On tämä kyllä hupaisaa seurattavaa. Minä ”‘Ryhmänkeskustelija” olen vuosikausia kirjoittanut napakoita ja perusteltuja kommentteja – ei mitään trollausta, ei henkilökohtaisuuksia, ei öyhöämistä – vaan sellaista tekstiä, jota lukiessa joutuu ihan oikeasti miettimään. Ja kas kummaa: juuri se tuntuu olevan monelle liikaa. Sen sijaan että vastattaisiin asiaan, aletaan vatvoa nimimerkkiä ja vihjailla salaliitoista, ihan kuin oltaisiin paljastamassa jotain poliittista salamurhaa.
Jos joku oikeasti kuvittelee, että teksteissäni olisi jotain häpeällistä, ettei niihin voisi tunnustautua, niin kannattaisi ehkä vilkaista peiliin – ja verrata omiin tuotoksiin. Ehkä se, mikä tuntuu ‘uhkaavalta’, ei olekaan nimimerkki, vaan se ikävä totuus, että jotkut osaavat kirjoittaa, ja toiset eivät.
Keskustelua keskustelusta
49
384
Vastaukset
- Anonyymi
Koukuttavaahan tämä on. Jotenkin sitä vain on ollut kiinnostus seurata miten kovaksi kilpailuhenkisyyden ja ennen kaikkea omahyväisyyden määrä voi ihmisellä kasvaa. Arvostelukykyä on kuitenkin ollut sen verran, että on vetäytynyt tänne anonyymiketjuihin.
- Anonyymi
Jos seuraat anonyymiketjua kirjoittajineen ja alat puhua jonkun omahyväisyydestä, olet jälleen täysin sekaisin.
Omahyväinen henkilö puhuu itsestään ja haluaa olla esillä.
Ei omahyväinen vietä aikaansa anonyyminä vaan esillä siellä missä tapahtuu.
- Anonyymi
Valtaosa kirjoittelee tänne puhelimella ja vain sen varassa on oikeinkirjoitus. Persusuomalaisen taitoihin ei juuri oikeinkirjoitus tai asiassa pysyminen kuulu. Tietysti se herättää kiukkua ja väkivaltatarpeita koska sanallisesti ei kyetä enää vastaamaan. Kiitos tästä perus- ja ammattikoulut kun päästätte läpi ne surkimukset, joiden perusluontoiset kommunikaatiotaidot ovat erittäin puutteelliset. Ei ihme että populismi kerää ääniä.
- Anonyymi
Kyllä niitä kiukkutarpeita näyttää olevan vain itselläsi. Yritäppä laatia yksikin asiallinen kirjoitus ilman rähisemistä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitä kiukkutarpeita näyttää olevan vain itselläsi. Yritäppä laatia yksikin asiallinen kirjoitus ilman rähisemistä!
Älä vaadi kaverilta liikaa! Ärsytyskynnys on hällä niin alhaalla että asiallisinkin kritiikki saa mopon täysin keulimaan.
Anonyymi kirjoitti:
Älä vaadi kaverilta liikaa! Ärsytyskynnys on hällä niin alhaalla että asiallisinkin kritiikki saa mopon täysin keulimaan.
Rauhallista ja asiallista kommentointia hyvät anonyymit. Mikä nyt kiikastaa?
- Anonyymi
ryhmänkeskustelija kirjoitti:
Rauhallista ja asiallista kommentointia hyvät anonyymit. Mikä nyt kiikastaa?
Itse öyhötät sekopäosesti salaliitoista, salamurhista, väkivaltatarpeista ja vaikka mistä. Haukut jopa Suomea täysin pystyssä pitävät ammattikoulun käyneet! Ja kun tästä kielenkäytöstä ja omahyväisestä törkeilystä huomauttaa niin se sinulla kovin kiikastaa. Ei se kuule ole peilin vika, jos naama on vino!

Katso kuitenkin sinne peiliin ja lue tuokin oma tekstisi. Olet ainoa sekavia ja loukkaavai viestejä kirjoittava henkilö tässäkin ketjussa.
- Anonyymi
ryhmänkeskustelija kirjoitti:
Katso kuitenkin sinne peiliin ja lue tuokin oma tekstisi. Olet ainoa sekavia ja loukkaavai viestejä kirjoittava henkilö tässäkin ketjussa.
Sinusta on loukkaavaa, jos sinun omia tuotoksiasi sanasta sanaan lainataan. No loukkaantuahan voi tietysti omista kirjoituksistaankin. Kaltaisesi omahyväisen ammattiloukkaantujan kanssa kirjoittelu on niin kuin tuuleen kusisi. Kannattaisi varmaan itsekin katsoa peiliin ja hakeutua edes vähän älyllisempään seuraan, koska tän alemmas ei juuri pääse!
- Anonyymi
Keskusta ja SDP voittivat Pukkilan vaalit. Populismi on jälleen vahvoilla!
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta on loukkaavaa, jos sinun omia tuotoksiasi sanasta sanaan lainataan. No loukkaantuahan voi tietysti omista kirjoituksistaankin. Kaltaisesi omahyväisen ammattiloukkaantujan kanssa kirjoittelu on niin kuin tuuleen kusisi. Kannattaisi varmaan itsekin katsoa peiliin ja hakeutua edes vähän älyllisempään seuraan, koska tän alemmas ei juuri pääse!
Enpä tiedä mistä nyt puhut. Eikös täällä ollut silloin aiemmin kyse siitä, että kopioi luvattomasti tänne pitkiä kirjoituksia ja väitti niitä ties kenen kirjoittamiksi.
Sehän oli rikos, eikä sellaista toimintaa kukaan varmaan hyväksy.- Anonyymi
ryhmänkeskustelija kirjoitti:
Enpä tiedä mistä nyt puhut. Eikös täällä ollut silloin aiemmin kyse siitä, että kopioi luvattomasti tänne pitkiä kirjoituksia ja väitti niitä ties kenen kirjoittamiksi.
Sehän oli rikos, eikä sellaista toimintaa kukaan varmaan hyväksy.Et tietenkään tiedä mistä puhutaan, ei sitä kukaan odottanutkaan. Sehän olisi vaatinut sen, että olisit lukenut omat tekstisi ja ymmärtänyt kirjoitelmiesi omahyväisyyden, törkyisyyden ja valheellisuuden.
Anonyymi kirjoitti:
Et tietenkään tiedä mistä puhutaan, ei sitä kukaan odottanutkaan. Sehän olisi vaatinut sen, että olisit lukenut omat tekstisi ja ymmärtänyt kirjoitelmiesi omahyväisyyden, törkyisyyden ja valheellisuuden.
Onpa sinulla paha olo! Mene eteenpäin ja mieti jotain muita asioita kuin omaa napaasi.

Ei nuo ryhmiksen jutut ehkä kuitenkaan ole niinkään valheellisia. Valheellisuus kai edellyttäisi tietoista muunnellun totuuden kertomista. Hyvin omahyväinen ihminen vain helposti elää omassa kuplassaan ja todellisuus pääsee vääristymään....
- Anonyymi
ryhmänkeskustelija kirjoitti:
Onpa sinulla paha olo! Mene eteenpäin ja mieti jotain muita asioita kuin omaa napaasi.
Kiitos huolenpidostasi! Myös sinun vointisi herättää huolestumista. Kaikkivoipaisuusharha ja vainoharharhaisuus ovat keljuja kavereita. Ja ovatko alaosaston velttous ja koko päivän jatkuva aamuärtyisyys taas asettaneet haasteita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos huolenpidostasi! Myös sinun vointisi herättää huolestumista. Kaikkivoipaisuusharha ja vainoharharhaisuus ovat keljuja kavereita. Ja ovatko alaosaston velttous ja koko päivän jatkuva aamuärtyisyys taas asettaneet haasteita?
Älä avaa enempää terveysasioitasi täällä.
Kerro mieluummin missä kohuissa olet jälleen ollut viimeaikoina? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä avaa enempää terveysasioitasi täällä.
Kerro mieluummin missä kohuissa olet jälleen ollut viimeaikoina?Pitää sitten lopettaa avautuminen noista terveysasioista, jos kerran näin sanot. Sullahan nämä eivät ole ongelmia, heh heh...
Ei ole ollut mitään kohuja ei. Eikä ole mitään kohuja tainnut olla sullakaan? Hyvin on hiljaista ollut, harmaata, harmaata. Eikö? Anonyymi kirjoitti:
Pitää sitten lopettaa avautuminen noista terveysasioista, jos kerran näin sanot. Sullahan nämä eivät ole ongelmia, heh heh...
Ei ole ollut mitään kohuja ei. Eikä ole mitään kohuja tainnut olla sullakaan? Hyvin on hiljaista ollut, harmaata, harmaata. Eikö?En anna täällä mitään ohjeita kenellekään. Jokainen voi tietenkin kuvailla omia oireitaan, jos sen kokee tarpeelliseksi. Nytkin kirjoitat näköjään jälleen anonyymille ja minulle anonyyminimimerkille huomaamatta, että kyseessä on taas eri henkilöt. Muiden sairauksista tai oireista kenelläkään tuntemattomilla tuskin on mitään tietoa, ellet sitten ole esimerkiksi sairaanhoitaja tai lääkäri, joka katselee laittomasti muiden terveystietoja. Onkohan sellainen yleistä?
Voisit miettiä kenelle luulet täällä puhuvasi. Olisiko pääasiallinen keskustelukumppanisi oma sivupersoonasi?
Päästyäsi vauhtiin, kohdistat kaikki viestisi ikäänkuin yhdelle henkilölle ja alat luetella oireitasi, jotka taitavat olla sellaisia jo luonteeltaan, että niistä ei varmaankaan kenelläkään muilla kuin henkilöllä itsellään, terveydenhuollon ammattilaisilla tai henkilön läheisillä olisi edes tietoa. Tai sitten ladot niitä vain yrittäessäsi loukata jotain vihaamaasi kirjoittajaa kaikin tavoin. Paha olo aiheuttaa tuollaista vihaa ja kuten salama, tuollainen patoutunut viha iskee kaikkiin, jotka tulevat tielle.
- Anonyymi
Olennaisempi kysymys taitaa olla se, että kenelle sinä kuvittelet puhuvasi? Ainakin tekstiä ja asiaa tuntuu riittävän!
En kohdista kirjoituksia kenellekään tietylle ihmiselle, vaan anonyymille häirikölle. Täällä ei voi tietää vähääkään, kuka milloinkin on vastassa. Eikä täällä pääse asiaan, kun joku/jotkut kirjoittelijat alkavat heti solvata nimimerkkiä.
Aika koville heillä on ottanut asiallinen kritiikki homekouluasian pyörittäjiä kohtaan.
Pyhää epistolaa ei saa kyseenalaistaa, koska heistä on olemassa vain yksi totuus ja erilaiset mielipiteet ovat saatanasta.
Tämä keskustelu päättyy siis kyvyttömyytesi johdosta. Olisi ollut tilaisuus keskustella, mutta eihän se tärppöjen kanssa näytä tälläkään kerralla onnistuvan.- Anonyymi
Säästä itseäsi kaveri! Tältä kaikkien asioiden "asiantuntijalta" riittää kyllä outoa tekstiä vaikka vuosikausia. Kannattaa miettiä jotain muuta harrastusta, paitsi jos nimenomaan pidät pulunpaskashakista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Säästä itseäsi kaveri! Tältä kaikkien asioiden "asiantuntijalta" riittää kyllä outoa tekstiä vaikka vuosikausia. Kannattaa miettiä jotain muuta harrastusta, paitsi jos nimenomaan pidät pulunpaskashakista!
Kuka on kaikkien asioiden asiantuntija mielestäsi ? Eihän täällä ole mitään keskustelua ollut mistään erityisesti asiantuntijuutta vaativasta aiheesta. Eikä kukaan ole myöskään esiintynyt asiantuntijana. Tuollainen nimittely taitaa olla vain omasta huonosta itsetunnostasi johtuvaa kateutta jotain ihmistä kohtaan, eikö totta? Onnistuit kuitenkin häiläämään taas riittävästi, jotta sait estettyä mahdollisen keskustelun .
- Anonyymi
Jääkö pulunpaskashakkierä kesken? Tulkitaanko tämä luovutukseksi vai pelin keskeytykseen johtavaksi pakottavaksi esteeksi?
- Anonyymi
Koetko keskustelut aina joksikin kamppailuksi? Ainakin sait keskustelukumppanisi kyllästymään sieluttomaan räkytykseesi.
Sanavalinnoistasi tulee mieleen tuon pulushakki-termin Pukkilan keskusteluissa aikoinaan lanseerannut entinen valtuutettu Minna Järvenpää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetko keskustelut aina joksikin kamppailuksi? Ainakin sait keskustelukumppanisi kyllästymään sieluttomaan räkytykseesi.
Sanavalinnoistasi tulee mieleen tuon pulushakki-termin Pukkilan keskusteluissa aikoinaan lanseerannut entinen valtuutettu Minna Järvenpää.Tuo sieluton räkytys on kyllä erinomaisen kuvaava termi tietynlaiselle viestinnälle. Harvoin tuollainen viestijä itse oivaltaa tämän tapansa.
Pulushakki- termi on Minnalta hieno oivallus. Valtuutettuna joutuu tekemisiin monenlaisten toimijoiden kanssa. Omahyväisten narsistien kanssa viestittäessä lähes väistämättä viestintä tukkeutuu ja kärjistyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo sieluton räkytys on kyllä erinomaisen kuvaava termi tietynlaiselle viestinnälle. Harvoin tuollainen viestijä itse oivaltaa tämän tapansa.
Pulushakki- termi on Minnalta hieno oivallus. Valtuutettuna joutuu tekemisiin monenlaisten toimijoiden kanssa. Omahyväisten narsistien kanssa viestittäessä lähes väistämättä viestintä tukkeutuu ja kärjistyy.Taitaa vaan olla niin, että valtuutetut eivät taida käydä mitään julkista keskustelua Pukkilassa. Eivät he Minnan kanssa taida paljon viestitellä, kun tämä ei ole valtuustossa.
Viittaatko tuossa siihen, että mielestäsi Minnan kanssa viestintä väistämättä tukkeutuu ja kärjistyy ja hän kokee sen sitten puolestaan pulushakiksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa vaan olla niin, että valtuutetut eivät taida käydä mitään julkista keskustelua Pukkilassa. Eivät he Minnan kanssa taida paljon viestitellä, kun tämä ei ole valtuustossa.
Viittaatko tuossa siihen, että mielestäsi Minnan kanssa viestintä väistämättä tukkeutuu ja kärjistyy ja hän kokee sen sitten puolestaan pulushakiksi?Minnaa en osaa kommentoida enkä pulushakkia. Mitä tuollainen shakki edes tarkoittanee? Muistaakseni joku on joskus ammoin sanan merkitystä esitellytkin.
Sen sijaan itsellä on kokemusta edellisestä johdetusta pulunpaskashakista. Se on tyhjänpäiväistä sanojen vääntelyä ja suoraa tunkiotaran jauhantaa. Tyhmäähän tällaiseen on ruveta, mutta joskus omahyväisen jästipään typeryyksiä vain haluaa kyseenalaistaa.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minnaa en osaa kommentoida enkä pulushakkia. Mitä tuollainen shakki edes tarkoittanee? Muistaakseni joku on joskus ammoin sanan merkitystä esitellytkin.
Sen sijaan itsellä on kokemusta edellisestä johdetusta pulunpaskashakista. Se on tyhjänpäiväistä sanojen vääntelyä ja suoraa tunkiotaran jauhantaa. Tyhmäähän tällaiseen on ruveta, mutta joskus omahyväisen jästipään typeryyksiä vain haluaa kyseenalaistaa....Missä olet törmännyt tuohon pulushakkiin? Ja kenen toimesta sellaista on mielestäsi harrastettu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olet törmännyt tuohon pulushakkiin? Ja kenen toimesta sellaista on mielestäsi harrastettu?
No sitähän tässä kysellään! Kerro sinä kun taidat olla alan ihmisiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä olet törmännyt tuohon pulushakkiin? Ja kenen toimesta sellaista on mielestäsi harrastettu?
Pulushakki oli esillä eräässä FB-ryhmässä. Kun omahyväisen ylläpidon toimintaa kyseenalaistettiin siellä, lopetti ylläpito koko ryhmän omavaltaisesti poistamalla kaikki jäsenet ns.sadonkorjuujuhlatyyliin.
Jälkikäteen on keskusteltu siitä, tyydyttikö tuo virtuaalinen joukkotuho jonkun väkivaltafantasioita vai oliko vastuussaolleella puuhakaksikolla vain huono päivä.
Tietoa tästä ei ole.
- AnonyymiUUSI
Mitä tarkoittaa ns. sadonkorjuujuhlatyyli?
- AnonyymiUUSI
Jo leikkaa niittäjä äänetön,
ei suotta, ei vihassa koskaan.
Hän tietää: sato on kypsynyt,
ja lepoon käy vilja ja nettikansa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jo leikkaa niittäjä äänetön,
ei suotta, ei vihassa koskaan.
Hän tietää: sato on kypsynyt,
ja lepoon käy vilja ja nettikansa.Ok, tämäpä selvä!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jo leikkaa niittäjä äänetön,
ei suotta, ei vihassa koskaan.
Hän tietää: sato on kypsynyt,
ja lepoon käy vilja ja nettikansa.Niinhän se on, että varsinkin ehtoopuolla rupeavat suuri sadonkorjuu ja äänetön niittäjä mielessä pyörimään. Nettikansakin pääsee ajallansa lepohon...
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän se on, että varsinkin ehtoopuolla rupeavat suuri sadonkorjuu ja äänetön niittäjä mielessä pyörimään. Nettikansakin pääsee ajallansa lepohon...
Minä en ainakaan ole ehtoopuolella! Vaikka olenkin päässyt lösähtämään, rupsahtamaa ja ikää on reilusti yli 60v.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Minä en ainakaan ole ehtoopuolella! Vaikka olenkin päässyt lösähtämään, rupsahtamaa ja ikää on reilusti yli 60v.
Juttusi alkavat jälleen olla katkeria ja sivistymättömiä. Sitä se punasiirtymä tekee.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Juttusi alkavat jälleen olla katkeria ja sivistymättömiä. Sitä se punasiirtymä tekee.
Katkeruus ja sivistymättömyys. Mikähän siirtymä ne sinulle on aiheuttanut, mutta tunnistat selvästi leiviskäsi!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Katkeruus ja sivistymättömyys. Mikähän siirtymä ne sinulle on aiheuttanut, mutta tunnistat selvästi leiviskäsi!
Onahyväinen näppisnarsisti kuvittelee monesti olevansa sivistynyt ja oikein näppärä tyyppi. Joskus tällainen hyypiö voi päästä pitkällekin, onhan supervaltojen johtajinakin tällaisia.
Toisaalta monet narsistit eivät ole riittävän ovelia ja taitavia kivutakseen johtoasemiin. Kuningastie tyssää esim. siihen, että tökerö bully yksinkertaisesti ei pääse valtapyrkimystensä perille ja sortuu suoltamaan sappeaan esim. fron some... - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Onahyväinen näppisnarsisti kuvittelee monesti olevansa sivistynyt ja oikein näppärä tyyppi. Joskus tällainen hyypiö voi päästä pitkällekin, onhan supervaltojen johtajinakin tällaisia.
Toisaalta monet narsistit eivät ole riittävän ovelia ja taitavia kivutakseen johtoasemiin. Kuningastie tyssää esim. siihen, että tökerö bully yksinkertaisesti ei pääse valtapyrkimystensä perille ja sortuu suoltamaan sappeaan esim. fron some...Muita narsisteiksi syyttelevät ovat sellaisia yleensä itse. Kun on alakynnessä ja luonteeltaan reppana, ovat ainoa ase tuollaiset löysät syytökset. Varsinainen psykologi siellä punoo siis juoniaan…
- AnonyymiUUSI
Kuka täällä ketään on syytellyt narsistiksi? Otitko itseesi? Tuntuuko se vähän koskettavan aihe? Entäs vähän lievempi omahyväinen öyhöttäjä? Jos et tunne näitä omaksesi on vähän jännä juttu, että tällaisiin kirjoituksiin rea
goit- AnonyymiUUSI
Kostain syystä aloit nostaa tuota narsistiaihettasi esiin. Sinuahan se kiinnostaa, kun sen esille otit.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kostain syystä aloit nostaa tuota narsistiaihettasi esiin. Sinuahan se kiinnostaa, kun sen esille otit.
Narsistiaihehan voi kiinnostaa myös siksi, että on juuttunut vääntämään pulunpaskashakkia omahyväisen narskuttajan kanssa.
Sinänsä typerää ruveta narskuttajan pelikaveriksi. Jonkinlainen tampiohan sitä on silloin itsekin. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Narsistiaihehan voi kiinnostaa myös siksi, että on juuttunut vääntämään pulunpaskashakkia omahyväisen narskuttajan kanssa.
Sinänsä typerää ruveta narskuttajan pelikaveriksi. Jonkinlainen tampiohan sitä on silloin itsekin.Monestihan ihminen ei itse ollenkaan tajua olevansa esimerkiksi omahyväinen narskuttaja, tampio tai tursake.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Narsistiaihehan voi kiinnostaa myös siksi, että on juuttunut vääntämään pulunpaskashakkia omahyväisen narskuttajan kanssa.
Sinänsä typerää ruveta narskuttajan pelikaveriksi. Jonkinlainen tampiohan sitä on silloin itsekin.Huomaatko, että olet täällä ainoa, joka kokoajan pyrkii loukkaamaan muita?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatko, että olet täällä ainoa, joka kokoajan pyrkii loukkaamaan muita?
Jos sanoo norsua norsuksi ja norsu loukkaantuu siitä niin onko silloin pyrkinyt loukkaamaan norsua? Mahdollisesti muttei välttämättä.
Totuuden sanominen loukkaa joskus. Silloin on harkittava puhuuko totta, vaikeneeko vai valehteleeko.
Sieluton räkyttäjä, sivistymätön punaurpo ja omahyväinen narsisti ovat pulunpaskashakin nappuloita. Mahdollisesti aivan tosia taikka sitten ei. Kuitenkaan eivät ehkä kovin mieluisia luonnehdintoja? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jos sanoo norsua norsuksi ja norsu loukkaantuu siitä niin onko silloin pyrkinyt loukkaamaan norsua? Mahdollisesti muttei välttämättä.
Totuuden sanominen loukkaa joskus. Silloin on harkittava puhuuko totta, vaikeneeko vai valehteleeko.
Sieluton räkyttäjä, sivistymätön punaurpo ja omahyväinen narsisti ovat pulunpaskashakin nappuloita. Mahdollisesti aivan tosia taikka sitten ei. Kuitenkaan eivät ehkä kovin mieluisia luonnehdintoja?Kyllä sinulla on se kaunis mieli aika sekaisin!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä sinulla on se kaunis mieli aika sekaisin!
Kiitos samoin sinulla, kära vän!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos samoin sinulla, kära vän!
On aika sopimatonta heittäytyä tuttavalliseksi ventovieraiden anonyymien kesken, etenkin jos tyyli on tuollainen kuin sinulla !
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
On aika sopimatonta heittäytyä tuttavalliseksi ventovieraiden anonyymien kesken, etenkin jos tyyli on tuollainen kuin sinulla !
Koitappa Kaunis mieli rauhoittua! Vähän sivistyneemmissä piireissä voidaan helposti uudellekin tuttavuudelle suikkaista poskisuudelma ja kutsua kultaseksi. On se ainakin asiallisempaa kuin omahyväinen narskuttaminen, eikö? Du den gamla kära trädgårds gubbe, du!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354393- 553015
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut462918- 302703
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3402651Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82605- 382279
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542035Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461693- 21683