”Jos ihminen ei ole nuorena vasemmalla, hänellä ei ole sydäntä. Jos ihminen ei ole vanhempana oikealla, hänellä ei ole järkeä”, luonnehtii helsinkiläinen Sami Ovaska, 38.
Näin on oma elämä mennyt. Kun pääsin alle 20:senä työelämään, ihailin sdp-työkaverin arvoja ja äänestin häntä.
Mieleni ei olisi muuttunut jollei spd:n arvot olisivat muuttuneet ajan myötä. Se on tullut lepsummaksi jakamaan rahaa vaikka sitä ei ole. Olisi pitänyt tulla pysäys, pohdinnan paikka ja rakentaa arvot uudelleen - edelleen sydämellä, ei velalla. Ja sillä että ihmisellä on vastuu itsestään eikä voi kovin helposti heittäytyä jaksamattomaksi. Todelliset sairaat - ne erottaa asiantuntija, en minä siihen kykene. mutta ei puolueelliset sosiaalivirkailijat ainakaan.
Hesarin lainaus - oletko samaa vai eri mieltä - perustelut!
62
350
Vastaukset
- Anonyymi
LIsää lainausta: Viime viikolla julkaistu Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan tutkimus kertoi, että yhä useampi suomalainen asemoi itsensä poliittisesti oikealle. Vastaajista 49 prosenttia sijoitti itsensä poliittiseen oikeistoon, mikä mittaushistorian korkein osuus.
Tutkimuksessa vasemmalla asemoitui noin kolmasosa suomalaista ja keskustaan joka viides.- Anonyymi
Joka seuraa asioita, on oikeistolainen, vasemmistolaisuuden seurauksia nähdään Ruotsin kansankodin tuhoamisessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joka seuraa asioita, on oikeistolainen, vasemmistolaisuuden seurauksia nähdään Ruotsin kansankodin tuhoamisessa.
Eräitä viedään kun litran mittaa vaikka luulevat että muka itse ovat niin päättäneet.
Oikeiston media sade tepsii keskiverto ihmiseen
- Anonyymi
Hesarin juttuja en ole uskonut vuosikymmeniin ja kaikkein vähiten v. 2019 jälkeen, kuten en muihinkaan median "tietoihin", koska suomalainen, ennen niin luotettava media, muuttui Marinin aikana Pohjois-Korealaiseen suuntaan. Sieltähän se tupsahti tuo sdp ja vasemmistolaisuus.
Kerron oman kokemuksenu: parikymppisenä minäkin äänestin demareita, olihan se hienoa äänestää, enkä ymmärtänyt enkä seurannut politiikkaa. Tuossa iässähän on parempaakin tekemistä, mutta äänestin. No, ikää tuli vähän lisäö ja mielenkiinto ja ymmärrys kasvoi sekä se todellisuus, miten ne tyhmät sekoitti ihmisten (oma mukaan lukien) elämät. Minun demarien, ketkujen ja kokkareiden äänestys jäi 80-luvulle ja 90-luvun alku näytti kaikille suomalaisille sen, mitä paskaa noi kolme puoluetta on.
Pysyn persujen kannalla vielä toistaiseksi, mutta vaalivalheetkin on muuttuneet niin sairaiksi, että olen todennut jo muutama vuosi sitten, että paskan saa pyytämättäkin. En enää äänestä, en vaivaudu noiden paska-aivojen takia enää uurnille. Kansan pilkkaamista, kansan kurjistamista ja kirjaimillisesti vievät tuhkatkin pesästä!- Anonyymi
Lopetin tilauksen 2013 olisi pitänyt aikaisemmin lopussa jätin lehdet lähes avaamatta lähes pari vuotta
- Anonyymi
En lainaa hesaria. Prismassa aukaisen etuaukeaman ja luen otsikot yleensä jotain henkilölässyä en avaa sennpidemmälle
Kuppalehden ja kompaktimman Hufvuvstadsbladetin selaan - Anonyymi
Niinhän se menee, kun ihminen saa rahaa ja elintasoa kohotettua, niin hän muuttuu oikeistolaiseksi. Kun joutuu pärjäämään vähemmällä, niin muuttuu vasemmistolaiseksi.
- Anonyymi
Ei siitä ole kyse, vaan siitä, et saa kokemusta ja tietoa vanhemmiten siitä, kuinka yhteiskunta ja valtio toimii, eikä haihattele enää nuoruuden ideaalisissa kuvitelmissa.
- Anonyymi
Persun yksinkertaistusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siitä ole kyse, vaan siitä, et saa kokemusta ja tietoa vanhemmiten siitä, kuinka yhteiskunta ja valtio toimii, eikä haihattele enää nuoruuden ideaalisissa kuvitelmissa.
Olis maailma paljon parempi jos vaan kaikki haihattelisivat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olis maailma paljon parempi jos vaan kaikki haihattelisivat
Sulla taitaa nyt olla puurot ja vellit oikein kunnolla - totaalisesti - sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla taitaa nyt olla puurot ja vellit oikein kunnolla - totaalisesti - sekaisin.
Samaa mieltä.
- Anonyymi
Kun on vasemmistokonservatiivi, niin molemmat toteutuvat. On sopivasti kallellaan molempiin suuntiin.
- Anonyymi
Niinhän asia on, jos ihminen omaa järkeä tarpeeksi, on mielikin avoin, eikä leimaa ketään punikiksi tai lahtariksi, rasistiksi tai natsiksi. Tällä palstalla on senkaltaista touhua, et ei uskoisi aikuisiksi.

Ihan. Totta, kun yksikin joka päivä laittaa samaa viestiä muuttelee hienåman Mutta vassuri on hänen haukkuma nimensä aina. Sellaisia näistä sitten tulee kun oikeisto kutsuu. Kun se tärkein puuttuu = sivistys
- Anonyymi
Alkulause on totta iästä riippumatta. Jos ihminen on inhimillinen, humaani ja ymmärtää mistä elämässä on kysymys, hän ei voi olla oikeistolainen koska siellä arvot ovat ihan jossain muualla.
Minä olen porvariperheestä ja heti kun pääsin ajattelemaan omilla aivoillani ja pois perheeni vaikutuksesta, ymmärsin mistä vasemmistolaisuudessa on kysymys ja ymmärsin, että se on ainoa oikea elämänasenne onnellisuutta ajatellen.
Kotonani huudettiin ja haukuttiin kommareita ja sen tavallaan ymmärränkin mutta näitä kommareita ei enää ole. Perheeni oli varakas ja hienosteleva; vain kaltaiset olivat heidän mielestään jotain. Tuollainen ajattelu on persumaista ja tyhmää.- Anonyymi
kommareita ei enää ole.
Saramo esimerkiksi kommunistipuheilla elantosa saanut koluja kämätön juntti ministerinä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kommareita ei enää ole.
Saramo esimerkiksi kommunistipuheilla elantosa saanut koluja kämätön juntti ministerinäAnna Kontula on itse sanonut olevansa kommunisti.
Vasemmistoliitossa on Deviatkin ja joku nainen avoimesti Putinin propakandaa ajavia.
He järjestävät mielenosoituksen rajan kiinni pitämistä vastaan. - Anonyymi
Ruotsin Olof Palme oli lähtöisin myös porvari perheestä, mutta se ei estänyt häntä valitsemasta eri tien elämässään .
Sitten tiedän muutaman. Firman omistajakin olevan vasemmalla vaikka on paljon työläisiä ja liikevaihto hyvillä lukemilla .
Empaattisia ihmisiä joilla on kyky huomata jos joku voi huonosti ja auttaa tarpeessa
.sellainen ihminen on myös ymmärtänyt sen että ihmisen ei tarvitse olla koppava vaikka talus on mitä,parhain firmassa
- Anonyymi
Niinhän se menee, kun osaaja saa rahaa ja elintasoa kohotettua, niin hän muuttuu oikeistolaiseksi. Kun joutuu pärjäämään vähemmällä, niin muuttuu mukavastasemmistolaiseksi häiriköksi palstalla
- Anonyymi
""Ei siitä ole kyse, vaan siitä, et saa kokemusta ja tietoa vanhemmiten siitä, kuinka yhteiskunta ja valtio toimii, eikä haihattele enää nuoruuden ideaalisissa kuvitelmissa""
Kyllä. Ja esim. minä ja Buffet (150 miljardia) olemme saaneet valtaosan omaisuudesta
vanhempina kun näkemys tarkentuu. Menestymättämät jäävät jankuttamaan lisääveroja menestyneille ja rahaaköhille jne katkerina- Anonyymi
Sekoilet liikaa.
- Anonyymi
Tuon sanonnan keksi rikkaaseen sukuun syntynyt Rockefeller.
- Anonyymi
Sanonta on äärioikeistolaista aivopesua.
- Anonyymi
Sillä perustellaan työväestö riisto. Työnteklijöille korkeintaan piIlkkapalkkaa ja
pitkät työpäivät, Se on kapitalistien unelmien täyttymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä perustellaan työväestö riisto. Työnteklijöille korkeintaan piIlkkapalkkaa ja
pitkät työpäivät, Se on kapitalistien unelmien täyttymys.Roskaväite, kyllä kapitalisti tietää, et jos duunarilla ei ole ostovoimaa, homma hajoaa käsiin. Älä usko tuohon vasemmistopropagandaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roskaväite, kyllä kapitalisti tietää, et jos duunarilla ei ole ostovoimaa, homma hajoaa käsiin. Älä usko tuohon vasemmistopropagandaan!
Kunnon kapitalistille työntekijät ovat välttämätön paha. Kyllä toki kapitalisti saattaa tietääkin, että duunarin ostovoima on tärkeää, muttei niin tärkeää kuin maksimaalinen voitto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roskaväite, kyllä kapitalisti tietää, et jos duunarilla ei ole ostovoimaa, homma hajoaa käsiin. Älä usko tuohon vasemmistopropagandaan!
Miksi Sinimusta Hallitus ja EK ovat nyt sitten vieneet duunarilta ostovoiman,
heikentäneet työehtoja ja aiheuttanut suurtyöttömyyden ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Sinimusta Hallitus ja EK ovat nyt sitten vieneet duunarilta ostovoiman,
heikentäneet työehtoja ja aiheuttanut suurtyöttömyyden ?Paskapuhetta, älä viitsi.
- Anonyymi
Tuon aforismin perusteella kannattaa siis olla keskellä.
- Anonyymi
Miksei keskellä, tosin Keskusta-puolue on hukannut aatteensa yrittäessään miellyttää kaikkia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksei keskellä, tosin Keskusta-puolue on hukannut aatteensa yrittäessään miellyttää kaikkia.
Mutku ma en puhunut / kirjoittanut / tarkoittanut Keskustaa. En kannata värejä, vain oikeudenmukaisuutta ja -mielisyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutku ma en puhunut / kirjoittanut / tarkoittanut Keskustaa. En kannata värejä, vain oikeudenmukaisuutta ja -mielisyyttä.
Siinä sitä riittääkin pähkäilemistä, et kenen oikeudenmukaisuutta jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä sitä riittääkin pähkäilemistä, et kenen oikeudenmukaisuutta jne.
Woi olla. Asiat ovat kuitenkin pääsääntöisesti joko oikein, väärin tai oikein väärin, niiin kyllä normaali tervejärkinen keksii ja tietää, mihin lokeroon mikäkin asia kuuluu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Woi olla. Asiat ovat kuitenkin pääsääntöisesti joko oikein, väärin tai oikein väärin, niiin kyllä normaali tervejärkinen keksii ja tietää, mihin lokeroon mikäkin asia kuuluu.
Niin ajattelen minäkin, esim. kaikki alistaminen on yksinkertaisesti vain väärin, naiset pakotetaan huiveihin ja kaapuihin, uhataan väkivallalla tottelemattomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ajattelen minäkin, esim. kaikki alistaminen on yksinkertaisesti vain väärin, naiset pakotetaan huiveihin ja kaapuihin, uhataan väkivallalla tottelemattomia.
Pakotus ja väkivalta ovat persheestä, mutta osa hunnutetuista pukeutuu vapaaehtoisesti sillä tavalla. Käsittääkseni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pakotus ja väkivalta ovat persheestä, mutta osa hunnutetuista pukeutuu vapaaehtoisesti sillä tavalla. Käsittääkseni.
No, kun on pikkulapsesta asti pakotettu huntuun, siitä on kova paikka päästä eroon ja irti, vaikka tahtoisikin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No, kun on pikkulapsesta asti pakotettu huntuun, siitä on kova paikka päästä eroon ja irti, vaikka tahtoisikin.
Jos tahtoo ja haluaa, "paikka" ei ole niiin "kova".
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jos tahtoo ja haluaa, "paikka" ei ole niiin "kova".
Ikävä kyllä se on, uhkauksia tulee niskaan.
- Anonyymi
Ei se ole aforismi, se on oikeistopropagandaa
- Anonyymi
Olet oman onnesi seppä....sekin propagandaa?
- Anonyymi
Soraa sosialistin rattaisiin, on hyvä elämänohje .
- Anonyymi
Ne tekee sen itse.
- Anonyymi
Jaa että niin olet ajatellut. Näyttää et ole ainut, mitä vanhemmiksi tulee sitä enemmän egoismi kasvaa , minä en ajattele ihan noin, mutta ajattelen ihmisiä jotka lojuvat kotonaan ja ovat terveitä ja työkykyisiä ja vielä kehtaavat sanoa että ennemmin ottavat tuet se kun työn. Ne on nämä ihmiset jotka pilaavat man asiat koska lait antavat. siihen tukensa
Siis nämä jotka valitsevat työn pois elämästään ja elävät tuilla ovat kela,porvareita .
Laki muutos siihen ettei työstä voi kieltäytyä jos sitä on tarjolla.
Sitten ne toiset joita meinaat. Niin suomi ei ole ainut maa joka ottaa vastaan pakolaisia ja suomen pakolais määrä ei ole edes niissä lukemissa kun muualla on .
Siihenkin on syyt , ja jos itse olisi samassa tilanteessa niin olis kamalaa jos ei kukaan auttaisi.
Mutta heillekin annetaan työtä, esim nämä kolme poikaa Somaliasta jotka hukkuivat olivat kaivattuja työpaikan henkilökunnan taholta . Media syytää koko ajan kaikkea pahaa ja olen huomannut ettei ihmiset enää osaa nähdä edes tekstien aitoutta vaan uskotaan propagandaan jos se sattuu olemaan mieliksi .
Joten. Että on vasemmalla on sitä ideologiansa vuoksi , ja jos menee oikealle niin selvä tapaus taas on yhtä viety ilman että itsekkään tietää miten helposti se on käynyt . Ihan vaan. Sekin ajateltu valmiiksi malliksi hyvä ulkoisille ja näyttää toimivan
Mutta kuten sanottu kukin valitsee tiensä .- Anonyymi
Sinähän puhut ihan puppua.
Ketkä ovat niitä, jotka ottavat tuet ennemmin kuin työtä. Ehkä heitä on promille kaikista työnhakijoista; saman verran lusmuilee töissäkin ja saa siitä palkan.
Hukkuneet nuoret eivät olleet töissä, vaan pakolaiskeskuksessa.
KUka muka kieltäytyy töistä jos niitä on tarjolla? Eri asia on jos ICT-asentajalle tarjotaan hoitajan töitä, siitätuleekin kieltäytyä.
Tutustu asioihin ennen kuin alat suoltamaan täällä ihan mitä vaan shaissea - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän puhut ihan puppua.
Ketkä ovat niitä, jotka ottavat tuet ennemmin kuin työtä. Ehkä heitä on promille kaikista työnhakijoista; saman verran lusmuilee töissäkin ja saa siitä palkan.
Hukkuneet nuoret eivät olleet töissä, vaan pakolaiskeskuksessa.
KUka muka kieltäytyy töistä jos niitä on tarjolla? Eri asia on jos ICT-asentajalle tarjotaan hoitajan töitä, siitätuleekin kieltäytyä.
Tutustu asioihin ennen kuin alat suoltamaan täällä ihan mitä vaan shaisseaNiin pakolaiskeskuksen henkilökunta. ,
Ei hoito työtä tarjota kun hoitajille.
Arvaappas siinä ketkä , ota itse selvää asiosta, vai onko arka aihe. Jotenkin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin pakolaiskeskuksen henkilökunta. ,
Ei hoito työtä tarjota kun hoitajille.
Arvaappas siinä ketkä , ota itse selvää asiosta, vai onko arka aihe. JotenkinJotenkin...
- Anonyymi
"Mutta heillekin annetaan työtä, esim nämä kolme poikaa Somaliasta jotka hukkuivat olivat kaivattuja työpaikan henkilökunnan taholta ."
Minkä työpaikan henkilökunta haluaa saada potkut ja pitää hyvänä, että tilalle otettaisiin potentiaalisia raiskaajia ja terroristeja? Kuten pojat, jotka onneksi hukkuivat, olivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän puhut ihan puppua.
Ketkä ovat niitä, jotka ottavat tuet ennemmin kuin työtä. Ehkä heitä on promille kaikista työnhakijoista; saman verran lusmuilee töissäkin ja saa siitä palkan.
Hukkuneet nuoret eivät olleet töissä, vaan pakolaiskeskuksessa.
KUka muka kieltäytyy töistä jos niitä on tarjolla? Eri asia on jos ICT-asentajalle tarjotaan hoitajan töitä, siitätuleekin kieltäytyä.
Tutustu asioihin ennen kuin alat suoltamaan täällä ihan mitä vaan shaissea"Hukkuneet nuoret eivät olleet töissä, vaan pakolaiskeskuksessa."
Eivät olleet töissä, eivätkä olisi koskaan mihinkään töihin menneet. Oli suomalaisille onni ja autuus, että edes muutama on pois muonavahvuudesta.
- Anonyymi
Kommareita ei ole siis sen takia että ne eivät saa palkkaa
Esim. Jaakko Laakso ja Esko Seppänen ja Esko-Juhani Tennilä ja ...
olisivat olleet kommunisteja mutta SKP ei olisi saanut yhtään paikkaa eduskuntaan
ja näille olisi tullut iso lovi palkkapussiin sopeuttamisrahoilla- Anonyymi
Taisivat leikkiä olevansa kommunisteja.
- Anonyymi
kukaan järkevä ei enään äänestä sdp :tä
siellähän on se nasima joka kärrää tänne suomen elätiksi afganisteja täys hoitoon,
oikein uhosi tv:ssä niin tekevänsä,
onko sdp:n johto sokea vai täysin vähä-älyinen, kun ei huomaa mitä puolueen sisällä tapahtuu, suomen vanhingoksi.- Anonyymi
Nono, sanoisin kyllä vähä-älyiseksi sellaista, joka ei osaa kirjoittaa vielä tässäkään iässå.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nono, sanoisin kyllä vähä-älyiseksi sellaista, joka ei osaa kirjoittaa vielä tässäkään iässå.
Onko siis esim. lukihäiriö vain vähä-älyisyyttä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siis esim. lukihäiriö vain vähä-älyisyyttä?
Lukihäiriöstä ei tänä päivänä puhuta vaan kyse on oppimisominaisuudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukihäiriöstä ei tänä päivänä puhuta vaan kyse on oppimisominaisuudesta.
Ei ole siitä kyse, vaan asiasta.
- Anonyymi
Yle puolueitten kannatusmittaus ensi viikolla, eduskunta vaalit puolentoista vuoden kuluttua.
- Anonyymi
pretikki kyttää ylen uutisia etu käteen ja postaan taka käteen
elämä sekin tai siis hukattu
kolujakämätön ei siis tarkoita etteikö jotain olisi käyty mutta yksilön näkökulma vaikuttaa todellisuudelle annettuun merkitykseen jopa
siinä määrin
että merkitys vääristyy
kuten tässä kolujakämättyjen tapauksessa
tätä on käsitelty mm. elokuvissa ja kirjallisuudessa mutta pertikkiei tunne edes tarvan
laatikkoleikkiä harry limeä eikä tab hunterilla tavataan ohjelmia kun ei niistä mitään
ymmärtänyt puutteellisen näkökulmansa takia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pretikki kyttää ylen uutisia etu käteen ja postaan taka käteen
elämä sekin tai siis hukattu
kolujakämätön ei siis tarkoita etteikö jotain olisi käyty mutta yksilön näkökulma vaikuttaa todellisuudelle annettuun merkitykseen jopa
siinä määrin
että merkitys vääristyy
kuten tässä kolujakämättyjen tapauksessa
tätä on käsitelty mm. elokuvissa ja kirjallisuudessa mutta pertikkiei tunne edes tarvan
laatikkoleikkiä harry limeä eikä tab hunterilla tavataan ohjelmia kun ei niistä mitään
ymmärtänyt puutteellisen näkökulmansa takiaSoopaa, hölynpölyä ja höpötystä urakalla ja laskuun....
- Anonyymi
Katsokaa tilastoja netissä !
Suomen talouden pulmat ovat kotimaista perua !
Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot jotka ovat 57% suhteessa BKT:hen !
Luku on maailman korkeimpia eli huonoimpia lukuja !
Sveitsin luku on 32% ja Yhdysvaltojen luku on 36%
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !
Päätökset ovat olleet lähinnä vasemmiston tekosia !
Kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !
Lopputuloksena on kova velkaantuminen ja velkaantuminen ulkomaille !
Julkinen velka on tasoa 230 miljardia euroa ! Velka kasvaa vuosittain !
Tässä pohdittavaa tulevalle hallitukselle ja kaikille Suomalaisille- Anonyymi
Tässä muutama esimerkki varallisuudesta !
Kotitalouksien keskim varallisuus aikuista kohti
Sveitsi 696000 USD
Luxemburg 657000 USD
USA 579000 USD
Australia 550000 USD
Islanti 467000 USD
Tanska 426000 USD
Can 409000 USD
Hollanti 400000 USD
Ruotsi 381000 USD
Norja 334000 USD
Ranska 322000 USD
Saksa 256000 USD
Suomi 186000 USD
Näitä tutkimuksia julkistaa useat tutkimuslaitokset Englannin kielellä netissä !
Mutta, Suomen kielellä näitä ei juuri julkaista Suomessa ?
Tämäkin otos vahvistaa sitä, että kun julkiset menot ovat liian suuret niin verotus on korkeata ja talouskasvu on olematonta sekä varallisuustasot ovat matalat ! Kuten Suomessa on !
- AnonyymiUUSI
Samaa mieltä, noinhan asiat on.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut83998Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769