Että näin.

Ei ole lain mukaan pakko olla puhelinta tai s-postia, ei ole pakko olla pankkitunnuksia, ei ole pakko ostaa postimerkkiä eikä ole pakko ostaa bussilippua päästäkseen paikan päälle hoitamaan asiat.

Ei ole pakko päivystää puhelinta, ei ole pakko vastata siihen kun se soi, ei ole pakko käydä kerran päivässä katsomassa s-postit.

Ei ole pakko hakea eikä tehdä töitä.

Ei ole myöskään pakko sitten valittaa, jos karenssi lävähtää.
17516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ei oo ei

Äänestä

Juu

Äänestä

Ei ole pakkoa valittaa karenssista, mutta hallintokantelun siitä voi tehdä jos työvoimapalvelut on hoidettu lainvastaisesti ja seurauksena karenssi.

Kelaan ei siis valiteta.

Kantelut tehdään lainvalvojalle.

Syy tähän on se, että Kelalla ei ole toimivaltaa tutkia karenssiin johtaneen lausunnon tehneen viranomaisen toiminnan lainmukaisuutta, mutta lainvalvojalla on, ja siihen on jopa velvollisuus silloin kun kansalainen asiasta kantelee.

Äänestä

Näinhän se olee. Karvahattu saa olla vielä muovibussessa pari kuukautta. Kuitenkin;
Luonnonlakien tarkkuudella auringonvalon aika vähenee taas tuttua latuaan.

Sähkövalojen avulla tulevista hämärä-ajoistakin selvitään. Nokikaveri tulee sutaisemaan enimmät karstat pönttäriuunin hormeista.
. ja tätä rataa.

Äänestä
  • "Nokikaveri tulee sutaisemaan enimmät karstat pönttäriuunin hormeista."


    Niin tarkoitatko sinä että sinulla on jotakin tietoa siitä miten asuntomurtoja tehtaillaan näiden "nokikaveriesi" toimesta?

    Äänestä

Moni olisi aivan paniikissa nykyisin jos ei olisi nettejä, pankkitunnuksia, älyluurihärpäkkeitä ym apua.

Vielä hetki sitten ei ollut niitäkään.
joutui jonottelemaan aina joka paikkoihin.
työkkäreihin viikoittain ilmoittautumaan, pankkeihin ja joka paikkoihin.

Rahaa ropisee tilille parilla hiiren klikkauksella sitäkin.
huhhuh!!

Äänestä
  • Se onkin hyvä että asiat on näin.

    Kun hiiren klikkauksella hoituu monet asiat, siitä tulee yhteiskunnalle varsin merkittäviä säästöjä kun ei ole jatkuvasti puolet kansasta jonottomassa johonkin viraston luukulle ja toinen puolet kansasta on siellä luukun toisella puolella palvelemassa.

    Yhteiskunnan varallisuutta pitää käyttää siten että se tuottaa meille kaikille suomalaisille parhaalla tavalla, myös kulujen pitäminen alhaisina päivittäisasioinnissa on osa sitä toimintaa jolla tarpeettomia kuluja minimoidaan.

    Äänestä

"Ei ole lain mukaan pakko olla puhelinta tai s-postia, ei ole pakko olla pankkitunnuksia,"
Kerropa se lakipykälä missä tuo sanotaan.

Äänestä
  • Ei laissa määrätä asioita, jotka eivät ole pakollisia omistaa - tulisi aika pitkä lista.

    1Äänestä

  • Kerropa, missä laissa määrätään, että ihmisellä on 'pakko' olla pankkitunnukset, puhelin ja sähköposti.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kerropa, missä laissa määrätään, että ihmisellä on 'pakko' olla pankkitunnukset, puhelin ja sähköposti.

    Et taida ymmärtää lukemaasi kovinkaan hyvin.

    Äänestä

  • Laissa todetaan vain, että kansalaisilla on oikeus mutta ei velvollisuutta käyttää sähköisen asioinnin palveluita.

    Äänestä

Mikäli ei ole rikoksesta rankaistavana, silloin ei ole kuin kaksi pakkoa.

On pakko maksaa veroja.

On pakko kuolla.

Äänestä
  • Kaikkien tämä viimeisen sukupolven ihmisten ei ole pakko kuolla! Uskovat kristityt pääsevät pian taivaaseen ilman kuolemista siinä välissä. Olethan sinäkin mukana ylöstempauksessa? Kaikki pienet lapset ovat, vanhempien uskosta riippumatta. Myös syntymättömät lapset äitinsä kohdusta.

    Äänestä

Elämässä on vain kaksi pakkoa, syntyä ja kuolla, kaikki siinä välissä on vapaaehtoista. En hyväksy muuta pakkoa kun lomPAKON

Äänestä

Oikeastaan ainoat pakolliset jollei suorastaan välttämättömät ovat olut ja makkara. Ja sätkäkamat.

Äänestä

Ei ole, jos elää "veneen alla", eikä hae Kelalta/valtiolta rahaa. Onhan teitä "metsien miehiä".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ole lain mukaan pakko olla puhelinta tai s-postia, ei ole pakko olla pankkitunnuksia, ei ole pakko ostaa postimerkkiä eikä ole pakko ostaa bussilippua päästäkseen paikan päälle hoitamaan asiat.

Ei ole pakko päivystää puhelinta, ei ole pakko vastata siihen kun se soi, ei ole pakko käydä kerran päivässä katsomassa s-postit.

Ei ole pakko hakea eikä tehdä töitä.

Ei ole myöskään pakko sitten valittaa, jos karenssi lävähtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu