Ammattiyhdistysliikkeen mahalasku nurmikolle hanhenjätöksiin nokalleen

Anonyymi-ap

Paperiliitto Teollisuusliiton avustamana pakottivat UPM:n työntekijät kieltäytymään työnteosta neljän kuukauden ajan! Työnantajaa vahingoittamalla yritettiin kiristää luopumaan muutoksista työehtosopimuksiin. Muutokset tulivat voimaan sellaisenaan. Valtavat vahingot UPM:lle.

AKT ja Teollisuusliitto pakottivat sataman työntekijät kieltäytymään työnteosta kuukauden ajan. Liitot yrittivät vahingoittaa vientiyrityksiä, että saisivat Orpon hallituksen perumaan lakiuudistukset. Valtavat vahingot yrityksille. Lait tulivat voimaan. Lisäksi säädettiin lait, joilla rajoitettiin poliittisia lakkoja ja tukilakkoja sekä laittomiin lakkoihin osallistuminen sanktioitiin.

IAU:n lakkojen avulla yritettiin saada Palta hyväksymään suuremmat palkankorotukset kuin mitä vientivetoisesti oli sovittu. Korkeampia korotuksia ei tullut. Finnairille valtava mainehaitta ja merkittävät tappiot, yli 100 000 matkustajaa kärsi lakkojen aiheuttamista lentojen peruutuksista.

Lakoilla ei saavuteta mitään. Lakot olivat sen järjestäjille varsinainen mahalasku nurmikolle hanhen jätöksiin nokalleen.

UPM sulkee paperitehtaan Kaukaalla.

23

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko hakenut apua monomaniaasi, työttömyyteesi ja katkeruuteesi?

      • Anonyymi

        Tässä sitä kostetaan ammattiliittojen kaltoin kohtelua.


    • Anonyymi

      Ukrainaan rintamalle joutialaana?

    • Anonyymi

      Eihän se ole pakko lakkoilla.Mutta jos joku työntekijä ei tahdo niin se
      leimataan petturiksi ja työpaikalla haistatetaan paskat eikä olla missään
      tekemisissä.Ei kaikki jaksa tämmöistä painetta henkisesti eikä muutenkaan.
      Helpompaa on mennä lampaana joukossa ja totella AY:n risupartojen
      valtataistelua hallituksen kanssa seuraten.Toivottavasti risuparrat jäävät
      nyt työttömiksi ja heitä ei tuettaisi millään lakolla.

      • Anonyymi

        Demarit maalittaa ja eristää työpaikoilla. Se on työsuojelurikos. Ei ihme, että SDP ei ole halunnut osallistua hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan. Puheita on, mutta ne teot.

        Eilen Tuppurainen paasasi televisiossa Palestiinivaltion tunnustamisesta. Populismia, populismia. Kopran piti muistuttaa, että Tuppurainen on vastikään ollut itsekin hyväksymässä ulko- ja turvallisuuspolitiikan ohjelmaa. Nyt oli sitä heti rikkomassa. Jo alkoi Tuppuraisen posket siitä punottamaan. Toverilla posket punottaa.. Sosialistit on kummallista porukkaa. Lainsäädäntö ja sopimukset tuntuvat olevan heille veteen piirretty viiva.


    • Anonyymi

      Ay pomojen (vassareiden) poliittiset lakot. Siinä on ny tulos.

    • Anonyymi

      Ahtaajat on seuraavat työttömät. Kiittäkää ay pomoja.

      • Anonyymi

        Toki myös päättäjiä...pakotteita ja ukrainaa


    • Anonyymi

      Vain otettu lääke auttaa‼️

    • Anonyymi

      Demokratiassa lakko ei saa olla itse tarkoitus, kuten se ay-liikkeelle näyttää niin usein olevan.
      Taloudellinen ajattelu, ja kokonaisnäkemys on ammattiyhdistykselle vierasta.

    • Anonyymi

      UPM:llä on 10 paperitehdasta, niistä 4 on Suomessa, kohta vain 3.

      Lakkoilu ei tuo lisää ansioita, eikä oman työn antajan tahallinen vahingoittaminen takaa työpaikkoja. Ajattele keskenäs, jos vaimo antaisi sinulle 112 päivän ajan turpaan joka aamu. Harkitsisitko eroa?

      • Anonyymi

        Voisitko sie harkita nyt sen lääkkeen ottamista, tuo psykoosi ei vaikuta kovin terveeltä...tai nuku edes hieman sen sijaan että oksennat 24/7 koko palstan täyteen tuota väsynyttä skeidaa:D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko sie harkita nyt sen lääkkeen ottamista, tuo psykoosi ei vaikuta kovin terveeltä...tai nuku edes hieman sen sijaan että oksennat 24/7 koko palstan täyteen tuota väsynyttä skeidaa:D

        Ottaisitko eron? Vastaa urpo kysymykseen, äläkä ammu sanansaattajaa. Köyhä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottaisitko eron? Vastaa urpo kysymykseen, äläkä ammu sanansaattajaa. Köyhä.

        Tais osua:D


    • Anonyymi

      Eikös nuo vassari agitaattorit aikoinaan uhanneet pysäyttää tehtaan.jos henkilönkunnan parkkipaikka
      siirretään 100m kauemmas!

      Luulevat olevansa jumalasta seuraavia.
      Ja toveri lipponen vei meidät euroon..eivoi mässäilä ja sanella enään!
      Eurossa joustaa kulut ja palkat...jos ne ei riitä ,tehdas kiinni!

      • Anonyymi

        Hauska tarina, vaikkei mitään totuutta olekaan:)

        Kuten myös tarinat jatkuvista lakoista ja ylisuurista palkankorotusvaateista, yleisen linjan ylittäviä korotuksia ei alalla ole ollut ainakaan 20 vuoteen, työnantajan puolelta työehtojen heikennyksiä tosin jokaisten neuvottelujen yhteydessä.

        Mainitse toki vielä saunalisä, jonka tiedät itsekkin olevan lauantailisä mutta eri nimellä, taitaa olla lähes kaikilla aloilla käytössä, tosin onko UPM työntekijöillä enää tuolla nimellä?


    • Anonyymi

      Suomen työilmapiiri on yritysvastaisten demareiden takia niin huono, että Kaukaan tapaus oli odotettavissa.

    • Anonyymi

      Lakkoon mars, vielä kerkee...

      • Anonyymi

        Hulluko olet, vai lahkon aivopesemä?


    • Anonyymi

      Demari on tunari. Ay-demari on vielä pahempi.

    • Anonyymi

      It-alalla taitaa olla heikoin järjestäytymisaste ja siellä menee ihan hyvin. Hyvät palkat hyvät edut.

    • Anonyymi

      Pojat lakkoili itsensä työttömäksi. Kannattaako työnantajaa vahingoittaa? Ihan, miten itse ajattelet Hakaniemen marionettinä olon? Sananvapaus ja mielipiteen vapaus on viety. Joo joo miehet joutuu kortistoon, ja pysyvät siellä. Kuka palkkaa lakkoilijoita? Ei kukaan.

      • Anonyymi

        "Pojat lakkoili itsensä työttömäksi. "

        Ei ole enään devalvaation mahdollisuutta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      251
      4535
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      127
      2971
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2742
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1710
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      20
      1451
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1304
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      204
      1083
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe