Heips! Millainen kuokkala on asuinseutuna? opiskelijoita on varmaan aika paljon sillä alueella vai oonko oikeassa? Onko ne opiskelija-asunnot millaisia, esim. kopparin talo?
kuokkala
irkku
2838
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen koko ikäni asunut 27 vuotta täällä jyväskylässä.
ja on tullut asuttua kangaslammella, pupuhuhdassa, kuokkalassa, kuokkalan kiulun asuinalueella, lohikoskella, kangasvuoressa, taulumäellä ja keskustassa.
Pupuhuhta oli joskus 7-10 vuotta siitten aika pahaa aluetta, mutta ei enää. se sukupolvi on jo vanhentunut ja muutenkin hävinnyt. lohikoski on kokonaisuutena myös rauhallista nykyään niinkuin kangaslampi jossa nyt asun. kuokkalan keskusta alueesta ei minulla ole koskaa ollut pahaa sanottavaa vaikka aika paljon ulkomaalaisia ja mustalaisia siellä on.
Ainut varoituksen sana jonka sanon on se, että Kiulua joka on kuokkalan suunnalla kannattaa välttää, sinne on ahdettu pienelle alueelle, alkoholistit, työttömät, pakolaiset, muut maahanmuuttajat sekä mustalaisia. tuo yhtälöhän ei missään suomessa ole hyvä. Mutta siellä olevat ei terrorisoi kuokkalan keskustaa.
Joten turha pelko pois että jyväskylä on niin vaarallinen kuin väitetään. joka kaupungista löytyy omat ns. pahat alueet
Emme ole kuitenkaan mikään USA tai Venäjä...
Miettikää sitä jotka haukutte Jyväskylää tai ylipäätään mitään kaupunkia Suomessa.
Niin niistä opiskelijoista. Kuokkalassa heitä on paljon josta suorana seurauksena on se, että siellä on paljon nuorta porukkaa tietty...
Ja jatkoa tuohon pultsaritouhuun. eli pahimmat alkoholistit yms asuvat Kankitiellä ja se on sen verran kaukana mistään asuinalueesta, että he eivät juurikaan liiku ihmisten ilmoilla. ne jotka liikkuvat ovat todellakin 99%:sti harmittomia