Etelän matkojen suosio kasvussa

Anonyymi-ap

Kesällä Kreikan, Italian, Espanjan ja Portugalin lomakohteet ovat täynnä ja matkalle mielivän on syytä varata matka ajoissa, koska etelän matkojen suosio kasvaa ja sesonki on kesällä vilkkainta.

Samat lomakohteet ovat lähes tyhjiä talvella, vaikka aurinko paistaa lähes aina ja lämmintä on päivisin 15-25, öisinkin 10-15. Silloin ihmiset suuntaavat Aasiaan 30-40 asteen lämpöön.

Suomen on turha haaveilla turismista ilmaston vuoksi em syystä.

107

1324

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Totta. Kesälle on aina vaikea saada matkoja Etelä-Eurooppaan ja viikon majoitus maksaa saman kuin talvella kuukauden. Kesällä paikat ovat ihan täynnä ja nyt kun olen talvisin Portugalissa eläkeläisenä, lomapaikkojen asunnoista 80% on tyhjänä.

      • Anonyymi

        Kyllä lähtijöitä on aina kun ollut kylmää, vaikka yle ja mtv kertoo koko-ajan kun on tappohelteitä etelässä ja muutenkin yritetään keksiä syitä miksi tavallinen suomalainen ei pitäisi lentää lomille? Tokihan se on eri asia kun poliitikot ja virkamiehet lentää kaukomaille yhteiskunnan piikkiin, ja business luokassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kovaa propagandaa. Kun Euroopan sääkartta näyttää 22-35 lämpötiloja melkein kaikkialla, hysteerimedia yrittää luoda mielikuvaa, että Eurooppa kärvistelee 48 asteen helteissä, jotka ovat pistemäisiä lämpötiloja jossain sisämaan paikassa.

        Hotelleissa on ilmastointi, ellei tule sähkökatko.

    • Anonyymi

      Tänä kesänä on ollut melkein mahdotonta saada varattua matkaa etelään viime tingassa, kun kaikki muutkin pyrkivät koleaa ja sateista suomea pakoon. Meillä kävi tuuri ja saimme Kyprokselle reissun heinäkuun lopulle. Kahden viikon päästä mennään nauttimaan 😀

      • Anonyymi

        Hhahahhhh...

      • Anonyymi

        Onnea 🤗

      • Anonyymi

        Nyt on raikasta säätä. Suomessa, vanhuksille hyvä. Terveet saavat ilomielin lähteä kun kestävät helteitä ja saavat luonnollista rusketusta aurinkolomilla.

    • Anonyymi

      Syksyllä matkaan, ei ole niin helteistä.
      Tosin Suomessakin on oikein hyvä. Suomi on hyvä matkailumaa.

      • Anonyymi

        Minä olen mielellään talvet etelässä, mutta tottahan se on, että suurin osa kaipaa rantalomalla kunnon helteitä, kesällä etelästä ja talvella kaukoidästä. Ja Suomesta haluaa kesällä pois 10x enemmän ihmisiä kuin tänne hyttysten syötäväksi palelemaan

      • Anonyymi

        Just, niin minäkin lähden kuukaudeksi Espanjaan syyskuussa, pidän sillon melkeen koko lomani, viikon pidän täällä heinäkuun lopussa.

    • Anonyymi

      Kyllä. Naapurin rouva on kreikkalaisen kanssa naimisissa ja sanoo, että 45 ei tunnu rannalla missään ja hän nauttii mitä kuumempaa, mutta valitteli että kaikki lomapaikat ihan täynnä

      • Anonyymi

        Sama kirjoittaja näköjään on milloin naapurin rouva, milloin perhe lähdössä Kyprokselle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kirjoittaja näköjään on milloin naapurin rouva, milloin perhe lähdössä Kyprokselle

        Aika vainoharhaista kuvitella noita "sama kirjoittaja" juttuja keskustelufoorumeilks

    • Anonyymi

      Juu uutena on viiden päivän pika rantalomat. Toivottavasti lennot vielä halpenisi, niin pikavisiitti olisi mukavampi. Kiva lentää jonnekin torreen kolmessa tunnissa

      • Anonyymi

        Minäkin lähden elokuun lopulla Rodokselle, mutta en tosiaanka makaa rannalla kahta viikkoa , uimassa käyn joka aamu, mutta melanoomaa en halua , minulta jo leikattu tyvisolusyöpä , ja olen vaaleaihoinen, suojaan ihoni hyvin , lämpimästä tykkään ja liikun mielelläni vuorilla ja vanhassa kaupungissa.

        Tosi monet eivät makaa rannalla, vaan nauttivat valosta ja lämmöstä, mikä on mahdollista varjossakin.

    • Anonyymi

      Suomen kesä on tänävuonna ollut Erinomainen!

      Luonto ja kasvillisuus kiittää hienoista säistä

      Ei tulisi mieleenkään lähteä jonnekkin etelemmäksi rannalle makoilemaan!

      • Anonyymi

        Jokaisella on omat mieltymykset. Tässä keskustelussa on puhuttu etelän matkojen kasvavasta suosiosta ja siitä, mistä enemmistö tykkää. Omaa subjektiivista kokemusta ei viisas ihminen käytä perusteena yleisen trendin tai kehityksen mittarina.

      • Anonyymi

        Sinun elämäsi ei kiinnosta ketään, eikä liity mihinkään, kun keskustelun aihe on etelän matkojen suosion kasvu. Juttele mieltymyksistäsi ystäviesi kesken.

      • Anonyymi

        Eipä kyllä. Ei kesällä eikä talvella. Suomessa ihan parasta kaikki eri vuodenajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä kyllä. Ei kesällä eikä talvella. Suomessa ihan parasta kaikki eri vuodenajat.

        Taidat olla yhtä harvinainen henkilö kuin lottovoittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä kyllä. Ei kesällä eikä talvella. Suomessa ihan parasta kaikki eri vuodenajat.

        Suurin osa inhoaa pimeää ja kylmää, suomalaiset tekevät miljoonia ulkomaan matkoja vuodessa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla yhtä harvinainen henkilö kuin lottovoittaja.

        Ei pidä paikkaansa.kun kaikki eivät ole luonteeltaan eikä tavoitansa mitään joka-paikan-Erkkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa inhoaa pimeää ja kylmää, suomalaiset tekevät miljoonia ulkomaan matkoja vuodessa

        Voisivat muuttaa Suomesta enempikin lämpöjen ja töiden perään, mikä pakottaa ketään täällä kolkossa Suomessa asumaan.

    • Anonyymi

      Ensi viikolla kyprokselle viikoksi. On tämä surkea kesä ollut suomessa kaikin puolin.

      • Anonyymi

        Tämän takia suomalaiset on aina varanneet kesän lomat ajoissa, koska on iso riski että se intiaanikesä jää taas tulematta ja halutaan varmaan aurinkoon ja lämpöön. Onhan Suomessakin kerran 10 vuodessa 30-35 asteen hellejakso, usein sekin elokuussa.

      • Anonyymi

        No on. Mutta tällaista se täällä on

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän takia suomalaiset on aina varanneet kesän lomat ajoissa, koska on iso riski että se intiaanikesä jää taas tulematta ja halutaan varmaan aurinkoon ja lämpöön. Onhan Suomessakin kerran 10 vuodessa 30-35 asteen hellejakso, usein sekin elokuussa.

        Hyvä vaan, että vain kerran 10 vuodessa se + 30->
        + 20-25 ° c. On passeli, leppoinen lämmin kesäinen tuuli 😇😎

    • Anonyymi

      Ihminen on itsekäs, eikä maanteillä makaaminen muuta ilmastoa mitenkään.
      Lomalennoista vaan pitäisi tehdä niin kalliita, ettei niihin taviksilla olisi varaa.

      • Anonyymi

        Miksi vain rikkailla pitäisi olla mahdollisuus nauttia elämästä? Eläköön Kalevi keihänen, joka toi etelän matkat tavallisen kansan ulottuville.
        Minun mielestäni ne ovat hyödyllisiä idiootteja, jotka auttavat eliittiä muuttamaan yhteiskunnan sellaiseksi, että vain eliitillä on oikeus kivoihin asioihin.

        Ympäristö on uskonto monille. Ei tämä pallo ole ainutlaatuinen maailmankaikkeudessa ja elämä häviää täältä kuitenkin silmänräpäyksessä maailmankaikkeuden ajassa.

      • Anonyymi

        Päinvastoin, lisää edullisia lomalentoja ja hinnat alemmas, jotta pienituloisillakin mahdollisuus välillä päästä reissuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi vain rikkailla pitäisi olla mahdollisuus nauttia elämästä? Eläköön Kalevi keihänen, joka toi etelän matkat tavallisen kansan ulottuville.
        Minun mielestäni ne ovat hyödyllisiä idiootteja, jotka auttavat eliittiä muuttamaan yhteiskunnan sellaiseksi, että vain eliitillä on oikeus kivoihin asioihin.

        Ympäristö on uskonto monille. Ei tämä pallo ole ainutlaatuinen maailmankaikkeudessa ja elämä häviää täältä kuitenkin silmänräpäyksessä maailmankaikkeuden ajassa.

        Juuri näin. Halpojen lentojen ansiosta pienellä eläkkeellä olevakin voi päästä välillä nauttimaan reissusta. Kummaa porukkaa, kun vain pieni eliitti saisi matkustella.

    • Anonyymi

      Näin on oma maa mansikka muu maa mustikka eikä maksa paljoa.

      • Anonyymi

        Onneksi on oma mökki.
        Joskus tein reissuja ulkomaille.
        Eipä ole enää kiinnostusta lähteä, vaikka ovat edullisempia, kuin viettää lomaa suomessa.
        Ja jos haluatten nähdä ulkomaan eläviä, tehkää matka itä-helsinkiin. Vuosaari, Puotila, Myllypuro. Ja oletten " ulkomailla ".
        Myös illanviettoa Helsingin Kluuvissa, kampissa.

        Kukin tavallaan

      • Anonyymi

        Kyllä tämä Suomi mustikoista on juurtunut. Mansikkaista on muualla. Sitten sellasta tuonti hyvää meillekin joskus kun hyvästi halutaan huiputtaa.

    • Anonyymi

      Kuka nyt sinne menee, lähes 50 asteen kuumuuteen, mieluumin vasta syksyllä, kun hieman viilenee silti mukavasti 25-27 astetta lämmintä.

      • Anonyymi

        Kuka nyt sinne menee kysyt? Vastaus kuuluu, suurin osa. Rantalomakohteissa paras sesonki on kesä- elokuussa. Eikä useimmissa paikoissa ole 50 astetta. Espanjan rantakohteissa 40 astettakin on harvoin, eikä se tunnu kuumemmalta kuin 30 Suomessa sisämaassa.

        Höpö, höpö, just oli uutisissa, että Espajassa Malagan provinsissa yli 45 astetta lämmintä.
        Ranskassa jopa Pariisissa mitattiin 47 astetta.
        Koko Etelä Eurooppa nyt tuli kuuma, Kreetalla suuri metsä ja maastopalo.

        Sevillassa melkeen joka vuosi yli 40 astetta lämmintä , iso kaupunki Espanjan sisäosassa.
        Vanhuksia ja huonokuntoisia kuolee kuumuuteen.

        Viestistäsi huomaa, kuinka sivistymätön on, kun ei matkustele eikä tunne maantietoa. Malagan provinssissa on kuivaa sisämaata. Samoin Pariisi on sisämaassa, tosin valehtelet siitäkin, tänään max 26.

        https://www.foreca.fi/France/Paris/10vrk

        Malagan kaupunki on rannikolla, siellä on päivän korkein lämpötila 32.

        https://www.foreca.fi/Spain/Malaga/10vrk

        Ohessa myös Euroopan sääkartta, jokainen seuratkoon itse.

        https://www.ilmatieteenlaitos.fi/euroopan-saakartta

        Espanjan rannikolla Max 29-32.

        Anyway. Tämän keskustelun aihe on lisääntyvä etelän matka ja kovin sesonki on kesä-elokuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sevillassa melkeen joka vuosi yli 40 astetta lämmintä , iso kaupunki Espanjan sisäosassa.
        Vanhuksia ja huonokuntoisia kuolee kuumuuteen.

        Mutta matkailu etelään kesäaikaan on kasvussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestistäsi huomaa, kuinka sivistymätön on, kun ei matkustele eikä tunne maantietoa. Malagan provinssissa on kuivaa sisämaata. Samoin Pariisi on sisämaassa, tosin valehtelet siitäkin, tänään max 26.

        https://www.foreca.fi/France/Paris/10vrk

        Malagan kaupunki on rannikolla, siellä on päivän korkein lämpötila 32.

        https://www.foreca.fi/Spain/Malaga/10vrk

        Ohessa myös Euroopan sääkartta, jokainen seuratkoon itse.

        https://www.ilmatieteenlaitos.fi/euroopan-saakartta

        Espanjan rannikolla Max 29-32.

        Anyway. Tämän keskustelun aihe on lisääntyvä etelän matka ja kovin sesonki on kesä-elokuu.

        Itse olet sivistymätön , nämä hellelukemat tuli valtakunnan ykkösuutisista, seuraisit mitä maailmalla tapahtuu.
        Ei tuo ylläoleva mitään valehdellut, on vain kuunnellut uutiset.
        Mistä sinä muka tiedät kuka on matkustanut ja missä.

        Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestistäsi huomaa, kuinka sivistymätön on, kun ei matkustele eikä tunne maantietoa. Malagan provinssissa on kuivaa sisämaata. Samoin Pariisi on sisämaassa, tosin valehtelet siitäkin, tänään max 26.

        https://www.foreca.fi/France/Paris/10vrk

        Malagan kaupunki on rannikolla, siellä on päivän korkein lämpötila 32.

        https://www.foreca.fi/Spain/Malaga/10vrk

        Ohessa myös Euroopan sääkartta, jokainen seuratkoon itse.

        https://www.ilmatieteenlaitos.fi/euroopan-saakartta

        Espanjan rannikolla Max 29-32.

        Anyway. Tämän keskustelun aihe on lisääntyvä etelän matka ja kovin sesonki on kesä-elokuu.

        Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa

        Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa.

        Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olet sivistymätön , nämä hellelukemat tuli valtakunnan ykkösuutisista, seuraisit mitä maailmalla tapahtuu.
        Ei tuo ylläoleva mitään valehdellut, on vain kuunnellut uutiset.
        Mistä sinä muka tiedät kuka on matkustanut ja missä.

        Hei ressukka. Yhdess ä kaupungissa sisämaassa oli kuumaa. Rannikolla Malagan provinssissa 25-35 kesällä. Ja merivesi viilentää kehoa, eli ei siellä ole ollenkaan tukalaa. Oletko koskaan edes matkustanut etelä Espaniaan?

    • Anonyymi

      Suomi on PASKA MAA.

      • Anonyymi

        Maassa ei ole vikaa. Mutta äänestäjissä on, eli osassa ihmisistä.
        Yksi paholainen, mikä sai suomen asiat sekaisin, on tuo itsestään saatanasta oleva EU.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maassa ei ole vikaa. Mutta äänestäjissä on, eli osassa ihmisistä.
        Yksi paholainen, mikä sai suomen asiat sekaisin, on tuo itsestään saatanasta oleva EU.

        On täällä kurja ilmastokin. Puolet kärsii kaamos masennuksesta, pimeää ja märkää puoli vuotta, kesä kestää pari kk, jos tulee lainkaan

    • Anonyymi

      Aijaa, ja juuri kun uutisoidaan aivan päinvastaista!

      Helle ja ikuinen aurinko on niin nähty, että eksoottisempaa on talvi, pakkanen, lumi, revontulet ja myös viileämpi kesä, kuten uutisissakin turistit ihastelivat.

      Kuka haluaa viettää lomansa yli 30 asteen helteessä jossain hotellilähiössä. No, valkoinen roskaväki tietenkin!

      • Anonyymi

        Uutisoidut tilastot kertovat kuitenkin, että matkailu etelään on kasvussa. Voihan samaan aikaan kasvaa myös matkailu Suomeen, ei ne ole toisiltaan pois, kun matkailu yleensäkin kasvaa.

    • Anonyymi

      Nuorena sitä viitsi matkustaa ja jonottaa ja olla välittämättä likaisuudesta ja turistien höynättämisestä.

      Nykyään nautin Suomen kesästä , jota parempaa ei olekaan, satoi tai paistoi!

    • Anonyymi

      Voi prkle...Voitaisiin viedä nämä kaikki auringonpalvojat jollekin Etelä- Euroopan helteiselle saarelle asumaan ja läkähtymään ikiajoiksi. Loppuisi tuo vastuuton eestaas lentely ja onnen etsiminen jostain muualta kuin itsestään. Tuntuu elämän tarkoitus ja onni olevan hyvin piilossa.

      • Anonyymi

        Just ja kaikki sais melanooman kaupan päälle.😊

      • Anonyymi

        Ihmiset on erilaisia, ei sinun makusi ole muita parempi

      • Anonyymi

        Moni on muuttanutkin. Kanarialla rannikolla kesällä 25-35, talvella 15-25. Aurinkoa 300pv vuodessa ja siitä valosta nauttii, vaikkei olisikaan auringossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni on muuttanutkin. Kanarialla rannikolla kesällä 25-35, talvella 15-25. Aurinkoa 300pv vuodessa ja siitä valosta nauttii, vaikkei olisikaan auringossa.

        Kanarialle ? Eiköhän nämä finski turimot ole muuttaneet sinne Epsanjan aurinko rannikolle eikä mihinkään kanarialle. Mutta aika hyvän provon kirjoitit sieltä periferiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanarialle ? Eiköhän nämä finski turimot ole muuttaneet sinne Epsanjan aurinko rannikolle eikä mihinkään kanarialle. Mutta aika hyvän provon kirjoitit sieltä periferiasta.

        Eniten suomalaisia asuu manner Espanjassa, mutta myös Kanarialla. Jos olisit lukenut viestin, johon Kanaria vastaus liittyi, ei olisi tarvinnut vastata kirveenvarsia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanarialle ? Eiköhän nämä finski turimot ole muuttaneet sinne Epsanjan aurinko rannikolle eikä mihinkään kanarialle. Mutta aika hyvän provon kirjoitit sieltä periferiasta.

        Et sitten lukenut viestiä, johon Kanaria kommentti liittyi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanarialle ? Eiköhän nämä finski turimot ole muuttaneet sinne Epsanjan aurinko rannikolle eikä mihinkään kanarialle. Mutta aika hyvän provon kirjoitit sieltä periferiasta.

        Aurinkorannikko on upea paikka. Olin positiivisesti yllättynyt, kun menin kaiken negatiivisen puheen jälkeen. Suomalaiset siellä ovat sosiaalisia ja positiivisia ja alue todella upea

        Niin minustakin. Syksyllä sinne kuukaudeksi. Kesällä on Suomessakin tekemistä, ei tämä viileä sää haittaa lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kanarialle ? Eiköhän nämä finski turimot ole muuttaneet sinne Epsanjan aurinko rannikolle eikä mihinkään kanarialle. Mutta aika hyvän provon kirjoitit sieltä periferiasta.

        Kanarialla on myös muuttanut suomalaisia.

    • Anonyymi

      Miten se nyt sillain, kun siellä ei pysty kuulemma muuta tekemään kuin makaamaan hotellihuoneessa ilmastointilaitteen alla. Jos menee ulos, niin palaa tuhkaksi. Näinhän ne vihervassukat meille kertoi.

    • Anonyymi

      ennenhän, mentiin halvan viinan ja seksin, vaikka humala vei matka muistot,

    • Anonyymi

      Vain tyhmät käyvät noissa paikoissa,
      viisat ei kerro, ettei tyhmät tule.

      • Anonyymi

        Kehäpäätelmä

    • Anonyymi

      Se, että suomalaiset kaipaavat lämpöä, ei tarkoita, ettäkö lämmössä jatkuvasti elävät eivät toisinaan kaipaa viileämpää keliä. Monelle esim. eteläisemmästä Euroopasta tulevalle suomalainen kesäsää on ihanan virkistävä, kunhan nyt ei koko ajan sada.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään. Jotkut harvat tulee tännekin

    • Anonyymi

      Suomen kesä näyttää olevan pikemminkin syksy. Päivälläkin joutuu takkia pitämään. Ei ihme että lähes kaikki haluavat lähteä etelään.

    • Anonyymi

      Etelä-Euroopassa on liian kuuma, ei sinne voi mennä kesäaikana ollenkaan. Sitäpaitsi siellä ovat kyllästyneet turisteihin ja saa huonoa kohtelua. Ne rannat ja paikat ovat niin loppuun kaluttuja ettei siellä ole mitään tekemistä eikä nähtävää. Kesällä Suomen Lappi on vaeltamisen aikaa ja erityisesti ruskan aikana, en unohda koskaan ruskassa vaellustani , se oli silloin ihmeellistä siinä loiston keskellä olla ja elää hetkessä.

      • Anonyymi

        Etelä-euroopassa on kesäisin sesonki, kaikki kohteet ihan täynnä. Paikalliset ovat enimmäkseen tosi ystävällisiä. Ja matkailu kesäisinkin on sinne kasvussa

      • Anonyymi

        Lappu on täynnä hyttysiä ja mäkäraisiä. Pelkkää samaa monotoonista koivikkoa ja jäkälää. Kyllä se on niin nähty. Yksi iso ylihinnoiteltu turistirysä koko lappi

    • Anonyymi

      Olen jo 10 vuotta käynyt Kanarialla marraskuussa, olen aika kaamosmasentunut ja viikko palauttaa käpylisäkkeen toimimaan taas oikein. Minulla on vähän geenejä etelämmästä ja se voi olla syy masennukseen.

      Minulla aina kellojen siirtelykin on ongelma ja nykyisin maraskuu menee reissua odotellessa ja kun pääsee joulun ja uuden vuoden yli , niin alkaa jo helpottamaan.

      En kesällä haluaisi kärvistellä 30-40 c helteissä

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestistäsi huomaa, kuinka sivistymätön on, kun ei matkustele eikä tunne maantietoa., tänään max 26.

        Malagan kaupunki on rannikolla, siellä on päivän korkein lämpötila 32.

        https://www.foreca.fi/Spain/Malaga/10vrk

        Ohessa myös Euroopan sääkartta, jokainen seuratkoon itse.

        https://www.ilmatieteenlaitos.fi/euroopan-saakartta

        Espanjan rannikolla Max 25-29c

        Tämän keskustelun aihe on lisääntyvä etelän matka ja kovin sesonki on kesä-elokuu.

        Sisiliassa, jos nyt tiedät missä se on, on mitattu melkeen 49astetta lämmintä.

    • Anonyymi

      En maksais penniäkään enkä tuhlaa enää kertaakaan lomiani johonkin köyhiin eu-maihin matkustamalla kerjäläisiä , likaisia katuja ja köyhyyttä katsomaan. Aasiassa on hienoja paikkoja joissa on vaurautta eikä kaikki kerjää käsi ojossa almuja.

      • Anonyymi

        Kukin tavallaan. Avauksessa kerrottiin vain fakta, että etelän matkojen suosio kesäisin kasvaa edelleen. Monet meneekin Aasiaan talvella lämmön vuoksi

    • Anonyymi

      Valtavia helteitä, vatsatauteja paskaisuutta ja muuta vaaraa joka paikassa.

      Ennen matkailu oli kiinnostavaa kun ei sotien tuhoja, saasteita ja oli nähtävyyksiä.

      Metäspaloja ja luonnonkatastrofeja ja muuta pommiplekoa sekä ammuskeluja, mikis viitsii läheteä ja lennot toistuen myöhässä ja ei kulje.

      Trump, Netanjahu ja Putin tuhonnee tmaailman totaalisesti ja haluavat vain tapattaa ihmisiä ja eri rotuja, ihmisvihaa ja puhdistusta. Itselle haluavat kaiken ja tuhoavat kaiken sekä on matkailua ja nytkin Kreikassa valtavia vatsatuteja, metsäpaloja, tappoja ja helteitä.

      Kyllä kesällä pitää olla Suomessa ja nautti vaikka meilläkin on huulluutta, tappoja ja ties mitä ihmisvihaa persujen aiheuttamista haitoista.

      Kuka heitä äänesti hulluja ja sotikiavt akiken kun hullu kokoomus otti heidät mukaan halllitukseen. Velaa, pahaaoloa ja ihmisten pahoinvointia todella sairasta.

    • Anonyymi

      Juuri varasin matkan Tjädeborg sivuilta 26.11-3.12 sieltä saa 200€ lisäalennuksen koodilla GRAN2526 lisäksi lähtö Tampereelta 16.30 ja paluu päivällä. Autoparkki maksaa 34€ 8 vrk joten sekin edullista. Yleensä on kuljettu julkisilla mutta siinä tulee käkkimistä ja viimeksi oli matkalaukkulakkoa ja siksi pitää varata aikaa runsaasti ennen ja jälkeen lennon. 1280€ 2 aikuista + matkatavarat + bussikuljetukset.

      Minä olen se kaamosmasentunut

    • Anonyymi

      Lammaslauma menee sinne mihin toisetkin. Minä menen Suomessa juurikin sinne, missä ei ole muita. Uin rauhassa auringonlaskussa. Kuljen metsässä luontoa kuunnellen. Keskustelen aina koiraihmisten kanssa ja mikä parasta nautin Suomen ainutlaatuisesta kauneudesta ja rauhasta. Kyllä, olen matkustellut lähes kaikissa turistirysissä silloin kun en ymmärtänyt vielä hyvän päälle mitään ja piti näyttää ja paukutella henskeleitä muille missä oli ollut lomalla. Nyt en edes kerro kuin ystävillä miten lomaani vietän. Ihanaa elämää.

      • Anonyymi

        Haluatko sanoa, että olet muita ihmisiä parempi. No et ole.

      • Anonyymi

        Ihan parasta 😊

    • Anonyymi

      Menkee Yyteriin sielä on nyt tunnelmaa hih.

      • Anonyymi

        Juu. Toppatakissa :)

      • Anonyymi

        Mahtuuko sekaan? Onko koko ranta täynnä ilmastopakolaisia?

    • Anonyymi

      Miten joku voi mennä etelään.
      Entä jos haluaa kaakkoon, tai lounaaseen. Tiedättekö, minne hän menee?
      Jos matkustan USA:han niin kerronko meneväni länteen.
      Entä jos matkani suuntautuu Senegaliin, minne ilmoitan meneväni?

      • Anonyymi

        Kaikkein junteimmat sanoo menevänsä etelän lämpöön, kun ne matkustaa Thaimaahan. No, sehän on uusi junttien Etelä. Kauhukseni huomasin, että Kotus hyväksyy sanan Etelä.

    • Anonyymi

      Cree-intiaanien ennustukseksi on mainittu tällainen ajatelma: vasta sitten kun viimeinen puu on hakattu, vasta sitten kun viimeinen joki on myrkytetty, vasta sitten kun viimeinen kala on pyydetty, vasta sitten te huomaatte ettei rahaa voi syödä.
      Voi tuohon lisätä: …ja vasta sitten, kun viimeinen tippa kerosiinia on poltettu savuksi taivaalle lentokoneen moottoreissa ilmakehää kaatopaikkana käyttäen…

      • Anonyymi

        Yhtään Cree intiaania ei ole enää olemassaa. Viimeisestä Mohikaanista kertova kirja kertoo juuri Cree intiaanien sukupuutosta ja katoamisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtään Cree intiaania ei ole enää olemassaa. Viimeisestä Mohikaanista kertova kirja kertoo juuri Cree intiaanien sukupuutosta ja katoamisesta.

        Kirjaa nykyisin elävien stupidusten katoamisesta ei ole kirjoitettu. Eikä luultavasti kirjoiteta.

      • Anonyymi

        Viisaus on aina asunut ihmisissä, jotka ovat ajatelleet myös luonnon hyvinvointia. Joskus muinoin kaikki ihmiset olleet luonnon kanssa yhtä, nykyisin tuntuu olevan harvojen viisautta...

    • Anonyymi

      Turhuuksien turuilla reissaajat jättävät Balille roskansa. Kymmenen prosenttia kerätään, yhdeksänkymmentä prosenttia jätetään rannoille.
      A ootta työ sällejä.
      ”…Ei saa silmä kylläänsä näkemisestä eikä korva täyttänsä kuulemisesta. ..” Saarnaaja 1. Luku

    • Anonyymi

      Näitä saastuttavat lentomatkoja ei veroteta muta karavaanareita verotetaan.

    • Anonyymi

      Suomalaisilla on Sauna isolla ässällä. Siellä voi lämmitellä mielin määrin. Lisää löylyä vaan!

    • Anonyymi

      Tænææn læhden viikon etelænlomalle karigasniemeen automatkana. Pois meren rannasta. Kolme ja puoli tuntia ajoa etelææn. Tæællæ kolea ja tihkusateinen Honningsvåg. Hyvææ kesææ ketjulaisille.

      • Anonyymi

        Hyvvee kessee!

    • Anonyymi

      Euroopan lomakausi on vasta elokuussa ja kun paikat on jo nyt täynnä niin melkoinen hulinaa on ensi kuussa.

    • Anonyymi

      Aurinkoon aurinkoon me viluiset kaivataan niin jovin kovin.

    • Anonyymi

      Ihan sama ilmastonmuutos taj ei ni mä reissaan lentokoneella ympäri tellusta .
      Monta kertaa vuodessa.
      Talvella pariksi viikoksi thaimaahan
      Keväällä kiertänyt Pohjois amerikkaa
      Sit kaupunkikohteita Euroopassa.
      Rahaa on.
      Sit on vaikee lähtee enää kun multaa pari metriä päällä.
      Mulle on ihan sama vaikka sadan vuoden päästä oljs+ 60 kesälämpötilat suomessakin....jo

      Oon sattunut syntymään oikeaan aikaan että tämmöinen luxus elämä on mahdollista.

    • Anonyymi

      Tottapuhuen ei nuo kesät ole välimerellä yhtään kuumentuneet siitä, kun itse aloitin matkailun. Suomen talven kestää helpommalla, kun käy kesällä nauttimassa välimeren lämmöstä.

      • Anonyymi

        Meinaatko että sinua uskotaan enemmän kuin arvostettuja ilmastonmuutoksen tutkijoita ja lämpötilamittaus pisteitä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinaatko että sinua uskotaan enemmän kuin arvostettuja ilmastonmuutoksen tutkijoita ja lämpötilamittaus pisteitä.

        👍👍👍

    • Anonyymi

      Rakastan ulkomaalaisia miehiä.

    • Anonyymi
      UUSI

      Etelän lomat ovat suosittuja siksi, että siellä voi sikailla mielin määrin eikä kukaan kysele jälkikäteen "kuka tuo on ja mistä päin?" Ja jos kyselee, niin esittäytyy ruåtsalaiseksi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10944
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5230
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2433
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2133
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1701
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1544
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1166
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe