luin näitä keskusteluja ajankulukseni ja ajattelin kirjoittaa itsekin jotain.Ajatus heräsi kun luin että eivätkö miehet hyväksy toisen miehen lapsia,itse olen seurustellut nyt jonkin aikaa naisen kanssa jolla lapsia,lähes aikuisia tulen toimeen tosi hyvin heidän kanssaan mutta usein tunnen itseni täysin ulkopuoliseksi,ei helppoa,luulen että olisi helpompaa jos olisi itsellä muksuja.Nyt tavallaan vauvakuume vaikka tiedän että aivan hullu ajatus ikä...olisiko helpompaa kuitenkin olla yksin.Aikanaan kielsin itseltäni ajatuksen tenavista,olin tosi ujo ja muutenkin elämän tilanteeni ei puoltanut seurustelua.tullut ajatus että helpoin olisi löytää lapseton nainen kumpikin olisi samassa tilanteessa,en tiedä.en täysin saanut kirjoitettua mitä olisin halunnut mut jotain tuohon suuntaan
ulkopuolinen?
lapseton
10603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Se on tällaista. Toinen haluu ja toinen ei! That´s simple.
...jep.Hullua että vasta tässä iässä törmää naiseen jonka kanssa olisi voinut niitä muksuja tehdäkin
Olen kai "erilainen nuori" kun ei ole tuo vauvakuume kovin monta kertaa eläissäni yllättänyt ja nyt kun ikää on 40 , se alkaakin olla myöhäistä. Minä nyt en vain satu olemaan äitityyppi, myös sillä lienee omat vaikutuksensa, että oma äitisuhteeni on ollut jokseenkin ongelmallinen. Olen päättänyt että minä en siihen hommaan sotkeennu ollenkaan.
Se, ettei mies pidä toisen miehen lapsista kodissaan on täysin luonnollista. Asia nyt vain on niin, että ihminen on luotu yksiavioiseksi, yhden puolison kanssa koko ikä. Siksi nämä uusperheet onkin tutkimuksissa todettu ongelmallisiksi.
Uusioperheessä olevana huomasin itsekkin saman asian,vanhempaan lapseen suhde samanlainen nuoremman kanssa tilanne ihan toinen,vaikea sitä isä lapsi suhdetta saada aikaiseksi jos lapset ovat toisen tekemiä.
Mutta jos tosimielellä perheesi kanssa olet,niin anna lapsille aikaa tottua ajatukseen uudesta isäpuolesta,
Ajattele tilanetta kun ja jos teette siihen uuden lapsen
Minä ( neljä lasta) ja mieheni (lapseton) perustimme aikanaan ns. uusperheen. Kyllä täytyy sanoa, että helppoa ei aina ole ollut, mutta kyllä se on kasvattanut kumpaakin. Nyt meillä on yksi yhteinen lapsi ja kolme minun lastani on aikaisia, eli maailmalla. Koskaan, ei siis koskaan ole mieheni luokitellut "sinin/meidän" lapsiksi katrasta. Samat säännöt on ollut kaikilla ja kyllähän siitä on välillä kapinoitu. Minusta elämä on justiin niin hyvää tai huonoa kuin sen itse kokee ja järjestää.
Kaikille perheille toivotan tsemppiä ja kaikki olemme saman arvoisia!
vaikkakin olen vasta 29 niin silti, ajatus uusioperheestä, eli parisuhteesta jossa naisella on jo lapsia entuudestaan saa defenssini pystyyn, vaikka lapsia haluankin. Valitettavaa, mutta totta. Ja näin ollen passaankin morsmaikun saman tien jos käy ilmi että hänellä on jälkeläisiä.
Olenko julma jos en anna edes mahdollisuutta? Itse en uskoisi niin. Meillä jokaisella on ristimme kannettavanamme. Ja löytyy niitä ottajia toki yksinhuoltajillekin, itse en vain ole yksi heistä. Syitä tähän on monia, joita en nyt viitsi alkaa sen enempiä erittelemään.
ajattelen samalla tavalla. Moni voi pitää minuakin julmana, mutta minullakin on tähän syyni.
luulen että suurin ongelma on että olen huomannut millaista olisi voinut olla jos olisi muksuja ,perhe.Nyt tulee mieleen kun nainen saa lapsenlapsia olen täysin ulkona siitä:sivusta seuraaja lähinnä ja joutuisin elämään siinä mukana exä yms kuvioissa mukana.Kyse ei ole siitä etten voisi hyväksyä niitä lapsia,edellisestä suhteesta jäi murkkuikäinen lapsi hyväksi kamuksi pidetään yhteyttä edelleen jatkuvasti,tämä tällä erää
Vielä ehdit tehdä vaikka useamman muksun, jos vain sopivan äitikokelaan löydät. Eipä sitten tarvitsisi vanhana katua sellaista, mitä jäi tekemättä. Naisella se on tässä iässä jo ongelmallisempaa.