkia liikenne sen takia ja oikein houkutella sieltä että tule tule... Sitten osa näistä kävelevästä idiooteista hyppää suojatielle edes katsomatta tuleeko autoja!?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo joo mutta kun jalankulkija on vielä monen metrin päässä siitä suojatiestä niin pitää tukkia liikenne sen takia ja oikein houkutella sieltä että tule tule... Sitten osa näistä kävelevästä idiooteista hyppää suojatielle edes katsomatta tuleeko autoja!?
Tuossa pohjolankadulla, jossa on kaksi kaistaa suuntaansa, ei pitäisi olla liikennevalottomissa kohdissa suojateitä ollenkaan. Valottomissa kohdissa ali-tai ylikulku.

Näin on.

Eeku liikenne valot niihinkin! 🤣 Ja silleen että kerran tunnissa palaa jalankulkijoille vihreä🤣 ja sivukaduilta autoilijoille vihreä jollakin liiketunnistimilla eli ei ajastimella niinku nyt! Tympii pysähtyä valoihin pohjolankadulla kun ketään ei tulekaan sivukaduilta...
- Anonyymi
Niin tiekin autojen pitää pysähtyä,kun jalankulkijat menee kadun yli.äly hoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo joo mutta kun jalankulkija on vielä monen metrin päässä siitä suojatiestä niin pitää tukkia liikenne sen takia ja oikein houkutella sieltä että tule tule... Sitten osa näistä kävelevästä idiooteista hyppää suojatielle edes katsomatta tuleeko autoja!?
Höpö.höpö varmaanitsekkin haluat päästä kadun yli mahdollisimman nopeaan,pysy poissa kaupungilta,jos ei kelpaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa pohjolankadulla, jossa on kaksi kaistaa suuntaansa, ei pitäisi olla liikennevalottomissa kohdissa suojateitä ollenkaan. Valottomissa kohdissa ali-tai ylikulku.
Lisää tyhmiä ajatuksia,kaikkee sitä.
- Anonyymi
Jep jep, pitäskö katsoa peiliin ja miettiä tuota agressiota jalankulkijoita kohtaan? Huhhuh mikä asenne. Pliis pysy pois autonratista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö.höpö varmaanitsekkin haluat päästä kadun yli mahdollisimman nopeaan,pysy poissa kaupungilta,jos ei kelpaa.
Jos minä olen kävellen liikenteessä niin minä kyllä joudan odottamaan sopivan välin josta pääsen yli! Minua suorastaan vituttaa jos joku ääliö siihen auton pysäyttää ja tukkii liikenteen minun takia?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep jep, pitäskö katsoa peiliin ja miettiä tuota agressiota jalankulkijoita kohtaan? Huhhuh mikä asenne. Pliis pysy pois autonratista.
Onneksi jalankulkijan vahingossa päälle ajamisesta ei joudu linnaan vaan selviää muutaman kuukauden ehdonalaisella niinku saatiin taas iltalehdistä lukea...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eeku liikenne valot niihinkin! 🤣 Ja silleen että kerran tunnissa palaa jalankulkijoille vihreä🤣 ja sivukaduilta autoilijoille vihreä jollakin liiketunnistimilla eli ei ajastimella niinku nyt! Tympii pysähtyä valoihin pohjolankadulla kun ketään ei tulekaan sivukaduilta...
Sehän on Pohjolankatu EI viitostien.
- Anonyymi
Äläpäs unohda myöskään niitä mukulakivistä askarreltuja rytkytysraitoja.
Esimerkiksi R-kioskin kulmalta kun lähdetään Louhenkatua ylöspäin, niin siinä niitä on useampiakin peräkkäin.- Anonyymi
Siinä on moni viritetty bemari saanut puskurikolhuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on moni viritetty bemari saanut puskurikolhuja.
Kyllä niistä ajaminen vituttaa ihan normaalillakin autolla. Mutta ihan oma lukunsa ovat sitten tosiaan ne pilalle madalletut autot, jotka näyttävät yhtä huonoryhtisiltä ja kokoon lysähtäneiltä, kuin se lökäpöksyinen ja köyryselkäinen kuljettajansakin.
- Anonyymi
Kaikki kun olisi fiksuja kuljettajia niin ei tarvitsisi töyssyjä mutta valitettavasti suurin osa, siis suurin osa autoilijoista sellaisia kouhoja että töyssyt tarpeen.
- Anonyymi
Ehdottomasti on, mutta onneksi muutosta on tulossa koko ajan kun kepulaiset muuttavat vihdoin pois niin saa persut rauhassa nilkka suorana ajelella pohjolankatua, vaikka eivät tiedä mistä kyseisen kadun nimi tulee. Näin on ollut aikojen alusta asti heikoimmat häviää (ne jotka auton alle jää) kyllä luoja luomansa kerää pois.
- Anonyymi
Iisalmessa on niin vähän katuja ja liikennevaloja, että pitäisi jokaisen pärjätä niiden kanssa. Eihän sitä tarvitse ajaa kuin paikasta toiseen, eikä rällätä ympäri kaupungia jatkuvalla syötöllä. Korokkeet on ainakin tehty niin mataliksi, ettei niihin normaalivauhdilla tarvitse juuri hiljentää. Tietysti jos ajaa jatkuvasti ylinopeutta, niin sitten pitää hiljentää hieman enemmän.
- Anonyymi
Iisalmessa on niin vähän liikennettä, että ilman liikennevaloja pitäisi täällä pärjätä. Ei olisi ruuhkia, kun ei turhaan niputettaisi niitä harvoja autoja letkaksi noissa valoissa. Liikenteen tempo rauhoittuisi, kun epäloogisesti toimivat valot poistuisi kuljettajia provosoimasta. Parilla uudella liikenneympyrällä ja liikennevalojen poistolla saataisiin kerralla tehtyä keskustan liikenteestä sujuvaa, mutta ilmeisesti tuolla keinotekoisella ruuhkauttamisella halutaan saada luotua vaikutelma isommasta kaupungista, kuin mitä oikeasti onkaan.

Niin mutta sitten joissakin risteyksissä ruuhka-aikaan valittaisit kun väliin ei pääse.
Et taida olla penaalin terävin kynä🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mutta sitten joissakin risteyksissä ruuhka-aikaan valittaisit kun väliin ei pääse.
Et taida olla penaalin terävin kynä🤣Mutta kun silloin ei olisi niitä ruuhkia risteyksissä, jos niitten aiheuttajat olis poistettu käytöstä. Joskus on ollut tilanteita, että liikennevalot ovat olleet jokin vian takia pois käytöstä vilkkaimpaan vuorokauden aikaan ja mitä jouhevimmin on silloin liikenne soljunut. Myöskin silloin, kun ohiajotietä ei ollut olemassa ja kaikki liikenne kulki keskustan läpi, se oli sujuvaa silloinkin, kun liikennevalot ei olleet toiminnassa ja niitä valoja oli tuolloin muutenkin määrällisesti vähemmän. Nykyään kun kevytliikenne on kasvatettu aivottomiksi kuulokkeet korvilla kännykkää tuijottaviksi zombeiksi ja kaikki vastuu liikenteessä sysätty pelkästään autoilijoille, joudutaan sitten ajonopeudet alentamaan kävelyvauhdin tasolle ja siltikin vielä lisäämään siihen hidastetöyssyjä ja lisää valo-ohjausta, jotta isoimmilta vahingoilta säästyttäisiin. Siltikin nuo liikkuvat zombiet onnistuu skuuteilla kaksipäällä itsensä sinne auton alle asemoimaan harmittavan usien, kuten lehdistä saa harvakseltaa lukea. Pyöräilijät eivät enää ymmärrä sääntöä, että tavallista autotien ylittäväa suojatietä ylittäessä ajaen, tilanteessa, jossa auto jaa suoraan on pyöräilijällä väistämisvelvollisuus, vasta kun pyöräilijä siirtyy taluttamaan pyörää, niin sitten hän muuttu jalankulkijaksi, jota autoilijan on väistettävä. Samoin ei pyöräilijät osaa noudattaa edes heille tarkoitettua väistämisvelvollisuutta korostavaa kolmiota, joka täältä löytyy muutamista risteyksistä, vaan ajavat surutta vauhdilla auton eteen, aiheuttaen vaaratilanteita. Mikään määrä korotettuja suojateitä, varoitusmerkkejä tai rajoituksia ei auta, jos ihmistaimelle ei jo lapsena opeteta niitä kaikkein tärkeimpiä perusteita ja iskosteta varoivaisuutta liikenteessä heidän mieliinsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun silloin ei olisi niitä ruuhkia risteyksissä, jos niitten aiheuttajat olis poistettu käytöstä. Joskus on ollut tilanteita, että liikennevalot ovat olleet jokin vian takia pois käytöstä vilkkaimpaan vuorokauden aikaan ja mitä jouhevimmin on silloin liikenne soljunut. Myöskin silloin, kun ohiajotietä ei ollut olemassa ja kaikki liikenne kulki keskustan läpi, se oli sujuvaa silloinkin, kun liikennevalot ei olleet toiminnassa ja niitä valoja oli tuolloin muutenkin määrällisesti vähemmän. Nykyään kun kevytliikenne on kasvatettu aivottomiksi kuulokkeet korvilla kännykkää tuijottaviksi zombeiksi ja kaikki vastuu liikenteessä sysätty pelkästään autoilijoille, joudutaan sitten ajonopeudet alentamaan kävelyvauhdin tasolle ja siltikin vielä lisäämään siihen hidastetöyssyjä ja lisää valo-ohjausta, jotta isoimmilta vahingoilta säästyttäisiin. Siltikin nuo liikkuvat zombiet onnistuu skuuteilla kaksipäällä itsensä sinne auton alle asemoimaan harmittavan usien, kuten lehdistä saa harvakseltaa lukea. Pyöräilijät eivät enää ymmärrä sääntöä, että tavallista autotien ylittäväa suojatietä ylittäessä ajaen, tilanteessa, jossa auto jaa suoraan on pyöräilijällä väistämisvelvollisuus, vasta kun pyöräilijä siirtyy taluttamaan pyörää, niin sitten hän muuttu jalankulkijaksi, jota autoilijan on väistettävä. Samoin ei pyöräilijät osaa noudattaa edes heille tarkoitettua väistämisvelvollisuutta korostavaa kolmiota, joka täältä löytyy muutamista risteyksistä, vaan ajavat surutta vauhdilla auton eteen, aiheuttaen vaaratilanteita. Mikään määrä korotettuja suojateitä, varoitusmerkkejä tai rajoituksia ei auta, jos ihmistaimelle ei jo lapsena opeteta niitä kaikkein tärkeimpiä perusteita ja iskosteta varoivaisuutta liikenteessä heidän mieliinsä.
Varsin hyvä analyysi. 👍

Höpö höpö..pääkatua pitkin alaspäin mäkeä kun valuu ruuhka-aikaan autoletka ja yrität sillan jälkeen kääntyä satamakadulle niin joutuisit pidempään odottamaan kuin valo-ohjatussa risteyksessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun silloin ei olisi niitä ruuhkia risteyksissä, jos niitten aiheuttajat olis poistettu käytöstä. Joskus on ollut tilanteita, että liikennevalot ovat olleet jokin vian takia pois käytöstä vilkkaimpaan vuorokauden aikaan ja mitä jouhevimmin on silloin liikenne soljunut. Myöskin silloin, kun ohiajotietä ei ollut olemassa ja kaikki liikenne kulki keskustan läpi, se oli sujuvaa silloinkin, kun liikennevalot ei olleet toiminnassa ja niitä valoja oli tuolloin muutenkin määrällisesti vähemmän. Nykyään kun kevytliikenne on kasvatettu aivottomiksi kuulokkeet korvilla kännykkää tuijottaviksi zombeiksi ja kaikki vastuu liikenteessä sysätty pelkästään autoilijoille, joudutaan sitten ajonopeudet alentamaan kävelyvauhdin tasolle ja siltikin vielä lisäämään siihen hidastetöyssyjä ja lisää valo-ohjausta, jotta isoimmilta vahingoilta säästyttäisiin. Siltikin nuo liikkuvat zombiet onnistuu skuuteilla kaksipäällä itsensä sinne auton alle asemoimaan harmittavan usien, kuten lehdistä saa harvakseltaa lukea. Pyöräilijät eivät enää ymmärrä sääntöä, että tavallista autotien ylittäväa suojatietä ylittäessä ajaen, tilanteessa, jossa auto jaa suoraan on pyöräilijällä väistämisvelvollisuus, vasta kun pyöräilijä siirtyy taluttamaan pyörää, niin sitten hän muuttu jalankulkijaksi, jota autoilijan on väistettävä. Samoin ei pyöräilijät osaa noudattaa edes heille tarkoitettua väistämisvelvollisuutta korostavaa kolmiota, joka täältä löytyy muutamista risteyksistä, vaan ajavat surutta vauhdilla auton eteen, aiheuttaen vaaratilanteita. Mikään määrä korotettuja suojateitä, varoitusmerkkejä tai rajoituksia ei auta, jos ihmistaimelle ei jo lapsena opeteta niitä kaikkein tärkeimpiä perusteita ja iskosteta varoivaisuutta liikenteessä heidän mieliinsä.
Ei pidä paikkaansa kaikki tuollainen, olet vain poiminut yksittäistapauksia liikenteestä, joita on autopuolella yhtä paljon. Kyllä se vain liikenne vaatii sääntöjä ja liikennejärjestelmiä valoineen, että kaikilla olisi mahdollisuus liittyä liikenteeseen. Jos ei olisi liikennevaloja, niin aika tuskaista arpapeliä olisi liittyä jostakin sivulta liikennevirtaan. Se vain tuntuu joskus siltä, että ilman valoja pärjäisi hyvin, mutta totuus on toisenlaista.
- Anonyymi
No elä ajele täällä,niin ei tarvii kitistä
- Anonyymi
Kauheeta kun liikkevalo muuttuu punaseks
- Anonyymi
Tuppukylä on huikea metropoli, aivokääpiön mielestä.
- Anonyymi
Kannattaa pysyä kotona jos liikennevaloja ei hermot kestä eikä kannata Vieremää suurempiin paikkoihin lähteä.
- Anonyymi
Muutama liikenneympyrä valo ohjattujen risteyksien tilalle ja hidaste töyssyt pois kokonaan
- Anonyymi
Ei mahdu ympyrät.
- Anonyymi
Kyllä kun katsoo tuota aivan päätöntä kaahailuaa toivoo lisää hidasteita ne ei normaali ajoa haitaa yhtään. Nupu kivet toimivat hienosti niitä lisää. niin ja miksei lisää kameravalvontaa ehkäisee rikoksia ja niiden selvittelyä.
- Anonyymi
Onko Suomessa enää yhtään tuppukylää, jossa ei olis töyssyjä?
- Anonyymi
Kun olis reittejä, joissa ei ole töyssyjä, kun on huono selkä ne ei ole hyväksi.
- Anonyymi
Niihin on tarkotus yllyttää joku bemu kisaamaan. Siihen loppuu maata nuoleskelevan kolomekirjaimisen matka.
- Anonyymi
Liikennevalot on ihan jees, voi pysähtyä hetkeksi katsomaan tuota niin vilkasta ja eläväistä kaupunkiamme. Mutta töyssyt ja mukulakivihidasteet vois kuskata niistä päättävän tahon portinpieleen.
- Anonyymi
Pätö kaupungissa hirveen pitkään palavat punaiset liikennevalot 🤦🏼♀️
- Anonyymi
Onko kiire... Pätö kaupungissa
- Anonyymi
Mitä edes teet täällä... Helsingissä saatat päästä tunnissa kilometrin eteenpäin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä edes teet täällä... Helsingissä saatat päästä tunnissa kilometrin eteenpäin
Miksi sinne? Sinäkö nautit valoissa ofottamisesta? Jopa olet kummallinen 😅
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinne? Sinäkö nautit valoissa ofottamisesta? Jopa olet kummallinen 😅
Niin naatin. Hiastelen eessä että älyäisivät naattia kaaniista kaapungista.
🚗 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin naatin. Hiastelen eessä että älyäisivät naattia kaaniista kaapungista.
🚗Luuniemenkadun loppupäässä on hidasteet niin korkeat että 30 vauhtikin on liian kova.
- Anonyymi
Mukulakivikadut Iisalmeen takaisin. Karjalankadulle ehdottomasti joka risteysalueelle hidastetöyssyt, kivirannantielle k rauta Masan tienoille parit töyssyt olisi hyvä saada ja marjahakaan ABC kohdalle liikennevalot
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135