Seurakunta aikoo ottaa hallintaansa yli 200 vanhaa hautaa Härkökankaan hautausmaalta. Tämä tarkoittaa sitä, että kivet viedään pois. Asiaa kritisoimaan on perustettu tällainen nettiadressi:
https://www.adressit.com/suomussalmen_harkokankaan_hautausmaan_vanhat_hautamuistomerkit_ovat_vaarassa#form
Adressin voi allekirjoittaa myös Kalevan baarissa.
Adressi perustettu Härkökankaan vanhojen hautojen tuhoamista vastaan
66
1526
Vastaukset
- Anonyymi
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvostolla on nyt tuhannen taalan paikka, puolustaessaan historian säilyttämistä vanhalla hautausmaalla.
- Anonyymi
Ja siinä. että tosi asiat otetaan selville, ennen päätösten tekoa, eikä sokkona olla vain joomiehinä ja oman ekon nostattajina.
- Anonyymi
Pois vaan. Jos ei ole enää ketään omaisia jäljellä, jotka huolehtivat ja maksavat paikat niin pois vaan.
- Anonyymi
Juuri noin. 👍
- Anonyymi
Minä olen samaa mieltä. Siellä on yksi jos toinenkin kivi notkollaan ja vuosikausiin ole kukaan haudalla käynyt. Poistoon vaan. Itse olen luopunut omasta tahdostani ikivanhan "isomummunisomummun" haudasta. Järki nyt käteen tässäkin asiassa. Onneksi adressin allekirjoitus on vapaaehtoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

En ole kuullutkaan, että Härkökankaan hautausmaalla on vahti! Taidat ihan kahdessa vuorossa toimia, kun tiedät, ettei vuosikausiin kukaan ole vanhoilla haudoilla käynyt. Niin ja vuosilomalakikaanko ei sinua kosketa. Kaikesta huolimatta onnea tärkeään työhösi ja voimia 365 päivänä vuodessa.
- Anonyymi
Kyllä seurakunnalla on maata sen verran mihin loput suomussalmelaiset vainajat sopii. Eihän täällä pian ole ketä haudata.
- Anonyymi
Suomessa on lukuisia vanhoja hautausmaita jätetty luonnon hoidettavaksi.
Jätettäköön myös Suomussalmen ko. hautausmaan vanhapuoli ns. korkeimman herran haltuun eli koskemattomaksi siis ei tehdä alueella enää mitään toimenpiteitä ja annetaan luonnon hoitaa se mieleisekseen.
Menettelyllä välttyy seurakunta kaikista ko. alueen kustannuksista, mutta samalla myös tulot loppuvat ko. alueelta siis nolla summa peli.
Näyttäytyy lähinnä siltä, että vallan käytöllä ollaan tekemästä asiassa kärpäsestä härkänen maksakoon mitä maksaa kenellekin.- Anonyymi
Tässä kirjoituksessa täyttä asiaa.
Seurakunnissa valtavat metsäomaisuudet mm. Ahneus ja vallanhimo ovat paha yhdistelmä. Uskonnon varjollahan ne suuret selkkaukset on kautta historian aloitettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kirjoituksessa täyttä asiaa.
Seurakunnissa valtavat metsäomaisuudet mm. Ahneus ja vallanhimo ovat paha yhdistelmä. Uskonnon varjollahan ne suuret selkkaukset on kautta historian aloitettu.Kyllä tämä asia menee yli hilseen, ajatteli miten ajatteli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä asia menee yli hilseen, ajatteli miten ajatteli.
Kyllä, miksi omaiset ovat hyljänneet edesmenneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, miksi omaiset ovat hyljänneet edesmenneet.
Laiskuuttaan ja saituuttaan, pienellä maksulla seurakunta huolehtisi haudoista eikä tällaista keskustelua tarvitsisi käydä jota täysin vieraat ihmiset ketä asia ei koske mitenkään kommentoivat.Tähän asti nämä haudat eivät ole ketään kirjoittelijoista kiinnostanut, jos olisi niin niistä olisi myös huolehdittu, yhtään hoidettua hautaa ei olla poistamassa.

Tämä asia koskettaa jokaista ihmistä joka haluaa säilyttää Härkökankaan vanhan hautausmaan historian. Tähän asti ei ole tarvinnut kirjoitella, kun vanhat haudat ovat saaneet olla rauhassa jokaisen ihailtavana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, miksi omaiset ovat hyljänneet edesmenneet.
Hautausmaa on perustettu 1930 ja omaisia ei kaikilla varmasti ole enää elossa. Mistään edesmenneiden hylkäämisestä on turha ketään syytellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kirjoituksessa täyttä asiaa.
Seurakunnissa valtavat metsäomaisuudet mm. Ahneus ja vallanhimo ovat paha yhdistelmä. Uskonnon varjollahan ne suuret selkkaukset on kautta historian aloitettu.Tässä asiassa on juuri kysymys näistä kahdesta edellä mainitusta asiasta, sanan täydellisessä merkityksessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laiskuuttaan ja saituuttaan, pienellä maksulla seurakunta huolehtisi haudoista eikä tällaista keskustelua tarvitsisi käydä jota täysin vieraat ihmiset ketä asia ei koske mitenkään kommentoivat.Tähän asti nämä haudat eivät ole ketään kirjoittelijoista kiinnostanut, jos olisi niin niistä olisi myös huolehdittu, yhtään hoidettua hautaa ei olla poistamassa.
Ei ole aiemmin tarvinnut kommentoida, kun tätä hulluutta ei ole Härkökankaan vanhalla hautausmaalla ennen harjoitettu. Kuka tai ketkä ovat ne henkilöt seurakunnassa, jotka tätä sirkusta pyörittävät?
Vanhat haudat muistomerkkeineen ovat olleet aina ihmisten kiinnostuksen kohteina ja tulevat sitä myös aina olemaan ja siksi historiaa ei saa tuhota. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole aiemmin tarvinnut kommentoida, kun tätä hulluutta ei ole Härkökankaan vanhalla hautausmaalla ennen harjoitettu. Kuka tai ketkä ovat ne henkilöt seurakunnassa, jotka tätä sirkusta pyörittävät?
Vanhat haudat muistomerkkeineen ovat olleet aina ihmisten kiinnostuksen kohteina ja tulevat sitä myös aina olemaan ja siksi historiaa ei saa tuhota.Hautausmat kiinnostaa vain satanisteja!
- Anonyymi
Luonnon tilaan ja Luojan haltuun uskominen tuntuisi oikealta ratkaisulta. Silloin seurakunnan ei tarvitsisi nistä enää vaivaa nähdä.
Hautarauha säilyisi.
Olen muillakin hautausmailla nähnyt luonnon tilaan uskottuja hautoja.
Tosin niissä on aina uutta tilaa järjestetty. On tullut opasteisiin merkinnät Vanha hautausmaa / Uusi hautausmaa- Anonyymi
Mainihe muutama paikka missä näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainihe muutama paikka missä näin on.
Sotkamossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sotkamossa.
Siinä on vasta yksi paikka!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on vasta yksi paikka!
Rikkaampi seurakunta siellä, oletan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä on vasta yksi paikka!
Kuusamo
- Anonyymi
Pitäisikö näillä adressin kerääjillä panostaa vaikka rahan keräykseen ja ostaa näille haudoille seurakunnalta lisäaikaa? Homma olisi sillä selvä.
- Anonyymi
En tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Tuolla alussa kirjoitetaan, että yli 200 vanhaa hautapaikkaa. Noin paljon?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, mitä pitäisi tehdä.
Tuolla alussa kirjoitetaan, että yli 200 vanhaa hautapaikkaa. Noin paljon?!Nämä 215 hautaa ovat vanhanpuolen pääkäytävän vasemmalla puolella (kirkonkylän puoli) ja siitä pääkäytävää alas. Se on tosi paljon niin pieneltä alueelta.
- Anonyymi
Helppo se on suutansa soitella, jos ei ole joutunut elämässä muuta tiukkaa näkemään, kuin Kelan lappujen täyttämisen.
- Anonyymi
Jos ne on kerran noin päättäneet tehdä, niin ei tuossa taida enää adressi auttaa.
Osa ihmisistä pitää näköjään sitä ratkaisua oikeana.
Olisiko tuota samaa muuallakin tehty, mutta vähitellen ajan myötä ja vähin äänin.- Anonyymi
On tehty ja tehdään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tehty ja tehdään.
Menin pitkästä aikaa siskoni kanssa käymään kahdella sukuhaudallamme. Oltiin huolissaan, että missähän kunnossa ne on kun ei oikein tiedetty, kuka niistä huolehtii.
Haudat oli kunnossa ja seurakunnan hoidossa, joten yllätys oli mieluinen. Siitä sukulaisilta kyselemään, kuka on huolehtinut. Yksi isän veljen poika sanoi sitten, että hän huolehtii. Hänen isänsä oli ennen huolehtinut ja sitä ennen ukki.
Serkku sanoi, että toisessa sukuhaudassa on yksi paikka ja hän on ajatellut että hänet siihen haudataan sitten joskus.
Sanoi että hänen poika sitten hoitaa hänen jälkeensä ja sitten pojanpoika.
Noin se menee, jos on elossa olevia ja huoletivia omaisia.
Kaikilla ei ole ja silloin se menee ikäväksi. - Anonyymi

Kaikilla ei ole ja silloin se menee ikäväksi.Ajattelen myös ettei ketään "pojanpoikaa" voi pakosta velvoittaa kenenkään hautaa hoitamaan. Hyvä toki, jos joku niin haluaa tehdä niin minäkin teen, mutta, itse en vaadi ketään jälkeeni hoitamaan. Pois vaan, jos kokee hoitamisen kuormaksi. Ihmistä voi muistella muutenkin kuin haudalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattelen myös ettei ketään "pojanpoikaa" voi pakosta velvoittaa kenenkään hautaa hoitamaan. Hyvä toki, jos joku niin haluaa tehdä niin minäkin teen, mutta, itse en vaadi ketään jälkeeni hoitamaan. Pois vaan, jos kokee hoitamisen kuormaksi. Ihmistä voi muistella muutenkin kuin haudalla.
Ei voi velvoittaa toki. Silti voi jatkaa huolehtimista, kun isä pyytää. Se kun saattaa joskus olla se isän viimeinen tahto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi velvoittaa toki. Silti voi jatkaa huolehtimista, kun isä pyytää. Se kun saattaa joskus olla se isän viimeinen tahto.
Ei tuo paljoa työtä vaadi.
Ilmoittaa yhteystietonsa seurakuntaan. Maksaa hautapaikkamaksut. Maksaa kukkien laittamisesta ja hoitamisesta seurakunnalle kerran vuodessa.
Ei ne yleensä kovin kalliita ole. Kun itse asuu kaukana niin jopa tulisi polttoainemenoja, jos kaikki pitäsi itsellä käydä tekemässä.
Jos kivi on roudan takia kallistunut ja huterossa asennossa, niin senkin korjaamiseen saa ammattiapua. Itse jouduin kerran pyytämään. Kivi oli mennyt suorastaan vaaralliseen asentoon ja olisi voinut kaatua jonkun jaloille. Korjaus maksoi jotain 30 euroa ja asia oli kunnossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo paljoa työtä vaadi.
Ilmoittaa yhteystietonsa seurakuntaan. Maksaa hautapaikkamaksut. Maksaa kukkien laittamisesta ja hoitamisesta seurakunnalle kerran vuodessa.
Ei ne yleensä kovin kalliita ole. Kun itse asuu kaukana niin jopa tulisi polttoainemenoja, jos kaikki pitäsi itsellä käydä tekemässä.
Jos kivi on roudan takia kallistunut ja huterossa asennossa, niin senkin korjaamiseen saa ammattiapua. Itse jouduin kerran pyytämään. Kivi oli mennyt suorastaan vaaralliseen asentoon ja olisi voinut kaatua jonkun jaloille. Korjaus maksoi jotain 30 euroa ja asia oli kunnossa.Eihän se paljoa maksa, jos on rahaa. Jos rahat just riittää ruokaan, niin se 30€ on aika paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se paljoa maksa, jos on rahaa. Jos rahat just riittää ruokaan, niin se 30€ on aika paljon.
Näin se todelakin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän se paljoa maksa, jos on rahaa. Jos rahat just riittää ruokaan, niin se 30€ on aika paljon.
Luovu vaikka läylaitteistasi niin säästät paljon enemmän kuin 30€.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luovu vaikka läylaitteistasi niin säästät paljon enemmän kuin 30€.
Tiedän, että kaikilla ei ole niitä älylaitteita, josta luopua, vaan ainoastaan vanhanaikainen puhelin.
Kiitos kuitenkin tyhjänpäiväisestä neuvostasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän, että kaikilla ei ole niitä älylaitteita, josta luopua, vaan ainoastaan vanhanaikainen puhelin.
Kiitos kuitenkin tyhjänpäiväisestä neuvostasi.Lankapuhelin liittymän lopetuksesta saa tonneja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedän, että kaikilla ei ole niitä älylaitteita, josta luopua, vaan ainoastaan vanhanaikainen puhelin.
Kiitos kuitenkin tyhjänpäiväisestä neuvostasi.Varmaan on joo mutta minä tiedän että niillä on sukanvarret täynnä euroja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan on joo mutta minä tiedän että niillä on sukanvarret täynnä euroja.
Jollain voi olla mutta ei valitettavasti kaikilla.
- Anonyymi
Mistä löytyy vanha hautausmaa, josta on ruvettu tekemällä tekemään uutta hautausmaata.
Vanhat hautausmaat säilytetään entisessä mallissaan ja näin historiaa ei tuhota.
- Anonyymi
EI HOSTORIAA SAA HÄVITTÄÄ.
- Anonyymi
Koko jupakan aiheuttaja istuu seurakunnankonttorissa , muualta tullut , ulkopaikkakuntalainen , ilma minkäänlaisia siteitä tai suhteita kuntaan tai kuntalaisiin .. Seurakunnan palveluksessa olisi ollut .. ja on aivan samat pätevyydet omaavia henkilöitä joten olisikohan aika tarkastella asioita uudelleen ...
- Anonyymi
En tiedä, en tunne tapausta.
Rahasta ja hautaustoimilain mukaisista asioista siinä näyttää olevan kyse. Ja onkin varmasti juuri nuo kaksi asiaa nyt esillä.
Ymmärrän ihmisten hämmästelevän tätä.
Olen itsekin ihmeissäni. Eikö noita asioita olisi voinut aikaisemmin hoitaa. Yksi kerrallaan ja vähin äänin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tiedä, en tunne tapausta.
Rahasta ja hautaustoimilain mukaisista asioista siinä näyttää olevan kyse. Ja onkin varmasti juuri nuo kaksi asiaa nyt esillä.
Ymmärrän ihmisten hämmästelevän tätä.
Olen itsekin ihmeissäni. Eikö noita asioita olisi voinut aikaisemmin hoitaa. Yksi kerrallaan ja vähin äänin.Oisi pitänyt tosiaan jo vaikka 100 vuotta sitten aloittaa poisto vähitellen.
- Anonyymi
Yksi ihminen ei päätä mitään hautausmaan asioita.
- Anonyymi
Muualta tullut ulkopaikkakuntalainen ! 😭😭😭😭 Eiköhän ne "ulkopaikkakuntalaiset" ole aina muualta tulleita, taidat olla melko tyhmä.
- Anonyymi
Onhan tuo ilmeisesti poromiehen kynkkään päässyt. Jos sama ihminen kyseessä. Vai onko ihan pappi?
Susipari Suomessa on herrojen mieleen....
Synnissä näkyy elävän seurakunnan väki, voi voi.. - Anonyymi
Kirkkoneuvosto on päätöksen takana. No, aloitehan on voinut tulla vaikka seurakunnan jäseneltä. Ne kun eräät jopa kirkkoon kuuluvat.... ja siitä maksavat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirkkoneuvosto on päätöksen takana. No, aloitehan on voinut tulla vaikka seurakunnan jäseneltä. Ne kun eräät jopa kirkkoon kuuluvat.... ja siitä maksavat.
Hyvä on mielikuvitus tällä aloitteen tekijän epäilijällä.
- Anonyymi
Nyt on perustettu adressi Härkökankaan adressia vastaan, muista allekirjoittaa!
- Anonyymi
Hyvä hyvä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä hyvä
Arvelen, että tuo Seurakunnan tekemä suunnitelma on tosiasioihin perustuva ja sen mukaan pitää edetä.
Surullista se on, mutta meidän pitää päästää irti.
Annetaan heille työrauha ja katsotaan mitä tuleman pitää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvelen, että tuo Seurakunnan tekemä suunnitelma on tosiasioihin perustuva ja sen mukaan pitää edetä.
Surullista se on, mutta meidän pitää päästää irti.
Annetaan heille työrauha ja katsotaan mitä tuleman pitää.Niinhän ne hyväuskoiset kuvittelevat, kun on kyseessä seurakunta!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvelen, että tuo Seurakunnan tekemä suunnitelma on tosiasioihin perustuva ja sen mukaan pitää edetä.
Surullista se on, mutta meidän pitää päästää irti.
Annetaan heille työrauha ja katsotaan mitä tuleman pitää.Jos kaikki olisi perustunut tosiasioihin, ei tätä jo vuosia sitten alkanutta jupakkaa olisi koskaan tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kaikki olisi perustunut tosiasioihin, ei tätä jo vuosia sitten alkanutta jupakkaa olisi koskaan tullut.
No riidelkööt sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kaikki olisi perustunut tosiasioihin, ei tätä jo vuosia sitten alkanutta jupakkaa olisi koskaan tullut.
Tosiasia on vain ja ainoastaan se ettei omaisia enää ole tai ovat välinpitämättömiä hautojen hoidon tai maksujen suhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasia on vain ja ainoastaan se ettei omaisia enää ole tai ovat välinpitämättömiä hautojen hoidon tai maksujen suhteen.
Asiasta toiseen. Onko vuosien saatossa sitten selvitetty mahdollista alueen suojelua?
Lainaus:"
Suojeltavien hautausmaiden osalta noudatetaan erityisiä sääntöjä ja määräyksiä, jotka koskevat esimerkiksi hautausmaan kunnossapitoa, kunnostusta, rakentamista ja muita toimenpiteitä. Tavoitteena on säilyttää hautausmaan kulttuuriperintöarvot tuleville sukupolville." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosiasia on vain ja ainoastaan se ettei omaisia enää ole tai ovat välinpitämättömiä hautojen hoidon tai maksujen suhteen.
Niin omaisia ei enää ole ja juuri siitä syystä vanhat haudat säilytettävä. Muistomerkit ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu kertomaan tarinaa eletystä elämästä ja sitä tarinaa muistokivi kertoo hoitamattomalla paikallaan. Se juuri on ainoastaan se tosiasia sen lisäksi, ettei historiaa saa hävittää.

Ei ole mitään muistomerkkejä vaan ihan tavallisia hautakiviä tavallisten ihmisten, maajusseiile oo mitään muistomerkkejä pystytetty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin omaisia ei enää ole ja juuri siitä syystä vanhat haudat säilytettävä. Muistomerkit ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu kertomaan tarinaa eletystä elämästä ja sitä tarinaa muistokivi kertoo hoitamattomalla paikallaan. Se juuri on ainoastaan se tosiasia sen lisäksi, ettei historiaa saa hävittää.
Mitä tietoja eletystä elämästä sinä tollo saat hautakivistä, häh? Vastaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tietoja eletystä elämästä sinä tollo saat hautakivistä, häh? Vastaa!
Viestisi ei ollut minulle, mutta pysyttäisikö asiassa eikä nimitellä toisia kirjoittajia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viestisi ei ollut minulle, mutta pysyttäisikö asiassa eikä nimitellä toisia kirjoittajia.
Mikset reagoinut siihen viestiin moittivasti jossa haukuttiin yhtä seurakunnan työntekijää syntipukiksi tähän hautojen poistoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viestisi ei ollut minulle, mutta pysyttäisikö asiassa eikä nimitellä toisia kirjoittajia.
Vastauksesi ei ollut minulle mutta älä sekaannu muiden kirjoituksiin senkin sekaantuja.
- Anonyymi
Kivet on kiviä eikä mitään muuta, kylän kivenpyörittäjät vaan nillittää.
- Anonyymi
Kenraali Adolf Ehrnroth totesi aikoinaan itsestään selvyytenä:
”Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten.”
Suomussalmen kunta ja seurakunta ovat jo todistaneet A.H.:n olleen oikeassa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6252633Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4182076Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H232050JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191616- 691587
Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe651502- 1261272
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka231090Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.191064Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16998