Sylttytehdas

Yksi Lestijoki-lehden tämänpäiväisistä tekstaripalstan viesteistä johdatti minut kurkistamaan tänne, ja tämähän on täsmälleen se mitä arvelin.

Sylttytehdas. Panettelun hautomo. Myrkkymalja.

Valitettavasti on ihmisiä, jotka voimaantuvat - suorastaan ilahtuen innostuvat ilkeilystä. Elinehto tähän pieneen, mutta sitäkin äänekkäämpään kuppikuntaan kuuluville on keksiä joku näppärä solvaus ja mitä henkilökohtaisempi se on, sitä herkullisemmalta se maistuu. Täältä loskaämpäristä ja myös muilta vastaavilta ruokintapaikoilta he löytävät jokapäiväisen ravintonsa.

Sylttytehtaan aktiivit ovat syvästi vakuuttuneita siitä, että jonkin yhteisön tai yksittäisen henkilön tekemisen tavassa ja aikaansaannoksissa on jotakin pahasti pielessä. Aina. He uskovat, että vain heidän päissään asustaa kirkas äly, jonka avulla nämä suuret vääryydet paljastuvat. Ammattivalittajan päivä on erittäin onnistunut, jos hän on onnistunut keksimään vähintään yhden uuden epäkohdan, josta hänen pyhä velvollisuutensa on sylttytehtaalla raportoida. Tyydytystä hänelle tuottaa myös aiemmin esitettyjen pötypuheiden elättäminen, joko omien tai toisten. Juoruilusta ja ilkeilystä elävä voimaantuu tonkiessaan hengenheimolaistensa tuotoksia ja niitähän tällä tunkiolla piisaa.

Kuinka suhtautua valittajien synkkään lahkoon kuuluviin kanssaihmisiin?

Siinäpä vasta tuhannen taalan kysymys! Sylttytehtaan tuotannosta vastaavien ja tuotannosta nauttivien kanssa tulee parhaiten toimeen, jos heidän faktojen valeasuun kömpelösti naamioituihin kehnolaatuisiin mielipiteisiin kritiikittä uskoo. Tätä strategiaa ei kuitenkaan älyllisesti rehellinen ihminen voi ottaa käyttöön.

Toinen vaihtoehto on olla lainkaan reagoimatta tai ”vai niin” -tyyppisesti kuitata sylttytehtaan tuotos. Ajankäytön optimoinnin ja mielenrauhan säilyttämisen näkökulmista tämä on usein viisainta. Kuten vanha kansa tiesi sanoa: ”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa”.

On kuitenkin myös kolmas vaihtoehto. Korostan, että sitä tulee käyttää hyvin harkiten. Tähän asti ajatukseni juoksua seurannut saattaa arvata, että siihen minä kuitenkin pohdinnan jälkeen olen päätynyt.

Vanha sananlasku kertoo, että ”vaikeneminen on myöntymisen merkki”. Sylttytehtaan tuotosten hiljainen hyväksyminen on surullisen yleistä. Huomattavan harvinaista on avata suunsa ja rakentavan kriittisesti haastaa tehtaan tuotokset. Vielä harvinaisempaa on kyseenalaistaa tehtaan tarkoitus ja olemassaolo. Kukapa uskaltaa häiritä kivaa tunnelmaa?

Joskus on kuitenkin moraalinen velvollisuus toimia. Elämä tuo eteen tilanteita, joissa on väärin vaieta. Totuuden puhuminen voi satuttaa, mutta joissakin tapauksissa totuus johtaa välittömään silmien avautumiseen ja ajattelun avartumiseen. Useimmiten herääminen kuitenkin kestää kauemmin, mutta kokemukseni valossa elämä on kärsivällinen opettaja. Ikävä kyllä on myös tapauksia, joissa sylttytehtaan aktiivi tai yleisön jäsen on sitä hautaan saakka.

Suuntaan tämän viestin erityisesti sinulle, joka olet hieman arka ottamaan kantaa. Sinulle on luonteenomaista vaieta, vaikka sisäinen ääni kuiskaa toista. Pysyt vaiti, vaikka ajattelet puheenaolevasta asiasta avarasti. Sinulle minä sanon: jos aina vaikenee, antaa valheelle kodin.

-gs