Forssassa on Kaikulantiellä eräs kiinteistö kuin sodan jäljiltä. Kaiken kruunaa pihalla seisova vanha ruumisauto.
Miksei kaupunki puutu asiaan,kun muualla ollaan tarkkoja siisteydestä?
Yleisestä kaupungin siisteydestä
23
621
Vastaukset
- Anonyymi
Missä muualla ?
- Anonyymi
Mitä se kenellekään kuuluu jos jonkun omalla tontilla on ruumisauto? Rumempia on nykyiset asvaltinväriset city"maasturit". Typerännäköisiä pönttöjä joissa on hirveä ilmanvastuskin.
- Anonyymi
Tarkoitin yleistä nurkkien siisteyttä. Kiinnittänyt huomiota jo vuosien ajan ja epäjärjestys ja kiinteistöjen rappio vain pahentunut.
Korostuu erikoisesti kun Kaikulan pihat yleensä siistejä ja hyvin hoidettuja - Anonyymi
Siisteydestä ei välitä jos ei ole öljyjuttuja tms..
Mutta sääliksi käy niitä jotka joutuu ajamaan risteyksiin joissa on korkeat pensasaidat.
Varmaan olisi kaikesta suunnasta risteyksissä kulkevan etu jos olisi näkyväisyyttä. Ei se paljoa lohduta vaikka kuinka oikeassa olisi, jos tapahtuu yhteenajo.- Anonyymi
Myös lapsi voi tulla "piilosta" ja oli kenen syy tahansa lasta sattuu.. Niin on käynytkin seudulla.
- Anonyymi
Tähän kaupungin alueiden tarkastukseen ja siisteyteen kuuluisi myös pensasaidat risteyksissä.
Mutta,kun mitään ei tapahdu.- Anonyymi
Ei tapahdu ei, kaikki poistavat villejä lupiineja katukuvasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tapahdu ei, kaikki poistavat villejä lupiineja katukuvasta.
Ihan älytöntä tuhota kauniit lupiinit, niistä ei kenellekään ole haittaa kuten noista pensasaidoista. Menkääpä esim ajamaan autolla Rantapuiston puolelta Myllykatua kohti Turuntietä. Ennen oikealla puolella olevaa Pusurinkatua on niin korkea ja tiheä aita että näkyvyys Pusurinkadulle on täysin 0. Tilanteen kruunaa se, että Pusurinkadulta saa tulla eteen kun ei ole kärkikolmiota. Sieltä varmaan pitää hakea uutta peltiä jonkun ennenkuin sen aidan saa nurin. Luulisi aidan omaavan talon asukkailla/omistajilla leikkaavan sen verran että vaara ymmärrettäisiin.

Järkyttävää ettå joku pitää lupiinien tuhoamista vääränä tekona. Kuinka ymmärtämätön voi ihminen olla??????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järkyttävää ettå joku pitää lupiinien tuhoamista vääränä tekona. Kuinka ymmärtämätön voi ihminen olla??????
Siellä taas yksi valtamedioiden aivopesemä ilmoittautui. Ette varmaan edes itse huomaa miten mielipiteitänne muokataan. Kun tarpeeksi suuri osa porukasta nielee näkemänsä informaation ilman omaa päättelykykyä on lopputulos tuo että asia josta ei ennen omannut mitään mielipidettä on nyt asia josta muodostui mielipide muiden syöttämänä ilman kritiikkiä.
Lupiineista sen verran että nyt kun olen muutaman vuoden seurannut tätä höpinää niiden "haitoista" on tuloksena ollut 100% myth busted. Eli ensinnäkin väite että ne vievät kasvutilan kotoisilta lajeilta: eivät vie. Alueet joilta lupiinit on säännöllisesti jo vuosia raivattu pois , eivät tuota tilalle mitään "kotoista" , vaan em alueet paistavat silmään tyhjyyttään. Jokunen apila ja rikkaruoho koristaa isoja alueita joista lupiinit ovat poissa. Joku myös väitti että lupiinien sisältämät ainesosat tappaa pölyttäjät. Ei pidä sekään paikkaansa , ei luonto ja sen eläinkunta ole tyhmiä vaan ihminen keksiessään tällaisia satuja. Alueilla joilla on lupiineja runsaasti, on kaikkia pölyttäjiä ahkerasti niiden kukinnoissa päivästä ja vuodesta toiseen eikä niitä vaivaa mikään. Menkää itse toteamaan tämäkin asia ennen kuin tulette toistamaan suu vaahdossa sitä "totuutta" joka teille syötettiin.
Lupiineiden raivaaminen on muuten kukkaloiston tuhoamisen ohella täysin hukkaan heitettyä aikaa, Suomi on niin täynnä sitä ettei se tule häviämään ikipäivänä. Ennemmin täältä häviää tyhmä ihmislaji joka omassa päässään (tai siis EU:n talutusnuorassa) päättää mikä pitää hävittää ja yritetään talloa luonnon varpaille. Kyllä luonto hoitaa ihan itse ilman ihmisen puuttumista asiat niin kuin kuuluukin. Keinotekoisella ihmisen toiminnalla syntyy pelkkää vahinkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä taas yksi valtamedioiden aivopesemä ilmoittautui. Ette varmaan edes itse huomaa miten mielipiteitänne muokataan. Kun tarpeeksi suuri osa porukasta nielee näkemänsä informaation ilman omaa päättelykykyä on lopputulos tuo että asia josta ei ennen omannut mitään mielipidettä on nyt asia josta muodostui mielipide muiden syöttämänä ilman kritiikkiä.
Lupiineista sen verran että nyt kun olen muutaman vuoden seurannut tätä höpinää niiden "haitoista" on tuloksena ollut 100% myth busted. Eli ensinnäkin väite että ne vievät kasvutilan kotoisilta lajeilta: eivät vie. Alueet joilta lupiinit on säännöllisesti jo vuosia raivattu pois , eivät tuota tilalle mitään "kotoista" , vaan em alueet paistavat silmään tyhjyyttään. Jokunen apila ja rikkaruoho koristaa isoja alueita joista lupiinit ovat poissa. Joku myös väitti että lupiinien sisältämät ainesosat tappaa pölyttäjät. Ei pidä sekään paikkaansa , ei luonto ja sen eläinkunta ole tyhmiä vaan ihminen keksiessään tällaisia satuja. Alueilla joilla on lupiineja runsaasti, on kaikkia pölyttäjiä ahkerasti niiden kukinnoissa päivästä ja vuodesta toiseen eikä niitä vaivaa mikään. Menkää itse toteamaan tämäkin asia ennen kuin tulette toistamaan suu vaahdossa sitä "totuutta" joka teille syötettiin.
Lupiineiden raivaaminen on muuten kukkaloiston tuhoamisen ohella täysin hukkaan heitettyä aikaa, Suomi on niin täynnä sitä ettei se tule häviämään ikipäivänä. Ennemmin täältä häviää tyhmä ihmislaji joka omassa päässään (tai siis EU:n talutusnuorassa) päättää mikä pitää hävittää ja yritetään talloa luonnon varpaille. Kyllä luonto hoitaa ihan itse ilman ihmisen puuttumista asiat niin kuin kuuluukin. Keinotekoisella ihmisen toiminnalla syntyy pelkkää vahinkoa.Kaikki ulkoa tuodut pitää tuhota perusteellisesti. Vieraslajit on vieraita eivätkä kuulu tänne. Vaikka kuinka huutaisivat. Aurinkoahvenet, papukaijat, tupajäärät, kurtturuusut, lupiinit ja niin edelleen. Joka näitä tuholaisia suojelee hälle hellehattu piähän.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ihan älytöntä tuhota kauniit lupiinit, niistä ei kenellekään ole haittaa kuten noista pensasaidoista. Menkääpä esim ajamaan autolla Rantapuiston puolelta Myllykatua kohti Turuntietä. Ennen oikealla puolella olevaa Pusurinkatua on niin korkea ja tiheä aita että näkyvyys Pusurinkadulle on täysin 0. Tilanteen kruunaa se, että Pusurinkadulta saa tulla eteen kun ei ole kärkikolmiota. Sieltä varmaan pitää hakea uutta peltiä jonkun ennenkuin sen aidan saa nurin. Luulisi aidan omaavan talon asukkailla/omistajilla leikkaavan sen verran että vaara ymmärrettäisiin.
Yhtä älytöntä oli Kurtturuusujen hävitys. Meilläkin oli kahdessa paikassa tien vieressä kymmeniä vuosia. Mihinkään eivät levinneet.
Mutta ehkä syynä on että pitää keksiä töitä, kun niitä ei nykyään ole.
- Anonyymi
On tosiaan asioita,joita ei ihmisjärjellä käsitä.
Lupiinit, pujo ym. kasvit valtaavat alaa hyoty-ja koristekasveilta.
Pensasaitojen ja pihojen hoitoon saisi yhteiskunta puuttua,mutta kun kyselee ko. asiaa sanotaan ei voi puuttua.
Varmaan täytis kaupungin viedä roskalava kaikulantien tontille ja siivota tontti.- Anonyymi
Kyllä tuohon pihojen ja etenkin häiritsevien pensasaitojen hoitamiseen aiemmin ja muualla on kunnat ja kaupungit voineet puuttua niin ihmetellä sopii miksi se ei Forssassa toimi. Onko taas niin että täällä liian pienet piirit pyörii eikä tuttuja haluta häiritä asioilla jotka kuitenkin pitäisi saada kuntoon?
Olisi meinaan aika tehdä jotain, mutta yksi huvittava esimerkki eli se Eteläisen Puistokadun päässä kesken ja hylätyksi jäänyt ok-talo ja sen purku tai kunnostusvelvoitteen kanssa näpertely vuosikymmeniä venyen ilman mitään edistystä kertoo miten munattomia virkamiehiä Forssassa on niin en usko että mikään muuttuu tai paranee ennenkuin saadaan sopivien tilalle päteviä viranhaltijoita!
- Anonyymi
Ajelin ohi ja totesin saman-tarttis tehdä jotain.
Toimintaa Forssan kaupunki,jos ei omistajien taidot riitä! - Anonyymi
Iltalehti luku että Forssassa ammuttu..missäköhän päin on tapahtunut
- Anonyymi
Näyttää olevan kaupungin virkamiehet ja kiinteistön omistaja kesälomilla........
- Anonyymi
Tuntuvat olevan ympärivuotisella lomalla kun tutkii mitä ne ovat saaneet aikaiseksi. Täysiä nollia palkkaa nostamassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuvat olevan ympärivuotisella lomalla kun tutkii mitä ne ovat saaneet aikaiseksi. Täysiä nollia palkkaa nostamassa.
Ja ongelmakiinteistöjen omistajat hälläväliä-sakkia kun mitään sanktioita ei tule mistään.
- Anonyymi
Eipä näytä ketään haittaavan kymppitien varressa oleva vanhojen traktoreiden dun muiden koneiden myyntinäyttely. Vanhasta Cumuluksesta muutama kilometri Hlinnaan päin ihan siinä tien varressa. Niistä sitä öljyä vasta voikin vuotaa. Toisaalta, niiltä paikkeilta taidetaan valutella harmaat vedetkin avo-ojia pitkin Kaukjärveen.
- Anonyymi
Jaa Tapanintien päässä? Siinä on tosiaan romua mutta kun on taajaman ulkopuolella niin ilmeisesti haittaa.
- Anonyymi
Kymppitien varressa koneet vaihtuu välillä,mutta Kaikulantien varressa vaan lisääntyy jatkuvasti.
- Anonyymi
Heillä voi olla monia syitä elämäntyyliinsä. Perhe, vanhuus jne. Heillä voi olla aivan ihania asioita, niin ihania, etteivät heidän tarvitse valittaa mistään, vaan he vain nauttivat elämästään.
Helppoa se on kerrostalokopista arvostella ja karehtia toisten elämää.
Avohakkuut ja sudet tyypillisiä valituksia heille joilla ei ole itsellä metsää, tai ei ehkä mitään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh422702Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423392418- 352114
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta471806- 241675
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251569- 441440
- 1001409
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391355- 361156