koirani on nyt jonkin aikaa järsinyt tassujaan, varsinkin iltaisin. Nyt huomasin takatassujen sisimmässä polkuanturassa pienet punaiset läiskät. Koira ei ole koko ajan jalkojensa kimpussa, mutta usein iltaisin alkaa tämä kaluaminen. En ole vielä soittanut eläinlääkärille, koska tassut eivät mitenkään koiraa vaivaa, eivät ole kipeät. Pesin tassut tänään betadinella ja rasvasin kuivat anturat tassurasvalla. Epäilen että tämä saattaa johtua liikunnan puutteesta, koska näollä helteillä on lenkkeily pitkäkarvaisen kanssa jäänyt pakostakin vähemmälle, oon kyllä anatanut koiralle muita virikkeitä. ne punaiset läiskät voi johtua siitä, että koira on ne itse järsimällä aiheuttanut. Mitä mieltä olette tassujen kaluamisesta? Miten aktivoitte koirianne hellesäillä?
tassut
nuppu
4180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
helteellä. Parhaina päivinä kaksi tai kolmekin kertaa tulee ainakin tassuja kasteltua;) Varsinainen ulkoilu jää sitten myöhäiseen iltaa ja alkuyöhön.
Jotkut ovat aamun virkkuja ja kulkevat silloin.
Mä oon yrittänyt uittaa tätä mun koiruuttani, mutta se ei suostu muuta ku kahlaamaan, ja sitäkin vain oikein suostuttelemalla.. Tuntuu, että sillä on aina, myöhään illallakin, kuuma jos lenkkeillään.. Tai sit mä vaan luulen, et sillä on kuumempi ku oikeesti on :)
lisääminen viileämpänä vuorokauden aikana. Oma koirani ei halunnut aimmin mennä veteen lainkaan. Sain koirani viime talvena ja se pelkäsi vettä, laitureita jne. Nyt kiskoo, kun uimapaikka on lähellä. Olen heittänyt keppiä ihan rantaveteen, ettei koiran tarvitse oikesti uida vaan kahlaamalla selviää. On innoissaan tästä lutaamisesta ja joskus käy vahinko ja keppi menee kauemmas, kyllä on hakenut senkin ihan pakottamatta. Vilkaisee vain minua, että mitäs nyt. Rohkaisemalla ja kauhiasti kiittelemällä on sitten hakenut uimallakin välillä.
Itse heitin talviturkin pois vajaa viikko sitten. Koira halusi välttämättä mukaan, kun pojat ja minä uitiin.
Voisko se olla ihan muuten vaan "hauskaa tekemistä", kun meilläkin välillä kalutaan koipia.. Nimenomaan illalla.. Ja milloin mitäkin koipea..
-Enkä minäkään ole huomannut nirhamia, kutinoita tai kipuja! :)