**Sydänyö**

Yön syli vielä valvottava mieltä,
kuiskaten korvaan tunteiden kieltä.
Kysyy, vaatii vähän sydänkin huokaa,
lempeä tuuli nyt hetkeksi suojaa

Itki päivän, itki vielä illan,
tumman pilven päälle loihti kaarisillan.
Oliko aarre päässä sen,
löytyiskö onni pienen ihmisen.
Katosi pois se kuinka kaunis olikaan,
vei valon yöhön mukanaan.

Illan usvan takaa valo vaivoin vastas,
arkaillen kuin lentoon säihkyvä rastas.
Huurun henki nousee poskia päin,
yön pimenevän syliin kun jäin.
Van muutama tähti ja pimenevät maa,
taivaan kansi revontulet jo saa.

Värit harmaan pienen hiiren pesän,
tuoksut vielä jossain viime kesän.
Aamu alkaa yhä verkkaisemmin,
silti ilta saapuu taaskin aikaisemmin.
Yön henkeen antaa vaan unen tulla,
kuvat kauniit silloin mielessä kai sulla?

Harmaaharsoon vaipuu kaunis maa,
aurinkokin painunut jo metsän taa.
Kuin iltarukoukseen taipuu lehdon puut,
vaimenneet kesän laululintuin suut.
Aika pysähtyy vaikka kello lyö,
kosta on taas sydänyö.