Naapurin Einari oli tunnettu kahdesta asiasta: harmaasta Toyota Corollasta

an vuodelta 1998 ja taipumuksestaan liioitella jokaista vaivaansa. Eräänä syysaamuna, kun lehtiä oli enemmän maassa kuin puissa, Einari koputti oveeni kalpeana kuin vastapesty lakana. "Pyörryin juuri pihalla, varmaan sydän", hän voihkasi ja ojensi Corollan avaimet. "Vie mut lääkäriin, ei oo muut vaihtoehtoo." En ehtinyt väittää vastaan, kun hän jo lysähti rappusille ja vaati vettä ja tuoretta ilmaa.Hyppäsin Corollan rattiin, ja Einari könysi matkustajan penkille mumisten jotain verenpaineestaan. Avain kääntyi, ja moottori yskäisi käyntiin kuin vanha tupakkamies aamuisin. "Tää on luotettava peli", Einari kehui, vaikka hansikaslokeron ovi roikkui saranoillaan ja kojelaudan valot vilkkuivat kuin diskossa. Lähdin varovasti liikkeelle, mutta jo ensimmäisessä risteyksessä huomasin, että jarrut tuntuivat pehmeiltä, melkein kuin polkisit märkiä sieniä. "Einari, millon nää jarrut on viimeks tarkistettu?" kysyin. Hän kohautti olkiaan: "Ehkä kymmenen vuotta sitten, mut hyvin ne toimii!"Matka jatkui, ja ongelmat alkoivat kasaantua kuin lumiukko lumisateessa. Ohjaus alkoi nykiä, ja auto kallistui oikealle kuin humalainen merimies. "Se on vaan auraus pielessä", Einari vakuutteli, mutta kun yritin kääntää rattia, se vastasi yhtä nihkeästi kuin teini pyydettäessä siivoamaan huoneensa. Sitten alkoi kuulua outoa kolinaa konepellin alta, kuin joku olisi heittänyt pussillisen muttereita pesukoneeseen. "Normaalia, toi on Corollan luonnetta", Einari mutisi, mutta hänen otsalleen oli noussut hikikarpaloita.Puolet matkasta oli jäljellä, kun ikkunanpyyhkijät päättivät liittyä kapinaan. Vasen pyyhin lakkasi liikkumasta, ja oikea alkoi vetää viivoja tuulilasiin kuin moderni taiteilija. Sää oli tietysti päättänyt heittää peliin räntäsateen, joten näkyvyys oli samaa luokkaa kuin sukellus sumuisessa lammessa. Yritin keskittyä, mutta sitten kojelaudasta alkoi nousta savua – ei paksua, mutta sellaista ohutta, pistävää savua, joka lupaa jotain todella ikävää. "Einari, tää auto palaa kohta!" huudahdin. Hän vain taputteli kojelautaa: "Rauhotu, toi on vaan sähkövika, ajetaan perille asti."Viimeinen naula arkkuun oli moottorin lopullinen antautuminen. Olimme keskellä maantietä, kun Corolla yskäisi viimeisen kerran ja sammui. Yritin käynnistää, mutta startti ulvoi kuin loukkaantunut koira. Einari katsoi minua syyllistäen: "Sä ajot jotenki väärin!" Huokasin ja soitin hinausauton, kun Einari alkoi selittää ohikulkijoille, että hänen "luotettava Corollansa" oli pettänyt vain koska minä olin ratissa.Lopulta hinausauto vei meidät ja Corollan lääkäriin. Einari sai diagnoosikseen lievän nestehukan – ei sydänkohtausta – ja minä sain tarpeekseni naapurin autoista. Corolla jäi korjaamolle, jossa mekaanikko totesi, että se oli "tekninen ihme jo siinä, että se oli liikkunut näin pitkään". Einari osti lopulta uuden auton, mutta vannoi, että Corolla oli ollut hänen elämänsä rakkaus. Minä vannoin, etten enää koskaan koske kenenkään naapurin Toyotan rattiin.
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sdp kulevi & Einari

Maailmankaikkeuden surkeimmat looserit

Äänestä

Toyota on paras autotehdas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

an vuodelta 1998 ja taipumuksestaan liioitella jokaista vaivaansa. Eräänä syysaamuna, kun lehtiä oli enemmän maassa kuin puissa, Einari koputti oveeni kalpeana kuin vastapesty lakana. "Pyörryin juuri pihalla, varmaan sydän", hän voihkasi ja ojensi Corollan avaimet. "Vie mut lääkäriin, ei oo muut vaihtoehtoo." En ehtinyt väittää vastaan, kun hän jo lysähti rappusille ja vaati vettä ja tuoretta ilmaa.Hyppäsin Corollan rattiin, ja Einari könysi matkustajan penkille mumisten jotain verenpaineestaan. Avain kääntyi, ja moottori yskäisi käyntiin kuin vanha tupakkamies aamuisin. "Tää on luotettava peli", Einari kehui, vaikka hansikaslokeron ovi roikkui saranoillaan ja kojelaudan valot vilkkuivat kuin diskossa. Lähdin varovasti liikkeelle, mutta jo ensimmäisessä risteyksessä huomasin, että jarrut tuntuivat pehmeiltä, melkein kuin polkisit märkiä sieniä. "Einari, millon nää jarrut on viimeks tarkistettu?" kysyin. Hän kohautti olkiaan: "Ehkä kymmenen vuotta sitten, mut hyvin ne toimii!"Matka jatkui, ja ongelmat alkoivat kasaantua kuin lumiukko lumisateessa. Ohjaus alkoi nykiä, ja auto kallistui oikealle kuin humalainen merimies. "Se on vaan auraus pielessä", Einari vakuutteli, mutta kun yritin kääntää rattia, se vastasi yhtä nihkeästi kuin teini pyydettäessä siivoamaan huoneensa. Sitten alkoi kuulua outoa kolinaa konepellin alta, kuin joku olisi heittänyt pussillisen muttereita pesukoneeseen. "Normaalia, toi on Corollan luonnetta", Einari mutisi, mutta hänen otsalleen oli noussut hikikarpaloita.Puolet matkasta oli jäljellä, kun ikkunanpyyhkijät päättivät liittyä kapinaan. Vasen pyyhin lakkasi liikkumasta, ja oikea alkoi vetää viivoja tuulilasiin kuin moderni taiteilija. Sää oli tietysti päättänyt heittää peliin räntäsateen, joten näkyvyys oli samaa luokkaa kuin sukellus sumuisessa lammessa. Yritin keskittyä, mutta sitten kojelaudasta alkoi nousta savua – ei paksua, mutta sellaista ohutta, pistävää savua, joka lupaa jotain todella ikävää. "Einari, tää auto palaa kohta!" huudahdin. Hän vain taputteli kojelautaa: "Rauhotu, toi on vaan sähkövika, ajetaan perille asti."Viimeinen naula arkkuun oli moottorin lopullinen antautuminen. Olimme keskellä maantietä, kun Corolla yskäisi viimeisen kerran ja sammui. Yritin käynnistää, mutta startti ulvoi kuin loukkaantunut koira. Einari katsoi minua syyllistäen: "Sä ajot jotenki väärin!" Huokasin ja soitin hinausauton, kun Einari alkoi selittää ohikulkijoille, että hänen "luotettava Corollansa" oli pettänyt vain koska minä olin ratissa.Lopulta hinausauto vei meidät ja Corollan lääkäriin. Einari sai diagnoosikseen lievän nestehukan – ei sydänkohtausta – ja minä sain tarpeekseni naapurin autoista. Corolla jäi korjaamolle, jossa mekaanikko totesi, että se oli "tekninen ihme jo siinä, että se oli liikkunut näin pitkään". Einari osti lopulta uuden auton, mutta vannoi, että Corolla oli ollut hänen elämänsä rakkaus. Minä vannoin, etten enää koskaan koske kenenkään naapurin Toyotan rattiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu