Haluan jakaa varoittavana esimerkkinä kokemukseni Fiksupinta-nimisestä yrityksestä. Tilasin heiltä kylpyhuoneeni laattasaumojen ja silikonien uusimisen. Ongelmat alkoivat heti työn jälkeen: kylpyhuoneen lattialämmitys lakkasi toimimasta.
Taloyhtiöni tilaaman ammattilaisen tutkimuksessa lattiaa avattiin ja selvisi, että lattialämmityskaapelit oli sahattu poikki useammasta kohdasta saumaustyön yhteydessä. Tämän seurauksena koko kylpyhuoneeni joudutaan remontoimaan uudelleen. Vahingosta aiheutuu kymmenien tuhansien eurojen kustannukset.
Lähetin Fiksupinnalle virallisen reklamaation ja korvausvaatimukseni. Myös Kuluttajaneuvonta oli heihin yhteydessä ja totesi, että yrityksellä on selkeä korvausvastuu. Fiksupinnan yrittäjä ei kuitenkaan vastannut useisiin yhteydenottoihin, reklamaatioon tai korvausvaatimukseen lainkaan.
Palkkasin lopulta myös juristin hoitamaan asiaa. Hän sai selville, että Fiksupinta-nimistä yritystä ei ollut olemassakaan enää silloin, kun työ minulle tehtiin ja laskutettiin. Yritys oli tuolloin jo vaihtanut nimeään FP Partner Oy:ksi. Tilanne mutkistui entisestään, kun selvisi, että tämä FP Partners Oy oli asetettu konkurssiin mm. verottajan ja työeläkeyhtiön toimesta ennen kuin asiaani ehdittiin selvittää tarkemmin. Ja jotta asia menee vielä ”hauskemmaksi”, jatkaa Fiksupinta kuitenkin tietysti edelleen toimintaansa. Nyt ilmeisesti aputoiminimellä toisen yrityksen alla. Ulkopuolelle kaikki (nettisivut, somekanavat yms) ovat täysin ennallaan.
Olen ymmärrettävästi erittäin pettynyt työn laatuun, sillä se aiheutti korjauskelvotonta vahinkoa kotini rakenteisiin. Vielä suuremman pettymyksen on kuitenkin aiheuttanut yrityksen ja yrittäjän täydellinen piittaamattomuus asiaa ja asiakasta kohtaan. Herää myös vahva epäilys yrityksen/yritysten luotettavuudesta, kun maksamattomat verot ja työeläkemaksut, konkurssi ja nimenvaihdokset liittyvät tapaukseen.
Itse en tule todennäköisesti koskaan saamaan rahojani takaisin ja joudun nyt maksamaan myös kalliin kylpyhuoneremontin. Toivon, että tämä kirjoitus tavoittaa mahdollisimman monta, jotka harkitsevat Fiksupinnan palveluita. Lienee jo sanomattakin selvää, että en voi suositella yritystä missään tapauksessa.
Fiksupinta Oy, erittäin huono kokemus, vakavat vauriot kylpyhuoneeseen
7
1956
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä kun varoitit! Olen myös kuullut erittäin huonon kokemuksen Fiksupinta yrityksestä ja heidän / yrittäjän menettelytavoista.
- Anonyymi
Kappas vaan, no ei mikään ihme että facebookin puolella itse yrittäjä mainostaa vaihtaneensa muihin hommiin. Vaikeaa ja heikkoa se on yrittää kun firma on konkurssissa. Jotain epäilyttävää ja kovasti epäluottamusta herättävää tässä fiksupinnassa on kun firman nimikin on vaihtunut. FP Partners Oy on mennyt konkurssiin mutta kuitenkin touhu näyttää fiksupinnan nimellä jatkuvan y-tunnuksella 3013534-4 (Elite Workplace Oy), näin finder kertoo ja lisäksi kauppalehden hausta tuolla y-tunnuksella saa lisää tietoja esille. Ei näköjään kannata tehdä mitään yhteistyötä fiksupinnan tai elite workplacen kanssa, kuten voi jonkun aiemmasta viestistä lukea niin halpaa työtä mutta paikat rikotaan, virheitä ei myönnetä vaikka niiden aiheuttajasta ei ole ollenkaan kiistaa ja minkäänlaista vastuuta ei omista tekemisistä kanneta. Mutta niinhän se on että euron mies tekee satasen vahingon.
- Anonyymi
Jep, juuri näin. Kiertäisin Elite Workplace Oy:n lisäksi varmuuden vuoksi kaukaa myös muut Fiksupinnan sivuilla mainitut "yhteistyöyritykset": SPR Partners Oy, Teho Invest Oy, RW Group Oy. Kertoo paljon firmasta sekin, että kun rehellisen palautteeni/arvioni heille annoin Fiksupinnan Facebook-sivuille, poistui sieltä pian kaikki arvostelut ja mahdollisuus enää edes antaa niitä. Palautteita oli vain muutama, ne neutraaleja tai positiivisia, mutta tämän minun huonon arvosanani jälkeen päättivät poistaa koko ominaisuuden käytöstä. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jep, juuri näin. Kiertäisin Elite Workplace Oy:n lisäksi varmuuden vuoksi kaukaa myös muut Fiksupinnan sivuilla mainitut "yhteistyöyritykset": SPR Partners Oy, Teho Invest Oy, RW Group Oy. Kertoo paljon firmasta sekin, että kun rehellisen palautteeni/arvioni heille annoin Fiksupinnan Facebook-sivuille, poistui sieltä pian kaikki arvostelut ja mahdollisuus enää edes antaa niitä. Palautteita oli vain muutama, ne neutraaleja tai positiivisia, mutta tämän minun huonon arvosanani jälkeen päättivät poistaa koko ominaisuuden käytöstä. :D
Ei voi kuin ihmetellä, millainen arvostus omaa työtään kohtaan joillakin yrittäjillä on. Niinkuin nyt tässä Fiksupinnan tapauksessakin, luulisi yrittäjälle olevan kunnia-asia tehdä hommat kunnolla ja niin, että asiakkaat ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Jos virheitä sattuu ( niin voi kaikille käydä ), niin niistä kannettaisiin rehdisti vastuu, eikä luimita kakat housussa piiloon ja toivota, että sillälailla asiat hoituu :D Ei voi käsittää! Mutta kertoohan paljon tämän yrittäjän tavasta suhtautua asioihin sekin, että ei hoida lakisääteisiä vastuitaan, mm. verot ja eläkemaksut yms. Onneksi nykyään on monta keinoa tutkia yrityksen taustoja, ennenkuin keneltäkään palvelua alkaa tilaamaan! Suomen lainsäädännössäkin olisi ehkä jotain parannettavaa, jos / kun tälläisestä toiminnasta ei joudu milläänlailla vastuuseen!
- Anonyymi
Jos tarvetta saumojen uusimiseen niin yhteyttä! Jelppi Saneeraus Oy takuu työ ja yrittäjä tekee itse omalla naamalla niin kun asiat pitää tehdä! Alueena pirkanmaa.
- Anonyymi
Mihin siis ajattelit että reklamaatiosi johtaisi?😅
Kuvittelitko todella että kun vain ilmoitat asiasta niinku joku mikroyrittäjä tulee ja maksaa sulle 15k uuden kylpyhuoneen.
Se että jollain on y-tunnus ei tee hänestä jeesusta ja luo hänelle kykyä vastata kaiken maailman vaatimuksiin.
Vahinkoja sattuu ja nyt on sinun vuorosi kantaa omistamisen riskiä. - Anonyymi
Onks tää sama firma mistä nuori tyttö tekee lyhyitä videoita hommista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2453333Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3622975Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,181992Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.811854Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e651778Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591652MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131553- 1251502
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11414Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4841413