koira haukkuu kuin riivattu!

Anonyymi-ap

omakotitalo alue, muuttivat ilmeisesti keväällä ja päivittäinen meluongelma alkoi juuri ennen kesää kun saivat koirahäkkikyhäelmän valmiiksi.

koira mallia sekarotuinen (karhukoiraa, eli melkoisen kantava ääni, uroskoira)

enkä edes asu samalla kujalla mutta ääni kantaa todella kauas, kuukausi mennyt ja ääni senkun kovenee koiralla, onko muka mahdollista ettei kukaan ole vieläkään tehnyt valitusta koirasta, esim ihan lähinaapurit?

erikoista touhua kerta kaikkiaan, välillä koiranhäkin päällä oli ties millaista sadesuojakyhäelmää kuin rastasverkkoa ettei linnut pääse sisään häkkiin, omistajia ei näy koskaan kotona ja koira yksinäisyyttä ulvoo kuin mikäkin susi, ja nyt vielä tänään kun bileet imatran kaupungilla nii ilmeisesti omistajat meinavat olla siellä nyt aamupäivästä iltaan haukuntaa, murrmurr.

19

463

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      juu meidä naapurilla on koira ja kun lähtivät päiväksi töihin, niin koira haukkui päivät, mutta kun koira sai rauhoittavia namiherkkuja , niin ei hauku enää, makaa vain päivät ja naapurikin sano "" meidän koirasta ei kukaan valita, se on niin hyvin opetettu ""

    • Anonyymi

      kello jo 19 ja haukku se vain kovenee, eli eivät ole vieläkään kotona.

    • Anonyymi

      Miten tänne kirjoittaa ihmiset, joilla muka naapurina vain yksi melunaapuri?

      Trolli?

      Joko useimmiten kaikki ovat rauhaa rakaatavia tai useampi mekkaloi.

      • Anonyymi

        edelleenkin en ole lähinaapuri, asun parin kujan päässä ja se karjukoiran louskutus kuuluu sinne asti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        edelleenkin en ole lähinaapuri, asun parin kujan päässä ja se karjukoiran louskutus kuuluu sinne asti!

        erityisesti jos päiväsaikaa tekee mitään ulkona ja jatkuva haukunta niin kyllä se vaa päähän käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        erityisesti jos päiväsaikaa tekee mitään ulkona ja jatkuva haukunta niin kyllä se vaa päähän käy.

        JOS IHMINEN JOUTUISI SAMANLAISEEN TILAA ;KYLLÄ SIELLÄ VOISI HUUTOA KUULUA!SE ON NORMAALIA ETTÄ KOIRA HAUKKUU PAHAA OLOAAN.ASIALLE TARTTIS TEHÄ JOTAIN


    • Anonyymi

      Eihän lähes kukaan häkkejä enää tee. Todella harvinaista a. Koiran paikks sänky/ sohva.

    • Anonyymi

      Ennen asuttiin harvemmassa ja koirat sai häkissälin hiljentää.

    • Anonyymi

      alueena siis kymälahti 55800, jos liikutte alueella niin varmasti muuten rauhallista menoa paitsi kun tämä yksi rakki alkaa louskuttamaan loputtomasti.

      • Anonyymi

        Kuka, tai ketkä saa koiran räksyttää..?

        Ehkä että alueella asuu muutama kylähullu jotka saaden koiran haukkumaan, tekevät sitä tahallaan ja saattavat myös yrittää myrkyttää koira...?
        joillain oli kylähulluja ja tuollaisia naapurissa ja vasta myöhemmin paljastu et niiden tehtävä oli viedä huomio pois toisista yhtälailla kylähulluisa, jotka esitti normaaleja naapureita.
        Olivat sopineet että tehkää kaheleita juttuja, että mei paljastusta, että meidän agenda saisi edetä rauhassa.. nää kaikki kuulu samaan Uskonnolliseen Kulttiin ja muitakin ystävinä esittäytyvää naapurustossa kuului siihen porukkaan...


    • Anonyymi

      ai että kun siel on nii ihana ilma juuri nyt eikä kuuluu koiran räksytys.

    • Anonyymi

      nonii nyt lähti soitto, klo 22 jälkeen haukkuu.

      • Anonyymi

        no soititko??


    • Anonyymi

      eikö ne perhana oo käyny siellä, se vieläki haukkuu

    • Anonyymi

      aikooko ne tulla kotia koko yönä?

    • Anonyymi

      nyt on jo mennyt jo lähes viikko ilman haukkumista, hyvä juttu toivottavasti pysyykin näin.

    • Anonyymi

      no taas haukkuu ja hiljaisuus päällä, just just ja taas lauantaina...

    • Anonyymi

      ja nyt kuuluu vielä selkeämmin kun ei täällä pätsissä voi olla ilman ikkunoita auki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      118
      3130
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      61
      2805
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2172
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      103
      2098
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      130
      1968
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      10
      1172
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      984
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      12
      925
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe