Kaunista ja lämmintä sunnuntaipäivää.
Kahden viikon loma teki hyvää eläkeläiselle ja niinpä taas uutta ketjua aloittamaan.
Vaihdan nimen kiikkustuolin, tiedämme kaikki miten kiikkuminen sopii vauvasta vaariin/mummiin.
Tämä keinu ei ole vauhtihirmu, on sellainen levyllä seisova ja jalaksilla on urat, keinumista voisi kutsua vaikka nykkäilyksi.
Vauhti ei siis päätä huimaa, mutta liikettä kuitenkin syntyy ja sanotaan, että liike on tärkeä.
Jospa uusi nimi toisi muutakin kivaa keskustelun pohjaksi, tavanomaisesta, erikoisuuksiin.
Siili25 on kertoillut nojatuolin suojissa kivaa kerrontaa Helsingistä, tämän kaltaista soisi kuuluvan viesteissä muualtakin.
Samat asiat kuten nojatuolissakin on tervetulleita keskustelun virittelyyn, jos lämpö ei sitä vähääkin intoa ole sammuttanut..
Eliaanan ja liekkon kissa kuulumiset mieltä ilahduttaisi ja ehkä hurskainen ja demekin yhtyvät ketjun kulkuun, kuten kaikki toisetkin.
Jokaisen viesti lämmittää, helteen lisänä, niinhän ylläpitokin toivottelee.
Maailmalla tapahtuu, ei aina niin mieltä ilahduttavaa, mutta asioita joille emme mitään voi.
Kärsimystä ja kuolemaa, ei maailma miksikään muutu sama jatkuu.
Meillä kuitenkin kohtuu hyvin asiat ja kohta satokausi alkaa valmistua, metsään nyt kuka kykenee ja tässä helteessä jaksaa.
Päivä kerrallaan tässä yritän minäkin ja nyt toivoisin piristäviä ja ilolla sävytettyjä viestejä teiltä kaikilta kirjoittamaan innostuneilta.
KIIKKUSTUOLI
174
1431
Vastaukset
Tervetuloa takaisin Hilla, loma vietetty ja uusia juttuja koettu.
Olen tehnyt päiväohjelmia muutaman tunnin touhuilua ja loput lepoa.
Vieraita tulossa ja vieraskoreena jo mökki, jonka siivosin eilen. Tänään tein kaupunkiasunnon pihatöitä vaan turhan hikistä oli.
Tarjoilujakin olen miettinyt ja alustavasti ehkä turvaudun valmiisiin tuotteisiin vaan kun haluttais tehdä itsekin jotain. Ehkäpä teen savulohikääretortun.
Jospa porukka löytäisi ilman mainitsematta nimiä ketjuusi.- Anonyymi
Savulohikääretorttu...? Nam! 🫠 😋
Tattoo itsekin!
Millaiseen taikinaan sen teet? Ruistaikinaan? Anonyymi kirjoitti:
Savulohikääretorttu...? Nam! 🫠 😋
Tattoo itsekin!
Millaiseen taikinaan sen teet? Ruistaikinaan?Itse teen leipäsiivusta. Reseptejä löytyy monin eri tavoin toteutettun. On muuten hyvää.
- Anonyymi
Heipä hei. Aurinkoinen tervehdys täältä Stadin rannikolta. ☀️
Minullakin on kiikkustuoli, ilman jalaksia, eli ihan maton päällä keinahtelee. Katselen siltä tv:tä. Netflixiltä olen seurannut Downton Abbeytä, alusta asti. En silloin aikoinaan katsonut, kun tuli muist. Ylen kanavalta. Mielenkiintoinen. Vähän liikaakin, etenkin traagisia käänteitä omaava sarja. Koko ajan tapahtuu. Tervetuloa uusin voimin virkistyneenä keinumaan.
Minäkin tahtoisin kiikkustuolin mutta niin kauan kun minulla on tuo pieni virkeä aktiivinen kääpiösnautseri- karvakaveri kotona en uskalla laittaa. Pian ois leikin tiimellyksessä tassu jalaksen alla. 9- vuotiaassa on vielä virtaa.Eilen kissa yllätti. Menin katsomaan kun mökin kettiöstä kuului naukumista.
Kissa ilmoittaa aina saaliistaan kovalla äänellä, nyt on perheellekin syömistä.
Jopa olikin yllätys, iso rotta, ainakin yli puoli kg painava. Sitä esitteli ylpeänä.
Minä tietysti kehuin kovasti. Nostin muovipussin avulla ulos. Katsoin vähän ajan päästä pensasaidan vierelle, rotan kimpussa oli ainakin kymmenen varista, mistähän puskaradiosta on tieto kulkenut.
Katsoin rottaa tarkemmin, näytti olevan poikasia maha täynnä, kissa teki palveluksen tuholaistorjujana.- Anonyymi
Elävää elämää...
Itse olen enemmän koiraihmisiä.
Kun koirani nappasi myyrän, se pureskeli sen heti niin, että pitkä häntä vain pyöri suupielestä toiseen. Nielaisi pari kertaa. Sitten katsoi minua hyvin syyllisen näköisenä...
Iltaa ! Olipa mukava yllätys tämä kiikkustuoli ja Hil-lan paluu. Lomaa on tainnut moni muukin pitää vai minäkö vain ?
Kyllä tämä kesäaika pakkaa olla arjessa vähän "levotonta", milloin , minkäkinlaista virtystä meneillään.
Iloisin tapahtuma minulla oli nyt kuitenkin matka lapsuudenkotiin pojan ja pikkumiehen kanssa.
Molemmat ihastuivat paikkaan ja katsoivat, että mieluummin "mökkinä" vanha hirstalo 265 km päässä kuin lähempänä oleva, isältä peritty minikokoinen, moderni valmistalo.
Sähköautolla matkaten ajo on halpaa ja mukavaa, tie on maisemallisesti kaunis - mikä on matkatessa.
Rantaelämää on vietetty siellä ja täällä. Onneksi pääsin paniikkioireestani veden kanssa: uiminen onnistui sekä järvessä että meressä.
Sitähän nyt voi harrastaa, hellesää jatkuu...Sisälläkin pärjää hyvin - ilmalämpöpumppu on verraton viilentäjä.
Oudon voimattomaksi hellesää kuitenkin tekee, huomiseksi suunniteltu marjareissu
poikien äitipuolen kanssa on pakko jättää väliin - päivä kerrallaan kai täytyy taas elämää eteenpäin suunnitella...
Mukava kuitenkin, että Kiikkustuoli on voimassa ja tuttuja ja vähemmän tuttuja kirjoittajia tapaa täällä.
Tästä on hyvä jatkaa,
demeter1- Anonyymi
Ihanhan se on kutsukirja tämä aloitus.
Kutsuvieraille.
Kuokkavieraat II luokkaa.- Anonyymi
Kuokkavieras kuitenkin ensimmäisenä rynni tännekkin.
Korjaan heti tuon edellä olevan viestin,, nimeltä kutsuin heidät joilla nimi on, ehkä luettelo jäi vailinaiseksi, mutta anojen nimiä en tiedä, heitä kutsuin kaikkia kelle kiikkustuoli kelpaa.
Usko ihan hyvällä, että kutsuvieraita ei ole, mutta joskus on kiva kohdentaa viesti jollekin, joka on tuttu entuudesta.
Tutustutaan, laittakaa puumerkki perään.Hilla kirjoitti että jokainen viesti lämmittää.
Ei millään pahalla, mutta anonyymia on vaikea puhutella nimimerkillä.
Joensuussa on ollut ukkosta, veli soitti kun asuu siellä, meidän kylän ohitti, ihan hyvä, mökillä pelottaa ukkonen, kerran tuli pistorasiasta sisään ja kerran särki telkkarin.
Kävin kylilläkin, pesin kaksi koneellista pyykkiä, vähän imuroin siellä vaikka en ole ollut yhtään yötä siellä Toukokuun jälkeen. Kyllä pölyä kertyy vaikka ei asuisikaan.
Tullessa kävin haudoilla kastelemassa.
Huomenna mennäänkin reissuun, asuntoautossa kissakin saattaa paremmin viihtyä.
Alkaakohan vanhuus painaa, väsyn helpommin ja jalat kipeytyy jos vähänkään enemmän liikkuu.
Pitää vain yrittää pärjätä näillä voimilla mitä on jäljellä. Olen ollut kohtalaisen hyväkuntoinen aika iäkkääksi joten vähän vaatii sopeutumista. Kuuluukohan vanhuuteen automaattisesti kivut? Minulla niitä riittää, on kyllä ollut jo kauan, niihinkin tottuu.
Jo lapsena jalkojana särki, sanoivat kasvukivuiksi, jalat on aina olleet heikoin kohtani. Olen tympääntynyt niihin välillä, tuuminut että eihän niiden tarvitse kestää kuin minun elinaiakani, onko tuo paljon vaadittu.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Korjaan heti tuon edellä olevan viestin,, nimeltä kutsuin heidät joilla nimi on, ehkä luettelo jäi vailinaiseksi, mutta anojen nimiä en tiedä, heitä kutsuin kaikkia kelle kiikkustuoli kelpaa.
Usko ihan hyvällä, että kutsuvieraita ei ole, mutta joskus on kiva kohdentaa viesti jollekin, joka on tuttu entuudesta.
Tutustutaan, laittakaa puumerkki perään.Hurskaiselan pihamaastoon on saapunut jo iltahämärän alku. Kun heräsin toisen kerran wc-tarpeelle, oli varhain tänä aamuna oli vielä varsin myterää.
Onneksi uni tulee aina uudelleen. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen. Kesää parhaillaan.
Paljon tulee hanavettä kitattua päivän mittaan. Onhan se suositeltavaakin tuon ohuen virtsatieongelman takia.
Oivallista heinäkuuta jatkossakin! Anonyymi kirjoitti:
Kuokkavieras kuitenkin ensimmäisenä rynni tännekkin.
Anteeksi, erehdyin ekana kommentoimaan tosin huomasin sinut kutsuvieraiden joukossa, joten poistun. Me ei sovita samaan ketjuun.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:

Hei, älä välitä tuollaisesta ja poistu minnekään! Älä vain vastaa hänelle. Ole välittämättä. Muutoin hän häätää sinut joka ketjusta.
Eivät "kaikki" täällä ole sinua vastaan. 🌞 Miksi haluat pilata ilkeällä kommentillasi Hillan hyväätarkoittavan ja monelle odotetunkn ketjun? Liity porukkaan ihan ystävällisessä hengessä jospa vaikka saat itselleskin iloa päiviin.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Miksi haluat pilata ilkeällä kommentillasi Hillan hyväätarkoittavan ja monelle odotetunkn ketjun? Liity porukkaan ihan ystävällisessä hengessä jospa vaikka saat itselleskin iloa päiviin.
Tuossa on kyse jonkinlaisesta kateudesta, mitä lie kadehtii? Toisen varallisuutta tai sitten henkisyyttä (kirjailijoita?).
Jokainen voi, mieluiten ystävällisessä hengessä, täällä kirjoittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa on kyse jonkinlaisesta kateudesta, mitä lie kadehtii? Toisen varallisuutta tai sitten henkisyyttä (kirjailijoita?).
Jokainen voi, mieluiten ystävällisessä hengessä, täällä kirjoittaa.Onko joku täällä kertonut pankkitilinsä saldon toisten kadehdittavaksi?
Miten henkisyys liittyy siihen, että nikki sisältää kirjailijan, vaikkaoikeasti ei sitä ole?
Tsidat nyt taas provosoida riitaa. Anonyymi kirjoitti:
Hei, älä välitä tuollaisesta ja poistu minnekään! Älä vain vastaa hänelle. Ole välittämättä. Muutoin hän häätää sinut joka ketjusta.
Eivät "kaikki" täällä ole sinua vastaan. 🌞Maanantaiaamun huomenet, helle jatkuu.
Kovaa kyytiä mennään sinne pimeään suuntaan, yöt jo hämärtyy, ihmettelen päättäjien viisautta kotokaupungissa, kun katuvalot päällä on jo nyt, voisi säästää sähköä sitä tulevaa syksyä ja talvea varten.
Kai asialle joku selitys kuuluu, mutta en vain ole huomannut hämmästelyä muilta, minä ehkä joka asiassa tahdon mietteineni kiirehtiä asioiden hoitoon.
Sama pätee mielipiteisiini joka paikassa, myös tuo nimien esiin tuleminen on selvyyden vuoksi ihan suotavaa, väärinkäsitykset vähenevät, kun on kohde selkeästi esillä.
Kälyni ja kummityttöni oli eilen luonani, kaalikeiton syömistä kokeilimme ja jopa se maistuikin pitkästä aikaa ja mustikka piirakka vaniljakastikkeen kera jälkiruokana.
Aikaa meni kolme tuntia ja asioita olisi ollut toisen kellomäärän verran, mutta kälyni jo väsyi.
Hänen kuulonsa heikentynyt paljon ja ei kaiken aikaa keskustelua kuullut, ymmärtää väsymyksen syyn.
Ajatukset siirtyivät hänen vointinsa ihmettelyyn, miten voikaan kohtalo olla niin kova, että sekä kuulo, että näkö ja puhumattakaan muistista voi yhdelle henkilölle kaikki vaivat tulla.
Tyytyväinen kuitenkin eloonsa on, ei valita ja kertoo, että hyvä hänen on olla.
Liekko kerroit kissasi urotyöstä, minä en varmaan olisi voinut edes koskea moiseen, rotat ja käärmeet suurimpia inhokkeja, kumpiakaan hyvin harvoin olen kohdannutkaan, onneksi.
Kyllä kissat olisi hyviä pyydystäjiä vapaana liikkuessaan, tosin varjopuoliakin löytyy, mutta niinhän on kaikessa elämässä, hyvä ja paha ovat hyvin läheisiä, siinä sitten se kultainen keskitie olisi löydettävä.
Eihän tuo niin pitkäksi muodostuisi mökkimatkalle, kun kohteena vielä historian havinaa sisältävä hirsitalo, en ihmettele jos poikasi poikinen ihastui demeter.
Pojan tytär osti myös vanhan hirsitalon (remontoidun) oma ranta ja yhteys merimaisemiin, tytär kertoi miten hän nauttii, kun portaat narisevat yläkertaan mentäessä.
Iso piha lasten leikkiä ja työtä vanhemmille riittää sen hoitamisessa, mutta into on kova ja jaksamistakin on, ikä vata35, joten jos kaikki hyvin menee pitkä voi taival edessä olla.
Tyttären poikakin taitaa muuttaa kotisuomeen, Leppävirralta kävivät taloa katsomassa, Ehkä maailman riemuja tarpeeksi nähnyt, työnsä puolesta Kiinassakin puoli vuotta asusti.
Sanonta oma maa mustikka pitänee paikkansa., nyt taitaa tosin mustikallekin tuho tulla, näin olen lukenut.
Taisi tuo sanonta kuulua oma maa mansikka, muu maa mustikka, jos meni väärin korjatkaa;)
Tuo on aiheellinen varominen Siili25, ne pienet eläimet meinaa jalkojenkin alle jäädä, puhun kokemuksesta minullakin oli pieni ihana koira joskus, Tiibetin spanieli, ikävä mieleen tulee sitäkin muistellen.
Joka aamu herätessäni on seinällä minua tervehtimässä, kun melko näköisen sain aikaiseksi maalaten.
Nyt on selvitettävä ne puuhat mitä pakolla on tehtävä ja sitten pyörivä härveli ilmaa viilentämään ja ehkä päivä hyvin sujuu.
Tuo palstalla olo on jokaisen oma päätös, ketään ei houkutella, ei myöskään kielletä, sopua kuitenkin toivon.
Hurskainen, näillä vaivoin mennään ja jaksetaan miten jaksetaan, elämässä kuitenkin vielä kiinni.
Ihan jokaiselle nautittavaa päivää, unohtakaa metsään menot, jos vähänkin helle kiusaa tekee.- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Anteeksi, erehdyin ekana kommentoimaan tosin huomasin sinut kutsuvieraiden joukossa, joten poistun. Me ei sovita samaan ketjuun.
Eikä "kaikki" ole sinua varten
Hil-la kirjoitti:
Maanantaiaamun huomenet, helle jatkuu.

Ihan jokaiselle nautittavaa päivää, unohtakaa metsään menot, jos vähänkin helle kiusaa tekee.Aamupäivää ! Kyllä se niin taitaa olla, että Nojatuoli/kiikkustuoli kuuluu minun aamuuni, ilman sitä kaikki on vähän levällään..))
Nuorempana vastustin rutiineja: kaikki piti tapahtua kulloisenkin fiiiiksen pohjalta ja kaaoshan siitä lopulta seuraa. Perhe-elämä tietysti vaati omat rutiininsa, mutta niillekään en osannut antaa arvoa.
Vasta näin vanhana alan ymmärtää toiston ja rutiinien merkitystä: "varjele tapaa niin tapa varjelee sinua" - jotenkin noin Ramoonan siteeraus meni ja siinähän on vinha perä.
Kunpa vain jaksaisin pysyä kaidalla tiellä tässäkin asiassa.
Hil-la kertoi vierailijoistaan. Minäkin olen paljon kelannut tapaamiani lapsuudenystäviä kotipaikalla käydessä. Kaksi pitkäaikaisystävääni siellä ovat toistensa vastakohtia:
modernisti: ekstrovertti ja introvertti - ulos- ja sisäänpäin suuntautunut.
Tämä seurallinen, 86 v, kärsii ajoittain yksinäisyydestä, kun ikätovereita ei juuri enää ole ja ainoa lapsi elää yrittäjänä ja suuren perheen ottoisänä ruuhkavuosia. Ja kun äitinsä on vielä muistisairaudesta huolimatta riittävän toimintakykyinen, ei se äidin vointi ole aina ensimmäisenä mielessä. Se tavallinen tarina monella meidän ikäisellä ?
Ystäväni odottaa polvileikkausta ja toivoo tietysti, että saa liikkumiseensa apua - nyt on pitkälti apuvälineiden varassa. Siitä huolimatta hän hoitaa itse kotityöt, myös kauniin asuntonsa siivouksen.
Samassa rivitaloyhtiössä on asunto, jota vuokrataan lyhytaikaisesti, melkein hän ehti varata yösijan sieltä meille kun tietää meidän vesiongelmat lapsuudenkodissa..))
Asunnot paikkakunnalla ovat halpoja, kuten kaikissa muuttotappiokunnissa. 39000 euroa pieni kaksio kerrostalossa, hyvin hoidettu ja -varustettu omakotitalo 110000 ! Sillä hinnalla ei saa edes yksiötä pääkaupunkiseudulla. Pahalta tuntuu omistajien osa jos ovat myymässä asuntoaan, kuten monen ikääntyneen täytyy tehdä.
Toinen ystäväni on aina ollut poikkeuksellisen rohkea ja itsenäinen, äitinsä ainoana lapsena.
Meni nuorena naimisiin, jäi pari vuotta sitten leskeksi ja viihtyy hyvin omissa oloissaan. Olkapäävaiva estää uimasta, leikattu polvi antaa mahdollisuuden pieniin kävelylenkkeihin.
Hän on hyvin taiteellinen: valokuvataiteilijaksi tituleerattu, näyttelyjäkin pitänyt ja lisäksi hyvä, palkittu kirjoittaja. Kummastakaan lahjastaan hän ei numeroa tee, päivätyönsä teki laitoshuoltajana, minkä seurauksena kai olkapääkin kului.
Olen todella iloinen ja kiitollinen hänenkin ystävyydestään. Hän on lisäksi autollinen !
Asuu taajaman ulkopuolella minkä vuoksi auto on välttämätön hänelle. Aina on tarjoamassa kuljetusapua minullekin - pienistä virkistysretkistä puhumattakaan.
Elän toivossa, että syksyn tullen pääsen vähän pitemmäksi aikaa kotimaisemiini. Hyvin voimaannuttavaa oli olo siellä - epämukavuuksista huolimatta..))
Sanoinkin pojalle, että kun lapsuudenkotiin pääsen, muutun lapseksi jälleen: ei huolta mistään, hetkessä eläminen sujuu, en muista ikääni, vaivoista puhumattakaan..))
Hiljaisuus hoitaa myös. Kaupunkilaistuneet sisarukseni vierastivat sitä: piti laittaa herätyskello raksuttamaan, että olisi jotakin ääntä seurana..))
Helteelle ei vieläkään loppua näy. Aamulenkkini tein juoksumatolla. Samalla tein pienen lihaskunto-ohjelmani ja hyvältä tuntuu. Että näinkin vanhana voi vielä itse saada kohennusta omaan oloonsa!
Pitkä vuodatus tuli taas. Paussin paikka ? Mietin tuota pikku naljailua, mitä taas piti ottaa "asialistalle". Onkohan sekin jonkinlainen addikti - riippuvuus ? Luultavasti se antaa esittäjälle pienen nosteen - kuten kuulemma pieni drinkkikin - mutta muuttuu pitkän päälle sisimpää kalvavaksi myrkyksi. Eikö ihminen voi siitä kieltäytyä ? Oman itsensäkin vuoksi, muista puhumattakaan ?
Voimia ja jaksamista kaikille, periksi ei anneta. Sille naljailutaipumuksellekaan ?..))
demeter1- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Aamupäivää ! Kyllä se niin taitaa olla, että Nojatuoli/kiikkustuoli kuuluu minun aamuuni, ilman sitä kaikki on vähän levällään..))

demeter1Juu, ei anneta periksi taipumukselle (naljailu?), kun aloittajalla on taipumus mainita toivottujen kirjoittajien joukkoon muutama nimimerkki ja sitten kyllä kaikki toisetkin.
Ei sillä mimimerkkien mainitsemisella mitään merkitystä ole - on vai ymmärrettävä ja harmiton taipumus, johon on syytä tottua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei anneta periksi taipumukselle (naljailu?), kun aloittajalla on taipumus mainita toivottujen kirjoittajien joukkoon muutama nimimerkki ja sitten kyllä kaikki toisetkin.
Ei sillä mimimerkkien mainitsemisella mitään merkitystä ole - on vai ymmärrettävä ja harmiton taipumus, johon on syytä tottua.Demehän jatkaa samaa linjaa, vastaukset aina hillan perään, muita ei noteeraa.
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei anneta periksi taipumukselle (naljailu?), kun aloittajalla on taipumus mainita toivottujen kirjoittajien joukkoon muutama nimimerkki ja sitten kyllä kaikki toisetkin.
Ei sillä mimimerkkien mainitsemisella mitään merkitystä ole - on vai ymmärrettävä ja harmiton taipumus, johon on syytä tottua.Eikö nyt riitä tuo Hil-lan - ja myös minun - toteamus siitä, että tutuille on helpointa ja luontevinta vastata, kun luottaa heihin, heidän hyväntahtoisuuteensa ja ymmärrykseensä?
Niinhän sitä tekee muuallakin. Ja luvalla - tai luvatta - sanoen, pidän hiukan outona talontapaa, jossa toisten kirjoittajien huomioon ottamista pidetään lähes rangaistavana tekona ja sen perusteella langetetaan sanktioita - sijoitetaan tiettyyn leiriin, jossa pysyt erityistarkkailun kohteena.
En sitten jankkaamaan tuosta asiasta. Kuten tiedetään, se ei johda mihinkään ja parempaakin tekemistä meillä kaikilla on. Vai eikö ole ?- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Eikö nyt riitä tuo Hil-lan - ja myös minun - toteamus siitä, että tutuille on helpointa ja luontevinta vastata, kun luottaa heihin, heidän hyväntahtoisuuteensa ja ymmärrykseensä?
Niinhän sitä tekee muuallakin. Ja luvalla - tai luvatta - sanoen, pidän hiukan outona talontapaa, jossa toisten kirjoittajien huomioon ottamista pidetään lähes rangaistavana tekona ja sen perusteella langetetaan sanktioita - sijoitetaan tiettyyn leiriin, jossa pysyt erityistarkkailun kohteena.
En sitten jankkaamaan tuosta asiasta. Kuten tiedetään, se ei johda mihinkään ja parempaakin tekemistä meillä kaikilla on. Vai eikö ole ?Eikös tuo korppiskin ole hillan tuttu? Hän ystävällisesti toivotti hillan tervetulleeksi ja muutenkin on kantava voima hillan ketjuissa ja muissakin ketjuissa. Ehkä se vastaaminen on sitten joillekin tutuille helpompaa kuin toisille.
Anonyymi kirjoitti:
Demehän jatkaa samaa linjaa, vastaukset aina hillan perään, muita ei noteeraa.
Voi hyvänen aika sentäs. Eikö kuitenkin tärkeintä ole kirjoitusten muu sisältö vaikka tutummiksi tulleita erikseen moikkaisikin. Aika turhanpäiväistä kytätä kuka kenellekin vastaa ja nikin mainitsee.
- Anonyymi
korpikirjailija kirjoitti:
Anteeksi, erehdyin ekana kommentoimaan tosin huomasin sinut kutsuvieraiden joukossa, joten poistun. Me ei sovita samaan ketjuun.
Tervemenoa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuo korppiskin ole hillan tuttu? Hän ystävällisesti toivotti hillan tervetulleeksi ja muutenkin on kantava voima hillan ketjuissa ja muissakin ketjuissa. Ehkä se vastaaminen on sitten joillekin tutuille helpompaa kuin toisille.
Sekö sinua nyt riepoo, että Korppiksen lisäksi erityisesti Deme huomioi Hillan. Jos maltat lukea niin siilikin toivotti tervetulleeksi Hillan.
Korppis kielsi ettei nimiä mainita. Oletko siis Korppis puskassa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö sinua nyt riepoo, että Korppiksen lisäksi erityisesti Deme huomioi Hillan. Jos maltat lukea niin siilikin toivotti tervetulleeksi Hillan.
Korppis kielsi ettei nimiä mainita. Oletko siis Korppis puskassa?Pitääkö joka tauon jälkeen hilla toivottaa tervetulleeksi että säilyy hillan suosiossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö joka tauon jälkeen hilla toivottaa tervetulleeksi että säilyy hillan suosiossa?
Älä sitä minulta kysy.
Oletko kateellinen Hillalle niistä hänen saamistaan tervetulotoivotuksista?
Vai oletko kateellinen ettei Hilla sinua maininnut? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sitä minulta kysy.
Oletko kateellinen Hillalle niistä hänen saamistaan tervetulotoivotuksista?
Vai oletko kateellinen ettei Hilla sinua maininnut?Mainitsiko hilla sinut ano 16.42 ? Oletko kateellinen jos ei maininnut ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mainitsiko hilla sinut ano 16.42 ? Oletko kateellinen jos ei maininnut ?
Et vastannut kysymyksiini.
Olet siis Korppis 🤣
Enpä vastaa minäkään sinulle. Anonyymi kirjoitti:
Pitääkö joka tauon jälkeen hilla toivottaa tervetulleeksi että säilyy hillan suosiossa?
Eikö ole jokaisen oma asia kenet toivottaa tervetulleeksi. Kuten livessäkin. Eikö livessäkin toiset ole tutumpia kuin toiset? Ei kai siinä tilanteessakaan aleta nakkelemaan ja kiukuttelemaan et kuka tervehti ketäkin. Mukavat osallistujat huomataan helpommin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekö sinua nyt riepoo, että Korppiksen lisäksi erityisesti Deme huomioi Hillan. Jos maltat lukea niin siilikin toivotti tervetulleeksi Hillan.
Korppis kielsi ettei nimiä mainita. Oletko siis Korppis puskassa?Sekä Deme, että Korppis ovat Hillan lisäksi hyvä kirjoittajia.
. Muaramasoo ny! - Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Eikö ole jokaisen oma asia kenet toivottaa tervetulleeksi. Kuten livessäkin. Eikö livessäkin toiset ole tutumpia kuin toiset? Ei kai siinä tilanteessakaan aleta nakkelemaan ja kiukuttelemaan et kuka tervehti ketäkin. Mukavat osallistujat huomataan helpommin.
Näinköhän on, että mukavat saa eniten huomiota? Kyllä täällä jyrääjien nikit on useimmiten esillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, ei anneta periksi taipumukselle (naljailu?), kun aloittajalla on taipumus mainita toivottujen kirjoittajien joukkoon muutama nimimerkki ja sitten kyllä kaikki toisetkin.
Ei sillä mimimerkkien mainitsemisella mitään merkitystä ole - on vai ymmärrettävä ja harmiton taipumus, johon on syytä tottua."Ämmät ovat kuin kutut: jos ei ne pahaa tee, niin aattelee kumminki!" sanotaan Tyrväällä.
Loma virkistää , poikkeus arkipäivän rutiineista, ei siihen aina matkustusta muihin maisemiin tarvita. Somelomakin tekee hyvää, kun jotain poistuu tai on tauolla , uutta tulee tilalle. Toisaalta lomaelämyksiä on kiva jakaa , itselleni luontevin on WhatsApp, kun saa halutuille sidosryhmille kerralla laittaa kuvaterveiset. Mutta eihän se korvaa kunnon pitkää jutustelua puhelimessa, saati tapaamista.
Nämä helleviikot olemme olleet Pirkanmaan mökillä, uiminen ja loikoilu pääasiallisina toimina. Pitihän savusaunan taiastakin päästä nauttimaan , lämmityskin on jo rituaali sinänsä, savun tuoksu , silkinpehmeät löylyt , vasta/vihta ja lämmön säilyminen vielä yöuintia varten. Kiukaan vesisäilöstä saa lämmintä tiskivettä seuraavana päivänäkin. Metsään ei helle houkutellut edes kävelylle, mustikoita hiukan poimittiin ihan tontin laidalta pienessä tuulenvireessä viilin päälle ja lettujen höysteeksi. Laiturille rakenneltiin aurinkopurjeista ilmava varjoisa "huvimaja", jossa saattoi laineiden liplatuksen kuuntelun ohessa lukea ja täyttää ristikoitakin. Vesilintujen äänet seurana, vesiliikennettä vain vähän, nekin suvun mökkiläisten tuttuja porukoita.
Tulomatkalla poikettiin kuvanveistäjä Emil Vikströmin ateljeessa sekä Kari Suomalaisen paviljongissa Visavuoressa Valkeakoskella. Karin pilapiirrosten lisäksi siellä oli nyt vaihtuvana näyttelynä Hannu Palosuon maalaussarja "Siellä on aina kesä", muistoja suvun kesäpaikasta.
Nyt on täällä kotona ruohonleikkuu menossa , onneksi ei kovin pitkäksi kasvanut helteessä. Ihan hellerajaa ei täällä etelärannikolla kai ylitetä, mutta kyllä jo iltapäivällä pitää pieni kahviristeily venellä merelle tehdä. Sinilevää ei vielä näy, pitää testata uimaveden lämpö.
Kuulumisiin!- Anonyymi
Hil-la toivotti alussa tosi hyvin nikit nimeltä.
He ovat yli 80 vuotiaita ja kuuluvat tänne palstalle.
Hyvä Hil-la - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hil-la toivotti alussa tosi hyvin nikit nimeltä.
He ovat yli 80 vuotiaita ja kuuluvat tänne palstalle.
Hyvä Hil-laSiili vanhenee ihan silmissä, jos hän nyt on jo yli 80v :)))
Anonyymi kirjoitti:
Siili vanhenee ihan silmissä, jos hän nyt on jo yli 80v :)))
Vanha sielu ❤️😄.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siili vanhenee ihan silmissä, jos hän nyt on jo yli 80v :)))
Joillakin on kyky kehittyä vuosien myötä.
Asiallisuus, kohteliasuus ja elämäntyyli, niissä on laatua hänenkin kohdallaan.
Ikähän täällä on sivuseikka, kun henkkaria ei kysytä missään ketjussa.
Saat nauraa ideallesi! Anonyymi kirjoitti:
Joillakin on kyky kehittyä vuosien myötä.
Asiallisuus, kohteliasuus ja elämäntyyli, niissä on laatua hänenkin kohdallaan.
Ikähän täällä on sivuseikka, kun henkkaria ei kysytä missään ketjussa.
Saat nauraa ideallesi!Voi kiitokset täältä aamun viileältä parvekkeelta aamukahveilta . Toit minulle hyvää mieltä päivän alkuun❤️.
Siili25 kirjoitti:
Voi kiitokset täältä aamun viileältä parvekkeelta aamukahveilta . Toit minulle hyvää mieltä päivän alkuun❤️.
Helteistä aamua edelleen, auringon noustessa taivas oli aivan punainen, se tietää sadetta päivälle, näin olen asian ennustanut aiemminkin ja toteen on käynyt, katsotaan saammeko vettä tänään?
Olipa ihana lukea myönteisen oloinen viesti heti aamusta, sivullinenkin ilahtuu osaksesi tulleesta huomiosta Siili25.
En ole ymmärtänyt miksi tuo ikä olisi jotenkin merkittävä, kirjoittamiseen ei sitä kysytä, mutta tuolla tapaa voi iloita huomiosta ikänsä suhteen.
Löysin laatikosta Tenavafilosohfia kirjan ja siinä on niin oivallisia lasten vastauksia eri asioihin, niitä varmaan tuon esiin monesti, kun alkuun päässen.
Tässä yksi totuus, äiti, anoppi ja pieni tytär keskustelivat.
Anoppi valisti tytärtä ja sanoi hänen olevan pieni naisen alku, tyttö katsoi mummia silmiin ja kysäisi, oletko sinä sitten loppu?
Totuus on aina totuus, lapsikin sen huomaa, se hyväksykäämme.
Pitäisikö joltakin kysyä lupa jos haluaa nimellä joitakin huomioida, mielestäni ei, muutenkin turhan vaikeaksi kirjoittaminen tehdään.
Luetaan viestejä, otetaan niistä kaikki hyvä ohjeeksi omaan kirjoitteluun, Siili25 tuolla ylempänä samaa toivoi.
Kuka pystyy ketäkin neuvomaan ja vielä jankkaamaan huomiota jääneenä asiasta.
Kirjoituksiani pidetään rasittavan pitkinä, jos vielä tarkkaa kirjaa pitäisi pitää ja katsoa, että kaikki olen huomioinut.
Olen ylen onnellinen mukavista viesteistä kaikilta, vaikka en kaikkia jaksa esiin tuoda.
Sille ei vaan mitään mahda, että toistuvat kirjautuneet kirjoittajat tutummiksi tulee, on vuoropuhelun mahdollisuudet suuremmat.
En pitkän oloni aikoina muista koskaan nimimerkin omaavilta ilkeää viestiä saaneeni, se tuttuus siinäkin auttaa.
Voihan joku poikkeus olla, ei sääntöä ettei poikkeusta, mutta niistä en halua edes kirjoittaa.
Kateellisuus on myös yksi aihe mitä viljellään, miksihän, voimme kirjoittaa vaikka miljonäärejä olevamme, se on mahdollista, emmehän oikeasti tunne toisiamme, joiltakin se sävy paljastaa ne hyvät kuin huonotkin asiat.
Vain oman kohtani voin taata, ehkä viestien läpi joku taitava nuo kateellisuudet aiheetkin huomaa, mutta mielestäni olemme jo sitä ikäluokkaa, että kehuille ei sijaa missään muodossa, vilpitön viesti ilahduttaa.
Lopetan lapsen aitoon vastaukseen, kun pappa kyseli päiväunien jälkeen, näitkö piirrettyjä elokuvia,, kaksivuotias Onni vastasi, katsoin kiellettyjä;)
Jaksetaan helteessä, odotellaan viileämpää.- Anonyymi

Jaksetaan helteessä, odotellaan viileämpää.Täällä syytetään heti kateelliseksi, jos ei arvosta jonkun ”taidetta”, joku tuossa puhui ” henkisyydestä”. Pankkitilien saldoja eikä asuntojen osakekirjoja ole täällä nähty , Tuskin vanhukset edes muuta kadehtivat kuin ehkä toisten terveyttä ja toimintakykyä tai sitä ettei suku jatku. Minä olen surullinen kun ei ole lastenlapsia , voi se olla vähän kateuttakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siili vanhenee ihan silmissä, jos hän nyt on jo yli 80v :)))
Niin mukaan 25 vuotias
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin mukaan 25 vuotias
Nimimerkkiä ilmeisesti tarkoitit
- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Helteistä aamua edelleen, auringon noustessa taivas oli aivan punainen, se tietää sadetta päivälle, näin olen asian ennustanut aiemminkin ja toteen on käynyt, katsotaan saammeko vettä tänään?
Olipa ihana lukea myönteisen oloinen viesti heti aamusta, sivullinenkin ilahtuu osaksesi tulleesta huomiosta Siili25.
En ole ymmärtänyt miksi tuo ikä olisi jotenkin merkittävä, kirjoittamiseen ei sitä kysytä, mutta tuolla tapaa voi iloita huomiosta ikänsä suhteen.
Löysin laatikosta Tenavafilosohfia kirjan ja siinä on niin oivallisia lasten vastauksia eri asioihin, niitä varmaan tuon esiin monesti, kun alkuun päässen.
Tässä yksi totuus, äiti, anoppi ja pieni tytär keskustelivat.
Anoppi valisti tytärtä ja sanoi hänen olevan pieni naisen alku, tyttö katsoi mummia silmiin ja kysäisi, oletko sinä sitten loppu?
Totuus on aina totuus, lapsikin sen huomaa, se hyväksykäämme.
Pitäisikö joltakin kysyä lupa jos haluaa nimellä joitakin huomioida, mielestäni ei, muutenkin turhan vaikeaksi kirjoittaminen tehdään.
Luetaan viestejä, otetaan niistä kaikki hyvä ohjeeksi omaan kirjoitteluun, Siili25 tuolla ylempänä samaa toivoi.
Kuka pystyy ketäkin neuvomaan ja vielä jankkaamaan huomiota jääneenä asiasta.
Kirjoituksiani pidetään rasittavan pitkinä, jos vielä tarkkaa kirjaa pitäisi pitää ja katsoa, että kaikki olen huomioinut.
Olen ylen onnellinen mukavista viesteistä kaikilta, vaikka en kaikkia jaksa esiin tuoda.
Sille ei vaan mitään mahda, että toistuvat kirjautuneet kirjoittajat tutummiksi tulee, on vuoropuhelun mahdollisuudet suuremmat.
En pitkän oloni aikoina muista koskaan nimimerkin omaavilta ilkeää viestiä saaneeni, se tuttuus siinäkin auttaa.
Voihan joku poikkeus olla, ei sääntöä ettei poikkeusta, mutta niistä en halua edes kirjoittaa.
Kateellisuus on myös yksi aihe mitä viljellään, miksihän, voimme kirjoittaa vaikka miljonäärejä olevamme, se on mahdollista, emmehän oikeasti tunne toisiamme, joiltakin se sävy paljastaa ne hyvät kuin huonotkin asiat.
Vain oman kohtani voin taata, ehkä viestien läpi joku taitava nuo kateellisuudet aiheetkin huomaa, mutta mielestäni olemme jo sitä ikäluokkaa, että kehuille ei sijaa missään muodossa, vilpitön viesti ilahduttaa.
Lopetan lapsen aitoon vastaukseen, kun pappa kyseli päiväunien jälkeen, näitkö piirrettyjä elokuvia,, kaksivuotias Onni vastasi, katsoin kiellettyjä;)
Jaksetaan helteessä, odotellaan viileämpää.Olet itsekin korostanut aloituksiisi kirjoittavien iän merkitystä. Nyt se on mielestäsi merkityksetöntä.
Muistisi on valikoiva. Anonyymi kirjoitti:
Olet itsekin korostanut aloituksiisi kirjoittavien iän merkitystä. Nyt se on mielestäsi merkityksetöntä.
Muistisi on valikoiva.Hilla on toivottanut tervetulleeksi niin kaikki anot kuin muista ikäryhmistä kirjoittavat.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Hilla on toivottanut tervetulleeksi niin kaikki anot kuin muista ikäryhmistä kirjoittavat.
On toivottanut tässä aloituksessa. Kuitenkin Anon 13:13:47 kommentti pitää paikkansa.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On toivottanut tässä aloituksessa. Kuitenkin Anon 13:13:47 kommentti pitää paikkansa.
kylmätotuusSehän on sinun kommenttisi ilman allekirjoitusta.
Hil-la kirjoitti:
Helteistä aamua edelleen, auringon noustessa taivas oli aivan punainen, se tietää sadetta päivälle, näin olen asian ennustanut aiemminkin ja toteen on käynyt, katsotaan saammeko vettä tänään?
Olipa ihana lukea myönteisen oloinen viesti heti aamusta, sivullinenkin ilahtuu osaksesi tulleesta huomiosta Siili25.
En ole ymmärtänyt miksi tuo ikä olisi jotenkin merkittävä, kirjoittamiseen ei sitä kysytä, mutta tuolla tapaa voi iloita huomiosta ikänsä suhteen.
Löysin laatikosta Tenavafilosohfia kirjan ja siinä on niin oivallisia lasten vastauksia eri asioihin, niitä varmaan tuon esiin monesti, kun alkuun päässen.
Tässä yksi totuus, äiti, anoppi ja pieni tytär keskustelivat.
Anoppi valisti tytärtä ja sanoi hänen olevan pieni naisen alku, tyttö katsoi mummia silmiin ja kysäisi, oletko sinä sitten loppu?
Totuus on aina totuus, lapsikin sen huomaa, se hyväksykäämme.
Pitäisikö joltakin kysyä lupa jos haluaa nimellä joitakin huomioida, mielestäni ei, muutenkin turhan vaikeaksi kirjoittaminen tehdään.
Luetaan viestejä, otetaan niistä kaikki hyvä ohjeeksi omaan kirjoitteluun, Siili25 tuolla ylempänä samaa toivoi.
Kuka pystyy ketäkin neuvomaan ja vielä jankkaamaan huomiota jääneenä asiasta.
Kirjoituksiani pidetään rasittavan pitkinä, jos vielä tarkkaa kirjaa pitäisi pitää ja katsoa, että kaikki olen huomioinut.
Olen ylen onnellinen mukavista viesteistä kaikilta, vaikka en kaikkia jaksa esiin tuoda.
Sille ei vaan mitään mahda, että toistuvat kirjautuneet kirjoittajat tutummiksi tulee, on vuoropuhelun mahdollisuudet suuremmat.
En pitkän oloni aikoina muista koskaan nimimerkin omaavilta ilkeää viestiä saaneeni, se tuttuus siinäkin auttaa.
Voihan joku poikkeus olla, ei sääntöä ettei poikkeusta, mutta niistä en halua edes kirjoittaa.
Kateellisuus on myös yksi aihe mitä viljellään, miksihän, voimme kirjoittaa vaikka miljonäärejä olevamme, se on mahdollista, emmehän oikeasti tunne toisiamme, joiltakin se sävy paljastaa ne hyvät kuin huonotkin asiat.
Vain oman kohtani voin taata, ehkä viestien läpi joku taitava nuo kateellisuudet aiheetkin huomaa, mutta mielestäni olemme jo sitä ikäluokkaa, että kehuille ei sijaa missään muodossa, vilpitön viesti ilahduttaa.
Lopetan lapsen aitoon vastaukseen, kun pappa kyseli päiväunien jälkeen, näitkö piirrettyjä elokuvia,, kaksivuotias Onni vastasi, katsoin kiellettyjä;)
Jaksetaan helteessä, odotellaan viileämpää.Iltaa Hil-la ja kaikki muutkin rauhantahtoiset. Minusta taitaa tulla valikoiva lukija täällä kun tykkään lukea ensi sijassa monisanaisia viestejä. Sisältöä kaipaan, vertaisuutta, en nokittelua enkä "virheiden"osoittelua. Saa kai niitä kaivata ?
Saman Siilille osoitetun myönteisen viestin minäkin skarppasin ( Ano 8.50 ) Se nosti ulkopuolisenkin mielialaa..))
Pitihän se tietysti heti ampua alas, kuten talontapa on. Aktiiviset kirjoittajat joutuvat uudessa kuviossa tarkan syynin alle muutenkin, jos siihen vielä tulee vierailijoita toiselta ikäpalstalla hämmentämään soppaa, niin keitos on taas valmis.
Tuollainen henkilöön menevä maalitus on tiettävästi myös sääntöjen vastainen ?
Kateudesta olisi saattanut viritä hyväkin keskustelu, Ano 10.16 kirjoitti siitä osuvan havainnon. Katsoi, että tuskin 80+-väki enää kadehtii muuta kuin toisen hyvää terveyttä ja toimintakykyä tai lapsenlapsettomuutta, toimivia perhesuhteita.
Täällä näyttäisi kuitenkin olevan käynnissä jonkinlainen kisa huomiosta. Sitä kai me kaikki jossain määrin täältä haemme kun täällä kirjoittelemme ja mittailemme kuka huomiota saa ja millä keinoin.
Tasapuolisuutta perätään eikä haluta nähdä, että sitä on täällä mahdoton toteuttaa juuri tuon anonyymiyden vuoksi. Anonyymin kirjoittajan kanssa ei voi solmia henkilökohtaista suhdetta, vaikka tahtoisi. Eikä asiasisältöä voi erottaa asian esittäjästä.
Nuo lapsivitsit olivat hauskoja. Laitoin ne heti kiertoon. Pikkumieskin osasi niille nauraa. Että naisenloppuja ollaan..))
Ja tuo haavanhoito-ohje oli hyvä ja ajankohtainen. Minäkin sain haavan sormeeni kun kynsiä leikkasin. Mietin, josko siihen pihkavoidetta laittaisin - kun ei raatokärpäsen toukkia satu olemaan..))
Helteensietoa ja auvoisia kesäpäiviä,
demeter1demeter1 kirjoitti:
Iltaa Hil-la ja kaikki muutkin rauhantahtoiset. Minusta taitaa tulla valikoiva lukija täällä kun tykkään lukea ensi sijassa monisanaisia viestejä. Sisältöä kaipaan, vertaisuutta, en nokittelua enkä "virheiden"osoittelua. Saa kai niitä kaivata ?
Saman Siilille osoitetun myönteisen viestin minäkin skarppasin ( Ano 8.50 ) Se nosti ulkopuolisenkin mielialaa..))
Pitihän se tietysti heti ampua alas, kuten talontapa on. Aktiiviset kirjoittajat joutuvat uudessa kuviossa tarkan syynin alle muutenkin, jos siihen vielä tulee vierailijoita toiselta ikäpalstalla hämmentämään soppaa, niin keitos on taas valmis.
Tuollainen henkilöön menevä maalitus on tiettävästi myös sääntöjen vastainen ?
Kateudesta olisi saattanut viritä hyväkin keskustelu, Ano 10.16 kirjoitti siitä osuvan havainnon. Katsoi, että tuskin 80 -väki enää kadehtii muuta kuin toisen hyvää terveyttä ja toimintakykyä tai lapsenlapsettomuutta, toimivia perhesuhteita.
Täällä näyttäisi kuitenkin olevan käynnissä jonkinlainen kisa huomiosta. Sitä kai me kaikki jossain määrin täältä haemme kun täällä kirjoittelemme ja mittailemme kuka huomiota saa ja millä keinoin.
Tasapuolisuutta perätään eikä haluta nähdä, että sitä on täällä mahdoton toteuttaa juuri tuon anonyymiyden vuoksi. Anonyymin kirjoittajan kanssa ei voi solmia henkilökohtaista suhdetta, vaikka tahtoisi. Eikä asiasisältöä voi erottaa asian esittäjästä.
Nuo lapsivitsit olivat hauskoja. Laitoin ne heti kiertoon. Pikkumieskin osasi niille nauraa. Että naisenloppuja ollaan..))
Ja tuo haavanhoito-ohje oli hyvä ja ajankohtainen. Minäkin sain haavan sormeeni kun kynsiä leikkasin. Mietin, josko siihen pihkavoidetta laittaisin - kun ei raatokärpäsen toukkia satu olemaan..))
Helteensietoa ja auvoisia kesäpäiviä,
demeter1Ajatuksena toukkaterapia hurja. Eläviä toukkia pussissa erittävän haavan päälle ruokailemaan. Mutta ilmeisesti tehokas hoito kun se on yleisesti käytössä tietyntyyppisissä haavoissa. Mutta hyvä että haavanhoitovälieet uudistuu ja kehittyy. Joskin nykyiset haavanhoitotuotteet erinomaisen kalliita.
- Anonyymi
Jotkut paranevat kuin viini ikääntyessään. Valitettavasti viini muuttuu joskus etikaksi.2
- Anonyymi
Että happamiako ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista?
- Anonyymi
Hei.
Ajattelehan nyt asiaa ihan tieteelliseltäkin kannalta.
Mitään parempaa säilöntäainetta, kuin suola ja etikka, ei ole vielä keksitty.
Sokerilla säilötty käy ja homehtuu. Kuinka käy etikan, se vain happanee vanhetessan!
Otan aina mieluummin sen etikkapullon, kuin halvan viinin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei.
Ajattelehan nyt asiaa ihan tieteelliseltäkin kannalta.
Mitään parempaa säilöntäainetta, kuin suola ja etikka, ei ole vielä keksitty.
Sokerilla säilötty käy ja homehtuu. Kuinka käy etikan, se vain happanee vanhetessan!
Otan aina mieluummin sen etikkapullon, kuin halvan viinin.Kiitos vinkistä. Säilä kun nyt mansikat suolalla ja etikalla, en sokerilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vinkistä. Säilä kun nyt mansikat suolalla ja etikalla, en sokerilla.
säilön

Oli puhe parhaasta, ei siitä mitä sillä säilötään.
Ota nyt jo se järki käteen! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli puhe parhaasta, ei siitä mitä sillä säilötään.
Ota nyt jo se järki käteen!Se oli vitsi! Oletpa tosikko!
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vinkistä. Säilä kun nyt mansikat suolalla ja etikalla, en sokerilla.
Minäpä kuulin, että Närpiössä tarjoitiin sellaista herkkua kuin valkosipulimansikat !
Todella hyviä, kertoi kälyni, eikä hän tyhjää kehu...
Positiivinen kannustus ja palaute jollekin ei ole keltään toiselta pois. Se tuo hyvää mieltä päivän vaikka ei aina niin aiheellistakaan välttämättä olisi.
Tietenkin jokainen haluaisi sitä itselleen mutta edesauttaako happamuus ja moite sen saavuttamista?- Anonyymi
Täällä on kannustus ja ystävällinen palaute leimattu manipuloinniksi. Ehkä sinä uutena tuot positiivista meininkiä tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä on kannustus ja ystävällinen palaute leimattu manipuloinniksi. Ehkä sinä uutena tuot positiivista meininkiä tänne.
Siili ei vielä ole ilennyt näyttää piikkejään tällä palstalla, jonkunlaista vieraskoreutta vielä, mutta lukekaapa hänen kommenttejaan alemmilta palstoilta :)))))
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siili ei vielä ole ilennyt näyttää piikkejään tällä palstalla, jonkunlaista vieraskoreutta vielä, mutta lukekaapa hänen kommenttejaan alemmilta palstoilta :)))))
Osaa ainakin antaa ohjeita palstakäytöksestä ja kohta tulee lista hyvistä ja kivoista kirjoittajista. Heidäthän huomataa ja he tulevat tutuiksi.

Saatanakin osaa tekeytyä valkeuden enkeliksi.

Siili ei ole S:na. Itse olet.
Anonyymi kirjoitti:
Siili ei vielä ole ilennyt näyttää piikkejään tällä palstalla, jonkunlaista vieraskoreutta vielä, mutta lukekaapa hänen kommenttejaan alemmilta palstoilta :)))))
Nonnii. Tiesinkin noita kommentteja odottaa😀.
Mutta mikä hyvä puoli. Olen jo parinkymmenen vuoden ajan täällä tunnistautuneena kirjoittanut niin olkaa hyvät ja tutustukaa ja ihan vapaasti muodostakaa käsityksenne jos kiinnostaa🤭.Anonyymi kirjoitti:
Siili ei vielä ole ilennyt näyttää piikkejään tällä palstalla, jonkunlaista vieraskoreutta vielä, mutta lukekaapa hänen kommenttejaan alemmilta palstoilta :)))))
Tunnen liiankin hyvin ko nikin. Vieraskoreus on osuva ilmaus. Ei ole mairittelevia muistoja tästä nikistä.
Anonyymi kirjoitti:
Siili ei ole S:na. Itse olet.
Antaa noiden häijyjen kirjoittaa. Ilmeisesti kokevat ja ovat jo pitkään kokeneet minut jonkinlaisena uhkana. Mutta ei pilata Hillan ketjua antamalla huomiota heidän kirjoituksilleen.

Älä nyt heti kärkeen ota vanhoja tapojasi esiin ja ala nimittelemään toisia.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Antaa noiden häijyjen kirjoittaa. Ilmeisesti kokevat ja ovat jo pitkään kokeneet minut jonkinlaisena uhkana. Mutta ei pilata Hillan ketjua antamalla huomiota heidän kirjoituksilleen.
Toit siis uhkat mukanasi kiikustuoliin Tulitko suoraan 60 plussalta?
Anonyymi kirjoitti:
Toit siis uhkat mukanasi kiikustuoliin Tulitko suoraan 60 plussalta?
Kun kirjoittaa rekattuna sinua voidaan seurata kirjoitit missä hyvänsä. Nii on ollut ja tulee aina olemaan.
60-80 plus, kaikki käy aiheesta riippuen.- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Kun kirjoittaa rekattuna sinua voidaan seurata kirjoitit missä hyvänsä. Nii on ollut ja tulee aina olemaan.
60-80 plus, kaikki käy aiheesta riippuen.Tämän ketjun aihe on? Mikä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämän ketjun aihe on? Mikä?
Näyttää olevan haaskat Siilin kimpussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää olevan haaskat Siilin kimpussa.
Vuoroin vieraissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siili ei vielä ole ilennyt näyttää piikkejään tällä palstalla, jonkunlaista vieraskoreutta vielä, mutta lukekaapa hänen kommenttejaan alemmilta palstoilta :)))))
Olisi ollut reilua kirjoittaa kommenttisi rekatulla nimimerkilläsi.
Rohkeutesi ei siihen riittänyt, joten menit pusikkoon.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi ollut reilua kirjoittaa kommenttisi rekatulla nimimerkilläsi.
Rohkeutesi ei siihen riittänyt, joten menit pusikkoon.
kylmätotuusKerro selvänäkijä mikä se minun nimimerkkini on. Itse olen unohtanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää olevan haaskat Siilin kimpussa.
"Aina haaskaa olla pittää ..."
- Anonyymi
Sitä miesihmiinkin kirjoittaa mielellään siellä, missä ei tunne ahistusta. Hillan palstan olen sellaiseksi kokenut.
Tämän tiistaipäivän aamun koin ahistavana kun huomasin, että eilen illalla kännykkä jäi kadoksiin.
Nyt muistin, että olin nähnyt sitä viimeksi yläkerrassa.
Kiitin yliluontoa siitä kun heti ylös strappusia ylös noustuani löysin yhteydenpitolaitteen hoitopöydän päältä.
. Mies se on manninennii, joku tokaisi. - Anonyymi
Ja, miten on niinku päivä muuten sujunut? ☀️
Itse kotona touhunnut omiani, vähän järjestellyt huoneita, kerännyt rojuja paikoilleen, jne. Ulos en ole jaksanut mennä. Huomenna tulee eräs vieras käymään. Sitten on taas yksi iso asia kunnossa.
Ehkä huomenna iltapäivällä menen taas ulos.
Söin yhden jäätelökulhon loppuun.- Anonyymi
Meill oli lepoa jelteestä eli satoi ja taivas pilvessä. Kävelin hautausmaalle ja pääsin naapurin kyydissä takasin. Begoniat hehkuu haudoilla, ei ole helteestä moksiskaan, useita kastelijoita käy.
Ostin laatikollisen eli 15 kpl eskimoåuikkoja, kivoja välipaloja, ovat tarpeeksi pieniä ei tule liikaa sokeria. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meill oli lepoa jelteestä eli satoi ja taivas pilvessä. Kävelin hautausmaalle ja pääsin naapurin kyydissä takasin. Begoniat hehkuu haudoilla, ei ole helteestä moksiskaan, useita kastelijoita käy.
Ostin laatikollisen eli 15 kpl eskimoåuikkoja, kivoja välipaloja, ovat tarpeeksi pieniä ei tule liikaa sokeria.Juu, jäätelötikut on hyviä. Tykkään mm. lakritsijäätelöstä.
Helle alkaa jo uuvuttaa, sadetta toivon ja lämpötilan tippumista sellaiset kymmenen astetta. Uimaankaan ei voi mennä koska sain jalkaani lomareissulla rikkeimän joka ei ole vielä parantunut. Mätäkuu nääs.
- Anonyymi
Kyllä omasta puolestani aurinkoa saa olla, vaikka n. 22 astetta, eli ihan kylmiä säitä en toivo.
Miten olet hoitanut jalkaasi? Itse suihkuttelisin hyvin, vähintään aamuin, illoin ja jos on kostea ja hiukan märkii, niin ripottelisin hiukan puhdasta perunajauhoa pinnalle, imemään pois märkää ja sitten myöhemmin aina huuhtoisin koķareet pois. Ilmakylpykin saa kuivattaa jos suihkutettu haava on muutoin puhdas. Noin olen omia haavojani hoidellut.
Tietystikin, jos pahana on, niin antibioottikuuri saatava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä omasta puolestani aurinkoa saa olla, vaikka n. 22 astetta, eli ihan kylmiä säitä en toivo.
Miten olet hoitanut jalkaasi? Itse suihkuttelisin hyvin, vähintään aamuin, illoin ja jos on kostea ja hiukan märkii, niin ripottelisin hiukan puhdasta perunajauhoa pinnalle, imemään pois märkää ja sitten myöhemmin aina huuhtoisin koķareet pois. Ilmakylpykin saa kuivattaa jos suihkutettu haava on muutoin puhdas. Noin olen omia haavojani hoidellut.
Tietystikin, jos pahana on, niin antibioottikuuri saatava.Perunajauhoja? Et voi olla tosissasi! Ripottele apteekista saatavaa Basimycin jauhetta ohjeen mukaan.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä omasta puolestani aurinkoa saa olla, vaikka n. 22 astetta, eli ihan kylmiä säitä en toivo.
Miten olet hoitanut jalkaasi? Itse suihkuttelisin hyvin, vähintään aamuin, illoin ja jos on kostea ja hiukan märkii, niin ripottelisin hiukan puhdasta perunajauhoa pinnalle, imemään pois märkää ja sitten myöhemmin aina huuhtoisin koķareet pois. Ilmakylpykin saa kuivattaa jos suihkutettu haava on muutoin puhdas. Noin olen omia haavojani hoidellut.
Tietystikin, jos pahana on, niin antibioottikuuri saatava.Alkuun suihkuttelin, kuivasin, suihkutin haavadesinfektioaineella ja laitoin haavalapun päälle. Kuitenkin alkoi punoittaa parin päivän kuluttua rikkeimän ympäriltä joten kävin näyttämässä lääkärillä et riittääkö hoito vai tarviiko esim. ab- kuuria.
Lääkärin mukaan ei ab- kuurin tarvetta mutta suihkuttelut, kuivaus ja päälle Mepilex Ag haavalappu. Jäykkäkouristyspiikkiäkään ei tarvinnut. Jos nousee kuume tai punoitus ja turvotus lisääntyy uudelleen yhteys hoitopaikkaan.
Nyt rikkein näyttää kuivahtavan. Laitan suihkuttelun jälkeen Bepanthen emulsiovoidetta pari kertaa päivässä. Hieman kutisee,m lienee merkki paranemisesta.
Diabeetikon haavaumat ovat aina tarkemmin hoidettavia.
Nyt näyttääSiili25 kirjoitti:
Alkuun suihkuttelin, kuivasin, suihkutin haavadesinfektioaineella ja laitoin haavalapun päälle. Kuitenkin alkoi punoittaa parin päivän kuluttua rikkeimän ympäriltä joten kävin näyttämässä lääkärillä et riittääkö hoito vai tarviiko esim. ab- kuuria.
Lääkärin mukaan ei ab- kuurin tarvetta mutta suihkuttelut, kuivaus ja päälle Mepilex Ag haavalappu. Jäykkäkouristyspiikkiäkään ei tarvinnut. Jos nousee kuume tai punoitus ja turvotus lisääntyy uudelleen yhteys hoitopaikkaan.
Nyt rikkein näyttää kuivahtavan. Laitan suihkuttelun jälkeen Bepanthen emulsiovoidetta pari kertaa päivässä. Hieman kutisee,m lienee merkki paranemisesta.
Diabeetikon haavaumat ovat aina tarkemmin hoidettavia.
Nyt näyttää....siis nyt näyttää jo paremmalta.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
....siis nyt näyttää jo paremmalta.
Hyvä juttu. 🫠
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perunajauhoja? Et voi olla tosissasi! Ripottele apteekista saatavaa Basimycin jauhetta ohjeen mukaan.
Basimycinissä on tietysti lääkeainetta mukana. Mutta hädän tullen perunajauho ajaa sen saman tarkoituksen kuin B-jauhekin, eli imee mätää.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä juttu. 🫠
"Antaa noiden häijyjen kirjoittaa. Ilmeisesti kokevat ja ovat jo pitkään kokeneet minut jonkinlaisena uhkana. Mutta ei pilata Hillan ketjua antamalla huomiota heidän kirjoituksilleen."
Tulit sitten sairaskertomuksesi kanssa kerjäämään huomiota Hil-lan ketjuun.
Miten ihmeessä voit olla uhka kenellekään?- Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
"Antaa noiden häijyjen kirjoittaa. Ilmeisesti kokevat ja ovat jo pitkään kokeneet minut jonkinlaisena uhkana. Mutta ei pilata Hillan ketjua antamalla huomiota heidän kirjoituksilleen."
Tulit sitten sairaskertomuksesi kanssa kerjäämään huomiota Hil-lan ketjuun.
Miten ihmeessä voit olla uhka kenellekään?Mitä ihmettä. Sekoitat nyt henkilöt.
- Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
Miten niin sekoitan?
En ole täällä mitään sairaskertomusta esittänyt.
- Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
"Antaa noiden häijyjen kirjoittaa. Ilmeisesti kokevat ja ovat jo pitkään kokeneet minut jonkinlaisena uhkana. Mutta ei pilata Hillan ketjua antamalla huomiota heidän kirjoituksilleen."
Tulit sitten sairaskertomuksesi kanssa kerjäämään huomiota Hil-lan ketjuun.
Miten ihmeessä voit olla uhka kenellekään?Sinähän voit jatkaa omasta sairaudestasi kertomista 70 plus palstalla.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän voit jatkaa omasta sairaudestasi kertomista 70 plus palstalla.
kylmätotuusSiilin sairaudesta oli kysymys. Oletko saanut auringonpistoksen vai syönyt käyneitä mansikoita.
Anonyymi kirjoitti:
En ole täällä mitään sairaskertomusta esittänyt.
Sorry Ano. Teko ei ollut niin paha kuin tarkoitus
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän voit jatkaa omasta sairaudestasi kertomista 70 plus palstalla.
kylmätotuusMistä sairaudesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Basimycinissä on tietysti lääkeainetta mukana. Mutta hädän tullen perunajauho ajaa sen saman tarkoituksen kuin B-jauhekin, eli imee mätää.
Mikäli lääkekaapista puutuu Bacimycin, niin löytyykö pihalta ratamonlehtiä? Verraton lääke jopa palovammoihin.
Veljeni hoiteli sillä jalkaansa, kun oli kaatanut nuotiopannun jalalleen ja lääkärit oli kaukana. Anonyymi kirjoitti:
Mikäli lääkekaapista puutuu Bacimycin, niin löytyykö pihalta ratamonlehtiä? Verraton lääke jopa palovammoihin.
Veljeni hoiteli sillä jalkaansa, kun oli kaatanut nuotiopannun jalalleen ja lääkärit oli kaukana.Entä pihka?
Anonyymi kirjoitti:
Basimycinissä on tietysti lääkeainetta mukana. Mutta hädän tullen perunajauho ajaa sen saman tarkoituksen kuin B-jauhekin, eli imee mätää.
Perunajauhoa käytettiin aikoinaan hautumiin.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Entä pihka?
Pihkalakka on hyvä kynsisieniin ja olen käyttänyt sitä käsiini ilmestyneihin ihomuutoksiin.
Anonyymi kirjoitti:
Pihkalakka on hyvä kynsisieniin ja olen käyttänyt sitä käsiini ilmestyneihin ihomuutoksiin.
Minä olen käyttänyt pihkavoidetta koiran tassutulehduksiin. Jotkut kuitenkin saavat oireita sen sisältämästä hartsista joten ei käy.
- Anonyymi
Siili25 kirjoitti:
Entä pihka?
Tästä en ole kuullut. Pihka tällaisessa tapauksessa tuskin imee pois nestettä ja sen mukana mahd. pientä mätää.
Haavan päälle voi laittaa vielä pienen kostean sidetaitoksen. Vetää mädän ja nesteen siihen. Vaihdetaan ainakin 2-3x pvässä. Anonyymi kirjoitti:
Tästä en ole kuullut. Pihka tällaisessa tapauksessa tuskin imee pois nestettä ja sen mukana mahd. pientä mätää.
Haavan päälle voi laittaa vielä pienen kostean sidetaitoksen. Vetää mädän ja nesteen siihen. Vaihdetaan ainakin 2-3x pvässä."Pihkavoide on perinteinen ihonhoitotuote, joka sisältää kuusenpihkaa ja on tunnettu sen antiseptisistä ja haavan paranemista edistävistä ominaisuuksista. Pihkavoidetta käytetään monenlaisiin iho-ongelmiin, kuten haavoihin, nirhaumiin, halkeamiin ja ihoärsytyksiin. "
Yliopiston apteekki
Varmaan märkiviin haavoihin ei sovi mutta silloinhan onkin aihe kääntyä lääkärin puoleen.- Anonyymi
Leskel71 kirjoitti:
Mistä sairaudesta?
Ei sinunkaan muistissa ole kehumista.
Omassa aloituksessasi 70 plus palstalla puhut kaihistasi. Kaihi on silmäsairaus, ystävä hyvä.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siilin sairaudesta oli kysymys. Oletko saanut auringonpistoksen vai syönyt käyneitä mansikoita.
Jos joku täällä on kertonut sairaudestaan, niin nimimerkin Leskel71 on turha siitä hänelle ilkeillä, koska hän itse tekee samoin 70 plus palstalla.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku täällä on kertonut sairaudestaan, niin nimimerkin Leskel71 on turha siitä hänelle ilkeillä, koska hän itse tekee samoin 70 plus palstalla.
kylmätotuusMitä 70 plus palstan jutut tänne kuuluu?
Juoruatko livesäkin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä 70 plus palstan jutut tänne kuuluu?
Juoruatko livesäkin?Tuo muitten palstojen juttujen levittely Hillan ketjuun on aina aiheuttanut toraa. Menkää sinne 70 plussaan ne juttunne ja välinne selvittelemään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä 70 plus palstan jutut tänne kuuluu?
Juoruatko livesäkin?Kertoisitko minulle, mikä on livesäkki?
Minä puolestani kerron sinulle, etten ole koskaan ollut minkäänlaisessa säkissä.
Täällähän kirjoitellaan jopa 2000-luvun alkupuolen palstakommenteista, joten eiköhän joukkoon sovi parin päivän takaiset jututkin.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko minulle, mikä on livesäkki?
Minä puolestani kerron sinulle, etten ole koskaan ollut minkäänlaisessa säkissä.
Täällähän kirjoitellaan jopa 2000-luvun alkupuolen palstakommenteista, joten eiköhän joukkoon sovi parin päivän takaiset jututkin.
kylmätotuusKirjoittiko hän "livesäkissäkin" vai "livesäkin"?
Laitapa vähän vahvemmat lasit päähäsi, että näet lukea oikein, tai vaihtoehtoisesti ota se säkki pois päästäsi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko minulle, mikä on livesäkki?
Minä puolestani kerron sinulle, etten ole koskaan ollut minkäänlaisessa säkissä.
Täällähän kirjoitellaan jopa 2000-luvun alkupuolen palstakommenteista, joten eiköhän joukkoon sovi parin päivän takaiset jututkin.
kylmätotuusPaljastit pikkumaisen luonteesi ivaamalla lukihäriöisen virhettä, heillähän toinen konsonantti helposti jää pois.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo muitten palstojen juttujen levittely Hillan ketjuun on aina aiheuttanut toraa. Menkää sinne 70 plussaan ne juttunne ja välinne selvittelemään!
Minulla ainakaan ei ole kenenkään knssa mitään ," välejä" joita pitäisi selvitellä. En tiedä lutä hi
Siili25 kirjoitti:
Minulla ainakaan ei ole kenenkään knssa mitään ," välejä" joita pitäisi selvitellä. En tiedä lutä hi
.....jatkuu
En tiedä mitä hirveyksiä olen kirjoittanut jota joukolla pitäisi mennä kauhistelemaan. Jostain syystä pari rekisteröityä nikkiä on munun kimpussani niin rekqttuina kuin anonyymeinä vaikka oyrin välttelemään heitä. Heidän kirjoittelustaan eri ikäryhmissä en ota mitään vatuut. Piste.
- Anonyymi
Hilla, sitä saa mitä tilaa, sorry.
Korppis- Anonyymi
Jättikö hilla korppiksen tilaamatta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jättikö hilla korppiksen tilaamatta?
Tuli silti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuli silti.
Kuin faksi eräälle pääministerille, pyytämättä.
- Anonyymi
Nukuin hyvin, heräsin, ei uni tullut joten kuumensin pienen tilkan kahvia ja tulin lukemaan uutisia.
IS kirjoittaa hyttysistä ja Ozzy O:sta.
Ei mitään maailmaa mullistavaa. - Anonyymi
Minä keitin tuoretta kahvia.
Luin Venus Williamsin paluusta tenniksessä, 45-vuotiaana. Jotenkin Venus jäi siskonsa Serenan varjoon muutoinkin kuin mestaruuksien määrässä.
Kokiko hän itse olevansa varjossa, en ole heistä kertovaa elokuvaa nähnyt. Siinä varmaan selviäisi.
Sitäkö se on tämä palstaelämäkin, kilvoittelua ja huomionhakuisuutta? Pienet keskustelujen alut tyrehdytetään, kun halutaan itse tulla nähdyksi. Loukkaannutaan jos omaa nimeä ei mainita. Onko tämä kaupankäyntiä, "minä huomioin sinut eilen, sinun on huomioitava minut nyt". Et huomioinut, paha nokkii.
*sivullinen*- Anonyymi
Itse en muutoin valikoi henkilöitä joille vastaisin ja keille en. Paitsi riidanhaastajan kanssa en kauaa keskustele. Yritän ensin sovitella, mutta jos jatkaa, niin itse lopetan ja vastaan joillekin muille.
Vastaan kyllä jokaiselle, jos olen paikalla ja jos vain asia on sellainen, että haluan ottaa kantaa.
Hyppelen eri foorumeilla ja välillä olen vain pois netistä, puuhaten kotona omiani. - Anonyymi
Loistava analyysi palstan (nyky)tilasta, "sivullinen" ... Harmi !
- Anonyymi
Eikö se ole tärkeämpää, miten live elämässä menee kuin joku palstasuosio? Kirjoittelu sinänsä on kivaa, ei tässä keskustelu ole pääasia. Eihän tämä chattailua ole eikä kahdenkeskistä viestittelyä. Ei ainakaan pitäisi olla. Kaikki viestit on kaikille lukijoille nähtävissä ja kommentoitavissa. Ei pidä kirjoittaa sellaista, mihin ei kaikki voisi kommentoida. Pitää mennä sinne boomereihin jos haluaa valita seuransa.

Kyllähän se live-elämä tärkeämpää on, jos sitä ylipäätään on. Näillä helteillä lie pieni vaikutus olotilaan. Tekee ärtyisäksi, kun ei voi liikkua tarpeeksi ja olo on tukala. Ulkona istuminenkaan ei varjossa onnistu, ei jaksa jos ei tuule.
Minä pyrin kirjoittamaan niin, että mahdollisimman moni voi ottaa kantaa tai pohtia mielessään onko samaa mieltä tai ei.
Eilinen haavanhoitokeskustelu toi minulle uusia asioita. Että jauhetta on saatavilla vieläkin mikä imee märkää. Lapsena sain syvän haavan, tikkejä olisi vaatinut, vaan ei ollut mahdollisuuksia. Pahvinen, pyöreä sinivalkoinen rasia, siinä kellertävää jauhetta. Sitä monta päivää äiti laittoi, puhdistettuaan haavan ja sideharso päälle. Ruma arpi jäi. Onhan noita arpia tullut sen jälkeen, sieluunkin.
"sivullinen" - Anonyymi

"sivullinen"Et sinä kovinkaannsivullunen ole, kun noin tarkkaan tiedät palstan tilanteen ja osaat löytää huomionhakuisia, keskustelun tyrehdyttäjiä. Eikö jokainen viesti ole huomioimista varten? Sinunkin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä kovinkaannsivullunen ole, kun noin tarkkaan tiedät palstan tilanteen ja osaat löytää huomionhakuisia, keskustelun tyrehdyttäjiä. Eikö jokainen viesti ole huomioimista varten? Sinunkin?
Heko heko. Kaikkien muiden nimimerkit ovatkin totta. Hilla on lakka, siili on siili jne 😂
Eipä mun tarvinnut kuin kerran lukea ketju läpi niin löysin samat kuin "sivullinen", huomionhakuiset ja tyrehdyttäjät 😂
Nyt sut on huomioitu 😇 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä kovinkaannsivullunen ole, kun noin tarkkaan tiedät palstan tilanteen ja osaat löytää huomionhakuisia, keskustelun tyrehdyttäjiä. Eikö jokainen viesti ole huomioimista varten? Sinunkin?
"Lainausmerkeillä voidaan osoittaa, että sanaa tai ilmaisua käytetään ironisesti, ei kirjaimellisesti."-wiki-
"sivullinen"
- Anonyymi
Tervehdys aamukahveilta vielä viileältä parvekkeelta. Ennusteen mukaan taas helteinen päivä tulossa joten koitetaan jaksaa.
Eilen hain oikeaa vissyä lähikaupasta, suolaakin pitää saada hikoilua korvaamaan. Joskus jopa sipsejä kun tulee heikko olo.
Häytyneekö laittaa youtubesta näkymään ja kuulumaan sateen ropinaa kun sitä ei vielä näy.
Valoisaa mieltä kaikille. Ei anneta pimeydelle tilaa.- Anonyymi
Minä napsin silliä purkista kun alkaa heikottaa. Laitan meetvurstia leivälle, se käy ateriasta.
- Anonyymi
Minä laitan jätskiannoksen päälle suolapähkinöitä.
Anonyymi kirjoitti:
Minä napsin silliä purkista kun alkaa heikottaa. Laitan meetvurstia leivälle, se käy ateriasta.
Hyviä vaih

Huomenta edelleen lämpimään säähän, eilinen ennustukseni ei sitten paikkaansa pitänyt, vettä ei tullut.
Taivasta tutkiessa, nyt kerää pilviä, saattaa myöhäisyritystä tehdä, minun ennustus.
Ensi viikolle jo sateita ennustavat, joten jaksetaan ja hikoillaan.
Tuo paljo veden juonti vaatii suolapalaa, ja muutenkin heikko olo tulee, sillipurkki on minunkin jääkaapissa, siitä aina palan suurempaan tuskaan otan.
Tuosta vastaamisesta mistä paljonkin aiheita kinaan haetaan, minäkin pyrin vastauksia kysymyksiin antaa ja vastata jos aihetta löytyy.
Kauan yhdessä kirjoitelleet osaavat jatkotarpeita antaa, olipa kysymys anoista tai kirjautuneista, tavat ilmenee ja niiden ymmärrys lisääntyy.
Korpikirjailija, en ole eripuraa tilannut, vaikea on sopua löytää, jos kirjoittajilla ei muuta mielessä, kuin loukkaavat puheet ja vanhojen kaivelu.
Onhan tähän totuttu vuosien aikaan.
Uusia nimimerkkejä on tullut ja toivon iloisella mielellä jokaisen tervetulleeksi, jospa oppisimme unohtamaan aiemmin tapahtuneet ja tuttavuutta tehden edetä.
Meillä kaikilla on omat murheet, ilotkin ja jos sitä ilopuolta saisimme enemmän esille, voisi kaikille parempi halu viestien laittamiseen tulla, onhan tämä etumme, että saamme näinkin aikaamme viettää.
"sivullinen" kyseli, että tätäkö se on tämä kilvoittelu palstoillakin, näin on osin.
Hiekkalaatikko leikiltä voi tuntua monestakin, mutta kai me lapsiksi tullaan uudelleen, ei muuta voi todeta.
Saattaa heijasteita myös tavallisesta elämästä, jos elämä on mielen alavireisyyttä arkielämässä, ei osata irrottautua edes kirjoittelun piirissä.
Pahaa mieltä on jatkettava ja näin saada huono olo kaikille, se että jollakin olisi hyvä olo, eihän sitä voi suvaita.
En ole 70+vieraollut, sitten pois lähtöni jälkeen, muutaman kerran kurkannut, mutta ei tunnu omalta enää.
Siellä kirjoitellessani pirtin uumeniin, oli elämä aivan toista, joka aamu ilolla oven aukaisin ja viestit luin, no se oli sitä aikaa, usko samankaltaiseen on mennyt jo ajat sitten.
En siis tiedä uusien tulokkaiden historiaa, mutta toivon , että unohdamme entiset ja rikastuttaen elämäämme arkisten touhujemme avulla.
Paljon hyödyllisiä vinkkejäkin näin saamme, niin sairauden kuin muunkin elämän suhteen.
Nyt loppuun totuus, Pinja katseli äitinsä sivuprofiilia, ja totesi, äiti sinulla on kaksi leukaa, johon äiti totesi niin on, tytön oivallus , ilmankos ei uudet housut sopineetkaan.
Kysytään pieniltämme ohjeita, usein vastaus osuu naulankantaan.- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Huomenta edelleen lämpimään säähän, eilinen ennustukseni ei sitten paikkaansa pitänyt, vettä ei tullut.
Taivasta tutkiessa, nyt kerää pilviä, saattaa myöhäisyritystä tehdä, minun ennustus.
Ensi viikolle jo sateita ennustavat, joten jaksetaan ja hikoillaan.
Tuo paljo veden juonti vaatii suolapalaa, ja muutenkin heikko olo tulee, sillipurkki on minunkin jääkaapissa, siitä aina palan suurempaan tuskaan otan.
Tuosta vastaamisesta mistä paljonkin aiheita kinaan haetaan, minäkin pyrin vastauksia kysymyksiin antaa ja vastata jos aihetta löytyy.
Kauan yhdessä kirjoitelleet osaavat jatkotarpeita antaa, olipa kysymys anoista tai kirjautuneista, tavat ilmenee ja niiden ymmärrys lisääntyy.
Korpikirjailija, en ole eripuraa tilannut, vaikea on sopua löytää, jos kirjoittajilla ei muuta mielessä, kuin loukkaavat puheet ja vanhojen kaivelu.
Onhan tähän totuttu vuosien aikaan.
Uusia nimimerkkejä on tullut ja toivon iloisella mielellä jokaisen tervetulleeksi, jospa oppisimme unohtamaan aiemmin tapahtuneet ja tuttavuutta tehden edetä.
Meillä kaikilla on omat murheet, ilotkin ja jos sitä ilopuolta saisimme enemmän esille, voisi kaikille parempi halu viestien laittamiseen tulla, onhan tämä etumme, että saamme näinkin aikaamme viettää.
"sivullinen" kyseli, että tätäkö se on tämä kilvoittelu palstoillakin, näin on osin.
Hiekkalaatikko leikiltä voi tuntua monestakin, mutta kai me lapsiksi tullaan uudelleen, ei muuta voi todeta.
Saattaa heijasteita myös tavallisesta elämästä, jos elämä on mielen alavireisyyttä arkielämässä, ei osata irrottautua edes kirjoittelun piirissä.
Pahaa mieltä on jatkettava ja näin saada huono olo kaikille, se että jollakin olisi hyvä olo, eihän sitä voi suvaita.
En ole 70 vieraollut, sitten pois lähtöni jälkeen, muutaman kerran kurkannut, mutta ei tunnu omalta enää.
Siellä kirjoitellessani pirtin uumeniin, oli elämä aivan toista, joka aamu ilolla oven aukaisin ja viestit luin, no se oli sitä aikaa, usko samankaltaiseen on mennyt jo ajat sitten.
En siis tiedä uusien tulokkaiden historiaa, mutta toivon , että unohdamme entiset ja rikastuttaen elämäämme arkisten touhujemme avulla.
Paljon hyödyllisiä vinkkejäkin näin saamme, niin sairauden kuin muunkin elämän suhteen.
Nyt loppuun totuus, Pinja katseli äitinsä sivuprofiilia, ja totesi, äiti sinulla on kaksi leukaa, johon äiti totesi niin on, tytön oivallus , ilmankos ei uudet housut sopineetkaan.
Kysytään pieniltämme ohjeita, usein vastaus osuu naulankantaan.Eipä taida toteutua toive historian unohtamisesta, johan tässä ketjussa on merkkejä siitä, miten vieraskoreana tullaan ja siitä huomautellaan. Kaikki ei näitä historioita tunne, silti joutuu vanhojen kaunojen keskelle. On sinulla hilla mahdoton työ tasapainoilla kaikkien kanssa.
Voit olla ylpeä että sinuun luotetaan ja että juuri sinun ketjuun tullaan omista asioista kertomaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida toteutua toive historian unohtamisesta, johan tässä ketjussa on merkkejä siitä, miten vieraskoreana tullaan ja siitä huomautellaan. Kaikki ei näitä historioita tunne, silti joutuu vanhojen kaunojen keskelle. On sinulla hilla mahdoton työ tasapainoilla kaikkien kanssa.
Voit olla ylpeä että sinuun luotetaan ja että juuri sinun ketjuun tullaan omista asioista kertomaan.Tarviiko tasapainoilla, eikö riitä että kaikkiin kahnauksiin ei ota mitään kantaa ja ruoki niitä. Täällä on joidenkin taholta tarkoitushakuista mustamaalausta kuten on ollut ennenkin. Kaikkein härskeimpiä mollaamisaloituksia on ylläpidon taholta poistettu.
Mutta kuten Hilla tuossa kommentoikin,m elämässä ja kirjoituksissa eteenpäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida toteutua toive historian unohtamisesta, johan tässä ketjussa on merkkejä siitä, miten vieraskoreana tullaan ja siitä huomautellaan. Kaikki ei näitä historioita tunne, silti joutuu vanhojen kaunojen keskelle. On sinulla hilla mahdoton työ tasapainoilla kaikkien kanssa.
Voit olla ylpeä että sinuun luotetaan ja että juuri sinun ketjuun tullaan omista asioista kertomaan.Jos johonkin ketjuun kannattaa olla omia asioitansa kertomatta, näkyyhän se kuinka täällä niistä huomautetaan vielä vuosia tapahtuman jälkeenkin.
- Anonyymi
Tervehdys kesänihanasta Suomesta, Pirkanmaan ja Keski-Suomen rajoilta. Talviturkki on heitetty Kuoreveteen, vene saatu vesille ja soudeltu . Suppilauta kuuluu varsteisiin, mutta toistaiseksi en ole uskaltanut. Lähisukua tavattu massoittain, siskonpojan valmistumista juhlittiin, Mansessa seikkailtu ja paria kirjoittavaa ystäväkin tavattu. Eilen olin kuuntelemassa Anneli Kantoa . Kohta lähdemme uimaan ja saunomaan lapsuudenkotini rantaan, jossa vesi ja taivas aina sinistä ja ulpukat ja lumpeet kukkivat laiturin vierellä.
Lisäät apaamisia sisarusten ja serkusten kanssa, avoimien ovien päivä taiteilijaystäväni luona ja sitten ensi viikolla kirjailijavierailuja ja lisää sukulointia.
Ihania kesäpäiviä !
Ja nyt takaisin kesätauolle
PAL(ei kirj.)Kiitos viestistä, Paloma. Kiva kuulla, että kesäpäiväsi ovat menneet hyvin siellä - ihan vanhan päätä huimaa tuo tapahtumien runsaus. (Lähes) sama tahti on täälläkin, vaikka tapahtumat ovat olleet tuttuja ja kotoisia.
Jatketaan samaan malliin..))
demeter1- Anonyymi
Tervehdystä täältäkin. Itse en ole vielä heittänyt talviturkkiani Suomenlahteen, mutta tarkoitus on, kunhan ilma hiukan viilenee, niin että jaksan kävellä rannalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tervehdystä täältäkin. Itse en ole vielä heittänyt talviturkkiani Suomenlahteen, mutta tarkoitus on, kunhan ilma hiukan viilenee, niin että jaksan kävellä rannalle.
Ensu viikolla alkaa viiletä ja sadaan sateita, Sitten rannoilla on enemmän tilaakin.
Anonyymi kirjoitti:
Ensu viikolla alkaa viiletä ja sadaan sateita, Sitten rannoilla on enemmän tilaakin.
Kaupassa käyty ja nyt aivan vetämätön olo, onnittelen kuitenkin itseäni, että taas onnistui.
Pieni matka kävelyä, sitten tauko ja suihkaus kielen päälle sydäntä vahvistamaan,, jääkaappi taas täynnä ruokaa, viikon päästä uusiksi.
Lämmintä riittää, mutta eipä tarvitse moittia, kun muutaman kuukauden kuluttua kylmällä puistaa, siiloin vaan muistot mieleen.
Harmillista kuitenkin, kun hyvin alkanut sienikausi taitaa kuivuvuuteen tuhoutua
No kaikki ei meille mieluisesti koskaan mene, hyvä, että rauhassa edes saamme olla, toistaiseksi.
En edes järven rantaan ole eestynyt, vaikka ranta on alle puolen kilometrin päässä, tuskin uimaankaan tohtisin.
Mökkeillekään eivät pyytele, kun tietävät kuntoni, nauroin eilen saunassa toisille kylpijöille miten en enää pääse tuolinkaan päälle, jalka ei nouse.
Tikkailla vielä joskus seikkailen.
Tuo tasapainoilu ketjun suhteen,ei ole onneksi minun tehtäviäni, jokainen kärsii omista virheistään, minä koetan pitää omat viestini asiallisina, ettei tule aihetta arvosteluun, aina ei onnistu, mutta enpä lannistu.
Kiitos mukavista, rauhaa rakastavista viesteistä, myös Palomalle hyvää loman aikaa, tapahtumia varmaan riittää ja muistoja kertyy.
Samoin demeterin kesä kuluu suvun ja ystävien parissa, jaksamista vaan kaikille kirjoittajille, kyllä hellekin aikanaan loppuu.
Loppuun ajatus lasten suusta, minkä minäkin todistan: äiti, aamupalaa nautittaissa yritti neuvoa pojalle terveellisen ruuan merkitystä, johon kahdeksan vuotias hoksasi oikean virkkeen, pulla päivässä pitää luut piilossa.
Omalta kohdaltani voisin lisätä, pitää luut myös vahvoina, kokemusta on.
Jaksakaa, toivossa on viileämpää, ainakin lokakuussa.- Anonyymi

Jaksakaa, toivossa on viileämpää, ainakin lokakuussa.Voisitko joskus jättää nimimerkit mainitsematta. Nyt tulee heti kastijako!
Eikö anoja tarvitse kiittää, he sivullasi ovat suurin joukko!
Kiittäisit kohteliaasti, anojakin!
Erittelemättä -Kirjoittajia, - eli palstalla kävijöitä ja kommentoijia.
Olisi kivatapa, sanoa Kiitos kaikille.
ja lopettaa tuo nimillä kiittäminen
Hyvilläkin kommenteilla kiikkustuolissa vierailleet anot ovat kai roskia!
Ei ole kiitoksen arvoista olla täällä ano.
Poistoon anot, ei niillä ole täällä mitään merkitystä vievät turhaa tilaa, mutta kerryttävät mainoseuroja palvelimelle.
Jätän tämän vain tähän ja menen sinne missä ei kiitellä, vastaaan vain kommentiin, kunkin kohdalla, jos on aihetta. - Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Kaupassa käyty ja nyt aivan vetämätön olo, onnittelen kuitenkin itseäni, että taas onnistui.
Pieni matka kävelyä, sitten tauko ja suihkaus kielen päälle sydäntä vahvistamaan,, jääkaappi taas täynnä ruokaa, viikon päästä uusiksi.
Lämmintä riittää, mutta eipä tarvitse moittia, kun muutaman kuukauden kuluttua kylmällä puistaa, siiloin vaan muistot mieleen.
Harmillista kuitenkin, kun hyvin alkanut sienikausi taitaa kuivuvuuteen tuhoutua
No kaikki ei meille mieluisesti koskaan mene, hyvä, että rauhassa edes saamme olla, toistaiseksi.
En edes järven rantaan ole eestynyt, vaikka ranta on alle puolen kilometrin päässä, tuskin uimaankaan tohtisin.
Mökkeillekään eivät pyytele, kun tietävät kuntoni, nauroin eilen saunassa toisille kylpijöille miten en enää pääse tuolinkaan päälle, jalka ei nouse.
Tikkailla vielä joskus seikkailen.
Tuo tasapainoilu ketjun suhteen,ei ole onneksi minun tehtäviäni, jokainen kärsii omista virheistään, minä koetan pitää omat viestini asiallisina, ettei tule aihetta arvosteluun, aina ei onnistu, mutta enpä lannistu.
Kiitos mukavista, rauhaa rakastavista viesteistä, myös Palomalle hyvää loman aikaa, tapahtumia varmaan riittää ja muistoja kertyy.
Samoin demeterin kesä kuluu suvun ja ystävien parissa, jaksamista vaan kaikille kirjoittajille, kyllä hellekin aikanaan loppuu.
Loppuun ajatus lasten suusta, minkä minäkin todistan: äiti, aamupalaa nautittaissa yritti neuvoa pojalle terveellisen ruuan merkitystä, johon kahdeksan vuotias hoksasi oikean virkkeen, pulla päivässä pitää luut piilossa.
Omalta kohdaltani voisin lisätä, pitää luut myös vahvoina, kokemusta on.
Jaksakaa, toivossa on viileämpää, ainakin lokakuussa.Hyvä että ilmat viilenevät. Kaikilla ihmisillä ei ole kodin viilentämiseen tarvittavaa laitetta.
Lämpimistä, jopa helteisistä päivistä jää hyvä muisto pitkän syksy- ja talvikauden ajalle, mutta eihän näihin Pohjolassa olla totuttu.
Monille tämä kesä on viimeinen kotona asuttu. Sitten on vielä se luonnollinen poistuma.
Sanon että siirrytään poutapivien päälle. Uskon, että tapaamme siellä omaisemme sikäläisten olosuhteiden mukaan.
Moikka vaan ystävät! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko joskus jättää nimimerkit mainitsematta. Nyt tulee heti kastijako!
Eikö anoja tarvitse kiittää, he sivullasi ovat suurin joukko!
Kiittäisit kohteliaasti, anojakin!
Erittelemättä -Kirjoittajia, - eli palstalla kävijöitä ja kommentoijia.
Olisi kivatapa, sanoa Kiitos kaikille.
ja lopettaa tuo nimillä kiittäminen
Hyvilläkin kommenteilla kiikkustuolissa vierailleet anot ovat kai roskia!
Ei ole kiitoksen arvoista olla täällä ano.
Poistoon anot, ei niillä ole täällä mitään merkitystä vievät turhaa tilaa, mutta kerryttävät mainoseuroja palvelimelle.
Jätän tämän vain tähän ja menen sinne missä ei kiitellä, vastaaan vain kommentiin, kunkin kohdalla, jos on aihetta.Hyvän itsetunnon omaava ei takerru kiittelyihin. Keskittyy aiheisiin. Ja ainahan voi ki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvän itsetunnon omaava ei takerru kiittelyihin. Keskittyy aiheisiin. Ja ainahan voi ki
...kirjoittaa muihin ketjuihin jos häiritsee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...kirjoittaa muihin ketjuihin jos häiritsee.
Ei tuo nikkien maininta häiritse, mutta onhan se naurettavaa toistella ja ihastella , kun joku nikillinen palstakellokas on käynyt sukuloimassa tai kesätapahtumassa, saanut vieraita tai muuta ihan tavallista touhua. Kyllä täällä tuolissa tunkkaista keskinäistä suosimista ja ulkopuolisten syrjimistä on , nimenomaan kun kohdistetaan viestit van tietyille. Eikä vain hilla tätä syrjintää harrasta.

No sille ei taida voida mitään jos täällä on tiettyjä ystävyysryhmittymiä muodostunut. Hilla johtaa ketjuaan mutta onhan täällä muitakin ketjuja. En kiinnittäisi niin paljon kiittelyyn ja nimeltä mainitsemisiin huomiota.
- Anonyymi
Hil-la kirjoitti:
Kaupassa käyty ja nyt aivan vetämätön olo, onnittelen kuitenkin itseäni, että taas onnistui.
Pieni matka kävelyä, sitten tauko ja suihkaus kielen päälle sydäntä vahvistamaan,, jääkaappi taas täynnä ruokaa, viikon päästä uusiksi.
Lämmintä riittää, mutta eipä tarvitse moittia, kun muutaman kuukauden kuluttua kylmällä puistaa, siiloin vaan muistot mieleen.
Harmillista kuitenkin, kun hyvin alkanut sienikausi taitaa kuivuvuuteen tuhoutua
No kaikki ei meille mieluisesti koskaan mene, hyvä, että rauhassa edes saamme olla, toistaiseksi.
En edes järven rantaan ole eestynyt, vaikka ranta on alle puolen kilometrin päässä, tuskin uimaankaan tohtisin.
Mökkeillekään eivät pyytele, kun tietävät kuntoni, nauroin eilen saunassa toisille kylpijöille miten en enää pääse tuolinkaan päälle, jalka ei nouse.
Tikkailla vielä joskus seikkailen.
Tuo tasapainoilu ketjun suhteen,ei ole onneksi minun tehtäviäni, jokainen kärsii omista virheistään, minä koetan pitää omat viestini asiallisina, ettei tule aihetta arvosteluun, aina ei onnistu, mutta enpä lannistu.
Kiitos mukavista, rauhaa rakastavista viesteistä, myös Palomalle hyvää loman aikaa, tapahtumia varmaan riittää ja muistoja kertyy.
Samoin demeterin kesä kuluu suvun ja ystävien parissa, jaksamista vaan kaikille kirjoittajille, kyllä hellekin aikanaan loppuu.
Loppuun ajatus lasten suusta, minkä minäkin todistan: äiti, aamupalaa nautittaissa yritti neuvoa pojalle terveellisen ruuan merkitystä, johon kahdeksan vuotias hoksasi oikean virkkeen, pulla päivässä pitää luut piilossa.
Omalta kohdaltani voisin lisätä, pitää luut myös vahvoina, kokemusta on.
Jaksakaa, toivossa on viileämpää, ainakin lokakuussa.Jos sinulla on määrätty nitrosuihke kielen päälle, eikö olisi syytä mennä vaikka pallolaajennukseen? Ei se suihke sydäntä vanhvista, mutta avaa hetkeksi ahtaita verisuonia.
Tuolien päälle ei pidä kenenkään kiipeillä vaikka jalka noussisikin , onhan olemassa turvallisia tikkaita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sinulla on määrätty nitrosuihke kielen päälle, eikö olisi syytä mennä vaikka pallolaajennukseen? Ei se suihke sydäntä vanhvista, mutta avaa hetkeksi ahtaita verisuonia.
Tuolien päälle ei pidä kenenkään kiipeillä vaikka jalka noussisikin , onhan olemassa turvallisia tikkaita.Kielen päälle määrätty nitrosuihke tosiaan viittaa sydänperäiseen vaivaan, läheiselläni oli sepelvaltimotauti ja kun rinnassa tuntui ahdistavalta ym. oireita nitro kielen päälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuo nikkien maininta häiritse, mutta onhan se naurettavaa toistella ja ihastella , kun joku nikillinen palstakellokas on käynyt sukuloimassa tai kesätapahtumassa, saanut vieraita tai muuta ihan tavallista touhua. Kyllä täällä tuolissa tunkkaista keskinäistä suosimista ja ulkopuolisten syrjimistä on , nimenomaan kun kohdistetaan viestit van tietyille. Eikä vain hilla tätä syrjintää harrasta.
Miksi väenväkisin roikut mukana jos naurettavaksi koet. Noilla kommentillasi et ainakaan palstan ilmapiiriä paranna.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi väenväkisin roikut mukana jos naurettavaksi koet. Noilla kommentillasi et ainakaan palstan ilmapiiriä paranna.
Onhan täällä ihan mukavaa ja puolueetontakin kerrontaa.Miksei saisihuomauttaa jos huomaa suosikkijärjestelmän? Joittenkin suosiminen ja nimiluettelot ei myöskään ilmapiiriä paranna. Saattaanuo nimeltä mainitutkin kiusaantua kun joutuvat silmätikuksi.

No voi sentään, en osaa enää keksiä mitään kelpaavaa, eipä sitten yritetäkään, näillä mennään jos ei kelpaa ei voi mitään.
Anonyymi kirjoitti:
Kielen päälle määrätty nitrosuihke tosiaan viittaa sydänperäiseen vaivaan, läheiselläni oli sepelvaltimotauti ja kun rinnassa tuntui ahdistavalta ym. oireita nitro kielen päälle.
Onko lääkäri todella määrännyt laittamaan nitrosuihketta kielen päälle?
Lukekaapa käyttöohjeet huolella, niin siinä nimenomaan käsketään suihkauttamaan kielen alle. Tehoaa nopeammin.Tellukka kirjoitti:
Onko lääkäri todella määrännyt laittamaan nitrosuihketta kielen päälle?
Lukekaapa käyttöohjeet huolella, niin siinä nimenomaan käsketään suihkauttamaan kielen alle. Tehoaa nopeammin.Nitrosuihke lääkeinfon mukaan kielen päälle. Nitrotabletti kielen alle. Katso vaikka lääke Dinit- suihke.
Siili25 kirjoitti:
Nitrosuihke lääkeinfon mukaan kielen päälle. Nitrotabletti kielen alle. Katso vaikka lääke Dinit- suihke.
Nix.
Minulla on nitrosuihke (Nitrolingual) kaiken varalta vaikka enpä ole sitä tarvinnut, mutta mukana on aina oltava.
Käyttöohjeissa lukee näin:
"Spraya föreskrivet antal doser in i munnen - under tungan, utan inandning. Stäng munnen direkt efter sprayningen.Tellukka kirjoitti:
Nix.
Minulla on nitrosuihke (Nitrolingual) kaiken varalta vaikka enpä ole sitä tarvinnut, mutta mukana on aina oltava.
Käyttöohjeissa lukee näin:
"Spraya föreskrivet antal doser in i munnen - under tungan, utan inandning. Stäng munnen direkt efter sprayningen.Suomessa yleensä nitro-suihkeojjeistuksessa lukee näin:
Annostele 1 suihke kielen päälle, pidätä suihkeen aikana hengitystä 3. Ota tarvittaessa toinen suihke, odota kuitenkin edellisestä vähintään 30 sekuntia 4. Ota tarvittaessa kolmas suihke, odottaen edellisestä vähintään 30 sekuntia 5.17.1.2025
Katselin noita ohjeita netistä ja vain yhdessä ohjeessa luki että voidaan suihkauttaa myös kielen alle. Dinit-suihke lienee Suomessa yleisin nitrosuihke ja siinä lääkeinfossa lukee jotta kielen päälle.Siili25 kirjoitti:
Suomessa yleensä nitro-suihkeojjeistuksessa lukee näin:
Annostele 1 suihke kielen päälle, pidätä suihkeen aikana hengitystä 3. Ota tarvittaessa toinen suihke, odota kuitenkin edellisestä vähintään 30 sekuntia 4. Ota tarvittaessa kolmas suihke, odottaen edellisestä vähintään 30 sekuntia 5.17.1.2025
Katselin noita ohjeita netistä ja vain yhdessä ohjeessa luki että voidaan suihkauttaa myös kielen alle. Dinit-suihke lienee Suomessa yleisin nitrosuihke ja siinä lääkeinfossa lukee jotta kielen päälle.Lisään vielä jotta Sydänkeskuksen ohje on tämä:
Lyhytvaikutteisia nitroja (pikanitroja) käytetään sepelvaltimotaudin oireiden hoitoon. Puhutaan myös kohtausnitrosta. Liukeneva tabletti (resoribletti) pannaan kielen alle sulamaan tai suihkemuotoista valmistetta suihkutetaan kielen päälle.
- Anonyymi
Jos ketään kiinnostaa, niin lähden huomenna katsomaan vanhaa siskoani Lievestuoreelle. Tuliaisiksi vien tietysti paketin Pauligin Juhlamokkaa ja pussillisen Jyväshyvän suklaapisaroita.
T. Bertil Perversson.- Anonyymi
Voi "Bärtil", veisit tällä kertaa suklaalehti-keksejä, kylmälaukussa.
- Anonyymi
Kiinnostaa toki. Vie kukkakimppu myös. Ja kerro terveisiä!🌸
Anonyymi kirjoitti:
Voi "Bärtil", veisit tällä kertaa suklaalehti-keksejä, kylmälaukussa.
Huomenta Savosta, siivous on hyvässä mallissa ja pahemman helteen ajaksi istahdan neulomaan tai muuta kivaa keksin, aamu hieman viileämpi jaksaa pölyjäkin jahdata
Tuosta suihkeesta kielelle en oikein tiedä, onko se sydämen vai astman avuksi määrätty, vajaata on toimiminen kummallakin vaivalla, pieni helpotus kuitenkin jaksamisen.
Johan tässä on vuodet kertyneet kunnioitettavaan ikään, jos loppu tulee se tulee.
Olipa kaunis ele tuo tuliaisten suunnittelu, varmaan siskosi ilahtuu pelkästä näkemisestäsi Berttil;)
Nimiä ei saanut esiin tulla, mutta minäpä en kielloista piittaa, sanon kiitokset usein myös kaikille, joka sisältää ne kielteisetkin viestit.
Anoja on vaikea muuten kiitellä, kun en sitä kristallipalloa omista, en osaa tunnistaa kuka milloinkin on äänessä.
Täällä livenäkin toivotan hyvää lomaa siitä nauttiville ja hyvää vointia muutenkin, kun erotaan, ei minusta ole keneltäkään pois jos nimeän kirjoittajia, joilta aina rakentava viesti tulee.
Kohteliastakin on huomioida kirjoittajat jotka paremmin voi tunnistaa, harmi ettei anojen kohdalla tämä onnistu, liian työlääksi tuon kelloajan mukaan maininta , koska joutuu selaamaan pitkiäkin ketju saadakseen asian osumaan.
Sovitaan, että tapani hyväksytte, jos ei se käy, kirjoituspakkoa ei ole edes moittimiseen.
.Aiheeseen keskittyminen on juurikin sen tutun kirjoittajan aikaan saanut viesti, mihin on helppo vastata tai muuten huomioida, koska jatkumoa siitä seuraa hyvässä merkityksessä.
Olen pahoillani jos aiheutan harmia joillekin viesteilläni, mutta olen useinkin perään liittänyt kiitokset kaikille anoillekin., miten muuten heidät huomioisin, en tiedä, en osaa.
Ainahan noita ymmärrystäkin omaavia viestejä on ja ne tukevat hyvän mielen oloani, kiitellään ja kumarrellaan kuka mihinkin, ei siitä kannata suurtakaan harmia mieleen ottaa
Monta kertaa olen minäkin ajatellut, että vieläkö tulevia tapahtumia näen, mutta aina vaan uusi päivä eteen tulee ja odotukset sen mukana, hyvähän se on, ettei tulevaa tiedä.
Koulussa pyrittiin ruokatapoihin puuttumaan ja monien ohjeiden jälkeen todettiin, että mitähän kotonakin sanottaisiin moiseen sottailuun, vastaus tuli, eikö siellä koulussa edes ruokatapoja neuvota.
Näin tänään, tulkaahan viestejä laittamaan ei herpaannuta..- Anonyymi

Näin tänään, tulkaahan viestejä laittamaan ei herpaannuta..Hil-la! Älä välitä noista niskaanpuhaltelijoista! Lapsellista ja kateellista, jos kirjoittelijat ovat ikäihmisiä, eikä heillä ole vielä sen enempää ymmärrystä, että osallistuisivat keskusteluun rakentavalla tavalla. Surullista, mutta ikähän on vain numero! Huvinsa kullakin.
- AnonyymiUUSI
Tervehdys vaan jo yön kutsuessa, vilskettä riittänyt helteestä huolimatta.
Tämä mummeli kyllä nesteen saannista ja ruoan syönnistä.
Nytpä sitten Väinökissan kanssa kaksin olemme pitkästä aikaa.
Siivoilin siinä, kun mökit ovat tyhjenneet ja asetuimme tänne taas.
Veljeni kanssa olimme vanhalla kotitilalla.
Kaksi ´´ vanhaa varista´´, siellä puita halkoi vanhassa navetassa, joka betonia on, sielläpä oli viileää.
Nuoremmat polvet nauttivat mökillä, kun hienot olivat uimakelit.
Iltauinnilla tuossa kävin ja niinhän se oli, kun ´´linnunmaitoa.´´
Vanhan kotitilan pienellä hakkuuaukolla huomasin valkoisen malvan kukkivan.
Outoa, koska äidillä aikoinaan oli vain vaaleanpunaisia malvoja.
Eivät ne hakkuuaukot niin syntisiä ole, kuin jotkut tahot väittää.
Kun maapohja saa valoa, sieltä saattaa satavuottakin uinuneita siemeniä herätä henkiin.
Kukkaloisto puhkeaa, perhoset rakastavat kukkia.
Vadelmapensaat heräävät ja puolukkamättäät nousevat kukoistukseen.
Kaikilla asioilla on monet puolet.
Ei kukaan pysty istuttamaan suolle päivänkakkaraa.
Ihana sadekuuro tuli kuin tyhjästä, hetkessä oli saavi täynnä vettä, mutta olin alamökillä ja ylämökillä oli pyykkiä narulla, no sen kai kesä kuivaa minkä kasteleekin.
ja perhoset viihtyvätEnpä tiedä miksi perhoset hyppäsivät noin alas.. kommentoin anona, kun en todellakaan kirjautuneena saa vihreää uusi-merkkiä.
Enkä jaksa selata varsinkaan, kun aika on myös käännetty vaikeammaksi .
No nyt rekisteröin hetkeksi
Muuten kysyin noin kuukaisi sitten ylläpidolta, miksi en saa enää vihreää uusimerkkiä.
Pyysin vastausta sähköpostiin, tähän päivään mennessä en ole sitä saanut.Eliaana kirjoitti:
Enpä tiedä miksi perhoset hyppäsivät noin alas.. kommentoin anona, kun en todellakaan kirjautuneena saa vihreää uusi-merkkiä.
Enkä jaksa selata varsinkaan, kun aika on myös käännetty vaikeammaksi .
No nyt rekisteröin hetkeksi
Muuten kysyin noin kuukaisi sitten ylläpidolta, miksi en saa enää vihreää uusimerkkiä.
Pyysin vastausta sähköpostiin, tähän päivään mennessä en ole sitä saanut.Keskipäivään ehti, kun torilla viivyin, oli "rompetori" ja myyjiä oli paljon, paljon myös rohkeita ihmisiä oli kuumuuteen uskaltautunut, minun lisäksi.
Taas voin onnitella itseäni, kun jaksoin matkan kulkea, pieni tuulenvire avitti.
Ostin pari kiloa avomaan kurkkua ja ne aion etikkaliemeen suolan kanssa säilöä.
Viimeisen viime kesäisen kurkun eilen lopetin, sama määrä taas talvea varten odottaa purkeissa.
Yhtään säilykepurkkia en talven aikaan ostanut, kehumistako lienee, olkoon, minulle sopiva asia.
Kiva että Eliaana uskaltautui mukaan, minä nyt nimeltä mainitsin, mitä siitä seuraa, seuratkoon mitä tahansa.
Kyllä sinulla on hulppeat olot, vanha navettakin, et ole sitä asumukseksi korjannut, olisi mainio tähän kuumuuteen.
Monet ovat navetoita korjailleet museo tavaroiden säilytykseen.
Varmaan voit kukkia maljakkoon kerätä niissä maisemissa, katselin entisajan laitumia ja niittyjä, oi että olivat kauniita.
Kiitos rohkaisusta ano 15,51, noin pitäisi yli vaan hypätä ja tehdä minkä oikeana pitää.
Ketjun alussa korpikirjailija toivoi ettei nimiä käytettäisi, mikä siinä niin pahasta on, nimet selventää ja tekee helpommaksi vastailun.
Minun tyylini on minun tapani ja en sitä muuksi jaksa muuttaa, vilpitön yritän puheissani olla, joten en ymmärrä miksi aina pitää suomentaa?
Olen ihmetellyt Facen ilmoitusta presidentin suulla, mikä on kirjoitettu ruotsiksi, miksihän, eikö päämiehemme ole valittu kansan äänin, kaikille ei kielet ole tutuiksi tulleet, suomessa suomen kielen kuuluu olla kaikkien luettavissa.
Olisi niin paljon muitakin epäkohtia maamme rahankäyttäjille, mutta eipä sanani mitään paina.
Olisiko teevee ohjelmatkin rikkaampia, jos ei turhia henkilöitä ohjelmiin valittaisi, pienellä porukalla ohjelmista voi hyvän saada pienemmällä rahalla.
Aihetta taas minun moittimiseen, siitä vaan.
Nyt menen säilönnän loppuun saattamaan ja mietin joko olisi syytä pakkanen parvekkeella laittaa päälle.
Kiitokset kaikille mukana olleille, ja vielä Telukka, lääkkeeni ei ole nitro vaan Dinit suihke, aina on hyvä kun muistutetaan, kiitos.- AnonyymiUUSI
Hil-la kirjoitti:
Keskipäivään ehti, kun torilla viivyin, oli "rompetori" ja myyjiä oli paljon, paljon myös rohkeita ihmisiä oli kuumuuteen uskaltautunut, minun lisäksi.

Kiitokset kaikille mukana olleille, ja vielä Telukka, lääkkeeni ei ole nitro vaan Dinit suihke, aina on hyvä kun muistutetaan, kiitos.Suomi on virallisesti kaksikielinen maa. Myös ruotsinkielisillä on oikeus saada kaikki tiedotus ja palvelu omalla äidinkielellään. Ruotsin kielen opetus on ollut kaikille pakollista jo kauan peruskoulussa. Varkaudenkin vaurauden ja työpaikat toi ruotsinkielinen suku.
- AnonyymiUUSI
Hil-la kirjoitti:
Keskipäivään ehti, kun torilla viivyin, oli "rompetori" ja myyjiä oli paljon, paljon myös rohkeita ihmisiä oli kuumuuteen uskaltautunut, minun lisäksi.
Taas voin onnitella itseäni, kun jaksoin matkan kulkea, pieni tuulenvire avitti.
Ostin pari kiloa avomaan kurkkua ja ne aion etikkaliemeen suolan kanssa säilöä.
Viimeisen viime kesäisen kurkun eilen lopetin, sama määrä taas talvea varten odottaa purkeissa.
Yhtään säilykepurkkia en talven aikaan ostanut, kehumistako lienee, olkoon, minulle sopiva asia.
Kiva että Eliaana uskaltautui mukaan, minä nyt nimeltä mainitsin, mitä siitä seuraa, seuratkoon mitä tahansa.
Kyllä sinulla on hulppeat olot, vanha navettakin, et ole sitä asumukseksi korjannut, olisi mainio tähän kuumuuteen.
Monet ovat navetoita korjailleet museo tavaroiden säilytykseen.
Varmaan voit kukkia maljakkoon kerätä niissä maisemissa, katselin entisajan laitumia ja niittyjä, oi että olivat kauniita.
Kiitos rohkaisusta ano 15,51, noin pitäisi yli vaan hypätä ja tehdä minkä oikeana pitää.
Ketjun alussa korpikirjailija toivoi ettei nimiä käytettäisi, mikä siinä niin pahasta on, nimet selventää ja tekee helpommaksi vastailun.
Minun tyylini on minun tapani ja en sitä muuksi jaksa muuttaa, vilpitön yritän puheissani olla, joten en ymmärrä miksi aina pitää suomentaa?
Olen ihmetellyt Facen ilmoitusta presidentin suulla, mikä on kirjoitettu ruotsiksi, miksihän, eikö päämiehemme ole valittu kansan äänin, kaikille ei kielet ole tutuiksi tulleet, suomessa suomen kielen kuuluu olla kaikkien luettavissa.
Olisi niin paljon muitakin epäkohtia maamme rahankäyttäjille, mutta eipä sanani mitään paina.
Olisiko teevee ohjelmatkin rikkaampia, jos ei turhia henkilöitä ohjelmiin valittaisi, pienellä porukalla ohjelmista voi hyvän saada pienemmällä rahalla.
Aihetta taas minun moittimiseen, siitä vaan.
Nyt menen säilönnän loppuun saattamaan ja mietin joko olisi syytä pakkanen parvekkeella laittaa päälle.
Kiitokset kaikille mukana olleille, ja vielä Telukka, lääkkeeni ei ole nitro vaan Dinit suihke, aina on hyvä kun muistutetaan, kiitos.Dinit-suihke on nitraattivalmiste eli nitro, vaikka onkin suihkeena. Se on sydänlääke, jota käytetään sepelvaltimotautia potevan henkilön sydämen hapensaannin turvaamiseen. Kun henkilö kokee ahdistavaa tai puristava tunnetta rinnassa, suihkaus Dinit-pullosta auttaa hetkeksi avaamaan sepelvaltimoita ja näin sydän saa jälleen enemmän happea.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Dinit-suihke on nitraattivalmiste eli nitro, vaikka onkin suihkeena. Se on sydänlääke, jota käytetään sepelvaltimotautia potevan henkilön sydämen hapensaannin turvaamiseen. Kun henkilö kokee ahdistavaa tai puristava tunnetta rinnassa, suihkaus Dinit-pullosta auttaa hetkeksi avaamaan sepelvaltimoita ja näin sydän saa jälleen enemmän happea.
Sain 2 vuotta sitten sairaalasta sellasen pienen suihkepullon, en ole tarvinnut, en edes tiedä missä koko suihke on. Nitroja en ole ikinä suuhuni laittanut.
Anonyymi kirjoitti:
Sain 2 vuotta sitten sairaalasta sellasen pienen suihkepullon, en ole tarvinnut, en edes tiedä missä koko suihke on. Nitroja en ole ikinä suuhuni laittanut.
Kannattanee tarkistaa onko viimeinen käyttöpäivä mennyt jo ohi.
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on virallisesti kaksikielinen maa. Myös ruotsinkielisillä on oikeus saada kaikki tiedotus ja palvelu omalla äidinkielellään. Ruotsin kielen opetus on ollut kaikille pakollista jo kauan peruskoulussa. Varkaudenkin vaurauden ja työpaikat toi ruotsinkielinen suku.
Noinhan on, mutta kuitenkin ajattelen, että suomessa vielä suomenkieli ensin ja sen jälkeen joku muu mikä tarve tulee.
.
Totta tuokin, että Varkaus on perustettu ruotiskielisten voimin, se kyllä huomattiin, kun kadulla käveltiin, ja tuokin, että kieltä on opetettu jo kauan kouluissa, mutta paljon elää vielä sitäkin ikäluokkaa joka ei tätä taitoa osaa,
Tuo mainos mikä Facessa pyörii, ei varmaankaan kenenkään elämä sekoita, vaikka ei ymmärtäisi, tuli vaan tämäkin mieleen, kun yksin pohdin.
Niin paljoon nuo mietteet joskus vie, asiaan ei suuremmin kumminkaan asiaa perehtyä.
Ei aihetta enempään, kiitti!- AnonyymiUUSI

Ei aihetta enempään, kiitti!Minusta on ihan sama onko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Näitä kieliä olen niin paljon käyttänyt että mikä vaan noista käy. Ruotsin ja Suomen kieli sekä saame kai ovat tasa-arvoisessa asemassa Suomessa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Minusta on ihan sama onko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Näitä kieliä olen niin paljon käyttänyt että mikä vaan noista käy. Ruotsin ja Suomen kieli sekä saame kai ovat tasa-arvoisessa asemassa Suomessa.
Korjaus: saamen kieli ei ole varsinaisesti virallinen kieli Suomessa. Tällaisen tiedon löysin. Itse en saamea myöskään osaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun513575Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si1112413Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5932273Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei192026KALAJOEN UIMAVALVONTA
https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar761690Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431658- 201648
Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1361522- 281446
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?921411