Hei kaikki,
Halusin kysyä, onko joku muu kokenut hyökkäyksiä valkoiselta lokilta alueella Keskuskatu 9 tai Säterintie 2, Jämsässä? Lokki hyökkää iltaisin noin klo 19 jälkeen ja aiheuttaa harmia.
Olisi hyvä kuulla kokemuksianne tai onko joku jo tehnyt valituksen tästä asiasta.
Kiitos paljon avustanne!
Kysely valkoisen lokin hyökkäyksistä Keskuskatu 9 ja Säterintie 2 alueella
8
700
Vastaukset
- Anonyymi
Ne lokit terrorisoivat aivan joka puolella. Pääkaupunkin seudun aluella vielä erittyisesti. Joskus lokit olivat ainoastaan merilintuja. Kun lokit tulivat manterelle, oli odottettavissa myrskyä. Kaikki sen tiesivät.Nykyajalla urbanisoinut linnut terrorisoivat suruttaa ja vapaasti mielin määrin, koska joku vajaamielinen on keksinyt, että niille pitää antaa pesimisrauhaa ihmisten elinpaikan välittömässä läheisyydessä Pesimisrauhaa pitää antaa merellä, ei manteerella. Nykyisin lokit ovat valloittanut kerrostalojen katot, parvelevat, kirkkuvat, huutavat, tappelevat aamusta asti yömyöhään. Ja kuin pojat ilmestyvät, sitten suorastaan hyökkävät ihmisten kimpuun fyysisesti. Eikä kuka päätösvaltainen tee asialle mitään. Ajatellaan merilintuja, mutta kuka takaa ihmisille hiljaset rauhoittumisen hetket ja normaalin elämän? Tämä idioottimainen asiantuntenqttomuus menee yli kaiken sietikykyn rajaan ja jotain on asialle tehtävä. Oma suostumukselkla olette nämä linnyt manterelle houkuttanut, koska annatte vaoaasti niillä täällä pesiä.Merilintujen pesimäpaikka on merellä, ei kaupunkeissa
Täällä ne ryntäävät kohti ihmisiä ja roskakaatikoita, toisia lintuja ja terrorisoivat niin kuin olisivat täällä yksinvaltiat. Verkot tasakattoihin ja selvä viesti niille terrorisojille, että menkää muualle. Ihminenkin tarvitse rauhallisuuttaa, ei jatkuva kirkkumista, tappelua, huutamista ja hyökkäyksiä. Tänään viimeiksi taas lokki suojeli keskellä ajotietä seisoavaa poikasta ja hyökkäsi jokaisen kimppuun, kuka sieltä ohi neni. Itse ehtisin kädet laittaa suojaksi, muuten ken ties miten tilanne olisi päättynyt. Ilman muuta säikähdin. Eikö ihmisillä ole oikeutta elämisen rauhaan? Miten typeriä päätöksiä tejdään ihmusten haitaksi? Onko kellään enää tervettä järkeä säilunyt tai jaikki ovat rasaisesti aivopestyjä hävittämään ihmisiä ja tukemaan terroristeistä ihmisiä, eläimiä, lintuja? Jotain järkeä ja oikeutta nyt tähän maailmaan. Tehkää asialle jotain. Laittakaa verkot katoille sinne mihin ne on tottunut joka vuosi pesiä rakentamaan. - Anonyymi
Keskuskatu 9:ssä on lokilla 3 poikasta, niitä suojevat. Minä kun kuljen siitä heittelen leipäpaloja. Lokki on tyytyväinen, kun saa lapsilleen oksennettua ruokaa.
- Anonyymi
Kas, olipa mukava luontouutinen. Minullakin on tuolla kuivuvaa vaaleaa leipää. pitääpä huomenna kaydä heittelemässä sitä lähinurmikoille. Kyllä lokinpentujenkin on ruokaa saatava.
- Anonyymi
Katsos, kun minulla ei ole enää äitiä, eikä hänellä ollut milloinkaan mitään aasia. Ainoastaan yksi lehmä jonkin aikaa.
Että lopeta tuo jatkuva aasista rääkyminen. Vaikutat tosi idiootilta sen vuoksi.
- Anonyymi
Kiitos kysymästä. On kokemusta. Hyökkäili ankarasti ja
lopuksi paskoi päähän. En tehnyt valitusta. Lokkiäiti se toimi luonnollisen vaistonsa mukaan. Vastedes laitan hatun päähän. - Anonyymi
Kerta kaikkiaan vaarallinen lintu. Onko se edes lokki? Minusta se ei ole vaan eräs toinen, en vaan saa nimeä päähän.
- Anonyymi
Onko lintu ammuttu tai pesä tuhottu. Ei ole muutamaan päivään paskantanut niskaan.
- Anonyymi
Koskentienpalvelukatossa tiiralla pesä ja Ok auton katolla toinen. Syöksyy ihmisten päälle vaarallisesti jotain täytyisi asialle tehdä jatkossa jotta ihmiset saa turvallisesti liikkua kadulla.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,1103622Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv2652439Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02140Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k431911Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll91689- 1001162
Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle601033No onneks ei tartte sit olla
Mustis ku se ootki sinä itte 😂😂 Oon pelännyt että ehkä teille kehkeytyy jotain enemmän ku niin paljon yhteistä mut....5970Lahden kolarisuma ja automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä
Olisiko uudehkojen autojen automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä vähentänyt kolareiden määrää tuolla Lahden tiellä? Sumu76913- 51902