Caudipteryx-dinosauruksen rustosolun DNA: laskelmat murskaavat evoluutioteorian

Joku on väittänyt tässä ryhmässä, ettei dinosauruksen DNA:ta ole löydetty. Tässä hieman pohdittavaa.

Vuonna 2021 julkaistiin Nature-julkaisusarjassa huomiota herättänyt tutkimus, jossa kuvattiin erinomaisesti säilynyt fossiilinen rustokudos Caudipteryx-dinosauruksesta. Fossiili ajoitettiin oletetun geologisen aikaskaalaan mukaan noin 125 miljoonan vuoden ikäiseksi. Rustosolujen sisällä oli havaittavissa tumallisia rakenteita ja jopa kromatiinia, joka koostuu DNA:sta ja histoniproteiineista. Tämä on kiistatta yksi parhaiten säilyneistä löydöistä dinosaurusten pehmytkudoksista.

Mutta juuri tämä huippulöytö muodostuu evoluution aikajanan kannalta tuhoisaksi ongelmaksi. DNA:n puoliintumisajaksi on nimittäin mitattu 521 vuotta fossiilista luuaineksesta (Allentoft et al., 2012). Kun tätä luonnonlakien mukaista hajoamista sovelletaan Caudipteryxin väitettyyn ikään, käy ilmi, että yhtään ainoaa DNA-emästä ei voisi enää olla jäljellä. Näin laskelma murskaa väitteen fossiilin miljoonien vuosien iästä.

DNA:n hajoaminen – mitä tiede oikeasti sanoo?

Miljoonan vuoden jälkeen yhtään DNA-nukleotidia ei voi olla jäljellä. Ei ainuttakaan.

Miksi tämä on ongelma evoluutioteorialle?
Kromatiini on rakenteellisesti DNA:n ja histonien muodostama kokonaisuus. Jos tumassa näkyy kromatiinia, se tarkoittaa, että tumassa on myös DNA:ta – ainakin fragmentteina.

Mutta kuten laskelmat osoittavat, DNA:n säilyminen 125 miljoonaa vuotta on luonnontieteellisesti mahdotonta. Ei ole väliä, kuinka suotuisat olosuhteet olisivat – lämpötilan pitäisi olla lähellä absoluuttista nollapistettä (−273 °C) säilyäkseen niin pitkään, ja silti hajoamista tapahtuisi.

Raamatullinen vaihtoehto: Nuori maailma
Jos fossiili ei voi olla 125 miljoonaa vuotta vanha, mikä on järkevä vaihtoehto?

Nuoren maan luomismalli esittää, että maa ja elämä luotiin vain muutamia tuhansia vuosia sitten.

Caudipteryxin säilynyt rustosolu, tuma ja kromatiini vastaavat täysin nuoren iän mallia: DNA:ta pitäisi olla vielä olemassa – ja mahdollisesti sekvensoitavissa.

Fossiilin nopea hautautuminen (esimerkiksi vedenpaisumuksen yhteydessä) selittäisi kudosten erinomaisen säilyvyyden.

Tieteellinen rehellisyys vaatii johtopäätöksen tarkistamista:

Tämänhetkinen tutkimus ei vielä ole yrittänyt sekvensoida löydettyä DNA:ta – mutta itse havainto kromatiinista edellyttää DNA:n olemassaoloa. Ja jos DNA:ta on säilynyt, fossiili ei voi olla miljoonien vuosien ikäinen.

Tämä ei ole filosofinen kysymys, vaan empiirinen. Jos todisteet ja luonnonlait ovat ristiriidassa ajoitusmallin kanssa, on ajoitusmalli muutettava, ei todiste.

Lähteet:
Bailleul, A. M., et al. (2021). Nuclear preservation in the cartilage of the Jehol dinosaur Caudipteryx. Communications Biology, 4(1114). https://doi.org/10.1038/s42003-021-02627-8

Allentoft, M. E., et al. (2012). The half-life of DNA in bone: measuring decay kinetics in 158 dated fossils. Proceedings of the Royal Society B, 279(1748), 4724–4733. https://doi.org/10.1098/rspb.2012.1569

Schweitzer, M. H., et al. (2013). Molecular analyses of dinosaur osteocytes support the presence of endogenous molecules. Bone, 52(1), 414–423.

Thomas, B., & Nelson, V. (2015). Dinosaur Soft Tissues and the Age of Fossils. Creation Research Society Monograph Series.