Ruolahtiset

Esimerkki elävästä elämästä

Eräässä organisaatiossa oli tiimin viikoittainen kokous. Asiat etenivät tuttuun tapaan. Esihenkilö oli enimmäkseen äänessä ja muut kuuntelivat hiljaa. Yhdessä asialistan kohdassa eräs tiimiläisistä otti puheenvuoron ja nosti asiaan liittyen tärkeän näkökulman esille. Esihenkilö vastasi jotain ympäripyöreää ja kukaan muu ei sanonut mitään. Näkökulman esittäjä jäi pohtimaan, että olikohan ajatus ihan tyhmä ja päätettiinkö tämä nyt. Esihenkilö ajatteli, että olipa hyvä idea, edetään näin. Yksi tiimiläisistä mietti, että asiassa ei otettu huomioon tätä näkökulmaa, mutta ei sano mitään, ettei ole taas se hankala tai muutosvastarintainen. Toinen tiimiläinen tuskaili, ettei edes ymmärrä mistä puhutaan, muttei kehtaa myöntää, ettei ymmärrä ja tiedä. Yksi tiimiläisistä huokaili sisäisesti, että mentäisiin nyt jo eteenpäin, kun on niin paljon asioita käsiteltävänä. Yksi tiimiläisistä mietti jo seuraavan kokouksen aiheita.

Kokouksen lopuksi todettiin, että “olemme aika lailla samoilla linjoilla”. Mutta oltiinko todella?

Sen siitä saa kun ei kumpikaan hoida omia hommiaan; tekninen toimi (-mattomuus) tai vähillä äänillä väkisin valtuustoon vedetty loikkari rannan suojelusta vaalijargoninaan jauhanut ja siitä muka huolissaan ollut ei-ruolahtelainen, vain ja ainoastaan ruolahtelaisten äänten toivossa. Ketäpä asia kunnan talossa viran puolesta edes kiinnostaisi kun on keskityttävä we are one-tapahtuman antamaan julkisuus-omakuvaan. Tekniselle toimelle sopiva puuha kiinnitellä ulkopuolisen yrittäjän tilaisuuden puolesta mainoksia joka puuhun ja pylvääseen.

Onko kunta oikeasti tukenut sitä festivaalia?

Sitten kyllä pitää tasapuolisesti tukea muitakin järjestäjiä. Kyllähän täällä veronmaksajia riittää. Saadaan lukea taas 5 sivua kulttuuria lehdestä ja mistään tärkeästä ja oikeasta ei kirjoiteta.

Montako miestä tarvitaan luomaan umpeen Toritien ja Kokonniementien risteyksessä olevat montut?