Jo esikoulussa on katsomusopetusta, ja uskontokuntaan kuulumattomille on tarjolla heille tarkoitettua elämänkatsomustietokasvatusta uskontokasvatuksen sijaan.
Peruskoulussahan on sitten elämänkatsomustietoa (ET), joka on katsomuksellisesti sitoutumatonta, tai uskontoa (UE), joka on ns. oman uskonnonopetusta eli luonteeltaan tunnustuksellista vaikka sitä ei enää tunnustukselliseksi sanotakaan.
Uskontokuntaan kuulumattomille uskonto (UE) ei luonnollisesti olisi kuitenkaan "oman uskonnon" opetusta eli oman katsomustaustan mukaista opetusta. Näin ollen lienee luontevaa, että kun kerran joku katsomusaine pitää olla, se on sitten elämänkatomustieto(kasvatus).
Jostain syystä osa uskontokuntaan kuulumattomista vanhemmista kuitenkin arastelee valita ET uskonnon sijaan. Asiaa seurattuani, olen saanut käsityksen, että jotkut perheet pelkäävät jonkinlaista painostusta, mikäli eivät valitse lapselleen uskontoa. Tämä pelko on pääosin aivan turhaa.
Mutta toki joidenkin koulujen opettajien tai rehtorien toiminta nojaa perinteeseen, jossa kaikki tai melkein kaikki olivat uskonnossa. Ja ehkä joku vieläkin pelkää "turhien" ryhmien muodostamista kustannuksellisista syistä. Mutta rehtorien ja päiväkotien johtajien on syytä kunnioittaa lakia ja niin ne yhä paremmin tekevät.
Päiväkotien puolella ei ole ollut selkeää terminologista velvoitetta elämänkatsomustietokasvatukseen, vaikka lakisääteistä uskontokasvatusta on ollutkin. Niinpä huolimatta velvollisuudesta kodin katsomusperinteen kunnioittamiseen jotenkin päiväkodeissa vain on omituisen yleistä, että melkein kaikki lapset ovat uskontokasvatuksessa.. Vanhemmat voivat kyllä ilmoittaa lapsen siitä pois, jollein heille järjestetään luontevasti muuta, kivaa tekemistä.
Olipa päiväkodissa ollut kuinka hyvänsä, esikoulun aloittaminen on siis oikein hyvä paikka siirtyä elämänkatsomustiedon puolelle.
ET on aine, joka on nimenomaan säädetty ja annettu uskontokuntiin kuulumattomille. Miksi ei siis ottasi lapselleen nimenomaan sitä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Et-opetuksen uskontotuntien sijaan valinnut saattaa joutua kohtaamaan joitakin ongelmia lukujärjestysteknisistä syistä. Luokalla saattaa olla monenlaisia erityisjärjestelyjä oppilaan kansalaisuuden ja uskontokunnan mukaan ja tämä tekee rehtorille ja luokanopettajalle lukujärjestyksen laatimisen aika vaikeaksi. Omalla luokallani oli oppilaita, joilla oli suomi2 (eli suomenkieli ulkomaalaisille )tunteja, islamin tunteja, somalinkielen tunteja, ortodoksiuskontotunteja. Tietenkin pyrin laittamaan esim. et tai islamin tunnit päällekkäin muun luokan uskontotuntien kanssa, mutta sepä kun ei k.o. aineen opelle käynytkään. Hän kiertelee usein useilla eri kouluilla tai hänellä on omakin luokka. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kun muulla luokalla on uskontoa, on "muun uskoisilla" vapaata ja he joutuvat tulemaan esim. kahdeksaksi kouluun oman uskontonsa tunnille, kun muu luokka aloittaa kymmeneltä. heillä on sitten hyppytunti siinä välissä jne. jne. Tämän takia en suosittele Et:n valitsemista lapselle. Ev.lut. uskonnon opetus on muuten nykyän aika eettistä.
Vai et suosittele... No, täällähän saa kirjoittaa ja keskustella ihan vapaasti.. Mutta jos toimessasikin ilmoitat lasten vanhemmille, että et suosittele, toimit mielestäni lain - tai ainakin lain hengen - vastaisesti.
Katsomuksellinen vapaus on ihan perustuslakiasia ja ET on uskonnottomille lakisääteinen oikeus (niin kuin uskontokin on), ja kunnan koululla ja sen toimenhaltijalla ei pitäisi olla mitään oikeutta sabotoida ja syrjiä mitään oppiainetta eikä oppilaita ja perheitä..
Toki käytännön haasteita on. Useimmissa kouluissa katsomusaineiden tunnit varmaan saadaan myös samaan aikaan. Mutta vaikka ei saataisikaan, ei se kauhean kamalaa ole. Ei sen takia pidä eikä kannata pakkouskontoon mennä..
Omakin tyttäreni on pitänyt ihan mielellään vapaatunnin ja lähtenyt/jäänyt et-tunnille eri luokilla ihan mielellään. Usiemmiten vapaatunti on ollut koulupäivän päätteeksi. Mutta monissa kouluissa hyppytunninkin pitäminen on ihan jees juttu; voi käydä kirjastaossa, ehkä tietokoneellakin yms..
Maikka dokumentoi mainiosti juuri sitä mekanismia, jolla Suomen koululaitos on pystynyt väkisin pitämään ET-opiskelijoiden määrän keinotekoisen alhaalla... Joillakin paikkakunnilla, varsinkin Suomen ns. Raamattu-vyöhykkeellä, ei ole ET-ryhmiä päässyt syntymään ollenkaan..
Tilanne on kuitenkin usemmissä kouluissa muuttunut ja muuttumassa. Antakaa siis lapsellenne oikeus juuri Teille tarkoitettuun OMAAN katsomusaineeseen elkääkä pikku painostuksen vuoksi sortuko vieraan oman uskonnon opetuksen tyrkyttämiseen.
Ja omantunnon kysymys maikoille.. Tai vaikka maikalle vain: Etkö tunne mitään pistoa sydämessäsi?
Mitäs tästä ajattelet:
Kuudennella luokalla on biologia/maantiedon viikkotunteja yksi, kun taas ev.lut. uskontoa kaksi. Olen sitä mieltä, että yhdessä viikkotunnissa ei millään pysty opettamaan sitä biologian ja maantiedon tietoainesta, joka opetussuunnitelmassa lukee. Uskonnontunnit sen sijaan ovat opelle tuskaa, kun ei keksi, miten saisi asiat venytettyä kahden viikkotunnin mittaisiksi.Minun puolestani kirkko saisi hoitaa uskonnon opetuksen siitä kiinnostuneille, ja nuo tärkeät ja kalliit kaksi viikkotuntia käytettäisiin vaikka maantiedon opiskeluun!!!!
Kyllä uskonnon opetuksen voisi aivan hyvin poistaa. Ehkä alaluokillakin voisi jonkun veran olla etiikan/elämänkatsomustieodn tunteja kaikille, mutta nykyistä vähemmän. Osa sisällöistä voisi olla läpäisyperiaatteella, ja siten ehkä vain kolem (3) vuosiviikkotuntia 1-6 luokille muuten (nykyisen 7:n vai oliko se peräti 8:n sijaan).
Kaksi tuntia nyt joinakin vuosina uskonnolle/ET:lle on tosiaan liikaa. Äidinkieli ja varmaan tuo biologia/maantieto olisivat hyviä siirtokohteita.
Yläluokilla voisi olla etikkaa/filosofiaa.
Lukiossa voisi 3 pakollista uskonnon/ET:n kurssia loppua ja niistä yksi (1) siirtyisi nyt yhden pakollisen filosofian kurssin jatkoksi ja 2 kursia siirtyisi vaikka historiaan ja yhteiskuntaoppiin ja luonnontietoon.
Että näin... ;-)