Uusilla kengilla ja uudella paidalla ei maratonille kannata lähteä, ne hiertää verslihalle matkan aikana. Kengät tulee "sisäänjuosta" ennen suoritusta ja laittaa laastariteipit nännien päälle, myös miehet. Moni on saanut se karvaasti oppia pahoinakin vammoina.
Lauantaiaamuna varhain ennen auringonnousua ensimmäiset startit ja sunnuntaiaamuna täyspitkä matka https://ibb.co/PvDFBs23
Onnea koitokseen!
Joko juoksukengät on pehmitetty?
25
231
Vastaukset
- Anonyymi
114-vuotias maratonjuoksija kuoli – Jäi auton alle
Maailman vanhimpana maratonjuoksijana tunnettu Fauja Singh on kuollut.
Juoksuharrastus alkoi vasta vuonna 2000 kunnioitettavassa 89 vuoden iässä. Uran ensimmäiseen maratoniin aikaa kului kuusi tuntia ja 54 minuuttia. Oma ennätys syntyi Torontossa vuonna 2003, jolloin hän suoriutui 42 kilometrin matkasta viidessä tunnissa ja 40 minuutissa.
https://www.iltalehti.fi/yleisurheilu/a/428e2adf-b964-4ec2-9bb5-0d644f0f7c0b- Anonyymi
Aloitti juoksemisen 89 vuotiaana? Majuri Mainiolla on siis vielä 25 vuotta aikaa valmistautua harrastuksen aloittamiseen, vaikka ikärajakin meni umpeen jo 9 vuotta sitten.
Ihmiset ikääntyy aika eri tavoin.
- Anonyymi
Taas palstahäirikkö iski ja aloitti keskustelun aiheesta joka ei liity millään lailla Pattayan matkailuun. Ei muuten ollut ensimäinen kerta.
Miksi rollaattorilla ajaessa tarvitaan juoksukenkiä?- Anonyymi
Pattayalla on maratonit tänä viikonloppuna joten liittyy varsin hyvin aiheeseen. Korjaan edellisen kirjoittajan väitettä että majurin ikäraja meni umpeen 9 vuotta sitten.
Majurista meni parasta ennen päiväys umpeen jo 2006 elikäs 19 vuotta sitten.
Possoilun hän aloitti jo 90-luvulla.
Tuo intialaismies oli syntynyt 1911 ja oli 34 vuotias toisen maailmansodan päättyessä. Erittäin kunnioitettava ikä ja olisi vielä ehkä ollut vuosia jäljellä ilman auton alle jäämistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pattayalla on maratonit tänä viikonloppuna joten liittyy varsin hyvin aiheeseen. Korjaan edellisen kirjoittajan väitettä että majurin ikäraja meni umpeen 9 vuotta sitten.
Majurista meni parasta ennen päiväys umpeen jo 2006 elikäs 19 vuotta sitten.
Possoilun hän aloitti jo 90-luvulla.
Tuo intialaismies oli syntynyt 1911 ja oli 34 vuotias toisen maailmansodan päättyessä. Erittäin kunnioitettava ikä ja olisi vielä ehkä ollut vuosia jäljellä ilman auton alle jäämistä.Mikä voisikaan olla Pattayan rakkaalle aihe josta ei tarinoisi pasastaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä voisikaan olla Pattayan rakkaalle aihe josta ei tarinoisi pasastaan?
Tällä palstalla on mahdotonta olla mainitsematta Pasasta koska hän tulee jokaiseen ketjuun varmuudella joka tapauksessa. Ensin aloittaa omatekoisella versiollaan jossa on jo hieman kettuilua ja sitten siirtyy yksinpuhelemaan kattilakamun kanssa jossa vuorotahtiin minuuttien välein toistaa samaa asiaa ja hokee hullua vaikka kukaan muu ei kirjoittaisi sanaakaan. Aivan uniikki tapaus. Ei ole kuin yksi Pasanen, älä pidä muita pasasia, lukee jo Pasasen omassa vihkimistodistuksessa.
Kun maistraatissa virkamies kysyi Pasasen vaimolta että tahdotko ihan oikeasti ottaa tämän Pasasen aviopuolisoksi, niin vaimo vastasi ettei ymmärrä kysymystä. Kun se tulkattiin hänelle niin hän vastasi että "En halua, mutta pakko kai se on"
- Anonyymi
Erinomainen kirjoitus lahkolaiselta, kiinnitti huomiota sana suoritus, on elämä perseestä jos pitää ajatella elävänsä suoritusten kautta, ei ihme että valtava määrä ihmisiä putoaa yhteiskunnasta, kun psyyke ei vaan kestä, jatkuvaa suorittamista, ihminen on alun perin keräilijä jolla hankki ruokansa, pääosin luonnon antimista, yleensä marjoista.. Silloin ei suoritettu yhtään mitään kun vain jostain etsittiin päivän ateria, se oli ainoa aktiviteetti, noina aikoina, ruoka oli ajoittain kortilla, syystä tai toisesta.
- Anonyymi
Valitettavasti tässä ketjussa ei mainittu sanaa "suoritus" missään.
Tuolla lukee vain että "Torontossa vuonna 2003 hän suoriutui 42 kilometrin matkasta viidessä tunnissa ja 40 minuutissa"
Siinä siis tarkoitettiin vain sitä että paljonko häneltä kului aikaa maratoniin. Intialaismies selvästi rakasti juoksemista, tai noissa nopeuksissa reipasta kävelyä, joten se ei missään nimessä ollut hänelle vastenmielinen suoritus.
Liikunta tuottaa tehokkaasti "onnellisuushormoneja". Ne on luonnon huumetta ja edellytys hyvinvoinnille. Sekä psyyken että fysiikan. Ilman toista ei toinen voi hyvin. Terve sielu terveessä ruumiissa.
"Hyvänolon tunteeseen vaikuttavat neljä pääasiallista hormonia: dopamiini, serotoniini, oksitosiini ja endorfiinit. Nämä hormonit vaikuttavat mielialaan, motivaatioon, stressinlievitykseen ja yleiseen hyvinvointiin"
Intialaismies juoksi hymyssä suin vielä 114 vuotiaana. Possonderin mielenterveys petti possoillessa jo nelikymppisenä. Siinä on VALTAVA ero.
Ei ihme että potta hajosi etkä kelvannut enää työelämään, jos "suoritus" on sinulle noin kova sana ja rasite. Terveillä ihmisillä on velvollisuuksia kuten "työ", joista on suoriuduttuva.
Sellainen sanonta on kuin "Ken ei työtä tee, ei syömänkään pidä"
Thaimaassa ja monessa muussa Aasian maassa työhön suhtaudutaan aivan erilailla kuin monessa sosialismin riuduttamassa "hyvinvointivaltiossa" kuten esim Suomessa.
Thaimaalainen buddhalainen on kiitollinen työpaikastaan ja häntä ei stressaa se töihin lähteminen.
Thaimaalainen pääsee töihin, suomalainen joutuu töihin. Siinä on VALTAVA ero. Kun tiskipöydällä on paljon tiskattavaa, thaimaalainen ei tee siitä numeroa vaan menee tiskaamaan. Suomalainen sossupossu voivottelee sohvalla ja tuskailee sitä tiskin määrää.
Suomalainen käyttää enemmän energiaa siihen tuskailuun, kuin tekemiseen.
2010 - Anonyymi

2010Mainitse vielä ei-luonnollisen harrastukseen liittyvän huumeen, -luolasukelluksessa käytettävät seoskaasut ovat kuulema vaikuttavat erittäin rajusti psyykeen.
Luolasukeltajat kertovat että sukelluksissa syvyyksissä aistit ovat kymmenkertaisesti herkemmät kuin Maan pinnalla ja muistot tulvii terävinä mieleen iloineen ja suruineen.
Mutta sillä on kuulema myös varjopuolensa, sillä jos paniikki iskee esimerkiksi luolaan juuttumisen vuoksi, niin se paniikkikin on kymmenkertainen ja se on sitten The End vain sekunneissa.
Hermojen hallinta on niissä tunnekuohuissa kuulema äärimmäisen tärkeää mutta myös vaikeaa. Ongelmien ilmaannuttua turvallinen pintaan nousu voi (syvyydestä riippuen) viedä viisi tuntiakin ja siinä taistellaan sitten kaasujen riittämisen ja kellon kanssa.
Mutta sinne he aina sitten palaavat, sitä huumaavaa tunnetta etsimään.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti tässä ketjussa ei mainittu sanaa "suoritus" missään.
Tuolla lukee vain että "Torontossa vuonna 2003 hän suoriutui 42 kilometrin matkasta viidessä tunnissa ja 40 minuutissa"
Siinä siis tarkoitettiin vain sitä että paljonko häneltä kului aikaa maratoniin. Intialaismies selvästi rakasti juoksemista, tai noissa nopeuksissa reipasta kävelyä, joten se ei missään nimessä ollut hänelle vastenmielinen suoritus.
Liikunta tuottaa tehokkaasti "onnellisuushormoneja". Ne on luonnon huumetta ja edellytys hyvinvoinnille. Sekä psyyken että fysiikan. Ilman toista ei toinen voi hyvin. Terve sielu terveessä ruumiissa.
"Hyvänolon tunteeseen vaikuttavat neljä pääasiallista hormonia: dopamiini, serotoniini, oksitosiini ja endorfiinit. Nämä hormonit vaikuttavat mielialaan, motivaatioon, stressinlievitykseen ja yleiseen hyvinvointiin"
Intialaismies juoksi hymyssä suin vielä 114 vuotiaana. Possonderin mielenterveys petti possoillessa jo nelikymppisenä. Siinä on VALTAVA ero.
Ei ihme että potta hajosi etkä kelvannut enää työelämään, jos "suoritus" on sinulle noin kova sana ja rasite. Terveillä ihmisillä on velvollisuuksia kuten "työ", joista on suoriuduttuva.
Sellainen sanonta on kuin "Ken ei työtä tee, ei syömänkään pidä"
Thaimaassa ja monessa muussa Aasian maassa työhön suhtaudutaan aivan erilailla kuin monessa sosialismin riuduttamassa "hyvinvointivaltiossa" kuten esim Suomessa.
Thaimaalainen buddhalainen on kiitollinen työpaikastaan ja häntä ei stressaa se töihin lähteminen.
Thaimaalainen pääsee töihin, suomalainen joutuu töihin. Siinä on VALTAVA ero. Kun tiskipöydällä on paljon tiskattavaa, thaimaalainen ei tee siitä numeroa vaan menee tiskaamaan. Suomalainen sossupossu voivottelee sohvalla ja tuskailee sitä tiskin määrää.
Suomalainen käyttää enemmän energiaa siihen tuskailuun, kuin tekemiseen.
2010Hienoa kun kerrot onnellisuus hormoneista, sinä todellakin olet elävä esimerkki niiden vaikutuksesta, tietenkin joutumisesta ja pääsemisessä.on valtava ero, Thaimaassa ei ole sosiaaliturvaa, joten myyt työpanoksesi lähes ilmaiseksi , ja elätä sillä vielä perheesi, ja vanhempasi.
minä olen vielä sitä sukupolvea jolloin asiat oli kunnossa, sinunkin pitäisi osittain olla, mutta et paljasta sitä missään...
Ihme että sinä olet niin vittuuntunut Suomeen, onhan se mahdollistanut miljoona omaisuuden keräämisen, luulisi olevan kiitollinen, kaikesta, minä ainakin olen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa kun kerrot onnellisuus hormoneista, sinä todellakin olet elävä esimerkki niiden vaikutuksesta, tietenkin joutumisesta ja pääsemisessä.on valtava ero, Thaimaassa ei ole sosiaaliturvaa, joten myyt työpanoksesi lähes ilmaiseksi , ja elätä sillä vielä perheesi, ja vanhempasi.
minä olen vielä sitä sukupolvea jolloin asiat oli kunnossa, sinunkin pitäisi osittain olla, mutta et paljasta sitä missään...
Ihme että sinä olet niin vittuuntunut Suomeen, onhan se mahdollistanut miljoona omaisuuden keräämisen, luulisi olevan kiitollinen, kaikesta, minä ainakin olen.Minä olen ainakin hyvin kiitollinen, hyvä eläke, huippu lääkkeet johon muualla maailmassa ole varoja, maksamalla 700 euroa omavastuuta saan suunnilleen saman kelalta mitä saan eläkevakuutusyhtiö sitä, minun kulut on hyvin pienet, 2500 eurolla pärjäämme erittäin hyvin kuukauden, vaimoni saa itse käyttää eläkkeensä miten haluaa... Ja kaikki on täysin laillista, en tarvitse osakaslainojen enkä osamaksu ja...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen ainakin hyvin kiitollinen, hyvä eläke, huippu lääkkeet johon muualla maailmassa ole varoja, maksamalla 700 euroa omavastuuta saan suunnilleen saman kelalta mitä saan eläkevakuutusyhtiö sitä, minun kulut on hyvin pienet, 2500 eurolla pärjäämme erittäin hyvin kuukauden, vaimoni saa itse käyttää eläkkeensä miten haluaa... Ja kaikki on täysin laillista, en tarvitse osakaslainojen enkä osamaksu ja...
Sinä olet juuri päinvastainen possottelet joka päivä, senssu sitä senssu tätä, olen tuhannesti todennut että en ole senssu, enkä tule olemaankaan koskaan.
Sinä keksit valheita minusta, vaimostani, pojastani sekä systeristä, oikein hehkut hyvää vointia ja tasapainoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa kun kerrot onnellisuus hormoneista, sinä todellakin olet elävä esimerkki niiden vaikutuksesta, tietenkin joutumisesta ja pääsemisessä.on valtava ero, Thaimaassa ei ole sosiaaliturvaa, joten myyt työpanoksesi lähes ilmaiseksi , ja elätä sillä vielä perheesi, ja vanhempasi.
minä olen vielä sitä sukupolvea jolloin asiat oli kunnossa, sinunkin pitäisi osittain olla, mutta et paljasta sitä missään...
Ihme että sinä olet niin vittuuntunut Suomeen, onhan se mahdollistanut miljoona omaisuuden keräämisen, luulisi olevan kiitollinen, kaikesta, minä ainakin olen.Missä olen sanonut olevani vittuuntunut Suomeen? En missään. Kerron vaan mitä eroja on eri maissa ja ihmisissä.
Liioiteltu sosialismi ja byrokratia ovat ne jotka on Suomen surkeaan tilaan saattaneet. Myös systeemiin kätketty rakenteellinen korruptio ja hyväveliverkostot on isossa roolissa.
Se on vaan ikävä tosiasia että miljoona tuottavaa ihmistä ei kykene elättämään viitä miljoonaa tuottamatonta ihmistä markkinataloudessa.
Suomi on kaunis ja raikas järvien maa ja erittäin eksoottinen monien ulkomaalaisten mielestä. Thaimaalaisillakaan ei ole mitään ongelmaa asua Suomessa.
Kuten olen sanonut, niin asuisin erittäin todennäköisesti Suomessa, mikäli en olisi sattunut löytämään hyvää vaimoa jolla on asiat, sydän ja pää kunnossa.
Hieman hirvittää vaan se oravanpyörä muistoissa, josta pääsin irti liki 20 vuotta sitten. Viiden ihmisen duunit, velvollisuudet ja tekemiset yhdelle miehelle oli liikaa.
Lohduksesi kerron että en ole miljonääri, sillä minulla ei ole lähellekään miljoonaa vapaata pääomaa eli käteistä. Kestää vähintään vuosia, että saan omani takaisin sijoituksestani, mutta ei tässä nyt nälkään kuitenkaan kuolla ja luottotiedot on kunnossa.
Sääliksi käy noita Seduja ja Jetejä. Hirvittävä työsarka elämän aikana, suuret haaveet ja jäljellä on miljoonien velat. He eivät ole ainoita Espanjan pakolaisia. Siellä on satoja suomalaisia, joilla on jättivelat Suomessa.
2010 - Anonyymi
Tokihan olet pitkään useilla nimimerkeillä kirjoitellut törkyäsi tänne, että oikeastaanhan voidaanko sanoa, että sinä olet saanut sitä mitä olet pyytänyt, vai?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti tässä ketjussa ei mainittu sanaa "suoritus" missään.
Tuolla lukee vain että "Torontossa vuonna 2003 hän suoriutui 42 kilometrin matkasta viidessä tunnissa ja 40 minuutissa"
Siinä siis tarkoitettiin vain sitä että paljonko häneltä kului aikaa maratoniin. Intialaismies selvästi rakasti juoksemista, tai noissa nopeuksissa reipasta kävelyä, joten se ei missään nimessä ollut hänelle vastenmielinen suoritus.
Liikunta tuottaa tehokkaasti "onnellisuushormoneja". Ne on luonnon huumetta ja edellytys hyvinvoinnille. Sekä psyyken että fysiikan. Ilman toista ei toinen voi hyvin. Terve sielu terveessä ruumiissa.
"Hyvänolon tunteeseen vaikuttavat neljä pääasiallista hormonia: dopamiini, serotoniini, oksitosiini ja endorfiinit. Nämä hormonit vaikuttavat mielialaan, motivaatioon, stressinlievitykseen ja yleiseen hyvinvointiin"
Intialaismies juoksi hymyssä suin vielä 114 vuotiaana. Possonderin mielenterveys petti possoillessa jo nelikymppisenä. Siinä on VALTAVA ero.
Ei ihme että potta hajosi etkä kelvannut enää työelämään, jos "suoritus" on sinulle noin kova sana ja rasite. Terveillä ihmisillä on velvollisuuksia kuten "työ", joista on suoriuduttuva.
Sellainen sanonta on kuin "Ken ei työtä tee, ei syömänkään pidä"
Thaimaassa ja monessa muussa Aasian maassa työhön suhtaudutaan aivan erilailla kuin monessa sosialismin riuduttamassa "hyvinvointivaltiossa" kuten esim Suomessa.
Thaimaalainen buddhalainen on kiitollinen työpaikastaan ja häntä ei stressaa se töihin lähteminen.
Thaimaalainen pääsee töihin, suomalainen joutuu töihin. Siinä on VALTAVA ero. Kun tiskipöydällä on paljon tiskattavaa, thaimaalainen ei tee siitä numeroa vaan menee tiskaamaan. Suomalainen sossupossu voivottelee sohvalla ja tuskailee sitä tiskin määrää.
Suomalainen käyttää enemmän energiaa siihen tuskailuun, kuin tekemiseen.
2010Juuri näin, posso on sairas, apua ressukka tarvis.
- Anonyymi
Niinkö alahan jolppi elämään kuten ikäisesi ja yhteiskunta luokkasi edellyttää, tai voihan se olla että toimit juuri niin jo nyt.
- Anonyymi
Voikun ihmiset tajuaisivat että miten vähäisellä älyllä tätä maailmaa johdetaan, faktoja on se että kaikki mikä menee ylös putoaa aina alas, kasvu ei voi olla ikuista, luonto maksaa jo nyt tuosta haaveesta, kiinalaisten vappupallojen muodossa, ja muun rihkaman.

"2500 eurolla pärjäämme erittäin hyvin kuukauden, vaimoni saa itse käyttää eläkkeensä miten haluaa... Ja kaikki on täysin laillista, en tarvitse osakaslainojen enkä osamaksu ja..."
Tottakai vaimosi käyttää eläkkeensä miten haluaa, kun asuu eri osoitteessa.
Jos eläkkesi olisi oikeasti likemmäs neljä tonnia netto, et olisi tarvinnut luottokorttia Suomessa eikä olisi tarvinnut myydä koruja. Kun leikitään että ostit käteisellä asunnon, niin yhtiövastikkeesi on jotakin 350 euroa kuukaudessa. Sinulla ei ole autoa ja kotivakuutuksesi on muutaman kympin vuodessa.
2150 jäisi siis suurinpiirtein sinun kuukausibudjetiksi. Se tekee 71,70 euroa kuukauden jokaista päivää kohti. Kerropas hieman, että mihin sinä käytät noin 72 euroa jokaisena päivänä kuukaudessa ja vuodessa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"2500 eurolla pärjäämme erittäin hyvin kuukauden, vaimoni saa itse käyttää eläkkeensä miten haluaa... Ja kaikki on täysin laillista, en tarvitse osakaslainojen enkä osamaksu ja..."
Tottakai vaimosi käyttää eläkkeensä miten haluaa, kun asuu eri osoitteessa.
Jos eläkkesi olisi oikeasti likemmäs neljä tonnia netto, et olisi tarvinnut luottokorttia Suomessa eikä olisi tarvinnut myydä koruja. Kun leikitään että ostit käteisellä asunnon, niin yhtiövastikkeesi on jotakin 350 euroa kuukaudessa. Sinulla ei ole autoa ja kotivakuutuksesi on muutaman kympin vuodessa.
2150 jäisi siis suurinpiirtein sinun kuukausibudjetiksi. Se tekee 71,70 euroa kuukauden jokaista päivää kohti. Kerropas hieman, että mihin sinä käytät noin 72 euroa jokaisena päivänä kuukaudessa ja vuodessa?Yksin asuva 45-vuotias nainen tarvitsee kuukaudessa ruokaostoksiin 239 euroa, 65-vuotias 217 euroa. Sen sijaan nelihenkisen perheen, jossa on 10- ja 14-vuotiaat lapset, ruokakustannukset kohoavat 889 euroon.
Näin kertoo Turun yliopiston tutkimus, jossa laskettiin viitteelliset ruokabudjetit erikokoisille kotitalouksille.
https://yle.fi/a/3-12485024
Pasanen 2000 euroa, syö siis noin 9-henkisen perheen verran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksin asuva 45-vuotias nainen tarvitsee kuukaudessa ruokaostoksiin 239 euroa, 65-vuotias 217 euroa. Sen sijaan nelihenkisen perheen, jossa on 10- ja 14-vuotiaat lapset, ruokakustannukset kohoavat 889 euroon.
Näin kertoo Turun yliopiston tutkimus, jossa laskettiin viitteelliset ruokabudjetit erikokoisille kotitalouksille.
https://yle.fi/a/3-12485024
Pasanen 2000 euroa, syö siis noin 9-henkisen perheen verran.Possu onkin sensei pallomahanrakentaja.
Aivoruokanaan nuudelit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksin asuva 45-vuotias nainen tarvitsee kuukaudessa ruokaostoksiin 239 euroa, 65-vuotias 217 euroa. Sen sijaan nelihenkisen perheen, jossa on 10- ja 14-vuotiaat lapset, ruokakustannukset kohoavat 889 euroon.
Näin kertoo Turun yliopiston tutkimus, jossa laskettiin viitteelliset ruokabudjetit erikokoisille kotitalouksille.
https://yle.fi/a/3-12485024
Pasanen 2000 euroa, syö siis noin 9-henkisen perheen verran.Voi itun ittu, sinä katsot paljonko menee rahaa elämiseen jumalauta netistä, minä katson lompakosta paljonko siellä on massia, tyypillistä lahkolta, vedellä kaikenlaisia tilastoja esille... 5555555
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi itun ittu, sinä katsot paljonko menee rahaa elämiseen jumalauta netistä, minä katson lompakosta paljonko siellä on massia, tyypillistä lahkolta, vedellä kaikenlaisia tilastoja esille... 5555555
Juu lahkolaisilla on tarvetta tietää paljonko menee ruokaan kuukaudessa, kelan normien mukaan.´
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi itun ittu, sinä katsot paljonko menee rahaa elämiseen jumalauta netistä, minä katson lompakosta paljonko siellä on massia, tyypillistä lahkolta, vedellä kaikenlaisia tilastoja esille... 5555555
Tässä nyt oli kyseessä sinun väitteesi että 2500 eurolla pärjäät hyvin kuukauden.
Laitoit sitten taas lapinlisää reippaasti laskelmaasi. Kun katselee elintasoasi, niin tuossa ei rahaa pala kuukaudessa kuin sellainen 400-500 euroa vuokran lisäksi.
400 euroa ruokakauppaan yksin asuvalle on jo yläkanttiin. Harrastuksia kun sinulla ei ole, niin pakolliset kulut ovat vain sähkölasku 15 euroa, puhelin ja netti 30 euroa kuukaudessa.
Rahaa sinulla ei kulu vaatteisiin, baareihin, matkusteluun, autoiluun, ravintoloihin eikä mihinkään. Valehtelit sen Amicankin ruokakuponkiostokset ja vaimosta sinulla ei ole sentinkään kuluja, kun sormuksetkin takavarikoit. Vai väitätkö että nämä ovat vaimosi sormet? https://ibb.co/JW5zKj2B
Tienaat reilun tonnin kuussa ja saat asumistukea. Siinä ne on sinun kulusi. Ne jotka käyttää 2500 kuukaudessa elävät aivan toisenlaista elämää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi itun ittu, sinä katsot paljonko menee rahaa elämiseen jumalauta netistä, minä katson lompakosta paljonko siellä on massia, tyypillistä lahkolta, vedellä kaikenlaisia tilastoja esille... 5555555
Eläkeläinen jonka eläke on 2500 euroa tai yli kuukaudessa, ei käy syömässä kuponkiruokaloissa päivittäin joten nuo puheet yli 2500 eläkkeestä voi pasanen unohtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläinen jonka eläke on 2500 euroa tai yli kuukaudessa, ei käy syömässä kuponkiruokaloissa päivittäin joten nuo puheet yli 2500 eläkkeestä voi pasanen unohtaa.
Vielä sekavampia oli puheet rahankäytöstä Thaimaassa. Pasanen heitti että heiltä meni molemmilta 50 euroa päivässä ruokaan. Siis 3000 euroa kuukaudessa ruokaan Thaimaassa kahdelta sairaseläkeläiseltä, kun Suomessa arvioidaan että 300 euroa per nuppi riittää.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2609181IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3106387Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?661450Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61341- 1091121
Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.831082Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut67936Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43818Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23716MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311708