Ruolahtiset

Anonyymi-ap

Mitä ruolahtiset nyt oikein valittavat että Tehin ranta on huonolla hoidolla, Miksi eivät Ruolahden valtuutetut ole pitäneet huolta siitä, että tekninen toimi hoitaa hommansa?

10

1196

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Esimerkki elävästä elämästä

      Eräässä organisaatiossa oli tiimin viikoittainen kokous. Asiat etenivät tuttuun tapaan. Esihenkilö oli enimmäkseen äänessä ja muut kuuntelivat hiljaa. Yhdessä asialistan kohdassa eräs tiimiläisistä otti puheenvuoron ja nosti asiaan liittyen tärkeän näkökulman esille. Esihenkilö vastasi jotain ympäripyöreää ja kukaan muu ei sanonut mitään. Näkökulman esittäjä jäi pohtimaan, että olikohan ajatus ihan tyhmä ja päätettiinkö tämä nyt. Esihenkilö ajatteli, että olipa hyvä idea, edetään näin. Yksi tiimiläisistä mietti, että asiassa ei otettu huomioon tätä näkökulmaa, mutta ei sano mitään, ettei ole taas se hankala tai muutosvastarintainen. Toinen tiimiläinen tuskaili, ettei edes ymmärrä mistä puhutaan, muttei kehtaa myöntää, ettei ymmärrä ja tiedä. Yksi tiimiläisistä huokaili sisäisesti, että mentäisiin nyt jo eteenpäin, kun on niin paljon asioita käsiteltävänä. Yksi tiimiläisistä mietti jo seuraavan kokouksen aiheita.

      Kokouksen lopuksi todettiin, että “olemme aika lailla samoilla linjoilla”. Mutta oltiinko todella?

    • Anonyymi

      Sen siitä saa kun ei kumpikaan hoida omia hommiaan; tekninen toimi (-mattomuus) tai vähillä äänillä väkisin valtuustoon vedetty loikkari rannan suojelusta vaalijargoninaan jauhanut ja siitä muka huolissaan ollut ei-ruolahtelainen, vain ja ainoastaan ruolahtelaisten äänten toivossa. Ketäpä asia kunnan talossa viran puolesta edes kiinnostaisi kun on keskityttävä we are one-tapahtuman antamaan julkisuus-omakuvaan. Tekniselle toimelle sopiva puuha kiinnitellä ulkopuolisen yrittäjän tilaisuuden puolesta mainoksia joka puuhun ja pylvääseen.

      • Anonyymi

        Kunnan tuki yksityiselle yrittäjälle on julkinen asia.


    • Anonyymi

      Onko kunta oikeasti tukenut sitä festivaalia?

      • Anonyymi

        "Onko kunta oikeasti tukenut sitä festivaalia?"

        Et kai luule että Sakke vähistä rahoistaan maksaisi valtavia lehti-ilmoituksia?


      • Anonyymi

        Kunnanjohtajan oma lempi-lapsi tämä show. Hänen omaa laulamistaankin lavalla pääsee kuulemaan jopa alle 60 eurolla. Se on pilkkahinta verrattuna tapahtuman kunnan kokonais-satsaukseen.


      • Anonyymi

        Jos tarvitset tarkan budjetin, suosittelen ottamaan yhteyttä suoraan järjestäjään ([email protected]) tai Kuhmoisten kunnan kulttuuripalveluihin. Voit myös jättää virallisen tiedustelun budjetin osalta, sillä julkinen rahoitus tai kunnan tuki saattaa paljastaa osan kustannusrakenteesta.


    • Anonyymi

      Sitten kyllä pitää tasapuolisesti tukea muitakin järjestäjiä. Kyllähän täällä veronmaksajia riittää. Saadaan lukea taas 5 sivua kulttuuria lehdestä ja mistään tärkeästä ja oikeasta ei kirjoiteta.

    • Anonyymi

      Montako miestä tarvitaan luomaan umpeen Toritien ja Kokonniementien risteyksessä olevat montut?

      • Anonyymi

        3 kunnan autoilla työnjohtajina. muut omilla = ?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      196
      1912
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      997
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      139
      991
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      738
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      678
    7. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      676
    8. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      666
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    Aihe