Hei helteen uuvuttamat ! Minäpä keksin edullisen ja näppärän viilennyskeinon

Anonyymi-ap

En aio hankkia kallista ilmalämpöpumppua muutamia hellepäiviä varten.
En aio hankkia muitakaan laitteita, koska yhtäkään niistä ei ole testattu kovinkaan hyödylliseksi, ne kuluttavat vain sähköä, pitävät häiritsevää ääntä ja niitä pitää "hoitaa". Ilmaa pyörittävät härvelit puolestaan aiheuttavat minulle pää- , korva- ja niskasärkyä.

Siispä sain "innovaation" (idean) ja tein kokeilun.

Hankin isompia 600 gramman ns. "kylmäkalleja",
kylmävaraajia, joita myydään marketeissa.
Kun menen päivällä helteen uuvuttamana huilaamaan tai illalla nukkumaan
laitan niitä kaksi viereeni yöpöydälle.
Niiden avulla ilma viilenee lähelläni jonkun verran aivan ihanasti.
Ilman viilentyminen tuntuu varsinkin päässä virkistävältä.
Hikoilemisen tunnekin loppuu.

Minulla on "kylmäkalleja" kuusi kappaletta,
että on ottaa uusia jäisiä sulaneitten tilalle tarpeen mukaan.
Niitten alle laitan sanomalehden, koska ne "hikoavat" kosteutta,
yöpöydän pinta saattaisi kärsiä.

Taidan huomenna hankkia niitä lisää pakastimeen ja kokeilla laittaa kolme yöpöydälleni, mutta kaksikin auttaa jo mukavasti.
Eikä maksa paljon.
"Sisäinen sulo vileenini" on tyytyväinen innovaatiostani.

18

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Testaan vinkkisi. Otin pakkasesta kylmäkalleja yöksi pöydälle sängyn viereen.

      • Anonyymi

        Tämähän on hyvä niksi ! Itseä ympäröivässä viilentyneessä ilmassa sai hyvin unenpäästä
        kiinni. Ei ollut tuskastuttavaa hiessä pyörimisen tunnetta. Fantastico. Kiitos niksistä.
        Tulee muuten mieleen niksi-Pirkka, jossa oli hauskoja niksejä, mutta tämä niksi
        ainakin toimii. Onko Pirkka-lehteä enää olemassa ? En ole K-kaupna jäsen enkä käy
        K-kaupassa, en tiedä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän on hyvä niksi ! Itseä ympäröivässä viilentyneessä ilmassa sai hyvin unenpäästä
        kiinni. Ei ollut tuskastuttavaa hiessä pyörimisen tunnetta. Fantastico. Kiitos niksistä.
        Tulee muuten mieleen niksi-Pirkka, jossa oli hauskoja niksejä, mutta tämä niksi
        ainakin toimii. Onko Pirkka-lehteä enää olemassa ? En ole K-kaupna jäsen enkä käy
        K-kaupassa, en tiedä.

        Niksi pirkka lopetettiin liian kova kilpailia me naiset lehdelle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niksi pirkka lopetettiin liian kova kilpailia me naiset lehdelle

        Höpön höpön, ei ole Niksi Pirkkaa lopetettu kyllä ne sivut Pirkka-lehdessä on edelleen. Pirkka-lehden saa plussakortilla K-kaupoista ilmaiseksi. Seuraava Pirkka-lehti ilmestyy kauppoihin 27.8........tässäpä niksi viimeisimmästä lehdestä: "Onko sinullakin nukkuessasi kuuma? Helpotusta kesähelteillä saat kun nukut patjalla lattialla, sillä siellä on yleensä paljon viileämpää. Lisäksi saat pakollisen aamujumpan kun kampeat itsesi lattialta ylös."


    • Anonyymi

      On testattu. Toimii ihmeen hyvin. Olen yllättynyt.

    • Anonyymi

      Kylmäkalle pöydällä sulaa ja lämpenee nopeasti.
      Ei pieni tuuletin vie paljon sähköä.

      • Anonyymi

        600 grammaan kylmäkalle ei heti sula.


    • Anonyymi

      Kertokaa myös, mitä pitää välttää.
      .Tulkoon heti alkuun tärkeä neuvo tai oikeastasn varoitus arvoisille herroille::
      Olkaa varovaisia PDE5-estäjien (erektiolääkkeitä) käytössä. Ne voivat laskea yllättävästikin verenpainetta.

    • Anonyymi

      Älä rynkytä liikaa.

    • Anonyymi

      Viilennykseen on käteva koiran viilennysalunen, maksaa parikymppiä. Mikä hienointa latautuu issekseen.

      • Anonyymi

        Miksi tällaisia ei ole ihmisille? En ole ainakaan kuullut / nähnyt.


    • Anonyymi

      Nukuin viime yön sikeästi. Tuuletin pyöri parin metrin päästä kohti kasvoja.

    • Anonyymi

      Mulla oli ruokakauppatilaus ylihuomiselle.
      Mehut on jo juotu ja maitokin riittää huomisaamuun.

      Onneksi sain vaihdettua tilauksen huomiselle.

    • Anonyymi

      Helteinen yö. Mutta pian helpottaa oloa, näin on ainakin luvattu.
      Ja viitsin joku päivä lähteä ulkoilmaan kävelemään.

      Vakaassa suunnitelmassa Korkeasaari. Valokuvien perusteella kävin siellä viimeksi v. 2020.

      Muistan ikuisesti kohteliaan hirven, joka huomatessaan ihmisiä kännyköineen, tuli aivan aidan luo poseeraamaan meille! Ihan selvästi hymyili meille, kääntyili ja poseerasi.
      🦌

      • Anonyymi

        Teissä on samaa näköä .


    • Anonyymi

      Ilmalämpöpumppu on kallis kodin ilmanvaihtolaite. Eihän se ilmatteeks ilmaa suodata, mutta on kesät talvet raikkaampi sisäilma vaikka nukkumista varten.
      Luulen että sillä olisi terveydellisiä vaikutuksia.

      vanahamies

      • Anonyymi

        Sillä saa tarvittaessa myös lisälämpöä huusholliin.


    • Anonyymi

      Ilmalämpöpumpun toiminen asunnossa puhdistaa sisäilmaa. Sillä on merkitystä kokonaisterveyteenkin jos ihminen oleskelee enimmäkseen sisällä.

      Hyvä sisäilma pitää hengitystiehyet koko vuoden terveempinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3693
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3065
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      52
      2263
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      13
      1433
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      64
      1229
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      85
      1119
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      961
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      941
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      925
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      912
    Aihe