Jatkuisiko paperituotanto Kaukaalla, jos paperimiehet pyytäisivät anteeksi vahingontekoaan?

Anonyymi-ap

UPM:n 112 päivän lakko 2022 oli merkittävä seikka, minkä takia Suomessa UPM:n työpaikat vähenevät. Satamat kuukauden kiinni keväällä 2024 kiinni, eikä asiakkaat saaneet tavaraa. Kymin kevään 2025 älyttömät lakot antoivat lisävauhtia. Vahingoittamisellakin on rajansa. Teollisuusliitto, AKT, Paperiliitto ja Pro eivät edistä työpaikkojen säilymistä, vaan vahingoittavat työnantajia.

Lakkojen aiheuttamat tappiot katetaan sopeuttamalla ja tehostamalla toimintaa. Nyt UPM:n paperintuotanto keskitetään Raumall. Uusia paperikoneita ei rakenneta tulevaisuudessa Suomeen. Niin sanoi ihan viisas professori.

Jatkuisiko toiminta Kaukaalla, jos paperimiehet lopettaisivat työnantajansa vahingoittamisen, pyytäisivät anteeksi lakkoilujaan ja päättäisivät ottaa paikallisen yhdessä sopimisen käyttöön, kuten KotkaMillsissä on ollut jo vuosia? Olisiko se tehtaan pelastus? Työntekijät ja työnantaja ovat samassa veneessä, MUTTA ammattiyhdistysliike ja demarit eivät sitä asiaa ole oivaltaneet. Kiristys, uhkailu ja kapuloiden heittäminen rattaisiin on kummallista toimintaa. Oman työnantajan vahingoittaminen ja työkavereiden uhkailu ja maalittaminen, jos eivät osallistu lakkoon. Eikös se ole työsuojelurikos?

16

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän se tärkein asia olisi pyytää venäjältä syvästi anteeksi sekoiluja ja yrittää saada halpa puu taas liikkumaan idästä suomeen.ja ei varmaan pahitteeksi lappeelle olisi jos taas rajat olisi auki ja joka päivä tulisi miljoona euroa kaakonkulmalle venäjältä

      • Anonyymi

        SDP ja ÄäriVasemmisto ja nämä Ay-Liitot -tekee RIKOLLISTA-toimintaa -Lakoilla - !
        - sillä Jos Ei olisi Lakkoiltu - niin Tehdas toimisi ja TYÖTÄ olisi Jatkossakin - !

        SDP ja LaitaVasemmisto ja Ay-Liitot - On - Duunarin - SELKÄÄN-PUUKOTTAJIA -!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SDP ja ÄäriVasemmisto ja nämä Ay-Liitot -tekee RIKOLLISTA-toimintaa -Lakoilla - !
        - sillä Jos Ei olisi Lakkoiltu - niin Tehdas toimisi ja TYÖTÄ olisi Jatkossakin - !

        SDP ja LaitaVasemmisto ja Ay-Liitot - On - Duunarin - SELKÄÄN-PUUKOTTAJIA -!

        Muistakaa äänestää aina vaaleissa demareita ja vasemmistoliittoa. Saatte lisää tehtaita alas.


    • Anonyymi

      Hyvä se on kepillä muurahaiskekoo tökkiä mut harvassa on ne jotka siellä kunnolla istuu...

    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt, miksi Suomen vahingonkovauslainsäädäntö ei toimi lakkojen tapauksessa. Nyt tuli vastaus: luoja hoitaa.

      Vahingonkorvauslainsäädäntöä pitää kehittää. IAU aiheutti Finnairille 70 miljoonan tappiot tahallisesti turhilla lakoilla. Satamalakkojen vahingot olivat miljoonia. Satamalakkojen jälkeen sentään säädettiin poliittisten lakkojen rajoittamisesta ja laittomaan lakkoon osalistuja joutuu maksamaan, oliko 200 euroa työnantajalle. Hyvä alku, mutta ei riittävä.

      "Lakkopalkkoja" maksetaan ilmaisista osingoista. Ammattiliittojen nostamat osingot pitää saada verolle kuten muillakin on. Verottomuus koskee yleishyödyllisiä yhteisöjä, Onko teollisuutta alasajavat organisaatiot yleishyödyllisiä? Onko Kaukaan paperimies sitä mieltä, että ihan ok, että tulee kenkää? Sitähän minä vahingonteollani toivoinkin?

      Liitot syypäitä. 112 päivän lakosta ei ollut mitään hyötyä työntekijöille. Voi olla, että pääluottamusmies on kertonut satuja, kuten Putin, mutta totuus on: ei mitään hyötyä, sama tulos kuin ennen lakkoa. Satamalakko oli SDP:n epäonnistunutta oppositiopolitiikkaa. Hyökkäys kansanvaltaa vastaan.

      • Anonyymi

        '"Lakkopalkkoja" maksetaan ilmaisista osingoista. Ammattiliittojen nostamat osingot pitää saada verolle kuten muillakin on. '

        Tietysti!


    • Anonyymi

      Olipa lapsellinen aloitus. Ei jesses mitä juttuja.

      • Anonyymi

        Aloittaa ketjun typeryyksillä ja jatkaa itse typeryyksiä, eli täysi typerys.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaa ketjun typeryyksillä ja jatkaa itse typeryyksiä, eli täysi typerys.

        Herätkää siellä ay-kuplassa. Herätkää. Teitä kusetetaan,


    • Anonyymi

      Paljonko ajattelit paperimiesten anteeksipyynnön nostavan aikakausilehtipaperin kulutusta maailmassa? Puoli miljoonaa tonnia, vai miljoona?

      • Anonyymi

        Suomeen ei tulla rakentamaan uusia paperilinjoja. Uusia paperikoineita rakennetaan ulkomaille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomeen ei tulla rakentamaan uusia paperilinjoja. Uusia paperikoineita rakennetaan ulkomaille.

        Esimerkiksi mihin? Laita lähteet myös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Esimerkiksi mihin? Laita lähteet myös.

        Eipä niitä juurikaan ns länsimaihin rakenneta, juurihan upm sulki saksasta koneen.
        Kun ei ole kysyntää niin ei ole...


    • Anonyymi

      Kuulostat katkeralta. Oletko itse ajatellut töihin menemistä loisimisen sijaan?

    • Anonyymi

      Palkataan parhaat työntekijät biojalostamolle. Luottamusmiehet ja pääluottamusmies saavat jäädä kaivelemaan paskakasaa ihan keskenään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe