Vihdoinkin fiksua tekstiä autotoimittajalta

Hän on ensimmäinen, joka tämän toteaa, eikä hehkuta pysyvää muutosta:

"Kuukausittaisissa ensirekisteröinneissä etenkin yksittäisten automallien sijoitukset voivat heitellä suurestikin esimerkiksi autojen toimitustahdin tai myyntikampanjoiden vuoksi. Siitä kertovat myös suuret muutosprosentit."

Jotain tötteröitä kerätään jollekin kuukaudelle luovutettaviksi paljon, jotta päästään rekisteröintitilaston kautta esille. Kannattaa tarkastella asiaa vähintään puolen vuoden tilaston kautta.

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/1436cf2e-e162-46e7-b24c-6df6ff83ea06
36324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Niinpä. Toyotan myynti ja markkinaosuus on ollut laskussa jo vuoden ajan, ei kannata katsoa jotain yksittäistä kuukautta.

Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Koko tämän alkuvuoden osalta koko palkintopalli on Toyotan hallussa eli kaikki kolme ensimmäistä sijaa.

    "Vaikka kesäkuu ei ollut Toyotalle mallikohtaisissakaan rekisteröinneissä aiempien kuukausin kaltainen, ensimmäisen puolen vuoden jälkeen se pitää hallussaan koko palkintokoroketta, kun Yaris Crossin perässä ovat Yaris ja Corolla."

    https://tekniikanmaailma.fi/mita-ihmetta-toyota-ei-ollut-ykkonen-kesakuun-rekisterointitilastossa/

    Mutta markkeinaosuus on sulanut kuukaisi kuukaudelta, koko ajan alaspäin. Tojon markkinaosuus on tällä hetkellä huomattavasti pienempi kuin vuosis sitten. Ja sähkiksissä sitäkin pienempi, olematon.

    Äänestä

Toyotan myynti on pudonnut vuodessa reilut 30 pinnaa kun vastaavasti VWn myynti on kasvanut saman verran.
Siksi VW hallitsee sekä merkki- että valmistajakohtaisia tilastoa suvereenisti.

Äänestä
  • Siirtymä sähköautoihin. Siinä syy hetkeksi.

    Äänestä

Kammottava virhe on tapahtunut

On vahingossa palkattu toimittaja VIHER- HÖPERYYDEN ULKOPUOLELTA.

Tämä Jamppa saa ennen syksyä potkut.

eikä niitä anna Sdp Bile Ilmari, gay

Äänestä
  • Eipä tuota juopuneen ihmisen soperrusta oikein kukaan ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Eipä tuota juopuneen ihmisen soperrusta oikein kukaan ymmärrä.

    Persu se on.

    Äänestä

TRÖÖÖÖÖÖLLL ! ! TOJO HÖNÖN MASSAPOSTAUS SPÄMMIÄ ! ! N 90 % AVAUKSISTA TOJO HÖNÖN TROLLITEHTAALTA ! ! LISÄKSI TOJO HÖNÖ ON PIETARIN TROLLI ! ! ÄLÄ KOMMENTOI ! !

Äänestä
  • Ihmispoloisella kova tuska.

    Äänestä

Siksi onkin fiksua tutkia koko kuluvan vuoden konsernikohtaisia lukuja ja ne kertovat totuusen.
Teroa vaan ottaa pattiin kun Toyota kyykkää.

Äänestä
  • Skoda on yksi kurjimmista kulkineista.

    Äänestä

  • Konsernikohtaisia lukuja vertaillessa pitää tietenkin vertailla niitä koko konsernien markkina-alueella eikä jossain pienessä yksittäisessä maailmankolkassa. Auton ostajalle tuskin siitäkään on mitään iloa kun vain ostettava merkki kiinnostaa. Mutta täytyyhän automyyjällä jotain oljenkorsia olla että voi selitellä jos ei oma merkki menesty maailmalla niin laskee tiettyjä merkkejä yhteen ja yrittää kusettaa kuksmannin talutusnuorassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Konsernikohtaisia lukuja vertaillessa pitää tietenkin vertailla niitä koko konsernien markkina-alueella eikä jossain pienessä yksittäisessä maailmankolkassa. Auton ostajalle tuskin siitäkään on mitään iloa kun vain ostettava merkki kiinnostaa. Mutta täytyyhän automyyjällä jotain oljenkorsia olla että voi selitellä jos ei oma merkki menesty maailmalla niin laskee tiettyjä merkkejä yhteen ja yrittää kusettaa kuksmannin talutusnuorassa.

    Tottahan oman maan uusien autojen rekisteröintimäärä on kiinnostava asia.
    Mitä merkitystä on millään esim. Kiinan tai Intian automerkkien menestyksestä?
    Eurooppa ja Suomi on missä elämme ja ihan sama jos joku Hindustan on suosiossa Intiassa tai Toyota Aasiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Tottahan oman maan uusien autojen rekisteröintimäärä on kiinnostava asia.
    Mitä merkitystä on millään esim. Kiinan tai Intian automerkkien menestyksestä?
    Eurooppa ja Suomi on missä elämme ja ihan sama jos joku Hindustan on suosiossa Intiassa tai Toyota Aasiassa.

    Ehkä sillä konsernikohtaisella menestyksellä on merkitystä vain sille konsernille. Toki jokin, jotain konsernin merkkiä kaupusteleva saa siitäkin jotain keulimisapua jos se oma merkki ei pärjää . Ostajalle ei liene kuitenkaan mitään merkitystä! Toyota on ylivoimainen ykkönen merkkinä ja konsernina maailmassa kun kakkonen on jo yli kaksi miljoonaa autoa takamatkalla. Näin ne isot luvut vaan ovat vaikka se ottaa koville. Kaikissa maailman suurimmilla markkina-alueilla kuten Amerikassa ja Aasiassa Toyota on piikissä. Vilunkivagenikin myy ihmeen hyvin kotimarkkinoillaan vaikka on tuomittu törkeästä huijauksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Intiassa riksa taitaa olla suosituin kulkuväline, mutta en minä huolimatta sen suuresta suosiosta Aasian suunalla, sellaista itse ostaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Intiassa riksa taitaa olla suosituin kulkuväline, mutta en minä huolimatta sen suuresta suosiosta Aasian suunalla, sellaista itse ostaisi.

    Ehkä polkupyöriäkin voi olla enemmän mutta nyt oli autoista kyse. Toyota nyt vaan näyttäisi olevan ylivoimainen ykkönen ja rav 4 maailman ostetuin auto! Haittaakse?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ehkä polkupyöriäkin voi olla enemmän mutta nyt oli autoista kyse. Toyota nyt vaan näyttäisi olevan ylivoimainen ykkönen ja rav 4 maailman ostetuin auto! Haittaakse?

    Ei minua haittaa toyotan maailmanlaajuinen menestys eikä Suomenkaan menestys. Mutta tojotisteja tuntuu kovasti haittaavan, jos joku huomauttaa jotakin kyseenalaistavaa merkistä. Täällä on vuosikaudet huudettu Toyotan ylivoimaa Suomen markkinoilla. Kun nyt sitten joku huomautta myyntikäyrän olleen laskeva jo vuoden ajan ja volksun ohittaneen viimeisimmän kuukaden tilastoissa, alkaa heti hillitön ilkkuminen vanhojen mallien synneistä.

    Sama on sähkisten suhteen, kun huomautetaan ettei Tojo ole niissä onnistunut, sama hirvieä itkupotkuraivari-hyöjkkäys tulee heti. Jos vastaukset edes olisivat anlyyttista kritiikkiä, mutta kun se tuollaista agressiivista bull shittiä.

    Äänestä

Kyllä ne muutosneuvottelut tulevat tutuiksi Tojoliikkeissäkin.

Äänestä
  • Yli 30% pudotus vuodessa tekee ison loven tuloihin.

    Äänestä

  • Ei todellakaan tule, Toyota-liikkeet voivat paksusti menneiden vuosien suuren liikevaihdon ja voittojen vuoksi eikä niillä mene huonosti nytkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei todellakaan tule, Toyota-liikkeet voivat paksusti menneiden vuosien suuren liikevaihdon ja voittojen vuoksi eikä niillä mene huonosti nytkään.

    Mihinkähän ne voitot menevät?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei todellakaan tule, Toyota-liikkeet voivat paksusti menneiden vuosien suuren liikevaihdon ja voittojen vuoksi eikä niillä mene huonosti nytkään.

    Autokauppa on jo siirtynyt osaksi nettiin. Ne nuoret innokkaat automyyjät pärjäävät, jotka ovat valmiita myymään autoja 24/7.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mihinkähän ne voitot menevät?

    Sähköautojen kehittämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Sähköautojen kehittämiseen.

    Ai paikallisten Toyota liikkeiden tulot menee sähköautojen kehittämiseen, sinähän se varsinainen nero ja kaupan tuntija olet.

    Äänestä

Toyota on hyvä. Dacia on parempi. Volkkari on paras. Huoh.

Äänestä
  • Rav4 on maailman ostetuin auto.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Rav4 on maailman ostetuin auto.

    Onko ihan varmasti ja onko sillä jotain merkitystä Suomen ja Euroopan markkinoilla jotka meitä kiinnostaa?

    Äänestä

Kyllä jokainen tuon asian tietää ilman "fiksua" toimittajaakin.
Toyotan omapoika luulee, että tuolla avauksellaan saa helpotettua painetta uskovien piirissä, vaikka Toyotan kyykky on tasaisen varmaa ja on ollut kokonaisen 1/2 vuotis jakson ja jatkoa viime vuodesta.

Äänestä
  • Skoda-kääkällä riittää tuskaa.

    Äänestä

Kyllä satavarmasti tulevina vuosina nouseva bensan hinta ja laskevat hyvityshinnat alkavat jo pikkuhiljaa näkyä myös itselataavien myynnissä. Moni pitää kuitenkin autoa pitkään.

Äänestä
  • Ennustaa nyt voi kristallipallosta, mitä haluaa ja voi vaikka asua jossain toiveiden tynnyrissä mutta toteutunut fakta on Toyotan ylivoimainen ykköspaikka meillä ja maailmassa . Niin ja Rav 4 on maailman ostetuin auto! Luotettavat mediat kertoivat!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ennustaa nyt voi kristallipallosta, mitä haluaa ja voi vaikka asua jossain toiveiden tynnyrissä mutta toteutunut fakta on Toyotan ylivoimainen ykköspaikka meillä ja maailmassa . Niin ja Rav 4 on maailman ostetuin auto! Luotettavat mediat kertoivat!

    Tuo onkin Toyotan omistajan ainoa ilonaihe, tosin siitä ei ole auton omistajalle mitään hyötyä. Et taida tajuta itse kuinka nolo oletkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuo onkin Toyotan omistajan ainoa ilonaihe, tosin siitä ei ole auton omistajalle mitään hyötyä. Et taida tajuta itse kuinka nolo oletkaan?

    Miten tuollainen kateuden ja tuskan sekainen parkaisu meni niinkuin omasta mielestäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Miten tuollainen kateuden ja tuskan sekainen parkaisu meni niinkuin omasta mielestäsi?

    Ei autojen tuotantomäärillä ole merkitystä, vaan laadulla ja ominaisuuksilla ja minulle ei Toyotalta löydä riittävän laadukasta ja ominaisuuksiltaan riittävää autoa. Maailma olisi aika tylsä paikka ja kehitystä ei tapahtuisi jos kaikille kelpaisi se halpa kansanauto jollainen on niin monella. Ihmisellä pitää olla tavoitteita ja kunnianhimoa ja tavoitella parempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tuo onkin Toyotan omistajan ainoa ilonaihe, tosin siitä ei ole auton omistajalle mitään hyötyä. Et taida tajuta itse kuinka nolo oletkaan?

    Toyotan suosio kertoo sen korkeasta laadusta ja luotettavuudesta. Siksi sillä on kansalaiselle merkitystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hän on ensimmäinen, joka tämän toteaa, eikä hehkuta pysyvää muutosta:

"Kuukausittaisissa ensirekisteröinneissä etenkin yksittäisten automallien sijoitukset voivat heitellä suurestikin esimerkiksi autojen toimitustahdin tai myyntikampanjoiden vuoksi. Siitä kertovat myös suuret muutosprosentit."

Jotain tötteröitä kerätään jollekin kuukaudelle luovutettaviksi paljon, jotta päästään rekisteröintitilaston kautta esille. Kannattaa tarkastella asiaa vähintään puolen vuoden tilaston kautta.

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/1436cf2e-e162-46e7-b24c-6df6ff83ea06

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu