Täytyy kyllä ihmetellä ihmisten ilkeyttä, varsinkin aikuisten ja koulutettujen henkilöiden. Esimerkkinä tästä Iltapäivälehdissä kerrottu ja näytetty juttu entisestä poliisista , joka kiusasi joutsenta. Millainen lainvalvoja on tällainen henkilö ollut ? Mitä tyydytystä ihminen tuollaisesta teosta saa ?
Onneksi on niin tyhmä, että kuvasi ja laittoi tekemisensä nettiin. Saavatpahan kaikki nähdä millainen ihminen on kyseessä.
Ihmisen ilkeys on rajatonta
3
102
Vastaukset
- Anonyymi
Tuollaset eläimiä, lapsia , naisia ja ylipäätään heikompia kiusaavat ovat raukkoja. Pikkusieluisia, pelokkaita paskiaisia, jotka eivät osaa edes hävetä tekemisiään.
- Anonyymi
Näin on. Useimmat ikäluokkani (synt1940-luku) ihmiset oppivat jo lapsena tärkeitä asioita, kuten ihmisen oikeuden syödä eläimiä ruokana, ei herkuttelun ja mässäilynä. Teuraseläimet olivat maalaistaloissa lähes perheenjäsenen asemassa, ja saivat aina nopean ja "armollisen" lopun. Mitään kotieläimiä ei ikinä kiusattu. Kotitarvemetsästyksessä riista ja kalastuksessa lakat lopetetiin nopeasti.
Eläinten kanssa yhteiselämästä vieraantuneet sukupolvet näkevät eläimen ihmistä alempina olentoina, vaikka tilanne on aivan päinvastainen: Eläimet eivät ole ahneita ja vallanhaluisia, ne vain elävät tavalla, jolla pärjäävät.
Ihmiset haluavat valtaa, ja yksi tapa sen osoittamiseksi on nöyryyttää heikompiaan.
- Anonyymi
Olin lukevinani, että rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja. Toimittajat mittaavat kaiken rahassa, kun he saavat lööppiin sanan ex-poliisi, niin se lisää lehden myyntiä 30 % kuten aikoinaan teki nimi Matti Nykänen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nasima löi Jussille luun kurkkuun
Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse4918547Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"
jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r1205852Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos2694815Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa
SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli584625Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta
Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s714166Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun
ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta1603940SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat
Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha1723768- 901708
- 961241
- 47879