Meille tulee mitä todennäköisemmin koiravauvoja syys-lokakuun vaihteessa. Isä lapinporokoira ja äippä kultaisennoutajan labbiksen sekoitus. Molemmat todella hyväluonteisia. Väriltään kummatkin mustia, joten pennuista tulee varmaan myös.
Mitäs luulette, löydänköhän pennuille hyvät kodit ja pitäisikö antaa aborttipiikki?
Pentuja tulee varmaan kasapäin, koska Roosa on jo kerran yhdet pennut tehnyt ja isä on kuitenkin jonkun verran pienempi.
Mitähän tällaisista koirista voisi pyytää, kun ei ilmaiseksi viitsisi antaa. Kuitenkin pitää kahdeksan viikkoa huolehtia ja paapoa :)
Mitäs luulette, löydänköhän pennuille hyvät kodit ja pitäisikö antaa aborttipiikki?
Pentuja tulee varmaan kasapäin, koska Roosa on jo kerran yhdet pennut tehnyt ja isä on kuitenkin jonkun verran pienempi.
Mitähän tällaisista koirista voisi pyytää, kun ei ilmaiseksi viitsisi antaa. Kuitenkin pitää kahdeksan viikkoa huolehtia ja paapoa :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kun puhut abortti piikistä niin tulee mielikuva että on astuttu jo???
Sen mukaan koirasi kantaisi kolme kuukautta.
Koiran tiineys aika on 63 vrk...hei haloo!!
Tuon asian vuoksi. Minä kun ihan oikeasti muistin että koira kantaa noin kolme kuukautta. Mutta nythän olen varmaan todella huono ihminen kasvattamaan koiraa ja vieläpä kantavaa mammaa!
No mutta, hyvä tietää. Vaikka yhden pentueen olen hienosti vuonna 2000 saanut hengissä pysymään luovutusikään asti!
En vain tuota muistanut.
Hyvä kun ilmoitit, nyt en tunne iteäni yhtään niin tyhmäksi!!!!!
....pienimpäänkin yksityiskohtaan, niin korjaan vielä, että pennut eivät siis kuolleet kuitenkaan luovutusiän jälkeen vaan kaikki hengissä edelleenkin!
100 euroa on kennelliiton suosittelema hinta sekarotuisesta koirasta. Aiaiai mä oon haaveillu koirasta jo jonkun aikaa...missähän päin nämä koirat syntyy?
Mun maili osoite on [email protected]
olisi kiva jos kirjoittelisit ja kertoisit vähän tarkemmin asiasta sillä voisin olla ehkä kiinnostunut yhdestä pennusta...
Koiran pennut on todella ihania..ja todella työllistäävät sinut sitten täysin.Pennut kannattaa kasvattaa sisätilois ja perheen sisällä.Eli joutuvat tottumaan kaikenlaisiin kodin ääniin ja kaikenlaisiin ihmisiin.Sanoisin hinta asiasta että tollanen 100.e on hyvä summa.Onhan näitä "yrittäjiä"jotka hinnoittelevat koiranpentunsa jopa 500-700.e hintoihin.Toki hinta on sinun palkkasi.Ja hintaakin tärkeämpi on se että saat pennuille hyvän kodin.Ainut huono puoli -syksypennuis-on se että ilmat kylmenee ja pimenee,uusien kasvattajien halu ulkoilla ja hoitaa pentua pienenee päiväpäivältä,ja pahimmas tapaukses pentua tuputetaan annetaan listalle vedoten yhtäkkiä puhjenneeseen allergioihin,kun yhtään ei ole kärsivällisyyttä koiranpennun siisteyskasvatukseen.Eli tarkkuutta koiran ostajien suhteen.Toki on syksyisin sellaisiakin koiran ostajia,jotka hakee reilusti sellaista kaveria jonka kanssa on pakko mennä ulos,ja ne eivät varmasti palauttele,ja niistä tulee sinulle aivankuin sukulaisia-terveisiä vaihdellaan aivan kuin ihmisvauvoja ois.Mutta varautua pitää siihenkin että ostaja palauttaa koiranpennun takaisin sinulle.Mutta olisin sitä mieltä,jos et työtä pelkää ja tykkäät touhata koirien kanssa.Ja että tykkäät seurata koiranpennun kasvamista,niin pidä pennut ja kasvata hyviä perhe koiria,aina aika tavaran kaupittelee eli jos joku pentu jää myimättä,anna sille tuplasti huolenpitoa ja rakkautta.Ja jonakin päivänä sekin on myity..älä sure etukäteen. Aurinkoisia haukahduksia sinne! -meidän haukkuväeltä täältä =)
Kyllä pidän huolta pennuista ja ehkä yhden vauvan jätänkin itselleni kokonaan. Ajattelin itsekin jotain sataa euroa. Ei minun mielestäni sekarotuisesta koirasta viitsi enempää pyytääkään. Ei sillä, etteikö ne olisi ihan yhtä ihania kuin puhdasrotuisetkin.
Mutta tärkeintä tosiaan on, että jokainen saisi hyvän ja rakastavan kodin.
Hyvää kesää teidänkin perheelle!
Minäkin olisin kiinnostunut pennusta, otathan minuun yhteyttä niin jutelaan enempi [email protected]
löydät kaikille, kun nyt jo niitä etsit =) Ovat varmaan ihania, kun vihdoin syntyvät.. Harmi, kun itsellä on kaksi koiraa jo, muuten olisin ottanut noista yhden itselleni ;)
Tulossa varmasti pentueellinen super-koiria,noiden rotujen sekoituksesta ei muuta voi tullakkaan.Itselläni jo sheltti ja opiskelemaanlähtö pian edessä,joten en tohdi omaa "koiralaumaani" vielä tässä vaiheessa suuremmaksi kasvattaa. Mutta onnea ja menestystä sulle pentujen kans,sekarotuset koiruliinit aiva yhtä ihanii ja arvokkaita koirina kuin puhdasrotusetkin!Ennen shelttiä mullakin oli sellane..
Olisin kinnostunut pennuista. Otatko yhteyttä sähköpostiini [email protected]
Olisimme perheemme kanssa kiinnostuneita pennuista joten viitsisitkö laitaa lisätietoja pennuista (kuten mistä päin suomea ovat jne.) osoitteeseen [email protected].
Olisin kiinnostunut kahdesta pennusta.Saanko lisätietoja?
Nyt vasta luin viestisi, koska olit vastannut toisen kirjoittajan viestiin, en saanut siitä ilmoitusta. Mutta pennut ovat nyt syntyneet. 11 tervettä koiravauvaa, kuusi tyttöä viisi poikaa.
Jos olet edelleen kiinnostunut, voit soittaa tai laittaa sähköpostia.
0505067611 JANIKA
tai [email protected]
Hei!
Saattaisin hyvinkin olla kiinnostunut narttupennusta. Olisi kiva kuulla juttua vanhemmista ja nähdä vaikka kuvia :) Sähköpostia voi lähettää [email protected]
tuntuu olevan paljon kyselijöitä..! onnea.. tuskimpa täällä palstoilla kovin huonoja ihmisiä liikkuu, mutta valitse huolella kenelle annat pentuja vaikka on kyseessä noinkin helpot rodut.. Onnea vielä pennuista!
hej.
ostan pennun. maksan 200 euroa.koira on yhtä arvokas oli se sitten sekarotuinen tai rotukoira!
asun hesassa.kirjoita e-mailia
terv:iben
mikä on sähökpostiosoite minne voi laittaa meiliä?