Vanhaan aikaan Juhannus yö

Anonyymi-ap

Juhannusyö Aavasaksalla on Ylen sivuilla nähtävissä.

Aavasaksan tunturin alue on muuttunut, sinne on rakennettu uutta ja muutama vuosi sitten siellä käväisin sukulaisten kanssa, silloin oli vanhaakin jäljellä.

https://areena.yle.fi/1-50531555

Linkistä avautuu elokuva Juhannus yö Aavasaksalla.

Viihtyisää juhannusta, radiossa soi hyvä musiikki. Sekin on hyvä vaihtoehto!

17

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      -50 ja -60 luvuilla ajeltiin Juhannus aattona pitkiäkin matkoja kuorma autojen lavoille laitetuilla penkeillä istuen ja teltoissa majoittuen tai ilman mitään makuualustoja, varsinkin Kalajoen hiekkasärkille, Kuusamoon, Yyteriin ja kaikkiin sen ajan suosittuihin paikkoihin, Aavasaksalle myös.
      Nyt on Himoksen juominki juhlat, mutta menevätkö sinne muut kuin "raikuli elämään tottuneet", kuten tuttavani minulle juhlista kertoi. Melkein alastonta porukkaa sanoi siellä oleva,
      Tekee mieli sanoa; ennen nuorisokin osasi etiketin säännöt, ei alasti julkkisuuteen!
      Monessa noista paikoista olen käynyt!!! Himos kokematta, kun en käy missään konserttien nimellä sanotuissa juhlissa. (Festarit)

    • Anonyymi

      1950-60-luvuilla vanhempiemme kanssa menimme Hgin Seurasaaren juhannusjuhlaan. Minulla oli Munsalan kansallispuku.

      Se oli suosittu kansallispuku lapsilla tuolloin, kaiketi isänmaallisen sinisen värinsä vuoksi. Myös punainen Hämeen kansallispuku oli suosittu väri. Aikuisilla naisilla oli sitten enemmänkin omien kotiseutujensa kansallispukuja.

      Kaksi ohutta, vaaleaa, tiukkaa palmikkoa ja rusetit selässäni.

      Minulla on edelleen tallella vaatehuoneessa tuo kansallispukuni. Valkoinen, ruusukuvioinen huivi kului muussakin käytössä.

    • Anonyymi

      Ihan hyvä muisto menneisyydestä,

      mua jäi harmittamaan se kun KIRJAILIJA KARIRINIEMEN patsasta ei kuvassa näytetty,

      se patsas seisoo Aavasaksan korkeimmalla laella
      ihan saman tapaan kuin Haavis-Amanda helsingissä, sillä erolla että tällä naisella on VAATTEET PÄÄLLÄ
      KARINIEMEN patsas ei ole alasti,
      mutta olettaisin että se on lapin nähtävyys,

      eikö hänen tuotantoaan ole arvostettuu kun hänen patsas on unohdettu elokuvastaki pois , mua harmitti,

      me puolisoni kanssa kävimme AINA Karinen parsaaluona kun vierailimme aavasakasn tunturissa ja laella !

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä linkissä patsaasta enemmän ja näkyy sijoituspaikkakin.
        Filmi ehkä vanhempi.
        https://aavasaksa.fi/kayntikohteet/patsaat-ja-muistomerkit/annikki-kariniemen-patsas/

        SUUR - KIITOS KUVASTA ,


        olipa ihan nähdä se vielä,
        siitä on niin kauan kun puolisoni kanssa kävimme aina sitä ihailemassa,

        ne maisemat vuoren laelta kesä öisin oli todella LUMOAVAA katseltavaa,

        oiku kun seillä oli ihanna hengittöää kesäyön raikasta ilmaa
        ihailla maaiman kauneimmipia maisemia silmin kanntamattomiin,
        erämaan hiljaisuta järvineen !
        KIITOS VIELÄ KUVASTA !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SUUR - KIITOS KUVASTA ,


        olipa ihan nähdä se vielä,
        siitä on niin kauan kun puolisoni kanssa kävimme aina sitä ihailemassa,

        ne maisemat vuoren laelta kesä öisin oli todella LUMOAVAA katseltavaa,

        oiku kun seillä oli ihanna hengittöää kesäyön raikasta ilmaa
        ihailla maaiman kauneimmipia maisemia silmin kanntamattomiin,
        erämaan hiljaisuta järvineen !
        KIITOS VIELÄ KUVASTA !

        lisäys edelliseen :

        ihan kyynel nousi silmänurkkaan ,
        siitä on jo niin kauan ja puolisoniki nukkuu ijäistä untaan,
        se aika elämässä oli nuoruutta tervyttä työtä ja lomiella matkailua,

        nyt elän yksin vanhuutta vain muistot seuranain.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SUUR - KIITOS KUVASTA ,


        olipa ihan nähdä se vielä,
        siitä on niin kauan kun puolisoni kanssa kävimme aina sitä ihailemassa,

        ne maisemat vuoren laelta kesä öisin oli todella LUMOAVAA katseltavaa,

        oiku kun seillä oli ihanna hengittöää kesäyön raikasta ilmaa
        ihailla maaiman kauneimmipia maisemia silmin kanntamattomiin,
        erämaan hiljaisuta järvineen !
        KIITOS VIELÄ KUVASTA !

        Ole hyvä!
        Minä ajelen taas sinne paikan päälle katselemaan tornista kuinka maisema on taas muuttunut.
        Paljon siellä muutoksia tapahtuu, kun rakennetaan ja hakataan metsiä.
        Tykkään paikasta minäkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole hyvä!
        Minä ajelen taas sinne paikan päälle katselemaan tornista kuinka maisema on taas muuttunut.
        Paljon siellä muutoksia tapahtuu, kun rakennetaan ja hakataan metsiä.
        Tykkään paikasta minäkin.

        Vie Kariniemelle terveisiä jos käyt patsasta katsomassa ,

        huumoria väliin,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vie Kariniemelle terveisiä jos käyt patsasta katsomassa ,

        huumoria väliin,

        Kävin mm. viime vuosikymmenellä useita kertoja Pietarissa (Venäjä).

        Siellä (Aleksanteri Nevskin aukiolla, vastapäätä Hotelli Moskovaa) sijaitsee mm. Ortodoksisen kirkon, Pietarin "hiippakunnan" pääluostari, jota kutsutaan nimellä "Lavra". Lavrassa on mm. kaksi erillistä nk. Nekropolia, eli hautausmaata.

        Portista tullen oik. puoleisessa nekropolissa (siellä on haudattuna kuuluisia kirjailijoita ja taiteilijoita) näkyy jo kohta mm. Fj. Dostojevskin iso hautamuistomerkki.

        Hitaasti kuljin ja pysähtelin katsomaan mm. Fj. D:n rintakuvapatsasta. Hän tuntui myös katsovan minua. Kun lähdin eteenpäin, olen ihan varma, että hänen katseensa seurasi perässäni. Taisinkin siinä peräti palata haudalleen tarkemmin tutkimaan hänen kasvojaan. Hänkin rauhallisesti katsoi suoraan minua.

        Sitten olivat vuorossa Tsaikovski, ym:t suurmiehet ja -naiset. Iso nekropoli.

        En välttämättä haluaisi viettää siellä yötä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vie Kariniemelle terveisiä jos käyt patsasta katsomassa ,

        huumoria väliin,

        Huumoria pitää olla.
        Kun sinne menen, aion viettää aikaa ja näkötornissa aikaa kuluukin.
        En muista kuinka monta porrasta, mutta ehkä vähemmän kuin Helsingissä keskustassa, Erottajan paloaseman portaat näköalatasanteelle. Sieltä näkee Helsinkiä laajalle ja joka puolelle.

        Keisarin Maja, onkohan sinne kehitetty mitään lisätoimintaa?
        Mielenkiintoista taas mennä, on aikaa varmaan 6 vuotta kun kävin viimeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin mm. viime vuosikymmenellä useita kertoja Pietarissa (Venäjä).

        Siellä (Aleksanteri Nevskin aukiolla, vastapäätä Hotelli Moskovaa) sijaitsee mm. Ortodoksisen kirkon, Pietarin "hiippakunnan" pääluostari, jota kutsutaan nimellä "Lavra". Lavrassa on mm. kaksi erillistä nk. Nekropolia, eli hautausmaata.

        Portista tullen oik. puoleisessa nekropolissa (siellä on haudattuna kuuluisia kirjailijoita ja taiteilijoita) näkyy jo kohta mm. Fj. Dostojevskin iso hautamuistomerkki.

        Hitaasti kuljin ja pysähtelin katsomaan mm. Fj. D:n rintakuvapatsasta. Hän tuntui myös katsovan minua. Kun lähdin eteenpäin, olen ihan varma, että hänen katseensa seurasi perässäni. Taisinkin siinä peräti palata haudalleen tarkemmin tutkimaan hänen kasvojaan. Hänkin rauhallisesti katsoi suoraan minua.

        Sitten olivat vuorossa Tsaikovski, ym:t suurmiehet ja -naiset. Iso nekropoli.

        En välttämättä haluaisi viettää siellä yötä.

        Oliko tällä jotain tekemistä Aavasaksan kanssa?
        Minua ei patsaat ole tuijottaneet.

        Minä olen ollut kymmeniä kertoja Pietarissa, eikä mikään patsas edes katsonut minua kohti!
        Mutta kaikki viimeiset ruplani annoin Eremitaasin edustalla kerjäläismummoille!
        Siellä menee päivä kun sinne menee ja on pakko mennä seuraavanakin päivänä!


    • Anonyymi

      Miksi noi puhuu venäjästä, kun aavasaksa on suomen ja lähellä ruotsinrajaa
      siis kaukana vejäjän rajastaki, höh,
      mä en koskaan ole käyny venäjällä, enkä edes pietarissa,
      sinne ei ole ollu minkäänlaista vetoa koskaan,
      olen syntyny pikkusen ennen sodan syttymistä, ja isäni joutui sotaan kun olin vasta synytny pienokainen,
      luojan kiitos hän pääsi elävänä takasi vaikka vähältä piti ettei sinne jääny, luoti oli pikkusen raapassa nenästä nahan pois, ilmeisesti jumla suojeli isääni ,
      hän oli upseeri joukkueen johtaja sodan aikana
      kauhu juttuja olen häneltä kuullu aikoinaan, sota on hullua touhua, venäjä on ollu aina suomen vihollinen, suomen on aina pitäny osata puolustautua ja varautua sotahulluun venäjään, siksi ei ikinä ole tehny mieli sinne ikinä matkustaa , vaikka työelämän aikoihin aina matkailimmeki puolisoni kanssa ulkomailla, mutta venäjä ei ikinä meitä kiinostanu, puolisoniki oli sota-orpo, sota vei puolisoni isän, joten se maa ei vedä puoleensa , nyt vaan toivoo ja rukoilee että hullu venäjä lopettaa sodan euroopassa, ja vetäytyy uktainasta pois,
      luoja kuulkoon rukouksemme !

      • Anonyymi

        No, kummitteleva kirjailija Dostojevskin patsas nyt tuli vain assosiaationa, kun ketjussa puhuttiin suomalaisen kirjailijan patsaasta.

        Mikä on ketäkin suomalaista lähellä tai kenestä kaukana, on yksilö- ja kulttuurikysymys. Venäläisyys on koko ikäni ollut itseäni jollain tavalla lähellä, vaikkei esim. suvuissamme ole tiettävästi yhtäkään venäläistä. On ollut läheistä niin Hgissä asuessani, myös tuttujen ortodoksien kautta kuin myös maailmalla matkatessani. Ilmeisesti muualla Suomessa tuo kulttuuri on vieraampaa kuin esim. täällä etelärannikon itärannoilla.

        Ovat yksi läheinen vieraskansa, jonka kanssa, voisi sanoa: tahattomasti, tullut silloin tällöin tutuksi. En heitä mitenkään kammoksu tai vierasta. Venäjällä matkustaessani olen kokenut hartautta ortodoksikirkoissa, vaikka itse olen uskoltani luterilainen. Myös esim. katukerjäläisten kanssa siellä vaihtanut muutamia sanoja venäjäksi ja kohtaamani ihmiset ovat henkilöinä jääneet mieleeni.


    • Anonyymi

      Nyt on kesäpäivän seisaus

      huomenna alkaa päivänvalo lyheneen ja yöt pimenee,
      nyt mennään kovaa vauhtia taas syksyä kohti,

      onko kiva vai huono
      kuka odottaa syksyä
      sateita ja pimeitä öitä, mä en.

      • Anonyymi

        Itse kyllä pidän pimenevistä illoista. Valoisat yöt riittävät jo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse kyllä pidän pimenevistä illoista. Valoisat yöt riittävät jo.

        olen minäki jo tottunu hyväksymään pimeät yöt,
        vaikeeta oli aikasemmin,
        nuorempana olisin halunnu aina olevan valoisaa,
        sanoisinko että vasta nyt vanhuksena pidän jo pimeydestä,
        onhan sitten joskus haudassaki ikuisesti pimeää, höh,


    • Anonyymi

      Olin n 15 v ,asuin kauniin järven rannalla ja ihailin sitä kaunista tyyntä järvimaisemaa. Olen valtavan kiitollinen , koska tänäänkin voin ihailla peilityyntä järvimaisemaa, jonka rannalle olemme kesäasuntomme aikoinaan rakennuttaneet. Ei ole lapsuuden järvi ,mutta ainakin yhtä kaunis ja kauan katseltu. Luojalle kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10573
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10142
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      22
      7927
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6334
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4922
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      56
      4733
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4076
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      126
      3429
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3147
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      226
      3085
    Aihe