Ozzy Osbourne

9254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Paranoid on klassikko, myönnän, vaikken Sabbathin fani olekaan.

Äänestä

Kevyet mullat.

Kundi kuoli buutsit jaloissa. Oli suunnitellut uutta musaa ja vain muutama viikko sitten oli vihon viimeinen sabbathin keikka.

Noh, raskas ammatti, raskaat elintavat, kehno terveys. Ei varsinaisesti kuolemansa iso yllätys ollut. Ikääkin jo reilusti. Vois aatella niinkin, ihmeenkin vanhaksi eli.

Black sabbath oli mulle tärkee pändi, kuunnellut tosi paljon. Ossin soololevyt myös oli hienoja. Kun ostin aikoinaan ekan kasettimankan, ostin samalla sabbathin vol4 kassun. Sitä kai kuunnellut eniten ikinä.

En linkitä, mutta kuunelkaapas siltä pari piisiä. Supernaut ja changes. Sitä paljon parjattua heavy metallia.

Juu, r.i.p. vaan ossille. Kundi delas, musa ei.

=DW=

Äänestä
  • Joo, rauhaa vaan.

    Äänestä

Onkohan suurikin lovi musiikkitiedoissani mutta ehkä olen juuri ja juuri kuullut tuon nimen. Laitoin nyt tuon linkin soimaan, ihan nätti biisi.
Tästähän voisikin jatkaa aiheesta mikä kevyessä musiikissa kiehtoo. Minulle ne ovat kauniin melodian lisäksi sanat. Englanninkielen taitoni, varsinkin kuullunymmärtäminen, on niin huono että pitäisi lukea sanat ennen kuin ymmärtäisin mistä laulu kertoo. Rauhallista viimeistä matkaa vain hänelle.

Äänestä

Joku tv-ohjelmakin tällä oli joskus.

Äänestä
  • Aloittaja

    Yp palautti tämän ketjun, kun kysyin, miksi se on poistettu.
    Ozzy Osbourne on kiistelty ja kiitetty legenda.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Leskel71 kirjoitti:

    Yp palautti tämän ketjun, kun kysyin, miksi se on poistettu.
    Ozzy Osbourne on kiistelty ja kiitetty legenda.

    "Uneksija
    Katselen ikkunan läpi ulkomaailmaa
    Mietin selviytyykö äiti maa
    Toivon että ihmiskunta lopettaa hänen pahoinpitelynsä joskus"

    Ozzy Osbournen fanit jättivät katujen varsilla jäähyväiset idolilleen.

    Äänestä

  • Leskel71 kirjoitti:

    Yp palautti tämän ketjun, kun kysyin, miksi se on poistettu.
    Ozzy Osbourne on kiistelty ja kiitetty legenda.

    Ei olisi tunnettu mut tv ja media teki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leskel71 kirjoitti:

https://youtu.be/LCCiwPEdEpg?si=-S0xjX6CXxHtyJaN
Dreamer
R.I.P.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu