kun kuntouttavaan työtoimintaan jokahan ei ole työpaikka edes vaan sosiaali palvelu.
Vastaukset 12
- Anonyymi
Ei työvoimatoimiston kautta tietenkään työllisty mihinkään oikeaan työhön, Ei sitä edes haluta, että ihmiset työllistyisivät. Työttömyys on yksi teollisuudenala ja sitä kasvatetaan koko ajan lisää. Se voi nykyisin erittäin hyvin ja tulevaisuus näyttää myös valoisalta sen osalta. Työttömyysteollisuus kasvattaa hyvin myös sosiaaliturvateollisuutta, mikä voi myös hyvin. Ne toimivat niin kuin symbioosissa, molemmat tarvitsevat toisiaan.
- Anonyymi
Jotta jokainen ymmärtää, työvoimapalveluihin on pitkin olemassaolonsa historiaa rakenneltu järjestelmällisesti sinällään hyvien ja asiallisten palvelujen oheen myös täysin järjestelmällisesti työttömien oikeusturvaa ja oikeuksia tärveleviä piirteitä, etenkin Juha Sipilän hallituksen toimilla alettiin te-toimiston toimintamalleja muuttamaan täysin järjestelmällisesti lainvastaiseksi roskaksi.
Aikaisemmin tuo ero "hyvien" ja "huonojen" palvelujen välillä realisoitui jopa Te-toimiston omissa palveluluokituksissa, siihen aikaan oli siis vielä palveluluokka 1, palveluluokka 2, ja palveluluokka 3, ja tuo viimeisin palveluluokka on sellainen jossa työttömien oikeusturva lentää roskakoppaan ja työvoimatoimisto yrittää täysin järjestelmällisesti tehdä vahinkoa työttömälle, esim. karenssille vaikka keksitään syy, vaikka laissakin kielletään hoitamasta palveluja siten että työttömän perustuslaillinen oikeus työn vapaaseen valintaan ei toteutuisi.
Kyse on fasismista, jota nämä nykyiset oikeisto idiootti poliitikot yrittää systemaattisesti viedä Suomessa lakiin, ja he käyttävät todella ahkerasti kaikenlaisia peitesanoja ja muita sanankäänteitä, jotta eivät puhuisi rikoksen tekemisestä vaan puhuvat niistä asioista sitten jollakin koodisanoilla.
Niitä sanoja ovat esim. "aktiivisuus", "vastikkeellisuus", "kannustavuus", "palvelu", "auttaminen", yms. mutta jokaikisessä niissä sanoissa jätetään täysin järjestelmällisesti huomiotta se asia, että mitään toimivaltaa ei työttömän perustuslaillisen oikeuden (työn vapaa valinta) ohittamiseksi annettu kenellekään poliitikoista eikä varsinkaan virkamiehille.
Tästä asiasta tulee vielä oikeuslaitokselle selvitettävää, siinä määrin laaja ja täysin systemaattisen järjestelmällinen ja häikäilemätön toimintatapa kehitetty Suomeen tuhoamaan työttömiiltä kaikki elämisen mahdollisuudet ja talous tuhotaan heiltä aivan ensimmäisenä. - Anonyymi
Se oikea neuvo joka työttömille pitää kertoa aina kun kyse on huonosta palvelusta, silloin EI tehdä valitusta, vaan sen sijasta tehdään hallintokantelu.
Työttömiä harhaanjohdetaan ihan systemaattisesti tekemään valituksia, siinä käy sillä tavalla että valituksia käsitellään ilmeisen tarkoituksellisesti erittäin pitkään, ja lopputulos on lähes kaikissa tapauksissa bumerangi jolla ei ole mitään vaikutusta.
Mm. Kela vastaa valitukseen siten, että heillä ei ole oikeutta te-toimiston toimien lainmukaisuuden selvittämiseen, ja heti kun tuollainen sananparsi tulee, tiedät varmasti sen että on aivan turha tehdä valituksia vaan lainvastaisuuksien kyseessä ollen pitää tosiaankin tehdä hallintokantelu.
On ymmärrettävä myös esim. Kelan väkeä, eihän se heidän tehtävänsä tosiaan ole valvoa toisen viranomaislafkan toimintaa, Kelalla on omat tehtävänsä joita he hoitavat ja osa Kelan viranomaisista ihan varmasti tietääkin tämän asian että toinen viranomaislafka ei hoida palvelujaan kunnolla. - Anonyymi
Mikä työvoimatoimisto elätkö jossakin aikasiirtymässä? Tietojen päivittäminen voisi auttaa työllistymään. Huonosti tulee käymään, jos luulet että sinulla on varaa valita työmahdollisuuksia. Mene joka hommaan mihin pääset siitä on vain hyötyä sinulle.
Valittamalla et edisty vaan kaikki menee aina vaan huonompaan suuntaan. Lopulta valitat kadulla. - Anonyymi
Ihme että työvoimatoimiston käytöksestä työttömiä kohtaan ei ole tehty rikosilmoituksia ja hallintokanteluita juuri ollenkaan. Työttömät varmaankin nujerretaan niin maahan, että he eivät jaksa tehdä paremman palvelun saamiseksi mitään. Jonkun tahon pitäisi puuttua tähän ja tehdä rikosilmoitukset ja kantelut heidän puolestaan. Onko mitään tahoa, mihin voisi ilmoittaa huonosta kohtelusta ja mikä tekisi kantelut ym. työttömän puolesta? Ei läheskään kaikki työttömät osaa tehdä niitä itse.
- Anonyymi
Vahinko huonosta ja lain tarkoituksen vastaisesta kohtelusta, palvelusta, toimista yms. ei jää pelkästään pahaan mieleen, vaan tällä toiminnalla on myös todella rajuja taloudellisia miinusmerkkisiä vaikutuksia niin työttömien kuin koko maankin talouteen.
Yksinkertaistetusti voisi sanoa että työvoimapalveluita käytetään lain tarkoituksen vastaisesti siksi, että elinkeinoelämä voisi alisuorittaa samoin ay-liike voisi ylihinnoitella itsensä, samalla eduskunta elää ylitse varojen kaikessa.
Tämän kaiken alisuorittamisen aiheuttama taloudellinen vajaus yritetään siirtää väkisin työttömien maksettavaksi, siitähän on kyse silloin kun heiltä estetään em. hyväosaisten ryhmien lailla mukaviin työpaikkoihin pääsy ja sen sijaan vaaditaan palkatonta työtä, perusteena työttömyys, ja työttömyyden on aiheuttaneet em. ryhmittymät yksinkertaisesti siten, että tarvittavien työpaikkojen rahoitukset poistetaan markkinoilta (em. hyväosaisten ryhmien taskuun).
Kun kyse on näin systemaattisesta rakenteelliselle tasolle rakennetusta syrjinnästä ja fasismista, ainoa taho jolla on oikeasti toimivaltaa korjata tilanne on maan eduskunta ja hallitus, ja niillä porukoilla puolestaan ei ole aikomustakaan toimia koko maan hyväksi kun omat ja omien eturyhmien edut ovat tärkeämmät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vahinko huonosta ja lain tarkoituksen vastaisesta kohtelusta, palvelusta, toimista yms. ei jää pelkästään pahaan mieleen, vaan tällä toiminnalla on myös todella rajuja taloudellisia miinusmerkkisiä vaikutuksia niin työttömien kuin koko maankin talouteen.
Yksinkertaistetusti voisi sanoa että työvoimapalveluita käytetään lain tarkoituksen vastaisesti siksi, että elinkeinoelämä voisi alisuorittaa samoin ay-liike voisi ylihinnoitella itsensä, samalla eduskunta elää ylitse varojen kaikessa.
Tämän kaiken alisuorittamisen aiheuttama taloudellinen vajaus yritetään siirtää väkisin työttömien maksettavaksi, siitähän on kyse silloin kun heiltä estetään em. hyväosaisten ryhmien lailla mukaviin työpaikkoihin pääsy ja sen sijaan vaaditaan palkatonta työtä, perusteena työttömyys, ja työttömyyden on aiheuttaneet em. ryhmittymät yksinkertaisesti siten, että tarvittavien työpaikkojen rahoitukset poistetaan markkinoilta (em. hyväosaisten ryhmien taskuun).
Kun kyse on näin systemaattisesta rakenteelliselle tasolle rakennetusta syrjinnästä ja fasismista, ainoa taho jolla on oikeasti toimivaltaa korjata tilanne on maan eduskunta ja hallitus, ja niillä porukoilla puolestaan ei ole aikomustakaan toimia koko maan hyväksi kun omat ja omien eturyhmien edut ovat tärkeämmät.Taas toisten vika...
- Anonyymi
On kyllä tehty ja niistä on täälläkin keskusteltu, mutta viestit poistetaan järjestelmällisesti. Niin vapaata on keskustelu täällä...
- Anonyymi
Taitaa nuo osallistujat ollakkin ohjausta yms . kaipaavia , ei kait kukaan muuten tommosiin suostuisi menemään .
- Anonyymi
Tekeekö tuo idiootti itse aloitukset joihin sitten pääsee vastailemaan litanioitaan?
- Anonyymi
Law&orderin perutuslakifirmaan ja ykskuusseiskän murrin perseeseen työllistyy varmasti huonommallakin työkokemuksella.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400