Toinen osapuoli muslimi

Marie

Kyselisin vain, kuinka moni pari elää niin, että toinen muslimi ja toinen kristitty?
Onko ilmentynyt ongelmia tämän suhteen ja kuinka niistä on selvitty? Oletteko naimisissa, jos niin millainen oli vihkimisenne?
Kiitos asiallisista vastauksista.

43

18255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meistä

      Mieheni syntyi islamilaiseen kulttuuriin ja lueskeli aikansa Koraania, kunnes kyllästyi ja lähti kotimaastaan. Vuosia myöhemmin tapasimme ravintolassa. Minä olen häntä hieman nuorempi. Kristitty? Kuinka moni suomalainen oikeasti harrastaa sitä kristinuskoaan?

      Olen rippikoulun käynyt, kastettukin, mutta kristinuskon miehinen / patriarkaalinen ylistys oli aivan liikaa. Uskon mieluummin ihmisiin, hyvään ja pahaan, luontoon, tieteeseenkin enemmän kuin monimutkaista symboliikkaa tulvillaan olevaa, liian heppoisesti tulkittuun, ihmisen kirjoittamaan "jumalan sanaan". Erosin kirkosta 12 vuotta sitten.

      Uskonnolla ei siis ole suhteessamme sijaa, muutoin kuin monien mielenkiintoisten ja objektiivisten keskustelujen aiheena. Uskontomme ovat osa kulttuurihistoriaamme, ei muuta. Emme myöskään ole naimisissa. Mielestämme voimme elää onnellisina ilman vihkivalojakin (rituaalia, rituaalia...), kun jo 9 vuotta on kulunut ja lapsia on kaksi.

      T: ent. kristitty & passiivinen syntyperämuslimi

      • äiti, isä + 3 lasta

        ...meillä. Mies on kotoisin islamilaisesta maasta mutta on jopa enemmän ateisti kuin minä, kirkosta eronnut ex-ev.lut.

        Luulenpa että alkuperäinen kirjoittaja kyseli nimenomaan sellaisten parien perään jossa toinen on "todellinen muslimi". Minä en tähän pysty vastaamaan...


      • näin on
        äiti, isä + 3 lasta kirjoitti:

        ...meillä. Mies on kotoisin islamilaisesta maasta mutta on jopa enemmän ateisti kuin minä, kirkosta eronnut ex-ev.lut.

        Luulenpa että alkuperäinen kirjoittaja kyseli nimenomaan sellaisten parien perään jossa toinen on "todellinen muslimi". Minä en tähän pysty vastaamaan...

        Kysymykseen on vaikea vastata myös siksi, että muslimi-käsite tosiaan pitää sisällään niin paljon muuta, kuin sen uskovaisuuden. "Kristitty ihminen" mielletään automaattisesti uskoaan harjoittavaan sellaiseen, mutta muslimimaissa uskonto ulottuu niin paljon vahvemmin kulttuurin kaikkiin osa-alueisiin, että islamista ei voi noin vain "erota". Ja onhan muslimimiehellä lisäksi se "fyysinen ulottuvuus" muistuttamassa tosiasioista :)


      • sunne
        näin on kirjoitti:

        Kysymykseen on vaikea vastata myös siksi, että muslimi-käsite tosiaan pitää sisällään niin paljon muuta, kuin sen uskovaisuuden. "Kristitty ihminen" mielletään automaattisesti uskoaan harjoittavaan sellaiseen, mutta muslimimaissa uskonto ulottuu niin paljon vahvemmin kulttuurin kaikkiin osa-alueisiin, että islamista ei voi noin vain "erota". Ja onhan muslimimiehellä lisäksi se "fyysinen ulottuvuus" muistuttamassa tosiasioista :)

        musta tuntuu että on erikseen uskonto ja sitten kulttuuri.usein kulttuuri muokkaa uskontoa.esim.vaikka naista syrjivään ja väheksyvään käyttäytymiseen.itsessään uskonto kehottaa rakkauteen ja hyviin tekoihin jne.itse olen eronnut kirkosta 21 vuotta sitten ja aina tutkinut ja pohtinut eri uskontoja.olen naimisissa muslimin kanssa.emme näe asioissa ristiriitaa.jutellaan asioista paljon.arjessa uskonto ei näy paljoakaan--hän ei juo(okei,erottuu suomessa)eikä syö sikaa.


      • :-D
        sunne kirjoitti:

        musta tuntuu että on erikseen uskonto ja sitten kulttuuri.usein kulttuuri muokkaa uskontoa.esim.vaikka naista syrjivään ja väheksyvään käyttäytymiseen.itsessään uskonto kehottaa rakkauteen ja hyviin tekoihin jne.itse olen eronnut kirkosta 21 vuotta sitten ja aina tutkinut ja pohtinut eri uskontoja.olen naimisissa muslimin kanssa.emme näe asioissa ristiriitaa.jutellaan asioista paljon.arjessa uskonto ei näy paljoakaan--hän ei juo(okei,erottuu suomessa)eikä syö sikaa.

        Teidän kannattaisi nyt kuulkaa oikeasti miettiä, miksi kaikki kristitty-muslimisuhteet Suomessa ovat sellaisia että mies on muslimi ja nainen kristitty. Miettikääpä, mistä voisi johtua... ;)


      • tietty
        :-D kirjoitti:

        Teidän kannattaisi nyt kuulkaa oikeasti miettiä, miksi kaikki kristitty-muslimisuhteet Suomessa ovat sellaisia että mies on muslimi ja nainen kristitty. Miettikääpä, mistä voisi johtua... ;)

        on niitä jokune toisnpäinkin mutta asia johtunee siitä että muslimimies voi mennä toisen uskontoon kuuluvan kanssa naimisiin kun taas musliminainen ei voi.paitsi perheissä joiss ollaan enemmän tapauskovaisia.ja toivottovasti rakkaus olis kuitenkin aina se pääasia


      • naimisissa

        Jumalan sanan on ihminen kirjoittanut, mutta Jumala on sen antanut kirjoitettavaksi.Avioliiton Jumala on myös antanut jokaisen miehen ja naisen välille suojaksi ja sitoumukseksi se ei siis suinkaan ole vain rituaali.Avioliitto on myös perheen pohja.Elävää kristinuskoa ei harrasteta vaan se on luja luottamus ja usko Jeesukseen.Ja vaikka kirkkoa monesti pidetään kristinuskon paikkana sieltä sitä ei välttämättä löydä jos kirkontyön tekijät ei ole elävässä uskossa yms...


    • sunne

      niin unohdin kertoa että menimme siis naimisiin maistraatissa.ystävä käänsi suomesta puheen,tilaisuus oli kaunuis ja lyhyt

    • kuule

      minä en kuulu mihinkään uskontoon,kirkkoon ja mieheni on muslimi.elämme tätä päivää ja kunnioitamme toistemme mielipiteitä.rakastamme toisiamme.sama juttu että arjessa näkyy terveinä elämäntapoina(hyvä) ja ettei hän syö sikaa.sopii sekin kasvissyöjälle.entä teillä?

    • aika

      paljon riippuu mistä maasta muslimi on.vaikka oliski uskossa ,ei välttämättä tarvitse rituaaleja.riittää että se uskonto on itsellä.mieheni uskoo syvästi mutta pitää sen itsellään.johtuneeko kumminkin siitä että on euroopasta

    • ei huntua

      Olen ollut yhdessä kurdimieheni kanssa 2 vuotta...siitä ajasta reilun vuoden kihloissa.Meillä on 10kk lapsi...paljon on tapahtunut pienessä ajassa...eikä ollut niin hyvä juttu!
      Ensinnäkin raskauteni oli silkka vahinko...emmekä me tutustuneet toisiimme kunnolla..ilman lastamme olisimme jo varmasti eronneet moneen kertaan ja nytkin yritetty on mutta aina palaamme yhteen kuitenkin!
      Tuntuu että rakkautta suhteessamme ei ollutkaan..alku ihastusta vain!Mieheni osasi puhua paljon kauniita asioita suhteen alussa (olemme siis olleet ystäviä ennen suhdetta!)
      ja luulin tuntevani hänet senverran hyvin että uskalsin luottaa hänen sanaansa...kuitenkin kuukausien kuluessa paljastui monen monituista asiaa hänestä jotka karkoittivat luottamukseni ja viilensivät tunteeni..tuntui kuin olisin ollut jonkun kanssa joka oli täysin tuntematon minulle..miten voisin siis saada lapsen hänen kanssaan??Välillä vihaan ja välillä petyn ja sitten taas yritän mutta sama tapahtuu uudelleen..hän ei yritä!!
      tunsin jossain vaiheessa sääliä enemmänkin kuin rakkauttaa..halusin auttaa hänen elämäänsä, mutten rakastanut enää...pikkuhiljaa opin tuntemaan häntä paremmin ja omituisuuksia sattui vähemmän...lapsemme lähensi meitä mutta en siltikään voisi sanoa että rakastan rehellisesti!!
      kumppanin tunteminen ennen vakavaa suhdetta on erityisen tärkeää varsinkin monikulttuurisessa suhteessa...olen tutustunut paljon samanlaisiin pareihin kuin me ja tuntuu olevan ainakin mieheni kotimaasta tulleilta jokin ammattitauti tuo huijaus...en ole koskaan käynyt hänen kotonaan enkä tiedä menenkö ikinä!Mieheni tietää että ei saisi huoltajuutta ikinä suomessa lapseemme...mutta hänen kotimaassaan asiat ovat erilailla!En voisi kaiken tämän jälkeen luottaa häneen täysin..
      Kaikkein oudointa tässä on se että hän ei ymmärrä, kun riitojen aikana kerron, etten rakasta enää häntä..luulee vain että minä vaan sanon asioita joita en tarkoita!Välillä suhde on todellinen taakka minulle, koska hän jättää sen kokonaan minun harteille...pääsisin kyllä eroon hänestä mutta en ymmärrä itseänikään miksi en koskaan tee asiaa loppuun asti!
      Suhteessamme hän ei ikinä ole tuputtanut minulle muslimiuskontoa ja syy siihen on ollut vain se etten ole koskaan tunnustanut mitään uskontoa!!miten voisin olla pakotettu muslimiksi jos en usko siihen...ja huntupakkoa ei ole ikinä ollut minulla...sikaa hän ei syö ja alkoholiakin käyttää todella harvoin...minä saan juoda,polttaa ja mennä yksin baareihin jos haluan...sikaa en osta kotiin enkä syö sitä hänen nähdensä mutta syön makkaraa kuitenkin..."salaa"..heh..
      Suhteemme siis ei ole kovin onnistunut mutta mikään ei estä kokeilemasta ja vakavoittamaan suhdetta vasta, kun tuntee toisen arkisetkin puolet..moni on onnistunut...ehkä minäkin vielä..
      Muslimit on kuitenkin perinpohjin ihan mukavia ihmisiä, suuriosa! itse en sikailevaa ja alkoholisoitunutta kaljanlitkijäsuomalaista enää ottaisikaan...tummassa viehettää jokin..;) ONNEA JA MENESTYSTÄ!!!

      jen

      • jeps

        "itse en sikailevaa ja alkoholisoitunutta kaljanlitkijäsuomalaista enää ottaisikaan...tummassa viehettää jokin..;)"

        Hienoa yleistystä blondibimbolta.


      • taas yksi syy
        jeps kirjoitti:

        "itse en sikailevaa ja alkoholisoitunutta kaljanlitkijäsuomalaista enää ottaisikaan...tummassa viehettää jokin..;)"

        Hienoa yleistystä blondibimbolta.

        Taas yksi syy vihata lisää turkkilaisten miesten suomalaisia akkoja!


      • tiedä
        taas yksi syy kirjoitti:

        Taas yksi syy vihata lisää turkkilaisten miesten suomalaisia akkoja!

        Sääli olis varmaan oikeampi reaktio. Eipä ou heitinkään elämänsä herkkua pitsanpaistajan puoliskona.


      • Onneli80
        tiedä kirjoitti:

        Sääli olis varmaan oikeampi reaktio. Eipä ou heitinkään elämänsä herkkua pitsanpaistajan puoliskona.

        aivan mahtavan säälittävää yleistystä suomalaiselta ahdasmieliseltä!!!!!!!!!Hui pelottavaa..kamalaaa.ulkomaalaisia......pikkusen on omituista yleistää kaikkia samaan kategoriaan!kuinka moni on matkannut turkkiin tai muualle missä on muslimeja...ja sitten kotimaassaan kauhistelee näitä ihmisiä..hehhehhehhhhhh......naurattaa vaan!!!!!!!
        Pitäis varmaan opetella pikkuhiljaa hyväksymään jo muitakin ihmisiä maailmassa...meitä kun on aika montaa eri uskontoa täällä pallolla...!


      • Cecilia

        Hei Jen! Luin kirjoituksesi, ja se oli kuin olisi tullut omasta suustani, vain sillä erotuksella, että itse olen ollut kurdimieheni kanssa 4 vuotta ja meillä on 2 lasta. Olisi kiva vaihtaa "kohtalotoverin" kanssa enemmänkin juttuja.


      • Nimetön
        Cecilia kirjoitti:

        Hei Jen! Luin kirjoituksesi, ja se oli kuin olisi tullut omasta suustani, vain sillä erotuksella, että itse olen ollut kurdimieheni kanssa 4 vuotta ja meillä on 2 lasta. Olisi kiva vaihtaa "kohtalotoverin" kanssa enemmänkin juttuja.

        mun osoite on [email protected]
        jos haluut meilailla.......arvasin etten ole yksin tässä maassa tämän asian kanssa... ;)

        kirjoittelemisiin...

        jen


      • hah
        tiedä kirjoitti:

        Sääli olis varmaan oikeampi reaktio. Eipä ou heitinkään elämänsä herkkua pitsanpaistajan puoliskona.

        Anteeksi vaan, mutta täällä linjoilla on näköjään väkeä jotka eivät mitään mistään tiedä. Silti "tietävät" kaiken kaikesta.

        Turkissa on muitakin ammatteja harjoittavia ja korkeasti koulutettuja ihmisiä kuin "pitsanpaistajia". Ja toiseksi anteeksi vain uudestaan "pitsan paistajat" tulevat Italiasta. Turkissa suositaan enemmänkin kebab-annoksia. Että näin.


      • kreikkalainen mies

        Mistähän tuokin käsitys suomalaisesta miehestä on tullut!?Minä en tunne ainoatakaan "sikailevaa, alkoholisoitunutta, kaljanlitkijää." Sensijaan tunnen useamman ulkonaviihtyvan, kavereiden kanssa jossain olevan, kahvilassa istuvan tyypin! Heidän kanssaan naimisissaolevat tai yhdessäelävät ovat kertoneet.Kotiin tullaan kun on juostu ulkona niin kauan, että ei enää jaksa. Minun mielestäni sinun miehesi on täysin välinpitämätön siitä, mitä sinä teet, tunnet tai tykkäät. Sinä tunnut välittävän. Hän saa mitätahtoo, saatko sinä?


      • Tumma hurmuri

        tuossa tapauksessa ei vissiin se uskonto paljoa vaikuta?
        suomalainen kristitty on alkoholisoitunut litkijä?
        islamilainen mies on tumma hurmuri?
        onko näkökulma hieman vino...


    • Cecilia

      Minun mieheni on islamilaisesta maasta. Ogelmiakin avioliitossamme on ollut, mutta kenempä ei... Kaiketi hieman kuitenkin eri asioista kuin kahdella samasta kulttuurista olevilla. Suhteen alussa on mielestäni tärkeää keskustella siitä, miten miehen uskonto tulee vaikuttamaan joka päiväiseen elämään ja miettiä sitä mihin itse on valmis. olisi mukava vaihtaa ajatuksia tarkemminkin:)

      • juttukaveria

        Olen myös avoliitossa muslimin kanssa ja meillä lapsi, haluaisin jutella enemmän teidän kanssa...sähköposti osoitteeni on [email protected]


    • myy

      mieheni on muslimi olemme olleet yhdessä viisi vuotta, mutta emme naimisissa eikä lapsia vielä. tällä hetkellä työ on kummallakin etusijalla. meillä ei ole ollut mitään ongelmia kulttuuri erojen vuoksi,koska kumpikin osaa joustaa tarpeen tullen. kunnioitan hänen tapoja ja mielipiteitä ja hän minun. pukeudun niin kuin haluan käyn ulkona kavereiden kanssa ja niin tekee hänkin. sukulaiseni ja vanhempani olivat aluksi kauhuissaan asiasta mutta nykyään he rakastavat häntä. saan todella olla ylpeä hänen käytötavoistaan jotka tekevät vaikutuksen sukulaisiini ja ystäviini. hän on kotimaassaan tottunut kovaan työntekoon ja yrittämiseen, joten se on etusijalla täälläkin. hänen kauttaan olen oppinut arvostamaan perhesuhteita entistä enemmän ja lähentänyt omiani. se mitä hän on tuonut elämääni ja muuttanut minua ihmisenä ja näkemyksiäni on jotain mitä toivoisin kaikille. me suomalaiset olemme liian kylmiä ja itsekkäitä ihmisiä. en muuttaisi elämästäni mitään mistään hinnasta. en enää ikinä voisi olla suomalaisen miehen kanssa, joka ei osaa arvostaa naista ja perhettä oikealla tavalla! ...tai ainakin viinapullo vie etusijan...joten se että hän on muslimi ei vaikuta meidän suhteessa millään muulla tavalla kuin että emme syö lihaa...

    • myy

      vielä lisään loppuun että emme siis syö sian lihaa...muuta kyllä

      • yks mies

        Mikä sinua estää syömästä sianlihaa?


      • nähnyt
        yks mies kirjoitti:

        Mikä sinua estää syömästä sianlihaa?

        Se estää, että mies on muslimi! Sopeuttaminen on alkanut! Muslimimaailmassa mies määrää kaiken ja piste. He ovat hyvin viehättäviä alussa ja suomessa. Mutta asuisitko täysin islamilaisessa maassa sen kultuurin mukaan?


    • yks mies

      Vähän ihmetyttää kun kukaan ei ole vastannut sellaisesta perheestä jossa mies on suomalainen ja vaimo muslimi. Hmmmm. Mistähän tämä johtuu? Veikkaan, ettei välttämättä ainakaan miesten halusta.

      • Musliminainen

        palstalle, kun sen taso ei ole kovin korkea.

        Mutta tiedoksesi: on myös täysin suomalaisia muslimipariskuntia (siis molemmat puolisot suomalaisia), tiedän myös suomalaismuslimimiehen joka on avioitunut somalinaisen kanssa... mutta tuskin tulevat tänne haastelemaan 'mukavia' parisuhteestaan.


      • tepa57

        minä olen islamilainen ja mieheni suomalainen ja olemme ollut naimisissa 10v normaalia elämä. uskonnot on sama paskaa eri paketissa.
        T. IRAKIN KURDISTANISTA


      • Uskovainen puoliso
        tepa57 kirjoitti:

        minä olen islamilainen ja mieheni suomalainen ja olemme ollut naimisissa 10v normaalia elämä. uskonnot on sama paskaa eri paketissa.
        T. IRAKIN KURDISTANISTA

        taas kommentti ihmiseltä joka ei kai todella usko islamiin eikä kristinuskoon.
        eli siis ateisti ja ateisti naimisissa,
        kaksi ateistia siis.

        mutta entä liitot jossa Jeesukseen uskova
        ja Mohammediin uskova puoliso?
        Mahdottomuus jo määritelmällisesti?


    • koska

      kristityissäkin piireissä on kavereilla ollut hankalaa saada esim. kreikkalaisten ja italialaisten appivanhempien hyväksyntää. Samaten en halua, että kukaan kyseenalaistaa sitä, tulisiko lastemme olla muslimeja vai kristittyjä.

      Muslimina tunnen löytäneeni itseni. Itsestä tuntuu monesti, että haluaisi käyttää huntua, mutta Suomessa en pidä eikä mieheni halua sitä. Appivanhemmat rakastaa mua ja kunnioittaa tosi paljon kääntymistäni. He ovat uskonnollisia ja se on heille tosi tärkeää. Mieheni taas on kovin länsimaalainen ja usein huomaan itseni puolustelevan Islamia, kun mieheni on taas vapaamielisempi ja kritisoi kaikkia uskontoja, myös omaansa.

      Naimisiin mentiin Turkissa siviilivihkimisellä, se oli minun toiveeni. Tosi monet kaukaiset sukulaiset harmittelevat, että kaikki eivät päässeet juhlimaan ja haluavat uuden vihkimisen. Myös meitä on kehotettu virallistamaan suhteemme myös Imamin siunauksella, mikä on aito-muslimeille todella tärkeä juttu, etenkin nyt kun esikoinen on tulossa. Ensin aiottiin tehdä se Suomessa, mutta päädyttiin sitten siihen, että tehdään se Turkissa seuraavalla lomamatkalla, niin pääsee sitten nekin osalliseksi, jotka niitä juhlia vielä kaipaavat.

      Kulttuurieroista johtuvia ongelmia toki esiintyy aina silloin tällöin, mutta olemme onnellisia ja sitoutuneita toisiimme.

      • tietoa

        Hei haluaisin kovasti kääntyä muslimiksi? Hiukan pelottaa se Moskeijaan meneminen,pitääkö sinne mennessä osata rukoilla.. tai ylipäätänsä mitä sinne menessä pitää osata?ja auttavatko he sitten siellä?
        tarvitsisin kipeästi tietoa.


      • yildirim
        tietoa kirjoitti:

        Hei haluaisin kovasti kääntyä muslimiksi? Hiukan pelottaa se Moskeijaan meneminen,pitääkö sinne mennessä osata rukoilla.. tai ylipäätänsä mitä sinne menessä pitää osata?ja auttavatko he sitten siellä?
        tarvitsisin kipeästi tietoa.

        voin olla apua.


      • Tamperelaine muslimi
        tietoa kirjoitti:

        Hei haluaisin kovasti kääntyä muslimiksi? Hiukan pelottaa se Moskeijaan meneminen,pitääkö sinne mennessä osata rukoilla.. tai ylipäätänsä mitä sinne menessä pitää osata?ja auttavatko he sitten siellä?
        tarvitsisin kipeästi tietoa.

        Rauha olkoon kanssanne!

        Olen muslimi ja aika nuori sellainen. Jos haluat jutella islamista, niin voit ottaa yhteyttä tähän s-postiin: [email protected]

        ...En menisi leimaamaan 'muslimeita' islamiin, sillä kulttuuri ja tavat eivät kuulu islamiin. Islamiin tutustuessa tajuaa vasta kuinka rauhoittavaa se on.

        Jos tulee kysymyksiä mieleen saa pistää tuohon yllä olevaan s-postiin tai vaikka tänne foorumille

        Rauha olkoon kanssanne toivottaa
        Muslimah (musliminainen)


      • Jussi Halla-Aho
        tietoa kirjoitti:

        Hei haluaisin kovasti kääntyä muslimiksi? Hiukan pelottaa se Moskeijaan meneminen,pitääkö sinne mennessä osata rukoilla.. tai ylipäätänsä mitä sinne menessä pitää osata?ja auttavatko he sitten siellä?
        tarvitsisin kipeästi tietoa.

        Lisätietoa islamista


        http://www.halla-aho.com/scripta/islamin_yleisesta_ja_erityisesta_suvaitsevaisuudesta.html


      • Islamin perusteet

      • liban1
        tietoa kirjoitti:

        Hei haluaisin kovasti kääntyä muslimiksi? Hiukan pelottaa se Moskeijaan meneminen,pitääkö sinne mennessä osata rukoilla.. tai ylipäätänsä mitä sinne menessä pitää osata?ja auttavatko he sitten siellä?
        tarvitsisin kipeästi tietoa.

        mashaa Allah my brother voin olla apua tässä mun facebook Liibaan Cabdulle asun tämpere


    • mimiiiiii

      Avomieheni on muslimi mutta ei kovin vahva sellainen.ainut asia mistä meillä kotona tämän huomaa on että ruuaksi ei laiteta porsasta,kirjahyllyssä raamatun vieressä on koraani ja meillä on erittäin siistiä,en tiedä onko yksilöllistä mutta olen ymmärtänyt että muslimit ovat todella tarkkoja puhtaudesta.voisin verrata miestä itseeni,kannan rippiristiä kaulassa kuulun kirkkoon mutta uskonto ei ole joka päivä elämässäni.koen että "mies elättää perheen" periaate on todella vahva ainakin oman mieheni kohdalla.meille on vauva tulossa kesällä ja hän on kovasti sitä mieltä että jos en halua mennä töihin niin se ei ole ongelma ja hän kyllä tekee ahkerasti töitä ja haluaa varmistaa että minulla ja lapsellamme on kaikki mitä tarvitsemme/haluamme.toki hän arvostaa koulutustani,halua olla työelämässä mukana ja tukee minua kaikessa.että näin meillä :)

    • Madonna-video

      Isät suunnitellut Stocmannin sähköt, en tiedä rikasta kotianne...

    • aviossa oleva

      Olen aviossa muslimin kanssa. Aviouduimme hänen maassaan salaa rekisteriviranomaisten luona. Papereiden perässä siellä sai juosta kolme viikkoa eri kaupungeissa. Oli monimutkaista. Paikallista poliisia joutui lahjomaan ja muita viranomaisia myös hiukan ja avioon päästäksemme jouduimme valehtelemaan, ettei ole ollut mitään seksuaalista suhdetta ennen aviota. Lisäksi vaadittiin papereita, joita en ollut ymmärtänyt tuoda mukanani, kuten esim ex-mieheni kirjoittamaa todistusta siitä, että hän hyväksyy avioeromme. Minulla oli vain maistraatin paperit, joissa lukee, että olen eronnut. Vaikeuksia tuotti myös se, että minulla oli ex- miehen sukunimi vielä silloin. Paperit kannattaa kysellä tarkkkaan kyseisestä maasta etukäteen mitä tarvitaan.
      Uskonto tuo ongelmia.Muslimeilla on paljon keskinäisiä juhlia ja menoja, jotka kuuluvat heidän uskontoonsa.Se tuo ulkopuolisuuden tunnetta ja hajottaa perheen yhtenäisyyden tunnetta. Mies viettää ns. heidän perhejuhlansa kavereiden kanssa, jotka kuuluvat samaan uskontoon. Normaalistihan ne lisäisivät perheen yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.Ongelmia on muutenkin kulttuurieroista johtuen. Riippuu tietysti myös ihmisistä ja persoonallisuuksista, miten hyvin näistä selvitään.

      • kirjoittelija2

        jaa...tämä onkin näköjään ikivanha viestiketju. Lienee aloittaja jo aikaa sitten selvittänyt epätitoisuutensa.


    • limpukka

      Olen tavannut irak miehen joka on muslimi ja itse kristitty. Hän ei hae maassaololupaa naisen kautta vaan on itse työtä tekevä, oma asunto, käynyt koulut täällä ja ei halua elää sosiaalituen varassa. Kohtelias, empaattinen mies, ahkera, ei juo viinaa eikä polta. Hyvä seksissä parasta A-luokkaa siinä. Tämän miehen kokemuksen jälkeen toivon, että saisin miehen itselleni kokonaan, ei ikinä enään suomi miestä... Todellakin suomalaisissa miehissä ei ole mitään lämpöä eikä empaattivisuutta. Kaljaa litkiviä perseenraapijoita ne on tai korkeasti koulutettuja egoisesti ajattelevia...yök

    • Onnellinen Faija

      Tapasin 9 vuotta sitten Somali naisen, joka oli eronnut. Nyt olaan naimisissa ja meillä on 6v.uotias tyttö. Omia lapsia oli ennestään, 4 vaimolla, 3 minulla ja molemmat YH. Enpä ole sellaista arvostusta ja hoivaa saannut ennen. Kultuurit voi sulattaa jos molemmat antaa simma ja kunnioittaa toisen tapoja.
      Vaimon sanoin; Suomalainen mies kunnioittaa ja rakastaa vaimoaan ja pitää huolta perheestään, ETTÄ NÄINKIN PÄIN VÄLILLÄ ; -)

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2691
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      154
      1290
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1145
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1018
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      206
      979
    6. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      15
      939
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      879
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      875
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      865
    Aihe