On viikon päästä! Keuruun kesän kohokohta! vieläkö syysmarkkinoita järjestetään? Siellä paikallisten tekijöiden herkkuja ja käsitöitä monena vuonna ihastellut
kesä markkinat
Anonyymi-ap
22746
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
toivotaan vilkasta kaupankäyntiä😊
Tahdon takoa markkinarakoa, lauloi Kikka aikanaan.
Frederikin biisi se on. Kikka esiintyi markkinoilla ja sitä kuvaamassa oli rivissä viisi keuruulaista äijää Mustasta Pörssistä ostetuilla Daewoo -videokameroillaan.
Minä olin yksi kuvaajista, edelleen löytyy tämä pätkä vhs-nauhalta.
Markkinabupi lauantaina, sinne kaikki joukolla paikalle
Jaa, että pitäisi tulla kolmevarttia jonottamaan ylihintaisen kaljatuopin ostamista.
No hitto mix ei
Niinpä. Eikä mitään nähtävää..esiintyjätkin sitä sun tätä
Ei ilmaisille markkinoille voi buukata tähtiesiintyjiä. Ja kerran kesässä voi kaljatölkistä maksaa sen lliki kymmenen euroa. Köyhille kaikki on kallista.
No kolmen vartin jonotushan kertoo, että kauppa käy. Köyhät voi hakea kaljansa tarjouksesta paikallisista marketeista.
olisi nyt edes meiju suvaksen sinne ottaneet. ei se suvas nyt voi paljoa maksaa.
Hidas palvelu vaihtoehto myöskin.
Onneksi aina voi pysyä poissa.
Onneksi!!
Kikka oli aikanaan kyllä hyvä. Kirkon portailla tätä seksipommia haastateltiin.
Pääseekä markkinoilla multian mies takomaa markkinarakoa?
Voepi olla!
multian mies talutti jo blondia taksiin markkinapubista.
saiko kukaan muu?
Minä. Vieläkin vaan tuo suttura tuossa pyörii, eikä tajua lähteä kotiinsa.
Saat turpaan, homo.
No tuuppaa uippikselle niin katotaan kuka saa ja mitä saa
Tulossa. Tun ali ihminen
Tun misogchini