Minulla on melkoinen ongelma. Äitini sairastui äkillisesti ja halvaantui siten, että hän menetti mm. puhekykynsä. Hän on edelleen sairaalassa, eikä mitään tietoa parenemisesta ole. Hän voi elää ns. kasvina ja puhumattona vaikka vuosikausia. Hän ei pysty hoitamaan siis asioitaan itsenäisesti. Käsittääkseni hän kuitenkin ymmärtää puhettani.
Parin kuukauden päästä erääntyy huomattavan suuri 400 000 euron määräikaistalletus, joka olisi uusittava, tai nostetettava. Minulla ei ole valtakirjaa ko. määräikaistalletuksen nostoon, tai varojen uudelleen sijoitukseen. Muille äitini tileille minulla on käyttöoikeus.
Näinollen ko. talletus jää makaamaan pankkiin ilman korkoa, ties kuinka pitkäksi ajaksi. Olen ainoa rintaperillinen ja testamenttia ei ole. Miten minun pitäsi toimia tässä tilantessa?
Parin kuukauden päästä erääntyy huomattavan suuri 400 000 euron määräikaistalletus, joka olisi uusittava, tai nostetettava. Minulla ei ole valtakirjaa ko. määräikaistalletuksen nostoon, tai varojen uudelleen sijoitukseen. Muille äitini tileille minulla on käyttöoikeus.
Näinollen ko. talletus jää makaamaan pankkiin ilman korkoa, ties kuinka pitkäksi ajaksi. Olen ainoa rintaperillinen ja testamenttia ei ole. Miten minun pitäsi toimia tässä tilantessa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Taisi häneltä unohtua että juodaan kaikki nyt ja juokoon suku omiaan...
Kun on tuollaiset varat suvussa, niin varmaan on varaa käyttää parempia ja luotettavampia neuvonantajia kuin nettipalstaa.
Suvussa on rahaa juuri siksi, ettei se ole käyttänyt lakimiehiä, joilla on taipumus viedä tuhkatkin pesistä. Täällä näyttää olevan tarjolla pätevää ja ilmasta apua pulmatilanteisiin.
Sinun pitäisi hakea käräjäoikeudelta uskotun miehen määräystä, jolla sinut valtuutetaan hoitamaan äitisi taloudellisia asioita sinä aikana kuin hän on itse kyvytön hoitamaan. Tarvitset ainakin lääkärin lausunnon hakemuksen liitteeksi, käräjäoikeuteen soittamalla selviää varmaan miten hakemus tehdään ja mitä muita liitteitä tarvitaan.
Tämä taitaa olla ainoita tapoja hoitaa asia laillisesti kuntoon. Toimenpide vie varmaankin aikaa, mutta se ei saa olla esteenä. Tietenkin voisin ainoa perijänä allekirjoittaa hänen nimissään taaksepäin päivätyn valtakirjan, mutta omatuntoni ei sitä salli.
Nykyisin se virallinen nimitys on edunvalvoja. jos itseäsi siihen hommaan kaavaliet, varaudu siihen, että joudut vuosittain tekemään tilityksen/selonteon holhouslautakunnalle. Parasta olisi antaa asia ammattilaisen hoitoon. Käsittääkseni oikeus määrää edunvalvojan palkkion.
Timon kirjoitus tuolla aiemmin on asiaa.
Osanottoni. Olen käynyt saman läpi oman isäni kanssa. Häneltä otimme avoimen asianajovaltakirjan ja lääkärinlausunnon afaattisuudesta ja siitä, että oli nk. täysjärkinen. Allekirjoitus valtakirjaan onnistui jotensakin. Tosin nimi ei tullut ihan oikein ja käsialakin oli erilainen kuin aikaisemmin. Afaatikkohan ymmärtää, mutta ei osaa kommunikoida ulospäin useimmiten. Kirjoitus-,luku- ja puhetaito kun puuttuu.
Tuolla valtakirjalla ja lääkärinlausunnolla hoidimme kaikki asiat kolmen vuoden ajan. Ainoa, joka ei onnistunut, oli HPY:n osakkeiden myynti. Jopa asunto-osakkeen myynti onnistui näin. Tietenkin holhoojana sekä uskottuna miehenä tämä kaikki on myös mahdollista.
Kiitos neuvosta, mutta minun äitini ei pysty kirjoittamaan edes valtakirjaa, joten tämä mahdollisuus poissuljettu
Avoin asianajovaltakirja ei oikeuta nostamaan pankista valtuuttajan varoja, joten neuvo oli muutenkin väärä. Jos tällaista on tapahtunut, kyseessä on pankin virhe.
Elina puhui uskotun miehen määräyksestä, nykyinen laki holhoustoimesta vuodelta 1999 puhuu edunvalvojasta, ei enää uskotusta miehestä. Edunvalvojaa haetaan sen paikkakunnan käräjäoikeudelta, jonka tuomiopiirissä äidilläsi on kotipaikka. Mukaan tarvitset hakemuksen liitteeksi lääkärintodistuksen. Paikallinen kunnan (kaupungin) virkaholhooja ja käräjäoikeus voivat antaa ohjeita menettelystä, ellet halua lakimiestä käyttää.
Valitettavan huono käsitys sinulla on lakimiehistä. Tässä ammatissa kuten kaikissa muissakin on monenlaista yrittäjää, mutta läheskään kaikki eivät ole sitä tyyppiä, jotka vievät tuhkatkin pesästä. Tämänkin neuvon sait aivan ilmaiseksi - lakimieheltä.
Lakimiesten palkkioista vielä sen verran - kun asian puheeksi otit - että oma valoitukseni vastaa aika tarkkaan yksityislääkäreiden taksoja. Ongelma ei kuitenkaan ole lakimiesten ahneus, vaan se, että terveydenhuollon sektorilla on julisin varoin ylläpidetty sairaala- ja terveyskeskusjärjestelmä, jonka kustannuksia potilaat eivät itse joudu maksamaan. Oikeudenhoidon alalla vastaava järjestelmä on olemassa vain todella vähävaraisille (yleiset oikeusavustajat, maksuttomat oikeudenkäynnit). Tavalliset työssäkäyvät palkansaajat joutuvat maksamaan lakimiesten palkkiot useimmiten omasta pussistaan. Kotivakuutukseen sisältyvä oikeusturvavakuutus, joka aika monilla on, kattaa riita-asioissa yleensä ainakin osan lakimiehen palkkiosta.
Minun "potilaideni" ongelmat ovat myös sellaisia, etteivät ne juuri koskaan selviä varttitunnissa, eli samassa ajassa, jonka lääkärissä käynti kestää, ja josta yksityislääkäri veloittaa sen 250 mk, reilut 40 euroa toimistomaksuineen, vaan työtunteja joudutaan tekemään tapauksesta useita kymmeniä. Kustannuksia on myös varsin mahdotonta etukäteen arvioida muuten kuin suuntaa antavasti, koska milloinkaan ei voi tietää mitä tulee vastaan kun asioita aletaan penkoa ja selvittää.
Kerroit, ettei avoimella valtakirjalla voi nostaa varoja pankista! Millä keinolla minun on mahdollisuus nostaa ko. varat ja siirtää ne vaikka niille äitini tileille, joihin minulla on käyttöoikeus.
Voiko äitini aiemmin allekirjoittamalla lahjakirjalla, joka koskee osaa varoista nostaa osan määräikaistalletuksesta?
Mitä papereita luulet pankin vaativan, kun menen pankkiin hoitamaan asiaa ja siirtämään varoja muille tileille, tai lahjoituksen määrän itselleni?
Käsitykseni mukaan asianajajat veloittavat n. 170 euroa tunti. Lääkäri ei pääse käsittääkseni näihin tuloihin. Ammattikunnassanne on myös mustia lampaita ja aivan äskettäin heitä tuomittiin pesän varojen "lainaamisesta", vaikka varat oli myöhemmin palautettu.
Jos vielä viitsisit ystävällisesti antaa yksityiskohtaiset neuvot ko. varojen nostamiseen, sillä kun määräaika talletuksessa umpeutuu, ei korkokaan kerry.
Täällä voi kuka tahansa antaa mitä tahansa neuvoja anonyyminä ilman mitään vastuuta, ja kuka tahansa voi esiintyä lakimiehenä tai tuomarina. Älä ihmeessä tärkeissä asioissa luota tällaisiin vinkinantajiin. Voi tulla kalliiksi.
Tässä vähän vastauksia ja kommentteja.
"Kerroit, ettei avoimella valtakirjalla voi nostaa varoja pankista! Millä keinolla minun on mahdollisuus nostaa ko. varat ja siirtää ne vaikka niille äitini tileille, joihin minulla on käyttöoikeus."
Jos tilanne on se, ettei äitisi pysty kirjoittamaan eikä puhumaan, eikä kommunikoi muutenkaan, ainoa mahdollisuus lienee jättää käräjäoikeuteen hakemus jossa pyydetään, että sinut määrättäisiin äitisi edunvalvojaksi. Yksityiskohtaisia ohjeita hakemuksen laatimisessa on tämän palstan välityksellä joksenkin mahdotonta antaa, mutta käräjäoikeus ja kunnan holhousviranomaiset varmasti neuvovat.
Ihmettelen tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa ollutta väitettä, jonka mukaan jopa asunto-osake olisi myyty avoimella asianajovaltakirjalla. Jos näin on todella tapahtunut, ja isännöitsijä on merkinnyt ostajan taloyhtiön osakeluetteloon osakkeiden omistajaksi, ei isännöitsijä kyllä ole ollut tehtäviensä tasalla. Avoin asianajovaltakirja kelpaa oikeastaan vain tuomioistuimessa asiamiehen valtakirjana, ja sen joutuvat sielläkin esittämään vain Suomen asianajajaliittoon kuulumattomat lakimiehet. Asianajajan oletetaan pääsääntöisesti esiintyvän päämiehensä nimissä aina kun hän oikeuteen saapuu, eikä valtakirjaa tarvitse esittää.
"Voiko äitini aiemmin allekirjoittamalla lahjakirjalla, joka koskee osaa varoista nostaa osan määräikaistalletuksesta?"
Mahdollisesti. Tuntematta lahjakirjan sisältöä tarkemmin en voi tämän täsmällisempää kantaa asiaan ottaa. Mutta jos menet lahjakirjan kanssa pankkiin, he varmasti kertovat onko se mahdollista vai ei.
"Mitä papereita luulet pankin vaativan, kun menen pankkiin hoitamaan asiaa ja siirtämään varoja muille tileille, tai lahjoituksen määrän itselleni?"
Ainakin sen lahjakirjan ja henkilöllisyystodistuksen. Muuten vastaan kuten edelliseen kysymykseen. Joskus pankeilla on tosin taipumus olla maksimaalisen varovaisia, ja vaatia esitettäväksi sellaisiakin asiakirjoja, joilla asiassa ei ole merkitystä. Sitten "väännetään kättä" toimihenkilön kanssa, soitetaan lakiasiainosaston juristeille, jotka yleensä sitten kyllä antavat oikeaa tietoa.
"Käsitykseni mukaan asianajajat veloittavat n. 170 euroa tunti. Lääkäri ei pääse käsittääkseni näihin tuloihin."
Lääkärin yksityisvastaanotolla käy tunnissa helposti 4 - 5 potilasta. Jos jokaiselta veloitetaan lääkärinpalkkiota ja toimistomaksua 41 - 42 euroa (n. 250 mk) mikä lienee tavallinen taksa, muodostuu tuntiveloituseksi juuri tuo sama 170 euroa (n. 1.000 mk) tunti arvonlisäveroineen.
Muistelen, että lääkärinpalkkioista arvonlisäveroprosentti on pienempi, joten lääkärien "tuntiveloitus" on nettomääräisesti helposti jopa suurempi kuin asianajajan. Lisäksi on huomattava, että lääkäri - kuten ei asianajajakaan - saa tuota summaa kokonaan puhtaana käteen, vaan siitä maksetaan tilanvuokra, toimistotekniikka, puhelimet, sähköt, avustavan henkilökunnan palkat ym. yleiskustannukset päältä pois.
Lääkärille - ja asianajajalle - käteen jäävä summa on jotakin aivan muuta.
"Ammattikunnassanne on myös mustia lampaita ja aivan äskettäin heitä tuomittiin pesän varojen "lainaamisesta", vaikka varat oli myöhemmin palautettu."
Pitää paikkansa. Mutta kuten jo aikaisemmin kirjoitin, mustia lampaita on kaikissa ammattikunnissa.
"Jos vielä viitsisit ystävällisesti antaa yksityiskohtaiset neuvot ko. varojen nostamiseen, sillä kun määräaika talletuksessa umpeutuu, ei korkokaan kerry."
Kuten tuolla ylempänä jo kirjoittelin, lahjakirjan avulla saattaa olla mahdollista nostaa osa varoista. Edunvalvojan määräyksen hakeminen käräjäoikeudesta näyttäisi olevan ainoa keino koko talletuksen nostamiseen tai siirtämiseen toiselle tilille. Edunvalvojan määräyksen hakeminen käräjäoikeudesta näyttäisi tässä tilanteessa olevan muutenkin välttämätöntä, jotta äitisi asioita voidaan hoitaa.
Määräaikaistalletus oli ainakin aikaisemmin nostettava tiliehtojen mukaan tietyn ajan (olisiko ollut kuukausi) kuluessa sen erääntymisestä, muussa tapauksessa talletus jatkui automaattisesti saman määräajan verran uudelleen eräpäivästä lukien. Jos talletus erääntyy lähiaikoina, niin eipä muuta kuin kiireesti lahjakirjan kanssa pankkiin kysymään antavatko he siirtää rahjoja sen nojalla, ja sitten käräjäoikeuteen edunvalvojan määräämistä koskeva hakemus sisään.
Lopuksi todettakoon, että nimimerkki KKO:n presidentti on aivan oikeassa. Tänne voi kirjoittaa kuka tahansa "hevosmiesten tietotoimiston" toimittaja puuta heinää varmana tietona. Tosin ei kuitenkaan juuri tällä kertaa! :o)
Jeps! Yritän tulla toimeen neuvoillasi. Kiitti vielä kerran. Kerron myöhemmin miten kävi.