Intian lentoturma uhkaa lentoturvallisuutta

Intian siviili-ilmailuministeriön alainen AAIB johtaa tutkintaa kymmeneen vuoteen maailman tuhoisimmasta lento-onnettomuudesta.

Tapauksen tutkinnassa on asiantuntijoiden mukaan merkkejä siitä että mahdollinen tahallinen teko lentäjän toimesta halutaan piilottaa, jotta Intian maine ja matkailu ei kärsisi, jotka vaikuttaa suoraan talouteen ja kaupankäyntiin, sekä kyseisen lentoyhtiön maineeseen. Asiantuntijat huomauttaa että kaikki tulee selviämään murto-osa sekunnilleen, joten pahempi uhka maineelle on todellisten syiden salailu kuin niiden paljastaminen.
1130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuuluisa mysteerilento MH 370 Malesian Kuala Lumpurista Kiinan Pekingiin 8. maaliskuuta 2014. Kone katosi ilmeisen tahallisesti.

Joitakin osia on rantautunut sittemmin. Uusi mysteeri ilmeni kun sarjanumerosta tunnistetun kappaleen tutkimuksissa selvisi että osa on joutunut veteen vasta 2015 kesällä. Se selvitettiin kemistien ja meribiologien toimesta tutkimalla kotiloita, jotka oli kiinnittyneenä kappaleeseen ja kasvaneet siinä. Nyt kysellään missä se koneen osa oli yli vuoden ajan, jos ei vedessä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Intian siviili-ilmailuministeriön alainen AAIB johtaa tutkintaa kymmeneen vuoteen maailman tuhoisimmasta lento-onnettomuudesta.

Tapauksen tutkinnassa on asiantuntijoiden mukaan merkkejä siitä että mahdollinen tahallinen teko lentäjän toimesta halutaan piilottaa, jotta Intian maine ja matkailu ei kärsisi, jotka vaikuttaa suoraan talouteen ja kaupankäyntiin, sekä kyseisen lentoyhtiön maineeseen. Asiantuntijat huomauttaa että kaikki tulee selviämään murto-osa sekunnilleen, joten pahempi uhka maineelle on todellisten syiden salailu kuin niiden paljastaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu