Virkeät kahdeksankymppiset

Anonyymi-ap

Moni elää kahdeksankymppisenä elämänsä parasta aikaa. Tuossa ilta sanomista luin kun Frederik viettää talvet Kanarialla, siellä on lämpimät kelit ja on tilaa liikkua ja vaellella. Ikänsä on tehnyt töitä ja ottaa edelleen kantaa yhteiskunnallisesti tärkeisiin asioihin. Harva meistä on rautaa mutta kyllä Reetu on yksi niistä. Virtaa ja jaksamista miehessä riittää vaikka on raskasta työtä tehnyt. Pitkä on ollut ura!

Samalla tavalla kuin Trump. Mies jaksaa toista kautta ahkeroida suurvallan presidenttinä ja tekee tärkeitä päätöksiä koko maailman eduksi. Ja niinkuin on Reetullakin vähän kremppoja niin vielä vähemmän on Trumpilla kun mies on lääkäreiden mukaan terveempi kuin suurin osa nelikymppisistä.

Sitä kun ei ituja syö ja on terveet elintavat ja oikea asenne elämään, eikä ole lähtenyt mukaan vihervasemmiston metkuihin niin mikä siinä on elellä. Entisaikaan kapiaiset aloitti uuden työuran eläkkeelle jäätyään. Muilla on sama homma mutta kuudenkympin jälkeen elämänsä huipulla pystyy ja jaksaa lähteä tärkeisiin virkoihin kun on mieleltään ja kropaltaan hyvässä kunnossa. Vauhti ja tarmo ei missään nimessä ole hidastumaan päin.

1

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Viisikymppinen on uusi villitys. Kuudenkympin jälkeen alkaa paremmat päivät kun on vapaata vaikka mitenkä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      260
      9067
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      312
      6299
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      66
      1370
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1311
    5. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1111
    6. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      79
      1005
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      877
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      43
      788
    9. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      311
      703
    10. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      696
    Aihe