Hölmöläisten liian lyhyen peiton jatkaminen leikkaamalla on mallina hallituksen talouspolitiikalle

Anonyymi-ap

Hallitus harrastaa muutakin satuilua. Oli satu 100000:sta uudesta työpaikasta,
tuli saman verran työttömiä. Oli satu velkalaivan kääntymisestö. Se upposi.
Oli satu "Vahvasta Suomesta". Siitä tuli lama-Suomi. Oli satu miten heikoimmista pidetään huolta. Heidät on ajettu ahdinkoon. Oli satu: Sotesta ei leikata.
Sote on romutettu.

Talouskasvun aikaansaaminen on fakta, jolla talous kasvaa..
Ei satuilu talouskasvun saavuttamisesta leikkaamalla taloutta kasvata.
500 "kasvuideaa" on satu.
Oli satu "itsensä takaisinmaksavasta isotuloisten veroalesta". Sadun tulivat
kumoamaan oikeat asiantuntijat.

Milloin satuilu päättyy ? Ministereiltä on lupa odottaa faktoja,
rehellistä puhetta ja valtiontaloutta vahvistavaa talouspolitiikkaa.
Verokertymä pienenee pienemistään. Ei ole satu, että valtiolla on oltava tuloja menojen kattamiseksi.

11

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikään hallitus ei ole antanut näin paljon tyhjiä "toivotaan-toivotaan"
      lupauksia. Ei kai niitä ollut tarkoituskaan toteuttaa, päästä vain
      tyhjillä lupauksilla valtaan muuttamaan yhteiskunnan rakennetta.
      Vahvistaa työnantajien asemaa, heikentää työntekijöitten asemaa,
      vallata ja rikastuttaa terveysmarkkinoita yksityisille terveysjäteille
      veronmaksajien rahoilla ja kasvattaa luokka- ja tuloeroja.

      • Anonyymi

        *
        SDP:n ja LaitaVasemmiston AY-MAFIAN - Lakot toi taas - SATOJA Työttömiä -!

        - Duunarit varmaan -Kiittää SDP:tä ja Vasemmistoa kun tulee -LoppuTili - !

        SDP:n ja LaitaVasemmiston Lakot Lopetti Kaukaan PaperiTehtaan - ! - se on Varmaa !

        ___________ - SDP ja LaitaVasemmisto -on- Duunarien-KUSETTAJIA- !

        *


    • Anonyymi

      Laitaoikeisto tekee ideologista sinimustaa politiikkaansa.

    • Anonyymi

      Aitoa sinimustaa rasismilla höystettyä politiikkaa on ollut nyt yli kaksi vuotta.

      • Anonyymi

        Se on johtanut Suomen turmioon.


    • Anonyymi

      Perushölmöt persut ei parempaan pysty. Orponkin olisi kannattanut
      vain kirjoitella satuja lapsille.

      • Anonyymi

        Lapsetkin olisi nauraneet sille.


    • Anonyymi

      Amatöörit asialla miljardeja sohlaamassa.

    • Anonyymi

      Sinimusta kupla alkaa poksahdella.

    • Anonyymi

      Persuhallituksen taikaseinä toimii siten, että napataan pienituloisempien rahat
      ja sosialisoidaan ne rikkaille.

    • Anonyymi

      Mitä sosiaalisoitavaa pienituloisilla on? Vuokra asunto? ,tulolähteenä tuet?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2434
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      29
      1887
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      75
      1579
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      287
      1484
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      138
      1240
    6. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      67
      1005
    7. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      1000
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      988
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      983
    10. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      963
    Aihe