Miehelläni on lapsi,joka on 5-vuotias ja ns. lehtolapsi. Seurustellut n.kolmisen kuukautta lapsen äidin kanssa ja eronneet muutaman viikon sen jälkeen kun äiti oli kuullut olevansa raskaana.
Mieheni tietää,että on tehnyt törkeästi,että jätti toisen ollessa raskaana,mutta ei voinut seurustella ihmisen kanssa,jota ei rakastanut.
Aborttia ei ollut pyytänyt tekemään,koska mitä se kannattaisi,kun loppujen lopuksi äiti päättää tekeekö lapsen vai ei, välittämättä miehen ajatuksista ja haluista tulla isäksi.
Nyt mieheni haluaisi saada säännölliset tapaamiset(paperille)lapseensa,koska keskenään sopimisesta ei oikein tule mitään. Joko lapsen äiti ei tiedä mitä tekevät viikon/kahden päästä tai sitten pitää edellisenä päivänä vielä varmistaa,että varmasti sovittu tapaaminen on voimassa.
Nyt tapaamiset on menny siihen,ettei lapsi halua lähteä isänsä mukaan ja varsinkaan tulla tänne missä me asumme. Äidin mukaan alkaa itkemään kun kysyy,että lähtisikö käymään isänsä luona. Eli äiti siis kysyy lapseltaa haluaako lähteä isän luo...no lapsi alkaa itkemään ja sanoo,ettei halua. Äiti siihen,ettei ole pakko. Äiti sitten sanoo isälle,että ei hän voi/halua pakottaa,kun kerran ei lapsi halua. Niin ja huomatkaa lapsi on vasta 5-vuotias.
Minusta tuntuu oudolta,että äiti laittaa isän tapaamiset lapsen vastuulle. Eikö äidin kuuluisi sanoa,että se on sun isä ja nyt on isin tapaamisviikonloppu...eikä kysellä mitä lapsi itse haluaa.
Mitä mieltä olette? Laittaako ison vastuun lapselle kannettavaksi,koska tässä tapauksessa 5-vuotias lapsi saa itse päättää näkeekö isäänsä vai ei? Pitääkö mieheni nyt vaan hyväksyä,että lapsi ei halua häntä tavata ja lopettaa tapaamiset kokonaan?
Mieheni tietää,että on tehnyt törkeästi,että jätti toisen ollessa raskaana,mutta ei voinut seurustella ihmisen kanssa,jota ei rakastanut.
Aborttia ei ollut pyytänyt tekemään,koska mitä se kannattaisi,kun loppujen lopuksi äiti päättää tekeekö lapsen vai ei, välittämättä miehen ajatuksista ja haluista tulla isäksi.
Nyt mieheni haluaisi saada säännölliset tapaamiset(paperille)lapseensa,koska keskenään sopimisesta ei oikein tule mitään. Joko lapsen äiti ei tiedä mitä tekevät viikon/kahden päästä tai sitten pitää edellisenä päivänä vielä varmistaa,että varmasti sovittu tapaaminen on voimassa.
Nyt tapaamiset on menny siihen,ettei lapsi halua lähteä isänsä mukaan ja varsinkaan tulla tänne missä me asumme. Äidin mukaan alkaa itkemään kun kysyy,että lähtisikö käymään isänsä luona. Eli äiti siis kysyy lapseltaa haluaako lähteä isän luo...no lapsi alkaa itkemään ja sanoo,ettei halua. Äiti siihen,ettei ole pakko. Äiti sitten sanoo isälle,että ei hän voi/halua pakottaa,kun kerran ei lapsi halua. Niin ja huomatkaa lapsi on vasta 5-vuotias.
Minusta tuntuu oudolta,että äiti laittaa isän tapaamiset lapsen vastuulle. Eikö äidin kuuluisi sanoa,että se on sun isä ja nyt on isin tapaamisviikonloppu...eikä kysellä mitä lapsi itse haluaa.
Mitä mieltä olette? Laittaako ison vastuun lapselle kannettavaksi,koska tässä tapauksessa 5-vuotias lapsi saa itse päättää näkeekö isäänsä vai ei? Pitääkö mieheni nyt vaan hyväksyä,että lapsi ei halua häntä tavata ja lopettaa tapaamiset kokonaan?
Vastaukset 9
Vanhimmat
lapsen mielipiteisiin ja hän pystyy myös huomaamattaankin ohjailemaan lapsen tunteita. Tunnen äidin, joka hyvänä päivänä antaa lapsen tavata isää ja huonona ei käy mikään. Oletteko kokeilleet päivän kestäviä tapaamisia? Sopiiko se äidille ja lapselle? Voi olla pikkuisella ikävä kotiin äidin luo, vaikka onkin "jo" viisivuotias.
Niinkauan kuin sopimalla pääsee eteenpäin se on aina lapsenkin etu. He eivät voi olla huomaamatta riitoja vanhempien välillä.
On voimakas vaikutus lapseen,koska ovat kaksistaan olleet tämän ajan.
Tähän asti tapaamiset ovat juuri olleet päiväkestäviä,mutta lastenvalvoja ehdotti,että tapaamiset pitäisi tehdä meidän kotona,että lapsi pääsisi mukaan "normaalin" elämään,ettei isä vain kävisi lapsen kanssa syömässä jne... Aluksi ei tietenkään välttämättä yötä olisi,mutta tulisi meidän luo tänne päiväksi ja tutustuisi meidän kotiin,sisarpuoleensa jne... Matkaa on kuitenkin parisataa kilsaa,että jatkossa "helpompaa" olisi,että voisi/uskaltaisi olla yötäkin.
Lapsen äiti on kyllä just sellainen,että välillä tuntuu,että kaikki sopii ja sit yhtäkkiä ei sovikaan mikään.
Vaikeita nää asiat,mut onko se sit enää lapsenkaan etu,et isä ei ole tekemisissä enää ollenkaan,koska tuntuu,ettei tapaamiset onnistu millään? Mäki kuitenkin haluaisin,et sisarpuolet tutustuis toisiinsa...mutta minkäs teet kun toinen antaa 5-vuotiaan lapsen päättää asioistaan...
Lapsi viikonloppukylään sovitusti esim. yksi yö kerrallaan aluksi, kun on matkakin noin pitkä. Ainakaan näin helteillä ei ole kiva kenenkään ajaa 400km päivässä ja sitten muka nauttia olosta lapsen kanssa siinä välillä, kun lastakin väsyttää helle.
Jatkakaa neuvotteluja. Ei äidillä ole oikeutta viedä lapselta isää pois elämästä, vaikka itse olisikin katkera ja jotain muuta...
äiti on oikeassa siinä, että lasta ei voi pakottaa mihinkään,lapsen biologinen isä on vain yksi tuntematon ihminen lapsen elämässä tässä vaiheessa. Ei isiyys ole mikään automaatio lapselle, ei hänellä ole tunnesidettä vanhempaan, joka ei ole läsnä ollut syystä tai toisesta!!!Ehkäpä lyhyet tapaamiset luovat luottamuksen lapsen ja isän välille, sen aika näyttää...ja totuushan on se, että äidin ei tarvitse edes tunnustaa miestäsi lapsen isäksi jos ei tahdo..oletteko miettinyt, mikä on lapselle parasta,eikä vaan sitä mitä itse haluatte??ja onko miehesi pitänyt yhteyttä lapsen äitiin raskaus aikana, jälkeenpäin on tietysti huono vaatia mitään jos ei ole ollut kiinnostunut asiasta kun sen aika olisi ollut...että menkäähän itseenne!!!
Äiti itse on vaatinut isyydentunnustamisen...eli "pakottanut" isyyteen ja nyt kun "isä" haluaakin olla "isä" lapselle niin ei sitä saa ollakaan,kun äiti ei halua lastaan "pakottaa". Eihän lasta tarvi pakottaa vaan sanoa,ettei lapsi määrää vaan äiti. Ja isä ei ole ollut äidin kanssa raskausaikana tekemisissä,mutta lapsen kanssa on ollut enemmän ja vähemmän tämän 5-vuoden ajan.
Ja lapsen parasta tässä just mietitäänkin... äiti tuntuu enemmänkin ajattelevan itseään,koska ei jaksa katsoa kun lapsi kiukuttelee isän takia. Sanoo kyllä,että onnellinen lapsi on sen jälkeen kun isää nähnyt,mutta kun sitten kiukuttelee hänelle kun tulee isää ikävä!!!
On sekin epäoikeuden mukaista,että vaaditaan isyydentunnustaminen,mut sit evätään isän ja lapsen tutustuminen toisiinsa.
Ja eihän tämä asia tavallaan minulle kuulukaan,mutta ei ole kiva sivusta katsoa kun mihellä paha olla tämän asian takia. Yhtä en kyllä ymmärrä,että miksei äitipuoli saisi olla huolissaan lapsen edusta ja miehensä mielenterveydestä? Siksi ajattelinki kysäistä,että mitä mieltä muut ovat asiasta?
Äiti on taitava manipuloija.Oikein johdatellen keskustelua saa varmasti lapsen tuntemaan niin ettei halua mennä isälle.
Äiti toimii tässä selkeästi väärin,isällä on oikeus tutustua lapseensa tai oikeammin lapsella isäänsä.
Jos asiat menevät oikein solmuun,keskustelkaa asiasta lastenvalvojan kanssa.
Olen itse sekä äiti että äitipuoli ja se äitipuolen rooli on kaikkein vaikein.
Pitää rakastaa ja pitää vierasta lasta kuin omaansa mutta koskaan ei saisi mihinkään puuttua eikä varsinkaan sanoa että välittää lapsesta,koska sitten sen oikea äiti voi tuntea huonommuutta.
Pitäkää puolenne ja vaatikaa pidempiä tapaamisia,kyllä se siitä lähtee sujumaan kun annatte lapselle aikaa tutstua.Viisivuotiaan kanssa voi touhuta jo paljon kaikkea kivaa ja lapsi viihtyy varmasti.tsemppiä kovasti!
Mieheni aina korostaakin,että lapsella on oikeus tutustua isäänsä ja tietenkin itsekin haluaa tutustua lapseensa. Samanlaista suhdetta on tietenkin vaikea muodostaa mikä on meidän yhteiseen lapseen,koska on ollut mukana lapsen elämässä alusta asti päivittäin kun yhdessä asumme...mutta jokatapauksesa haluaisi luoda edes jonkunlaisen isä-poika suhteen ensimmäiseen lapseensa. Välimatka tietenkin estää kovin tiiviin kanssakäymisen...Mieheni päättikin,että katsoo nyt jonkin aikaa miten asiat/tapaamiset lähtee menemään ja jos mistään ei yksinkertaisesti tule mitään niin pakko kai hänen on luovuttaa,koska oikeuteen ei halua lähtä. Silloin pakostakin sekoittaisi koko meidän perheen tapaamisjupakkaan. Ja uskon,että lapsikin siitä kärsii,jos aletaan oikeudessa hänestä tappelemaan,kun silloin äidin,sekä isän pitäisi pystyä olemaan puhumatta ja sekoittamatta lasta oikeustaisteluun.
Toivottavasti kaikki alkaisi menemään hyvin =).
on menossa huoltajuusoikeudenkäynti,se oli vääjämätön.Kyllä se siitä järjestyy jollain tavalla,ei kannata antaa periksi ihan helpolla mutta aktiivinen pitää itse olla ja vaatia tapaamisia,muuten niitä ei saa koskaan.Onnea matkaan!
kusip-ä