Tiesittekö että tämän pökiön takia veronmaksajien rahoja meni aikoinaan kymmeniä miljoonia euroja?
Atte Kaleva
Anonyymi-ap
10419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tyhmyydestä sakotetaan
Joulukuussa 2012 ulkoministeriö oli kehottanut välttämään Jemeniin matkustamista ulkomaalaisiin kohdistuvan kidnappausuhan ja maan epävakaan tilanteen vuoksi[3]. Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Atte Kalevan matka Jemeniin yritettiin estää kaikin keinoin[4][5]. Puolustusvoimat, Porin prikaatin komentaja, ulkoasiainministeriö ja poliisihallinto olivat kaikki vahvasti suositelleet Kalevalle, että hänen ei tulisi lähteä Jemeniin[4][5]. Tästä huolimatta hän päätti lähteä matkaan[4][5]. Lähde Wikipedia
Samaa mieltä, kaikkea sitä ostomuonilla elätetään.
Hölmön hommaa joo.
Olisivat voineet jättää kyseisen tampion omilleen. Nyt voisi periä noita kuluja takautuvasti.
Tampioista puheen ollen, kuis käsi käyp.
Atte Kaleva ja Wille Rydman edustivat Kokoomuksessa äärioikeistoa. Willelle annettiin jo potkut, odottaako Kalevaa sama kohtalo, puhuttelussa on jo käynyt. Jos Perussuomalaisilla olisi nouseva kannatuskäyrä ehkä ensivaaleissa Kaleva olisi siellä Willen tukena.
Atte Kaleva voi olla jo ensivaaleissa Persujen listoilla jos Kokoomus potkii pois.
Ymmärsinkö oikein, että Atte Kaleva pitää nälkäisiä, tyhjiä kattiloita heiluttavia lapsia tekoälyllä tuotettuna Hamasin filmipropagandana ?
Atte on oikeassa ja Wille myös. Perussuomalaiset on suurin duunaripuolue.
Muistetaan,rosvot kidnappasivat ja möivät toiselle jengille,30 miljoonaa arvio valtio maksoi ehkä enemmänkin,kallis pariskunta veromaksajille,palkkio paikkaeduskuntaan,,