Aviomieheni ns. osti exänsä kanssa yhteiselle pojalleen erään kalliin tuotteen puoliksi, mutta maksoi itse koko summan luottaen (?) siihen että exänsä maksaa oman osuutensa hänelle takaisin. Eipä ole rahoja kuulunut ja aikaa on kulunut jo toista vuotta. Perheessämme on muutenkin raha tällä hetkellä tiukassa, ja olen joskus kysäissyt mieheltäni milloinkohan hänen exänsä mahtaa maksaa osuutensa jotta saataisiin vähän helpotusta siltäkin osin talouteemme. Mieheni ei ota asiaan oikeastaan mitään kantaa, ja oletan että hän on "painanut asian villasella" eikä aio rahojen perään kyselläkkään. Itseäni tällainen ottaa välillä pattiin ettei velkoja makseta takaisin, oli sitten kuka tahansa vaan oletetaan että raha kasvaa puussa. Tiedän että jos itse alan rahojen perään kysellä, mieheni suuttuu minulle. Miten minun pitäisi tämä asia nyt käsittää vai pitäisikö jättää käsittämättä koko homma? Kellään kokemuksia?
Saatavia
:0 :(
3406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuollaiset vanhat jutut.
Mitä se sulle kuuluu mihin miehen rahat menee? Sen lapsihan se on, joten sulla ei pitäs olla snomista!
Joka kerta, kun jotain on ostettu/maksettu, niin olen jo valmiiksi asennoitunut niin, että sinne meni! Vaikka mitä oltaisiin "sovittu". Kyllä sitä saatavia riittäisi, jos noin rupeaisin räknäämään.
Ollaan nykyisen-entisen mieheni kanssa makseltu hänen poikiensa kännykkälaskuja ja vuokrarästejä, eikä kertaakaan ole harmittanut. Lasten äiti soitti myöhemmin iloisessa mielentilassa ja lupasi osallistua kuluihin - evvk.
Kait sitä nuokin rahat olisi voinut "viisaammin" sijoittaa?