Vuokrasin ensimmäistä kertaa airbnb:n kautta kesämökin tälle kesälle. Katsoin valokuvat ja luin arvostelut tarkkaan. Mökki vastasi odotuksia muuten, paitsi ranta oli matalaa upottavaa mutapohjaa niin ettei siinä voinut kävellä syvemmälle ja laiturin tikkaat oli irrallaan kuivalla maalla otettu pois käytöstä. Laiturin päässä vesi noin vyötärön korkeudella ja samaa upottavaa mutapohjaa. Asia harmittaa, koska odotimme tätä lomaa ja uimista järvessä ja se uiminen ei toteutunut kunnolla. Kokeilimme tikkaita laiturin päähän, ja näytti siltä, että vesi oli laskenut ja tikkaat olivat liian korkeat.
Vuokraaja ei myöskään informoinut tästä tikkaiden puuttumisesta. Sen sijaan sain tekstarin pari tuntia ennen sisäänkirjautumista, että älkää ihmetelkö jääkaapin kahvan patenttia. Edellinen vuokraaja oli kuulemma rikkonut jääkaapin kahvan. Kahva oli ihan toimiva, jonkun meltalisen kahvan olivat ruuvanneet siihen.
Katsoin uudelleen kohteen kuvia, ja siellä on selkeästi kuva edelleen pitkästä laiturista, jonka päässä tikkaat ovat kiinni. Mutapohjaisesta rannasta ei ole mainintaa. Olimme mökillä muutaman päivän, ja en siinä oikein tiennyt miten tulisi toimia enkä halunnut käyttää loma-aikaa johonkin säätämiseen tikkaiden osalta. Katsoin sittemmin uusimpia arvosteluja, ja vuokraaja ennen minua mainitsi myös turhan upottavasta mutapohjasta.
Asia harmittaa, koska kohdetta mainostettiin tasokkaana, viiden tähden paikkana.
Airbnb kesämökkivuokrauskokemus - ei mennyt ihan putkeen
Anonyymi-ap
2
262
Vastaukset
- Anonyymi
Semmosta sattuu...
- Anonyymi
Myöskin kuvat eräästä rannasta ei pitänyt enää paikkaansa. Kuvissa hieno iso hiekkaranta,veneet mintissä,pitkä laituri,siistiä ja viihtyisää. Yllätys olikin kaislikoitunut ranta horsmapolun varrella,veneet hylätty sikinsokin ja laituria ei enää myöskään.Se oli ehkä 15 vuotta sitten hieno.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4366347Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1253659Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?952439Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251909Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1111271Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?841245- 631065
- 621048
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76950- 43941