Lahti näyttää saaneen ison potin, Fazerin kotimaisen suklaatehtaan. (ei linkkiä)
Niillä on Fazerilla pomonakin aito kreivi. Hienoa että suomalainen yrityskin investoi kotimaahan.
Fazer panostaa Suomeen
13
193
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä nyt umpi kateellisia vasikoita ketuttaa.
- Anonyymi
On muuten kreivillä hyvät liksat. 2017 saanut liksaa yli kuusi miljoonaa € ja maksanut veroja yli kolme miljoonaa €.
Saman verran kuin 500 töissä ollutta duunaria! - Anonyymi
Valtio tukee Fazerin paskamahoja kymmenillä miljoonilla eurolla, vaikka euroakaan eivät tarvitsisi.
- Anonyymi
Fazer on pidemmän aikaa pienentänyt suklaalevyjen ja konvehtien painoa mutta hinta on vain noussut eli boikottiin koko pulju!
- Anonyymi
Ahneita juutalaismulkkuja. Boikotissa ovat.
- Anonyymi
NIIN SAI JA LAPEENRANNAN TEHDAS LOPETETAAN LAHDEN TEHTAAN AVAJAIS PÄIVÄNÄ.PSMENOSSA TAAS SUURI KUSETUS.NO TULIHAN
VUOSI LISÄÄ 2025 SULKE.ISEEN - Anonyymi
Lahti on hieno paikka teollisuudelle. Paikallisjuna Helsinkiin alle tunti, vantaalle reilu puoli tuntia. Raaka-aineet satamista puolta halvemmalla kuin esim. Jyväskylään.
Työssäkäyntialueena soveltuu hyvin päääkaupunkiseudulla asuville.- Anonyymi
Lahti on Suomen pahin huume kaupunki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahti on Suomen pahin huume kaupunki
Heti Jyväkylän jälkeen.
- Anonyymi
Fazer kuitenkin tekee vain suklaata. Ainakin toistaiseksi.
- Anonyymi
Hyvää pullaakin tekevät ja mainioita keksejä. Leivätkin ihan syötäviä. Vai on niillä oikea kreivi johtajana! Yleensähän suomalaisissa yrityksissä on riittänyt yo-merkonomi tai muuten reipas poika.
- Anonyymi
Onhan Fazerilla leipomonurkkaus Prisman nurkassa Jyväskylässä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045291Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17910827Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369691Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858508Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03190Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282202- 321525
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261490