Radio & TV

Minulla on ollut aina halua mennä vaarallisiin paikkoihin. Minut on ryöstetty pimeillä kujilla Turkissa kaksi kertaa. Teen matkoja alueille, joihin ei suositella mentävän. Ja nyt uhmaan henkeni kaupalla monia:

MINUSTA YLEISRADION RADIOKANAVAT JA TV 1 OVAT PARHAIMPIA KANAVIA TÄSSÄ MAASSA. TV 1 ON LAATUKANAVA.

Minusta on selvä, että pitää maksaa TV-lupamaksua, jotta edes jotakin laatua ohjelmissa säilyy. Laki ei salli YLE:n esittävän mainoksia. Jostakinhan sen täytyy tulonsa saada. On vain hyvä, että sen lisäksi on viihteeseen erikoistuneita kaupallisia kanavia. Kaikki saavat haluamansa, ja vielä vaihtoehtona ammattitaitoista YLE:n ohjelmaa. Punainen YLE on ollutta ja mennyttä.

Kirjoitan tätä siksi, että juuri äsken maksoin TV-luvan. Kallishan se oli, mutta mitäpä, jos ei olisi Yleisradio Oy:tä. Meillä olisi silloin samanlainen tiedonvälitys kuin Berlusconin omimassa Italiassa.
13762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ylen ykkösestä olen samaa mieltä kanssasi. Voisin vaikka hiukan maksaa, jotta se säilyisi nykyisenkaltaisena. Hyvää musiikkia ja mainioita asia- jopa viihdeohjelmia aikuisen makuun!

Television suhteen olisin ehkä radikaalimpi sinua; en värin suhteen, en toki! Haluaisin TV:n kalliin lupamaksun vastineeksi hiukan muutakin kuin uusintoja ja uusintojen uusintoja. Luulisi nykytekniikalla olevan mahdollista lupamaksun sijaan maksaa siitä mitä oikeasti katsomme. Kesällä TV:n katsomiseni on sangen vähäistä; uutisetkin tulevat radiosta. Olen ihan oikeasti vakaasti miettinyt tarvitsenko koko laitetta enää!
Tänään katsoin yhdet uutiset (Lontoon terrorismin takia), sitä ennen en ole avannut TV:tä aikoihin!
Ehkä tilanne hiukan tasaantuu, kun urheilua taas tulee enemmän. Tosi kallista kylläkin katsoa TV:stä, jos ei muuta tule seurattua, voisi matkustaa Helsinkiin ja katsoa livenä!

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa. Joskus vain tuntuu siltä, että YLE saa syyt niskaansa muidenkin kanavien puolesta :)

    Minulla ei ole kaapeli-TV:tä, joten kaikki kanavat eivät näy, mutta katsopa huviksesti teksti-TV:stä esim. Nelonen Plus -kavan ohjelmatarjontaa. Se on aikamoinen uhkakuva siitä, mitä kaupallinen kanava saattaa olla.

    Äänestä

Miksi sinä Berlusconia aina vedät joka paikkaan negatiivisessa mielessä Kaikissa meissä on omat vikamme toisissa enempi toisissa vähempi.

Italialaiset ovat todella viehättäviä, muotitietoisia, ystävällisiä. Heidän kulttuurinsa on tosi vanhaa ja he osaavat sitä vaalia. Ei yksi Berlusconi ole koko Italian kansa.

Kun olet oloneuvokseksi siirtymässä, matkusta tutustumaan Italiaan vaimosi kanssa. Uskon että vaimosi antaa sinulle täyttä menoa ja meininkiä neuvos päiviisi.

Nyt kun olen eläkkeellä on ensikertaa aikaa itse suunnitella päivien viettoa, vaikka niin kuin nyt, pukea uima asu ylle ja mennä Päijänteen kirkkaisiin, raikkaisiin vesiin kellumaan ja leikkimään kahden pikkuneidin kanssa. Ei pauhaa radio eikä melua TV, silmien edessä on vanha taivaansini, ei edes pilven hattaraa.......

Äänestä
  • ...että Berlusconi hallitsee valtaosaa Italian suurimmista TV-kanavista omistamalla osake-enemmistön. Italiassa yritettiin muutama vuosi sitten jopa saada aikaan laki, joka tekisi niin suuren omistuksen mahdottomaksi. Lakia ei syntynyt.

    En mitenkään moiti Italiaa enkä italialaisia. Minustakin se on ihana maa.

    Äänestä

  • zakzak kirjoitti:

    ...että Berlusconi hallitsee valtaosaa Italian suurimmista TV-kanavista omistamalla osake-enemmistön. Italiassa yritettiin muutama vuosi sitten jopa saada aikaan laki, joka tekisi niin suuren omistuksen mahdottomaksi. Lakia ei syntynyt.

    En mitenkään moiti Italiaa enkä italialaisia. Minustakin se on ihana maa.

    En muista milloikaan kirjoittaneeni Berlusconista. Voi olla, että muistan väärin, mutta hän ei ole minulle mikään kirjoitusaihe. En ainakaan missään tapauksessa myönnä vetäneeni häntä "joka paikkaan".

    Äänestä

  • zakzak kirjoitti:

    En muista milloikaan kirjoittaneeni Berlusconista. Voi olla, että muistan väärin, mutta hän ei ole minulle mikään kirjoitusaihe. En ainakaan missään tapauksessa myönnä vetäneeni häntä "joka paikkaan".

    Tällaisia tilanteita täällä voi sattua. Sitten yksi puheenvuoro voi jäädä vaivaamaan, kun tuntee joutuneensa väärin ymmärretyksi. Niin kävi Sinulle, joka olet ilmeisesti rauhaa rakastava ihminen.

    Äänestä

  • zakzak kirjoitti:

    En muista milloikaan kirjoittaneeni Berlusconista. Voi olla, että muistan väärin, mutta hän ei ole minulle mikään kirjoitusaihe. En ainakaan missään tapauksessa myönnä vetäneeni häntä "joka paikkaan".

    Anteeksi, kun Berlusconista olleet negatiiviset
    kannan otot yhdistin sinuun, pitäisi malttaa mielensä. Täälläkin pitäisi tarkentaa kuka kirjoitti ja mitä, ettei aivan vastaile mitä sattuu. Kiitos oikaisustasi.

    Siitä Italian TV:stä, muuten Raiuno on mielestäni OK, mutta ne ulkolaiset, etenkin saksalaiset elokuvat Italian TV:ssä eivät tunnu hyviltä. Syynä, TV ei tekstitä esim saksalaisia filmejä italiaksi, vaan alkuperäinen ääni poistetaan ja puhutaan päälle italiaksi. Katso sitten siinä filmitähtien suunliikeitä, jotka ovat aivan pihalla italiaksi puhutusta tekstistä.

    No, se on heidän murheensa, satunnaisena katsojana minua asia häiritsee.

    Äänestä

  • zakzak kirjoitti:

    En muista milloikaan kirjoittaneeni Berlusconista. Voi olla, että muistan väärin, mutta hän ei ole minulle mikään kirjoitusaihe. En ainakaan missään tapauksessa myönnä vetäneeni häntä "joka paikkaan".

    Italialla oma agentti tai pari näköjään täällä :)))! En silti aio yhtyä pieneen B:n (en edes uskalla kirjoittaa nimeään) ihailijoiden piiriin. Pöyristyttävää, että joku saa julkisesti laukoa sammakoita suustaan! (Tarkoitin taas B:tä, en sinua arvoisa agentti).

    Äänestä

  • En ole B:n ihailija kirjoitti:

    Italialla oma agentti tai pari näköjään täällä :)))! En silti aio yhtyä pieneen B:n (en edes uskalla kirjoittaa nimeään) ihailijoiden piiriin. Pöyristyttävää, että joku saa julkisesti laukoa sammakoita suustaan! (Tarkoitin taas B:tä, en sinua arvoisa agentti).

    Ei tarvitse olla kenenkään agentti jos omaa omia mielipiteitä. Ei pidä mennä toisten mukana kaikkeen, omia polkuja on lupa kulkea.

    Pidän Italiasta, vierailen siellä usein, taas elokuun lopulla. Italialaisten ruoka on hyvää ja ruokailutavat erilaiset.
    Joku epäili onko minulla italiaano kierroksessa, olen senikäinen tyttö että ne asiat olen auttamattomasti taakseni jättänyt, mutta bambina jonka nonna olen, on vienyt palan sydäntäni.

    Äänestä

Niillä on laatua, jotain joka päivä!

wille

Äänestä

Onko radio Dei teille kenellekään tuttu? Se on kristillinen kanava. Ei ihan vielä kuulu koko maassa. Ohjelmatarjonta löytyy radio-ohjelmien listoilta.
Jos kuuntelet, mitä mieltä olet k.o. kanavasta?

Äänestä
  • Se on minulla autoradion pikavalinnoissa, mutta anteeksi nyt: Monet näistä nk. gospeleista ovat sellaisia, että en jaksa kuunnella. Miksi sellaista kristillista Suomipoppia kutsutaan gospeliksi, kun sillä ei ole mitään tekemistä oikean gospel-musiikin kanssa.

    Ei millään pahalla. Puheohjelmia kyllä kuuntelen.

    Äänestä

Nyt taidat lyödä leikkiä sanoessasi "MINUSTA YLEISRADION RADIOKANAVAT JA TV 1 OVAT PARHAIMPIA KANAVIA TÄSSÄ MAASSA. TV 1 ON LAATUKANAVA."

Jos sinut on Turkissa ryöstetty kaksi kertaa, niin kolmas kerta tapahtui nyt maksaessasi lupamaksua töllön ohjelmista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zakzak kirjoitti:

Minulla on ollut aina halua mennä vaarallisiin paikkoihin. Minut on ryöstetty pimeillä kujilla Turkissa kaksi kertaa. Teen matkoja alueille, joihin ei suositella mentävän. Ja nyt uhmaan henkeni kaupalla monia:

MINUSTA YLEISRADION RADIOKANAVAT JA TV 1 OVAT PARHAIMPIA KANAVIA TÄSSÄ MAASSA. TV 1 ON LAATUKANAVA.

Minusta on selvä, että pitää maksaa TV-lupamaksua, jotta edes jotakin laatua ohjelmissa säilyy. Laki ei salli YLE:n esittävän mainoksia. Jostakinhan sen täytyy tulonsa saada. On vain hyvä, että sen lisäksi on viihteeseen erikoistuneita kaupallisia kanavia. Kaikki saavat haluamansa, ja vielä vaihtoehtona ammattitaitoista YLE:n ohjelmaa. Punainen YLE on ollutta ja mennyttä.

Kirjoitan tätä siksi, että juuri äsken maksoin TV-luvan. Kallishan se oli, mutta mitäpä, jos ei olisi Yleisradio Oy:tä. Meillä olisi silloin samanlainen tiedonvälitys kuin Berlusconin omimassa Italiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu