Toinen osapuoli muslimi

Mieheni syntyi islamilaiseen kulttuuriin ja lueskeli aikansa Koraania, kunnes kyllästyi ja lähti kotimaastaan. Vuosia myöhemmin tapasimme ravintolassa. Minä olen häntä hieman nuorempi. Kristitty? Kuinka moni suomalainen oikeasti harrastaa sitä kristinuskoaan?

Olen rippikoulun käynyt, kastettukin, mutta kristinuskon miehinen / patriarkaalinen ylistys oli aivan liikaa. Uskon mieluummin ihmisiin, hyvään ja pahaan, luontoon, tieteeseenkin enemmän kuin monimutkaista symboliikkaa tulvillaan olevaa, liian heppoisesti tulkittuun, ihmisen kirjoittamaan "jumalan sanaan". Erosin kirkosta 12 vuotta sitten.

Uskonnolla ei siis ole suhteessamme sijaa, muutoin kuin monien mielenkiintoisten ja objektiivisten keskustelujen aiheena. Uskontomme ovat osa kulttuurihistoriaamme, ei muuta. Emme myöskään ole naimisissa. Mielestämme voimme elää onnellisina ilman vihkivalojakin (rituaalia, rituaalia...), kun jo 9 vuotta on kulunut ja lapsia on kaksi.

T: ent. kristitty & passiivinen syntyperämuslimi

niin unohdin kertoa että menimme siis naimisiin maistraatissa.ystävä käänsi suomesta puheen,tilaisuus oli kaunuis ja lyhyt

minä en kuulu mihinkään uskontoon,kirkkoon ja mieheni on muslimi.elämme tätä päivää ja kunnioitamme toistemme mielipiteitä.rakastamme toisiamme.sama juttu että arjessa näkyy terveinä elämäntapoina(hyvä) ja ettei hän syö sikaa.sopii sekin kasvissyöjälle.entä teillä?

paljon riippuu mistä maasta muslimi on.vaikka oliski uskossa ,ei välttämättä tarvitse rituaaleja.riittää että se uskonto on itsellä.mieheni uskoo syvästi mutta pitää sen itsellään.johtuneeko kumminkin siitä että on euroopasta

Olen ollut yhdessä kurdimieheni kanssa 2 vuotta...siitä ajasta reilun vuoden kihloissa.Meillä on 10kk lapsi...paljon on tapahtunut pienessä ajassa...eikä ollut niin hyvä juttu!
Ensinnäkin raskauteni oli silkka vahinko...emmekä me tutustuneet toisiimme kunnolla..ilman lastamme olisimme jo varmasti eronneet moneen kertaan ja nytkin yritetty on mutta aina palaamme yhteen kuitenkin!
Tuntuu että rakkautta suhteessamme ei ollutkaan..alku ihastusta vain!Mieheni osasi puhua paljon kauniita asioita suhteen alussa (olemme siis olleet ystäviä ennen suhdetta!)
ja luulin tuntevani hänet senverran hyvin että uskalsin luottaa hänen sanaansa...kuitenkin kuukausien kuluessa paljastui monen monituista asiaa hänestä jotka karkoittivat luottamukseni ja viilensivät tunteeni..tuntui kuin olisin ollut jonkun kanssa joka oli täysin tuntematon minulle..miten voisin siis saada lapsen hänen kanssaan??Välillä vihaan ja välillä petyn ja sitten taas yritän mutta sama tapahtuu uudelleen..hän ei yritä!!
tunsin jossain vaiheessa sääliä enemmänkin kuin rakkauttaa..halusin auttaa hänen elämäänsä, mutten rakastanut enää...pikkuhiljaa opin tuntemaan häntä paremmin ja omituisuuksia sattui vähemmän...lapsemme lähensi meitä mutta en siltikään voisi sanoa että rakastan rehellisesti!!
kumppanin tunteminen ennen vakavaa suhdetta on erityisen tärkeää varsinkin monikulttuurisessa suhteessa...olen tutustunut paljon samanlaisiin pareihin kuin me ja tuntuu olevan ainakin mieheni kotimaasta tulleilta jokin ammattitauti tuo huijaus...en ole koskaan käynyt hänen kotonaan enkä tiedä menenkö ikinä!Mieheni tietää että ei saisi huoltajuutta ikinä suomessa lapseemme...mutta hänen kotimaassaan asiat ovat erilailla!En voisi kaiken tämän jälkeen luottaa häneen täysin..
Kaikkein oudointa tässä on se että hän ei ymmärrä, kun riitojen aikana kerron, etten rakasta enää häntä..luulee vain että minä vaan sanon asioita joita en tarkoita!Välillä suhde on todellinen taakka minulle, koska hän jättää sen kokonaan minun harteille...pääsisin kyllä eroon hänestä mutta en ymmärrä itseänikään miksi en koskaan tee asiaa loppuun asti!
Suhteessamme hän ei ikinä ole tuputtanut minulle muslimiuskontoa ja syy siihen on ollut vain se etten ole koskaan tunnustanut mitään uskontoa!!miten voisin olla pakotettu muslimiksi jos en usko siihen...ja huntupakkoa ei ole ikinä ollut minulla...sikaa hän ei syö ja alkoholiakin käyttää todella harvoin...minä saan juoda,polttaa ja mennä yksin baareihin jos haluan...sikaa en osta kotiin enkä syö sitä hänen nähdensä mutta syön makkaraa kuitenkin..."salaa"..heh..
Suhteemme siis ei ole kovin onnistunut mutta mikään ei estä kokeilemasta ja vakavoittamaan suhdetta vasta, kun tuntee toisen arkisetkin puolet..moni on onnistunut...ehkä minäkin vielä..
Muslimit on kuitenkin perinpohjin ihan mukavia ihmisiä, suuriosa! itse en sikailevaa ja alkoholisoitunutta kaljanlitkijäsuomalaista enää ottaisikaan...tummassa viehettää jokin..;) ONNEA JA MENESTYSTÄ!!!

jen

Minun mieheni on islamilaisesta maasta. Ogelmiakin avioliitossamme on ollut, mutta kenempä ei... Kaiketi hieman kuitenkin eri asioista kuin kahdella samasta kulttuurista olevilla. Suhteen alussa on mielestäni tärkeää keskustella siitä, miten miehen uskonto tulee vaikuttamaan joka päiväiseen elämään ja miettiä sitä mihin itse on valmis. olisi mukava vaihtaa ajatuksia tarkemminkin:)

mieheni on muslimi olemme olleet yhdessä viisi vuotta, mutta emme naimisissa eikä lapsia vielä. tällä hetkellä työ on kummallakin etusijalla. meillä ei ole ollut mitään ongelmia kulttuuri erojen vuoksi,koska kumpikin osaa joustaa tarpeen tullen. kunnioitan hänen tapoja ja mielipiteitä ja hän minun. pukeudun niin kuin haluan käyn ulkona kavereiden kanssa ja niin tekee hänkin. sukulaiseni ja vanhempani olivat aluksi kauhuissaan asiasta mutta nykyään he rakastavat häntä. saan todella olla ylpeä hänen käytötavoistaan jotka tekevät vaikutuksen sukulaisiini ja ystäviini. hän on kotimaassaan tottunut kovaan työntekoon ja yrittämiseen, joten se on etusijalla täälläkin. hänen kauttaan olen oppinut arvostamaan perhesuhteita entistä enemmän ja lähentänyt omiani. se mitä hän on tuonut elämääni ja muuttanut minua ihmisenä ja näkemyksiäni on jotain mitä toivoisin kaikille. me suomalaiset olemme liian kylmiä ja itsekkäitä ihmisiä. en muuttaisi elämästäni mitään mistään hinnasta. en enää ikinä voisi olla suomalaisen miehen kanssa, joka ei osaa arvostaa naista ja perhettä oikealla tavalla! ...tai ainakin viinapullo vie etusijan...joten se että hän on muslimi ei vaikuta meidän suhteessa millään muulla tavalla kuin että emme syö lihaa...

vielä lisään loppuun että emme siis syö sian lihaa...muuta kyllä

Vähän ihmetyttää kun kukaan ei ole vastannut sellaisesta perheestä jossa mies on suomalainen ja vaimo muslimi. Hmmmm. Mistähän tämä johtuu? Veikkaan, ettei välttämättä ainakaan miesten halusta.

kristityissäkin piireissä on kavereilla ollut hankalaa saada esim. kreikkalaisten ja italialaisten appivanhempien hyväksyntää. Samaten en halua, että kukaan kyseenalaistaa sitä, tulisiko lastemme olla muslimeja vai kristittyjä.

Muslimina tunnen löytäneeni itseni. Itsestä tuntuu monesti, että haluaisi käyttää huntua, mutta Suomessa en pidä eikä mieheni halua sitä. Appivanhemmat rakastaa mua ja kunnioittaa tosi paljon kääntymistäni. He ovat uskonnollisia ja se on heille tosi tärkeää. Mieheni taas on kovin länsimaalainen ja usein huomaan itseni puolustelevan Islamia, kun mieheni on taas vapaamielisempi ja kritisoi kaikkia uskontoja, myös omaansa.

Naimisiin mentiin Turkissa siviilivihkimisellä, se oli minun toiveeni. Tosi monet kaukaiset sukulaiset harmittelevat, että kaikki eivät päässeet juhlimaan ja haluavat uuden vihkimisen. Myös meitä on kehotettu virallistamaan suhteemme myös Imamin siunauksella, mikä on aito-muslimeille todella tärkeä juttu, etenkin nyt kun esikoinen on tulossa. Ensin aiottiin tehdä se Suomessa, mutta päädyttiin sitten siihen, että tehdään se Turkissa seuraavalla lomamatkalla, niin pääsee sitten nekin osalliseksi, jotka niitä juhlia vielä kaipaavat.

Kulttuurieroista johtuvia ongelmia toki esiintyy aina silloin tällöin, mutta olemme onnellisia ja sitoutuneita toisiimme.

Avomieheni on muslimi mutta ei kovin vahva sellainen.ainut asia mistä meillä kotona tämän huomaa on että ruuaksi ei laiteta porsasta,kirjahyllyssä raamatun vieressä on koraani ja meillä on erittäin siistiä,en tiedä onko yksilöllistä mutta olen ymmärtänyt että muslimit ovat todella tarkkoja puhtaudesta.voisin verrata miestä itseeni,kannan rippiristiä kaulassa kuulun kirkkoon mutta uskonto ei ole joka päivä elämässäni.koen että "mies elättää perheen" periaate on todella vahva ainakin oman mieheni kohdalla.meille on vauva tulossa kesällä ja hän on kovasti sitä mieltä että jos en halua mennä töihin niin se ei ole ongelma ja hän kyllä tekee ahkerasti töitä ja haluaa varmistaa että minulla ja lapsellamme on kaikki mitä tarvitsemme/haluamme.toki hän arvostaa koulutustani,halua olla työelämässä mukana ja tukee minua kaikessa.että näin meillä :)

Isät suunnitellut Stocmannin sähköt, en tiedä rikasta kotianne...

Olen aviossa muslimin kanssa. Aviouduimme hänen maassaan salaa rekisteriviranomaisten luona. Papereiden perässä siellä sai juosta kolme viikkoa eri kaupungeissa. Oli monimutkaista. Paikallista poliisia joutui lahjomaan ja muita viranomaisia myös hiukan ja avioon päästäksemme jouduimme valehtelemaan, ettei ole ollut mitään seksuaalista suhdetta ennen aviota. Lisäksi vaadittiin papereita, joita en ollut ymmärtänyt tuoda mukanani, kuten esim ex-mieheni kirjoittamaa todistusta siitä, että hän hyväksyy avioeromme. Minulla oli vain maistraatin paperit, joissa lukee, että olen eronnut. Vaikeuksia tuotti myös se, että minulla oli ex- miehen sukunimi vielä silloin. Paperit kannattaa kysellä tarkkkaan kyseisestä maasta etukäteen mitä tarvitaan.
Uskonto tuo ongelmia.Muslimeilla on paljon keskinäisiä juhlia ja menoja, jotka kuuluvat heidän uskontoonsa.Se tuo ulkopuolisuuden tunnetta ja hajottaa perheen yhtenäisyyden tunnetta. Mies viettää ns. heidän perhejuhlansa kavereiden kanssa, jotka kuuluvat samaan uskontoon. Normaalistihan ne lisäisivät perheen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.Ongelmia on muutenkin kulttuurieroista johtuen. Riippuu tietysti myös ihmisistä ja persoonallisuuksista, miten hyvin näistä selvitään.

Olen tavannut irak miehen joka on muslimi ja itse kristitty. Hän ei hae maassaololupaa naisen kautta vaan on itse työtä tekevä, oma asunto, käynyt koulut täällä ja ei halua elää sosiaalituen varassa. Kohtelias, empaattinen mies, ahkera, ei juo viinaa eikä polta. Hyvä seksissä parasta A-luokkaa siinä. Tämän miehen kokemuksen jälkeen toivon, että saisin miehen itselleni kokonaan, ei ikinä enään suomi miestä... Todellakin suomalaisissa miehissä ei ole mitään lämpöä eikä empaattivisuutta. Kaljaa litkiviä perseenraapijoita ne on tai korkeasti koulutettuja egoisesti ajattelevia...yök

Tapasin 9 vuotta sitten Somali naisen, joka oli eronnut. Nyt olaan naimisissa ja meillä on 6v.uotias tyttö. Omia lapsia oli ennestään, 4 vaimolla, 3 minulla ja molemmat YH. Enpä ole sellaista arvostusta ja hoivaa saannut ennen. Kultuurit voi sulattaa jos molemmat antaa simma ja kunnioittaa toisen tapoja.
Vaimon sanoin; Suomalainen mies kunnioittaa ja rakastaa vaimoaan ja pitää huolta perheestään, ETTÄ NÄINKIN PÄIN VÄLILLÄ ; -)