Eikö tulipalojen syttymis syytä enää kerrota julkisuuteen

Anonyymi-ap

Esim Jämsän tulipalo, jossa kuoli kaksi ihmistä, ei syttymis syytä ole
julkaistu, ellei sitten Jämsän seudun sanomissa, mutta iltapäivä lehdet
tai mtv uutiset eivät niistä kerro, tieto pitää jotenkin onkia pikkupaikka
kuntien pikkulehdistä. Näitä tulipaloja, varsinkin
omakotitalojen, joissa on kuollut ihminen on sattunut kuitenkin jonkin
verran.

20

376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja mitä sinä niillä tiedoilla tekisit??Et mahda asialle enään mitään

      • Anonyymi

        Eihän se tulipalon syttymis syy enää tietenkään auta, kun tulipalo on jo tapahtunut.
        Ja kyllä sillä tiedolla jälkeenpäin myös tekee jotain, voisikon itse tehdä jotain toisin
        estääkseni mahdollisen tulipalon, vanhukset, ketkä kuolivat tulipaloissa, voisiko
        omainen toimia toisin. Kuulin sellaisen jutun, että vanhus aikoi laittaa tulet uuniin
        oli jo paperia ja puut valmiina, paikka vain oli väärä, vanhus oli kasannut paperit ja puut
        kaappiin, onneksi oli muita paikalla ja mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan.
        Ja ett näköjään ota huomioon sitä seikkaa, että tulipalo kerää aina uteliaita pällistejöitä.
        ett myöskään voi mitään sille, että spekulaatiot ja huhut leviävät.
        Tulipalo, joka vaatii ihmisuhrin, jää kummittelemaan pitkäksi aikaa ihmisten mieliin.


    • Anonyymi

      Antaa palojen palaa, ei niistä tarvitse mitään tiedottaa!

      Pitäisi kieltää kaikenlainen lehtikirjoittelu onnettomuuksista muutenkin! Pelastajille työrauha. Ei he kaipaa julkisuutta!

      • Anonyymi

        Ai että niin kuin Neuvostoliiton meininki, jossa ei onnettomuuksia tilastoitu, joten niitä ei virallisesti edes tapahtunut?

        Vapaan median ja tiedonkulun sensurointi ja kiellot siitä mistä saa kirjoitella ja mistä ei?

        On sulla stalinistiset otteet!


      • Anonyymi

        Poikien kanssa "laitoksella" päätitte näin?

        Kuten tosipalomiehet.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poikien kanssa "laitoksella" päätitte näin?

        Kuten tosipalomiehet.

        Näillä "laitoksilla" tuntuu olevan aika paljon näitä helposti kiehahtavia höyrypäitä töissä. Ehdotetaan jopa kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien kaventamista, ihan vaan laitoksen kahvipöydässä tehdyn päätöksen perusteella. Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näitä radikaaleja otteita ehdotetaan! Alkaa tuntumaan että tällä "laitoksella" tarkoitetaan jonkinlaista hullujen huonetta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näillä "laitoksilla" tuntuu olevan aika paljon näitä helposti kiehahtavia höyrypäitä töissä. Ehdotetaan jopa kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien kaventamista, ihan vaan laitoksen kahvipöydässä tehdyn päätöksen perusteella. Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näitä radikaaleja otteita ehdotetaan! Alkaa tuntumaan että tällä "laitoksella" tarkoitetaan jonkinlaista hullujen huonetta?

        Sellaisia ne laitosten kasvatit on! 🤪


      • Anonyymi

        Eihän se estä uteliaita tulemasta paikalle. Huhut ja spekulaatiot leviävät. Samalla pitäs
        kieltää myös some, keskustelupalstat ja Tilannehuone.fi.


      • Anonyymi

        Ei siellä onnettomuus paikoilla ole pelkästään lehdistöä, siellä on myös
        näitä jossakin somekuplassa eläviä idiootteja, jotka yrittävät saada videoita
        myydyksi lehtiin. Ei se estä sairaan uteliaita idiootteja tulemasta paikalle.
        Totta kai, pelastajile työrauha, sehän selvää kaikille. Onnettomuuspaikalle
        saapuneita omaisia ovat nämä idiootit jopa pyytäneet poseeraamaan onnettomuus
        auton edessä.


    • Anonyymi

      Minkä takia kaikki pitäisi uutisoida julkisuudessa ?
      Nauttiiko ihmiset jollain sairaalla tavalla toisten ihmisten epäonnesta tai vahingoista, tapaturmista, onnettomuuksista, ym. ?

      • Anonyymi

        Avan niin! Pitäisi salata kaikki asiat jotta kansalaiset eivät stressaantuisi joka päivä lukiessaan huonoja uutisia. Ei kuulu kenellekään että missä ajettiin kolari tai paloi talo!


      • Anonyymi

        Tälläinen tapaus sattui kerran Suomessa. Perheen omakotitalossa sattui tulipalo
        keskellä kirkasta päivää, sillä aikaa kun isäntä yritti sitä tulipaloa sammuttaa, perheen
        äiti kantoi tavaroita turvaan ja pyysi katselijoilta apua, joista suurin osa vaan naureskeli.
        7-päivää lehdessä taisi olla tuo juttu, en muista paikkakuntaa tai vuotta.
        Oot suurelta osin väärässä, miksi pitäis nauttia toisen epäonnesta ja siitä että
        menettää kaiken muun paitsi henkensä. Mitä tai ketä se hyödyttää, jos onnettomuuksista
        ei uutsoida, ihmiset näkevät tulipalon, ajavat onnettomuuspaikan ohi, ihmiset haluavat
        tietää mitä tapahtui ja miksi. IHMINEN ON UTELIAS, KUTEN KAIKKI MUUTKIN ELÄIMET.
        On tervettä tiedon janoa ja sairasta uteliaisuutta. Kuinka montaa henkirikosta peitellään
        sytyttämällä tulipalo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Avan niin! Pitäisi salata kaikki asiat jotta kansalaiset eivät stressaantuisi joka päivä lukiessaan huonoja uutisia. Ei kuulu kenellekään että missä ajettiin kolari tai paloi talo!

        TOTTAKAI PITÄÄ KIELTÄÄ KAIKKI MEDIA SEKÄ HÄVITTÄÄ TV JA RADIOT.
        VANHAT LANKAPUHELIMET TAKAISIN, KAIKKI KÄNNYKÄT JA KAMERAT PITÄÄ
        HÄVITTÄÄ.


      • Anonyymi

        Mitä uutisia siellä sitten pitäs olla. Kaksipäinen vasikka, leukistinen eli valkoinen
        eläin, kattohaikara pesii, apina karkasi, karhu riehui roskapöntöillä.
        Vaarallisesta vankikarkurista ei saa tiedottaa, kaikenlaiset viranomais
        kehoitukset myös pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä uutisia siellä sitten pitäs olla. Kaksipäinen vasikka, leukistinen eli valkoinen
        eläin, kattohaikara pesii, apina karkasi, karhu riehui roskapöntöillä.
        Vaarallisesta vankikarkurista ei saa tiedottaa, kaikenlaiset viranomais
        kehoitukset myös pois.

        "Talvi yllätti autoilijat!"

        Siinä on kiinnostava ja perinteinen lehtiotsikko!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Talvi yllätti autoilijat!"

        Siinä on kiinnostava ja perinteinen lehtiotsikko!

        "Juhannusta vietettiin perinteisin menoin"


    • Anonyymi

      Tuhkasta nousee feniks vai peniks lintu?

      • Anonyymi

        Sehän on miten sä haluut, se riippuu paljonti siitä mitä sulla housuissas.
        kuule ihan kumpi vaan, Feniksellä on siivet, mutta onko peniksellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on miten sä haluut, se riippuu paljonti siitä mitä sulla housuissas.
        kuule ihan kumpi vaan, Feniksellä on siivet, mutta onko peniksellä.

        Kuinkas paljon pojilla kuuluu red bullia keikan aikana ja keikan jälkeen.


    • Anonyymi

      Se johtuu pääasiassa siitä, että palontutkinta vie yleensä päiviä tai viikkoja, eikä syttymissyystä monesti saada edes varmuutta.

      Sillä välin asian uutisarvo katoaa hyvin tehokkaasti. Nykyaikainen mediankuluttaja haluaa kaiken tiedon mielellään viisi minuuttia ennen tapahtumaa, joka tapauksessa viimeistään viisi minuuttia tapahtuman jälkeen, eikä jaksa kiinnostua asiasta enää päivien tai viikkojen päästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7142
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5328
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe