Katsoin taannoin Salaisten kansioiden jakson jossa rikollisen sielu siirtyi etsivään, koskapa heidän sydämensä olivat pysähtyneet samalla hetkellä ja vain etsivä saatiin elvytettyä.
Olisipa mielenkiintoista tietää kuinka pitkälti aivoihin varastoituneet mielikuvat ovat ihmisen persoonan rakennusosina. Jos on olemassa sielu, kuinka paljon ihmisen omaa itseyttä on nimenomaan tässä sielussa? Ja jos tämä asettuu kehoon josta sielu on poistettu mutta aivot ovat toki jäljellä, niin millainen sekamelska tulee aivojen muistijäljiltä ja sielun omista muistoista? Vai ovatko aivot tyhjentyneet, jolloin tulokas-sielu voi täyttää ne omilla mietteillään?
"Suuressa maailmassahan" tunnetaan termi walk-in eli sielu asettuu aikuiseen kehoon josta alkuperäinen omistaja on syystä tai toisesta poistunut. En nyt kommentoi uskonko moiseen, vaan haluan vain herättää ajatuksia aiheen tiimoilta...!
Olisipa mielenkiintoista tietää kuinka pitkälti aivoihin varastoituneet mielikuvat ovat ihmisen persoonan rakennusosina. Jos on olemassa sielu, kuinka paljon ihmisen omaa itseyttä on nimenomaan tässä sielussa? Ja jos tämä asettuu kehoon josta sielu on poistettu mutta aivot ovat toki jäljellä, niin millainen sekamelska tulee aivojen muistijäljiltä ja sielun omista muistoista? Vai ovatko aivot tyhjentyneet, jolloin tulokas-sielu voi täyttää ne omilla mietteillään?
"Suuressa maailmassahan" tunnetaan termi walk-in eli sielu asettuu aikuiseen kehoon josta alkuperäinen omistaja on syystä tai toisesta poistunut. En nyt kommentoi uskonko moiseen, vaan haluan vain herättää ajatuksia aiheen tiimoilta...!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luulen, että koko minuutemme ja subjektiivinen maailmamme perustuu hyvin pitkälti muistiin, koska mielikuvia on mahdoton järjestää ja jäsentää ellei niitä ole ensin tallennettu johonkin. Ilman muistia maailmallamme ei olisi mitään ajallista ulottuvuutta eikä mitään minuutta voisi rakentua. Nykyhetkihän on vain äärettömän lyhyt hetki menneisyyden ja tulevaisuuden välissä, eikä kumpikaan niistä ole olemassa nyt (tai ehkä onkin, mutta me emme voi niitä havaita).
Oikeastaan jokaisen elävän olennon subjektiivinen maailma koostuu vain kahdesta asiasta 1) aistihavainnoista ja 2) muistiin talletetusta tiedosta. Tiedon käsittelemiseen tarvitaan kyllä vielä oma järjestelmänsä, joka ainakin ihmisillä perustuu hyvin pitkälle (ehkä liiaksikin) kielellisiin symboleihin. Jos sanon sanan 'puu', sinulle tulee välittömästi mieleen jonkinlainen kuva puusta. Eri ihmisillä se on tietysti erilainen, mutta perusta on sama. Tämä on juuri symbolisen kielen suurin puute: emme voi olla koskaan aivan varmoja, ymmärtääkö tuo toinen viestini samalla tavalla kuin minä.
Sijaitseeko tämä kuvamaailma aivoissa vai sielussa vai sekä että, sitä en tiedä. Kännykkäni ainakin meni sekaisin, kun yritin säilyttää numeroita sekä sim-kortilla että kännykän muistissa. Jos muistikuvia on sekä sielussa että aivoissa, luulisin että toisilleen vieraan sielun ja aivojen kohtaaminen johtaisi myös sietämättömään sekamelskaan, ellei sitten toinen niistä ole tyhjä muistikuvista.
Kuolemanrajakokemukset kyllä viittaavat siihen, että muistikuvat eivät sijaitse pelkästään aivoissa tai että ne ainakin kliinisen kuoleman hetkellä siirtyvät niistä ruumiista irronneeseen sieluun. Ovathan NDE-kokijat olleet kokemuksen aikana täysin tietoisia omasta minuudestaan ja herättyään muistaneet kokemuksensa. Ihmisen itseys näyttää siis säilyvän kuolemassa koko lailla kokonaisena.
Jos ajatus sielunvaelluksesta tai reinkarnaatiosta pitää paikkansa, herää tietysti kysymys, miksi enemmistö ihmisistä ei muista edellisistä elämistään mitään. Onko se tieto talletettuna sieluun mutta tarkoituksella kätkettynä meiltä? Jälleensyntymisestähän ei ilmeisesti olisi mitään hyötyä, jos ihminen syntymien välillä unohtaisi kaiken oppimansa. Buddhalaispalstalla tosin juuri väitettiin, että valaistumisen viidennellä asteella buddha voisi muistaa jopa satoja edeltäviä elämiään ja muidenkin ihmisten elämiä. Tämä ajatus vaikuttaa minusta hieman pelottavalta, kuin joutuisi yht'äkkiä pienessä purkissa keskelle valtamerta. Ehkä jostain tällaisesta on kysymys ns. meditaatiopsykoosissa.
Alettuani harjoittaa hiljaista rukousta olen saanut jonkinlaisen kosketuksen oman itseni keskipisteeseen ja Jumalaan. Minulle on myös syntynyt käsitys kaiken ykseydestä ja yhteydestä. En kuitenkaan pitäisi tätä vielä valaistumisena vaan jonkinlaisena perusoivalluksena, ensimmäisenä askeleena kohti minulle vielä tuntematonta päämäärää. Tarkkaan ottaen se ei kyllä ollut ihan ensimmäinen askel: käännyin kristityksi eli tulin ihan perinteisesti uskoon jo melkein 30 vuotta sitten. Minulla oli kuitenkin pitkään perusteellisen väärä ja kovin ankea kuva Jumalasta, mutta lähdin kuitenkin etsimään Häntä, ja vasta muutama vuosi sitten löysin lopulta armollisen ja rakastavan Jumalan, kaikkien ihmisten vapahtajan. J.R.R Tolkien kuvaa osuvasti myös minun taivallustani runossaan:
Tie vain jatkuu jatkumistaan
ovelta mistä sen alkavan näin.
Nyt se on kaukana edessäpäin,
jos voin, sitä joudun seuraamaan
jaloin innokkain vaeltaen
kunnes se taas tien suuremman kohtaa
paikassa johon moni polku johtaa.
Mihin sitten? Tiedä en.
Minäkin tunnen tulleeni sen suuremman tien risteykseen, ja huomaan monen ehtineen sinne ennen minua. Päämäärää en vielä kykene näkemään, mutta on kuitenkin tie jota seurata, ja suunta on oikea.
Luin hiljakkoin suomalaisen neurologin Kalevi Salmen kirjan Aivojen ajatus - kiehtova mieli. Siinä hän tutkiskelee tuontapaisia asioita kuin sinä pohdit viestissäsi. Minulle oli yllätys lukea, kuinka tarkkaan aivot ja minuus/sielu, ovat kytköksissä toisiinsa. Esimerkiksi tajuissaan olemisen raja aivoissa on hyvin tarkka - jos vaurio ylettyy karvan verran ylemmäksi, ihminen menettää tajuntansa, eikä se palaa ellei vaurio korjaannu. Ylipäänsä aivojen ja minuuden välinen yhteys on minusta vaikeasti käsitettävä juttu. Siis ihan selvää pässinlihaahan se on aivotutkijoille ja niin poispäin, mutta minä olen kokenut ruumiista irtautumisen monta kertaa, ja olen siinä tilassa, ilman ruumista, aivan yhtä tietoinen itsestäni kuin ruumiissa ollessanikin. Siksi en oikein saa sulatettua järjellisellä tavalla tietoa aivojen ja minuuden "lihallisesta" yhteydestä omien kokemusteni perusteella, ne kun kertovat selvästi, että vaikka aivot jäävät sängyssä makaavan ruumiin pääkoppaan, minuus on silti minussa kun leijun siellä missä nyt leijunkin. Toisaalta taas voisi ajatella, että kun olen irronnut ruumiistani, se ruumis on silti vielä elossa. Tapahtuisiko sama ilmiö jos ruumiini olisikin kuollut? Siis aivot eivät enää toimisi? Toki on olemassa paksuja huuhaakirjoja, jotka väittävät todisteitten kera että ruumiin kuolemisella ei ole suurta merkitystä tietoisuudelle, mutta mutta... Mielenkiintoinen kysymys, katseli sitä mistä suunnasta tahansa.
Tuosta Walk-in-ilmiöstä tuli mieleeni, että muutama vuosi sitten Kuortaneen Ultrapäivillä keskustelin erään toimittajan kanssa, joka väitti tavanneensa henkilön, jonka ruumiiseen oli astunut jonkun toisen sielu. Kyseinen henkilö oli ollut autokolarissa tapahtuman sattuessa, ja oli jäänyt melkoisen hämmennyksen tilaan. Enpä ihmettele.
Teidän kummankin ajatuksia lukiessa minulle tuli mieleen että ehkäpä se tietoisuuden jatkuvuus ei ole kaikille niin itsestäänselvää, ja enemmistö ei muista mahdollisia edellisiä elämiä sen vuoksi että ihminen on huono johdatin. Jokin hänen mielessään tai kehossaan (aivoissa) ei ole sillä tavoin järjestynyt että jonkinlainen hienoviritteisempi (kvantillinen???) muistiaines pääsisi läpi tähän fyysiseen atomien maailmaan. Se on vähän niinkuin että jotkut metallikappaleet ovat magneettisia ja jotkut eivät. Niissä käsittääkseeni atomit ovat jotenkin tietyllä tavalla järjestyneet, että magneettisuus mahdollistuu.
Tapaukset jossa ihmisen persoonallisuus on muuttunut merkittävästi jonkin onnettomuuden yhteydessä, esim. että hyväkäytöksinen ihminen muuttuu tunteettomaksi "hirviöksi" juuri kuvastanevat tuollaista tilaa että mieli tai keho tai molemmat ovat niin vioittuneet että ne eivät päästä enää "tosiolemusta" läpi.
Herää tietysti kysymys että pääseekö se mahdollinen tosiminä läpi terveessäkään ihmisessä, jos tämä - mikä lienee ehkä normi - ei ole sellainen avoin portti jommoiseksi kenties voi vaikkapa meditaation ja hiljentymisen avulla kehittyä.
Mitä tulee alkuperäiseen ajatukseeni, niin ehkäpä walk-in mahdollistuu vain jos saapuvalla hengellä on niin voimakas tahto tms. että se saa ne sekoaivot hallintaansa, tai sitten aivot todellakin tyhjenevät muistikuvista kun edellinen sielu lähtee.
Mutta koskapas tietokoneenkaan olisi täysin tyhjäksi saanut... epäilyttää välillä että ei se formatointikaan auta. (Sanoo nimim. kerran hakkeroiduksi tullut.)
Mielestäni persoonallisuus on nykyisen persoonallisuuden ja edellisten (elämien) persoonaliisuuksien summa. Kuitenkin niin että ihminen muistaa seurauksen, mutta ei tarkkaa syytä. Myöskin nuo seuraamukset saattavat ilmentyä ominaisuuksina (esim. lahjoina). Ehkä on jossain määrin parempi ettei muista kaikkea mitä on tullut tehtyä edellisissä elämissä, ennen kuin on valmis siihen. Ensinnäkin kestäisikö psyyke sitä ja toisekseen kuinka paljon se häiritsisi elämistä nykyhetkessä?
Jos leikitään että joku sielu siirtyisi kehoon josta edellinen käyttäjä on kirjautunut ulos.. Edelleenhän kehoon vaikuttaisivat ainakin samat astrologiset tekijät. Riippuu tietysti tietoisuudesta miten se reagoi noihin energioihin. Jos kovalevyllä olisi vielä tiedot tallella, omakuisiko uusi käyttäjä omaan henkiseen kehitykseensä nuo tiedot? En usko että se olisi ainakaan mahdollista. Se saattaisi näyttää samalta kun katsoisi seinällä olevaa monimutkaista maalausta ymmärtämättä täysin mitä se ilmentää. Luulisin että uusi käyttäjä osaa vähintääkin samalla tavalla ajaa autoa (vrt. motoristen taitojen kehitys) mutta ei ehkä ymmärrä miksi edellinen käyttäjä on ajellut pitkin seiniä.
Jos superlahjakas muusikko päättää häippästä kehosta ja uusi kehittymättömämpi tietoisuus (sieluentiteetti) tulee tilalle, en usko että tämä olisi enää superlahjakas muusikko. Tietokoneen (aivojen) käyttö olisi erilaista, vaikka prosessointikykyä ja tietoa olisi, itse käyttäjältä puuttuisi oivallusta (ainakin luovuuden osalta).
Edellisen käyttäjän nettiselaimeen jättämä sivuhistoria tuskin häiritsisi käyttämistä (tai se päätetään ennen sisäänkirjausta ellei ole "vahinko").
Kuolematonhan ihminen on käytännössä vasta sitten kun muisti ei enää katkea jälleensyntymän pyörteissä. Näinkin on tapahtunut. Mistäs noita muistoja sitten kaivellaan, sillä aivoihin ne ovat menneet vasta ensimmäisen muistelun jälkeen? Ymmärtääkseni uudella tulokkaalla käytettyyn ruumiiseen säilyy myös oma vanha muistinsa ja yhteys ilmeisesti muistiin katkeaa vain kokonaan uudesti synnyttäessä (vauvoilla), ellei ole oppinut aikaisemmin suojaamaan muistiaan tai saa viritettyä tietoisuutta sille tasolle että linjat aukeaa..
Edgar Cayce oli sitä mieltä että kaikki asiat tallentuvat johonkin energiaan (akaasiset aikakirjat) ja jonain päivänä ihmiset jopa oppivat rakentamaan laitteen jolla luetaan tuota energiaa. Mitä jos joillain ihmisillä on jo tuo laite? Nimittäin sisällään.. Jos verkkokortti on kaksisuuntainen, saa sillä myös yhteyden sinne universumin tietopankkiin missä kaikki puhdas tieto on. Alempaan itseensä...
Tiivistyksenä niin että aivot ovat työkalu sielulle, että voidaan paljastaa itseään fyysisesti. Joskus maallinen tietoisuus virittelee itseään niin että saa yhteyden ylempään itseensä (sielun syövereihin) joka taas muistaa asioita vähän paremmin.
Tämä nyt tietysti on omaa spekulaatiotani enkä julista mitään yhtä totuutta... mutta auta armias jos joku uskaltaa olla eri mieltä! ;)
Olinkin vallan unohtanut tuon astrologisen pointin... hyi minua kun se kumminkin on olevinaan yksi harrastuksistani. (Tosin aika latentissa tilassa tänäpänä.)
Niin, tästä tuleekin heti mieleen että jospa tämä walk-in on mahdollista vain joko sielullisessa kehityksessä täsmälleen samassa pykälissä oleville (eli siis saapuvalle kelpaa sama kroppa kuin lähtevälle, koska he käyttävät samankokoista ruumista ja persoonaa, ts. taipumukset ovat samoja) TAI sitten walk-in on sellainen huippuyksilö joka pystyy jo nousemaan "kohtalonsa" yläpuolelle ja tavallaan voittamaan astrologiset funktiot.
Muuan astrologituttavani sanoi eräästä esittelemästäni tapauksesta, ettei lähde tämän karttaa tutkimaan, koska se ei oikein sopinut ko. ihmiselle. Tämä kartan omistaja oli ollut aiemmin rapajuoppo, mutta sitten teki täydellisen suunnanmuutoksen, raitistui ja henkistyi ja alkoi näkemään auroja ja irtoilemaan kehostaan... Ehkäpä siinä sitten oli sellainen "karttansa voittanut" yksilö.
Mitä tulee tuohon reinkarnaatiomuistiin, niin omien näkyjeni perusteellakaan en oikein osaa sanoa että mistä ne kuvat tulevat, mutta sehän nyt tietenkin on itsestäänselvää että eivät nykyisistä aivoistani (jos siis ovat muistoja, ja kyllä ne minulle ovat). Minun teoreettinen ratkaisuni kysymykseen säilytystilasta on se että ne ovat ihmisen Itsestä lähtöisin, siitä korkeammasta minästä joka kuin kärrynpyörässä keskiö, ja jolle nämä kaikki elämät ovat kärrynpyörän puolia. Mitä materiaalia Itse on... menee jo tyystin mysteerion puolelle. Suosikkiajatuksiani (eikä edes vain minun) tietysti tällä hetkellä on vertailla Itseä ja ruumista kvanttitaso/atomitaso-pariin.
Niin, minustakin on antoisaa toisinaan viettää joutoaikoja pohdiskellen näitä sielukysymyksiä. Tuo mitä Einari spekuloi uudesta sielusta vanhassa ruumiissa selittäisi ehkä joitakin kummallisuuksia elämässä; en nyt välttämättä tarkoita omaa elämääni, vaan joidenkin tuttavien. Joillakin ihmisillä ei näytä olevan oikein kunnollista yhteyttä sielunsa ja ruumiinsa välillä, siltä ainakin vaikuttaa sivullisesta. Aikaisemmassa viestissäni mainitsemani Kalervo Salmen kirja Aivojen ajatus - kiehtova mieli esittää mielenkintoisella tavalla, miten aivot toimivat erityisesti muistamistapahtumassa. Siina kerrotaan mm, että jos tietty osa aivoista vaurioituu, ihminen kokee lyhytaikaisen muistinmenetyksen, jonka aikana hänen historiansa lakkaa kertymästä, hän siis ei muista jälkeenpäin mitään mitä tilan aikana tapahtui. Tila voi iskeä keneen tahansa aivn yllättäen, ja paraneekin nopeasti, ellei tosiaan ole kyse vakavasta aineellisesta vammasta aivoissa. Muistaminen siis tapahtuu aivoissa, ja jos aivot eivät toimi, minuuskaan ei toimi, ole olemassa. Kuitenkin olen itse edelleenkin taipuvainen ajattelemaan, että aivoaineella ja minuuudella ei ole lopullista yhteyttä toisiinsa. Einarin mainitsema Akasha-arkisto voisi selittää jotakin, mutta enpä tiedä, onko ihmiskunta kumminkaan vielä lähelläkään oman itsensä merkillisyyksien ymmärtämistä. Tuntuu vähän siltä että meillä on huikean ihmeelliselle sielullemme olosijaksi aivan mahtava ruumis, mutta emme osaa käyttää sitä kunnolla. Minulla on kokemuksia harjoitusteni puitteissa siitä, että ruumiillani on eräänlainen oma tahto, joka on hyvin voimakas mutta sen ääni jää helposti muun mekastuksen alle niin että sitä luulee kuuntelevansa aivan muuta kuin ruumistaan. Sinänsä ajatus että sielu voisi vaihtaa ruumista tuntuu joltain kantilta ajatellen täysin mahdolliselta, mutta se nostaa eteen ajatuksen, että ruumiskin voisi vaihtaa asukastaan, sielua, halutessaan. Ainakin sellainen ajatus olisi hyvin kiehtova.
Minusta tuntuu että muisti ja minuus ei ole aivoissa vaan sielussa/astraaliruumiissa, ainakin jossakin osassa meitä joka ei ole fyysinen.
Aivot ovat vain releasema joka ottaa vastaan kehosta ja aisteista tulevat ärsykkeet ja ohjailee keskushermoston välityksellä kehon eri toimintoja.
Muisti kyllä filtteroituu aivojen läpi, siinä yksi syy siihen miksi yleensä emme muista menneitä elämiä ja unienkin muistaminen on usein vaikeaa.
Eli se osa minusta joka ajattelee ja tuntee ja miettii on se kuolematon osa joka on kuin ajoneuvon kuski. Kun ajopeli sitten hajoaa niin kuski astuu ulos ja jatkaa uusiin seikkailuihin.