Mihin muitten puolueitten täytyy suostua, että Purra ja Essayah myöntyvät
Palestiinan tunnustamiseen ?
Kaupanteko Palestiinan tunnustamisella jatkuu hallituksessa
183
716
Vastaukset
- Anonyymi
Ei pidä .
- Anonyymi
Palestiinan valtiolla ei ole rajoja eikä yhtenäistä kansaa vaan läpikulkuarabeja
keskenään sodassa olevia vihollisia
Kaikki palestiinalaisalueet on terrorihallinnon alaisia
Kansantulo nollan pinnassa
Avustuksilla elävät
Epäyhtenäinen porukka riitelijöitä
sellaisen tunnustaminen on yhtä pelleilyä
Ehdotan että tämä palsta tunnustaa palestiinan valtion ja se siitä- Anonyymi
Juutalaiset itse ova siirtolaisia Israelissa Etkö tunne edes niiden historiaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaiset itse ova siirtolaisia Israelissa Etkö tunne edes niiden historiaa?
Peukutus.
- Anonyymi
Kesäkuuhun 2024 mennessä jo 143 maata YK:n 193 jäsenvaltiosta on tunnustanut Palestiinan.
Suomen siionistit halltuksessa hannaavat vastaan.
Varmasti moni maa, joka käy asekauppaa Israelin kanssa on silti tunnustanut
Palestiinan. Miksei Suomikin voisi ?- Anonyymi
"Älä tee niinkuin muut, vaan tee oikein", opetettiin minulle jo lapsena.
- Anonyymi
Netanjahu on rikollinen, kriminaali, jota Suomen hallitus mielistelee,
koska se on Trumpin liittolainen.- Anonyymi
Juutalainen vävy sekoitti Trumpan polla.
Ei uskalla uhmata tytärtään😀.
- Anonyymi
Ei ole hallituksella selkärankaa missään asiassa.
Zyssekin luonnollisesti ehdotti, että Suomi voisi ehkä suurten valtioitten
vanavedessä (viimeisenä puoliksi piilossa ja salaa ?) tunnustaa Palestiinan,
mutta ei missään nimessä ihan itsenäisesti erikseen. - Anonyymi
Terroriporukkaa ei pidä tunnustaa.
- Anonyymi
Ketä nälkäänkuolevat näyttelevät ?
- Anonyymi
Etkö pysty erottamaan kansaa ja terroristeja. Kansa on köyhää, ei sillä olisi edes varaa
terroritekoihin. Äärioikeistolaiset Kankaanpään persut voisivat tietyst ohjeistaa
miten aseita tulostetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö pysty erottamaan kansaa ja terroristeja. Kansa on köyhää, ei sillä olisi edes varaa
terroritekoihin. Äärioikeistolaiset Kankaanpään persut voisivat tietyst ohjeistaa
miten aseita tulostetaan.Vaikeahan näistä on suomalaisen ymmärtää kun kuuntelee niitä jotka ovat correna paikan päällä ja tietävät miten asiat siellä on. Suomessa on uskovaiset kovasti sekaantumassa asioihin, vaan asia on niin että asia on poliittinen. Ja sellaisena sitä käsitellään , ja ne jotka nyt ovat eri mieltä tästäkin asiasta niin o; ajateltava miksi sillä kaikkeen on syynsä
Uskolla ei ole näissä asioissa mitäön tekemistä
- Anonyymi
Israel keskittää pommituksen ruoka-avun jakelupaikoille. Sairastakin sairaampaa
Jumalan "Valitun kansan" johtajalta.- Anonyymi
Virallinen Suomi on rikollisen puolella. Jumalan valittu kansa ei voi olla väärässä.
- Anonyymi
Ihan niin pieniä vauvoja on kuollut nälkään koska äidin maito lakkaa ja maito vastiketta ei saa kun ne evätään jo rajalla. Kamalaa kun ihminen on peto toista ihmistä, kohtaan .
Mitä,tuskia näill,ihmisillä onkaan kärsittävänään . Tulee paha olla kun vaan ajattelee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan niin pieniä vauvoja on kuollut nälkään koska äidin maito lakkaa ja maito vastiketta ei saa kun ne evätään jo rajalla. Kamalaa kun ihminen on peto toista ihmistä, kohtaan .
Mitä,tuskia näill,ihmisillä onkaan kärsittävänään . Tulee paha olla kun vaan ajattelee.Nigeriassa kuollut 600 lasta nälkään.
Eivätkö he ole saman arvoisia kuin gazalaiset, vai miksi siitä ei Suomen media kerro mitään. - Anonyymi
Sehän se onkin kamalaa että pommitetaan ruoka apuun jakelupaikkoja ,niiden pitäisi antaa olla asioiden ulkopuolella. Ketään ihmistä ei saa tappaa nälkään asutussa maailmassa.
Kauhea vääryys alkoi miehityksellä 1948, Netanjahun ongelma ihmiskunnan silmien alla kuinka saada murhattua Palestiinalaiset, heitä on sentään viisimiljoonaa.
Gazan kansanmurhan ongelman lisäksi, juutalaiset tekemässä uutta katastrofia Länsirannalle, 750 000 juutalaisia työntynyt ja anastaneet maata Palestiinalaisilta perustamalla laittomia siirtokuntia. Länsirannalla ei ole vielä räjähtänyt ongelma käsiin Gazan tavoin mutta merkkejä on näkyvissä.
Suomen olisi helppo tunnusta Palestiinan valtio, vai sanotaanko kymmenenkin vuoden kuluttua ' kyllä Suomi joskus tunnustaa sen kun sen aika tulee.
Israelin valtio perustettiin 1948 ei ymmärretty mitä miehitys tuo tullessaan, katkeruus, epäoikeuden mukaisuus synnyttää vihaa terrori tekoja, tilanne tuolla alueella ei asetu koskaan kohdalleen.- Anonyymi
Ei ole mitään ”Palestiinan miehitystä”. Vuoden 1948 sodan jälkeen Jordania asutti kansalaisillaan aluetta, jota nykyisin kutsutaan Länsirannaksi. Israel valloitti siitä suuren osan 1967 ja alkoi puolestaan asuttaa sitä omilla kansalaisillaan. Arabit julistivat alueen itsenäiseksi 1988 ja alkoi käyttää valtio -termiä 2013.
Ja tämäkö rujo ja keinotekoinen tekele pitäisi Suomen tunnustaa?
Historiaa tuntemattomille sen verran, että Jordania miehitti aluetta kun oli päässyt sinne arabien yhteishyökkäyksen siivellä -48. MIehitys vahvistettiin 50-luvulla ilman YK;n tukea toisinsanoen sen tahdon vastaisesti. Tämä miehitys oli laiton, ja sitä, sekä arabiliigan hyökkäystä vastaan silloiset YK:n juristit rakensivat pl 242:n joka kieltää alueiden hankkimisen väkivalloin. Tästä päätöslauselmasta tuli koko rauhanprosessin peruspilari. - Anonyymi
Varmaan ainakin siihen että alkoholin kotiinkjljetusta ei sallita Kd:n osalta.
Ei Orpo ota riskiä hallituksen hajoamisesta eli Palestiinan tunnustamisen kanssa vetkutellaan hallituskauden loppuun. Lisäksi Israelista on tilattu Taavetin linko eikä kauppaa haluta vaarantaa.- Anonyymi
Ei onnistu kotiin kuljetus ulkomailla Alkosta
- Anonyymi
Alko ei lähetä tilattuja viinoja Palestinaan vaikka ne olisi asian mukasesti maksetut
- Anonyymi
Palestiina, vaikka se tunnustettaisiin, ei mikään muutu. Se vaan pysyy, mikä on pysynyt tuhansia vuosia. Tuolla sotiminen kuuluu elämänmenoon, niinkuin täällä maitolitran osto kaupasta. Jos joku luulee, että sota loppuu tuohon ja ikuinen rauha alkaa, erehtyy pahoin.
- Anonyymi
Saattaisi muuttua jos ihmiset saisivat rauhassa rakentaa valtiotaan.
Röyhkeä Israel hyökkäilee jo Syyriaankin. Aikooko se vallata itselleen
palestiinalaisalueet kokonaan ja Syyriankin ?
- Anonyymi
Keinotekoinen Israelin valtio perustettiin natsien julmuuksien holokaustin jälkeen kuin myönnytyksenä elossa oleville juutalaisille ympäri maapalloa ' tulkaa kotiin.
Jonkun mestarin mielestä ei tapahtunut mitään holokaustia, siinä mielessä ei Palestiinalaisten kohtelussa olisi toteutumassa holokaustia, olisi rodullinen puhdistus, samaa mitä natsit harjoitti Saksassa.
Israelin ihmisoikeusjärjestöt myöntävät kyseessä on kansanmurha Netanjahun haluamalla tavalla, eläimiä kohdellaan paremmin.
Alueen historia tunnetaan antiikin ajoista lähtien, Osmanien vallan kukistuminen, 1800-luvun lopulta vuoteen 1948 on luettavissa. Israelin perustettiin ei sille jälkeen päin voi enään mitään. Israelista syntyi aseellinen sotilasmahti muitten tukemana, kun Yhdysvallat tukee ei siinä muilla ole nokan koputtamista.
Netanjahun olisi tyytyväinen jos viisimiljoonaa Palestiinalaista häipyisi mihin tahansa, samaa voisi toivoa Palestiinalaiset juutalaisista.
Pertikki- Anonyymi
Antisemiitti vihaa vaan.
Anonyymi kirjoitti:
Antisemiitti vihaa vaan.
Viha näkyy molemmin puolisena, mutta juutalaiset on jakautuneita tämän suhteen. Rinnakkainen elämä otetaan vaikka Länsiranta, kyllä siinä viha kytee kun juutalaiset tulee ja häätää sinut painu hittoon siitä, minä aion asua tässä. Jos et lähde tulee sotilaat puskutraktorin kanssa ja sinähän lähdet. Näin on asutettu 750 000 juutalaista laittomasti Länsirannalle, ole siinä vihaamatta. Gazan kaista Getto maailman suurin pakolaisten leiri, keskitysleiri, vertailu käy Varsovan gettoon.
Pertikki kirjoitti:

Korjaan ghetto.

Mitä ovat sinulle israelilaiset tehneet koska vihaat noin vahvasti?
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ovat sinulle israelilaiset tehneet koska vihaat noin vahvasti?
Höpö höpö en minä vihaa, kyse on oikeudenmukaisuudesta.
- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Höpö höpö en minä vihaa, kyse on oikeudenmukaisuudesta.
Juutalaisvihasi lietsominen on käsin kosketeltavaa .
- Anonyymi
Israelin toimet ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia. Israel on pysäytettävä.
Netahjahu on rikollinen, joka olisi vankilassa ilman asemansa tuomaa suojaa.- Anonyymi
ei ole mitään kansainvälistä oikeutta niin että turha jauhaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ole mitään kansainvälistä oikeutta niin että turha jauhaa
Jos et tiedä mistään mitään, miksi jauhat paskaa ??
''Joidenkin tulkintojen mukaan Israelin toimet tietyillä alueilla ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Erityisesti siirtokuntien perustaminen ja toiminta Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa on laajalti nähty kansainvälisen oikeuden vastaisena.
Lisäksi Gazan alueen miehitys ja toimet siellä ovat herättäneet kansainvälistä kritiikkiä ja syytöksiä kansainvälisen oikeuden rikkomisesta'' - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos et tiedä mistään mitään, miksi jauhat paskaa ??
''Joidenkin tulkintojen mukaan Israelin toimet tietyillä alueilla ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Erityisesti siirtokuntien perustaminen ja toiminta Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa on laajalti nähty kansainvälisen oikeuden vastaisena.
Lisäksi Gazan alueen miehitys ja toimet siellä ovat herättäneet kansainvälistä kritiikkiä ja syytöksiä kansainvälisen oikeuden rikkomisesta''Niinpä:
''Joidenkin tulkintojen mukaan ..." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä:
''Joidenkin tulkintojen mukaan ..."Et sitten ymmärtänyt edes vähän alusta....
- Anonyymi
netanjahu ei kai katso lapsia, tai ei välitä. jospa olisi kyse omasta tai lasten lapsista.vieläkö hymyiltäisi kameroiden ja trumpin edessä.
- Anonyymi
Eiväthän Suomen päättäjät uskalla inahtaakaan ennen kuin USA antaa luvan.
Neuvostoliiton aikaan otettiin käyttöön termi suomettuneisuus mutta nyt olemme suomettuneempia kuin silloin, kumarrussuunta vain on vaihtunut.- Anonyymi
Pitäisikö mielestäsi kumarrella Venäjälle päin?
- Anonyymi
Turha ruikuttaa nykypäivänä mistään oikeuksista, niillä on pyyhitty pöytää jo aikaa sitten.
Isomman voima ja valta on sanellut sen monesti, siitä on Suomella karvaat kokemukset itärajan takaa.- Anonyymi
Suomalaiset kokivat karvaana alueluovutukset epäoikeudenmukaisina, vieläkin karjalan väestö tuntee sen sisimmissään.
Maailman pakolaiset sen tuntee jättäessään kotikontunsa, onko katkeruus oikeutettua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset kokivat karvaana alueluovutukset epäoikeudenmukaisina, vieläkin karjalan väestö tuntee sen sisimmissään.
Maailman pakolaiset sen tuntee jättäessään kotikontunsa, onko katkeruus oikeutettua.Karjala- kysymykselle löytyy tältä foorumilta ihan omakin osastonsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karjala- kysymykselle löytyy tältä foorumilta ihan omakin osastonsa.
Foorumilta löytyy aina joku kitisemässä ''...väärällä palstalla...''
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Karjala- kysymykselle löytyy tältä foorumilta ihan omakin osastonsa.
Mille kysymykselle ????
Karjala jäi itärajan taakse rauhanneuvotteluissa.
Voittaja kirjoittaa historian. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Foorumilta löytyy aina joku kitisemässä ''...väärällä palstalla...''
On kyllä ihan aiheellista kritisoida sitä, kun joku laittaa kymmenen ketjua välillä pelkkää hallituksen ja persujen leimaamista rasisteiksi ja natseiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kyllä ihan aiheellista kritisoida sitä, kun joku laittaa kymmenen ketjua välillä pelkkää hallituksen ja persujen leimaamista rasisteiksi ja natseiksi.
Taidat olla persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taidat olla persu.
En ole äänestänyt persuja koskaan, mutta tiedän et persukin on järkevämpi, kuin sellainen joka jankuttaa joka päivä "persu, persu, rasisti, rasisti".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole äänestänyt persuja koskaan, mutta tiedän et persukin on järkevämpi, kuin sellainen joka jankuttaa joka päivä "persu, persu, rasisti, rasisti".
En ole moittinut ikinä Tarja Halosta
- Anonyymi
Ja rauhan ehdot saneli? Stalin .
Stalinin Neuvostoliitto viis veisasi kansainvälisistä oikeuksista. Nyt on sama Venäjällä, vain pomon nimi on vaihtunut.- Anonyymi
Kumpaakaan ei ole enää olemassa.
- Anonyymi
Rauha tulee kun Gaza ja Länsiranta tyhjätään terroristi-aineksesta, ja liitetään Israeliin, johon ne kuuluvat.
- Anonyymi
Rauha voisi tulla jos esinahattomat häipyisivät valtaamiltaan alueilta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rauha voisi tulla jos esinahattomat häipyisivät valtaamiltaan alueilta.
Kumpia tarkoitat esinahattomilla, sillä sekä juutalaiset että islamilaiset miehet ovat ympärileikattuja.
Vasta äskettäin luin, että kyselyjen mukaan melkein puolet suomalaisista kannattaa Palestiinan tunnustamista.
Sehän tarkoittaa sitä, että y l i puolet suomalaisista e i v ä t sitä kannata.
Ei siis ole pelkästään kahdesta ihmisestä kiinni se tunnustaminen.- Anonyymi
Tuo oli taas NIIIN terävää äärioikeistoruotsalaista havainnointia että oksat pois.
Ei ole enää mitenkään epäselvää että äärioikeistolaiset kannattavat kansanmurhaa... Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli taas NIIIN terävää äärioikeistoruotsalaista havainnointia että oksat pois.
Ei ole enää mitenkään epäselvää että äärioikeistolaiset kannattavat kansanmurhaa...Aivan loogista ajattelua.
Selvästi näkyy vassarimedian väri, kun otsikko on:
""HS-gallup: Lähes puolet suomalaisista haluaisi, että Suomi tunnustaa Palestiinan""
Jos siis vain l ä h e s puolet suomalaisista haluaisi ...., niin silloihan suomalaisen enemmistön mielipide on päinvastainen, elikkä yli puolet eivät haluaisi. Vai mitä?- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Aivan loogista ajattelua.
Selvästi näkyy vassarimedian väri, kun otsikko on:
""HS-gallup: Lähes puolet suomalaisista haluaisi, että Suomi tunnustaa Palestiinan""
Jos siis vain l ä h e s puolet suomalaisista haluaisi ...., niin silloihan suomalaisen enemmistön mielipide on päinvastainen, elikkä yli puolet eivät haluaisi. Vai mitä?Ja osa ei osaa sanoa mielipidettä.
- Anonyymi
Saivarrellaanpa :))
HeSa tänään...
''Alle puolet suomalaisista on sitä mieltä, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiinan valtio. Palestiinan tunnustaminen kerää kuitenkin selvästi enemmän kannatusta kuin vastustusta.
Tämä ilmenee Helsingin Sanomien tutkimusyhtiö Verianilta tilaamasta mielipidetutkimuksesta.
48 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että Suomen pitäisi tunnustaa Palestiina.
Vajaa neljännes vastaajista eli 24 prosenttia katsoi, että Suomen ei pitäisi tunnustaa Palestiinaa.
Toisin sanoen kaksi kertaa niin suuri joukko asettuu Palestiinan tunnustamisen puolelle kuin sitä vastaan.'' - Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Aivan loogista ajattelua.
Selvästi näkyy vassarimedian väri, kun otsikko on:
""HS-gallup: Lähes puolet suomalaisista haluaisi, että Suomi tunnustaa Palestiinan""
Jos siis vain l ä h e s puolet suomalaisista haluaisi ...., niin silloihan suomalaisen enemmistön mielipide on päinvastainen, elikkä yli puolet eivät haluaisi. Vai mitä?Mutta miksi otat kantaa suomalaisten asioihin......?
Palataan asiaan sitten kun selvität edes itsellesi miksi kommentoit melkein ammatiksesi suomalaisilla sivuilla, onko se vaan niin että siellä hurrisivustoilla et oikein pärjää..? Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi otat kantaa suomalaisten asioihin......?
Palataan asiaan sitten kun selvität edes itsellesi miksi kommentoit melkein ammatiksesi suomalaisilla sivuilla, onko se vaan niin että siellä hurrisivustoilla et oikein pärjää..?Olenhan Suomen kansalainen ja äänioikeutettu Suomeen.
Miksi en ottaisi kantaa Suomenkin asioihin.
Mutta miksi sinä otat kantaa Lähi-Idänkin asioihin?- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Aivan loogista ajattelua.
Selvästi näkyy vassarimedian väri, kun otsikko on:
""HS-gallup: Lähes puolet suomalaisista haluaisi, että Suomi tunnustaa Palestiinan""
Jos siis vain l ä h e s puolet suomalaisista haluaisi ...., niin silloihan suomalaisen enemmistön mielipide on päinvastainen, elikkä yli puolet eivät haluaisi. Vai mitä?Kyselyyn vastanneista 48 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiina.
Tunnustamista vastusti 24 prosenttia vastaajista, kun taas 28 prosenttia ei osannut sanoa, miten asiassa tulisi toimia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyselyyn vastanneista 48 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen tulisi tunnustaa Palestiina.
Tunnustamista vastusti 24 prosenttia vastaajista, kun taas 28 prosenttia ei osannut sanoa, miten asiassa tulisi toimia.Ylen kyselyssä vain 44% oli tunnustamisen kannalla.
Nuo mainitsemasi 28% eivät uskaltaneet ilmaista kantaansa vihervassareitten vihan pelossa mikä saattaa olla joskus aivan hirveää :)))))
Nuivaa toimintaa Suomelta kun käy asekauppaa valtion kanssa joka harjoittaa kansanmurhaa, kansanmurhaa vastustetaan Israelin sisällä.
Venäjän tarkoitus on liittää ainakin osa Ukrainaa, niin myös Netanjahun tavoite, todellisuudessa ottaa haltuun kaikki Palestiinan alueet. Esteenä viisimiljoonaa Palestiinan kansalaista, sama kun Suomen koko väestö siirrettäisiin ties minne.
Miehitys on johtanut siihen ettei Palestiinan kansalla ole kummoisia taloudellisia edellytyksiä. Hamasia voidaan syyttää mutta se ei muuta tosiasiaa, viisimiljoonaa ihmistä miehittäjä Israel voi alistaa miten haluaa.- Anonyymi
Paras hintalaatusuhde plus toimitusvarmuus.
Jenkit panttasi vuosikymmeniä Hornettien rynnäkköaseistusta vaikka ne tilattiin juuri tuon F/A version takia.
- Anonyymi
sharian valtaa välimerelle ajaa Venäjä saadakseen terrorikeskuksen menettämänsä
tilalle Suomi tunnustaa Palestiinan valtion Ranskan jälkeen, Britannia aikeissa myös tunnustaa.
Kunhan sellainen valtio edes joskus perustetaan ja sillä on selvät rajat ja ei-terroristinen hallinto.
Palestiinan terroristit eivät tyydy vähään, vaan heidän (niinkuin sinunkin) päämääränä on häivyttää pois maailmankartalta koko Israelin itsenäinen valtio Iranin ja ryssien avulla.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Kunhan sellainen valtio edes joskus perustetaan ja sillä on selvät rajat ja ei-terroristinen hallinto.
Palestiinan terroristit eivät tyydy vähään, vaan heidän (niinkuin sinunkin) päämääränä on häivyttää pois maailmankartalta koko Israelin itsenäinen valtio Iranin ja ryssien avulla.hamas heitti 2007 valtaan päästyään al Fatahin virkamiehet talonkatolta
ja veti niiden ruumiita pitkin Gazan katuja moottoripyörillä kansan hurratessa
nyt ne inisevät mutta liian myöhään ja maksavat törkeydestään Anonyymi kirjoitti:
hamas heitti 2007 valtaan päästyään al Fatahin virkamiehet talonkatolta
ja veti niiden ruumiita pitkin Gazan katuja moottoripyörillä kansan hurratessa
nyt ne inisevät mutta liian myöhään ja maksavat törkeydestäänKyse ei ole juutalaisten vihaamisesta.
Ranskan Britannian jälkeen todennäköisesti Saksakin tunnustaa Palestiinan valtion- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Kunhan sellainen valtio edes joskus perustetaan ja sillä on selvät rajat ja ei-terroristinen hallinto.
Palestiinan terroristit eivät tyydy vähään, vaan heidän (niinkuin sinunkin) päämääränä on häivyttää pois maailmankartalta koko Israelin itsenäinen valtio Iranin ja ryssien avulla.Valtio on olemassa....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiina_(valtio) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtio on olemassa....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Palestiina_(valtio)Israel on siis hyökännyt itsenäiseen valtioon ja yrittää miehittää sen kuten
Putin teki Ukrainalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel on siis hyökännyt itsenäiseen valtioon ja yrittää miehittää sen kuten
Putin teki Ukrainalle.Onko siultakin unohtunut kuka hyökkäsi ja minne.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_7._päivän_hyökkäys_Israeliin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko siultakin unohtunut kuka hyökkäsi ja minne.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_7._päivän_hyökkäys_Israeliin"Palestiinalaisryhmät surmasivat hyökkäyksessä 1 139 ihmistä, joista 764 oli siviilejä ja 373 israelilaisiin turvallisuusjoukkoihin kuuluvia henkilöitä. Lisäksi Hamas otti noin 250 panttivankia. Hyökkäys oli Israelin itsenäisyysajan verisin.
Gazan sodan aloittanut hyökkäys tuomittiin laajasti terroristisena. Vuorokauden sisällä hyökkäyksestä Israel julisti sotatilan."
- Anonyymi
Israel teki virheen 2005 ja vetäytyi Gazasta silloin tapahtui katastrofi
Hamasin pääsi valtaan 2007 ja tappoi länsirannan al Fatah johdon
Nyt asia korjataan ja Gaza siirtyy osaksi Israelia
Venäjä ei voi sieltä eikä Syyriasta saada enää tukikohtia Välimeren
terrorisointiin
Hamas on koko ajan pyrkinyt tappamaan paljon al-Fatah -arabeja ja israelilaisia
kuin mahdollista
Venäjän liittolaisen Iranin turvallisuusviranomaiset olivat mukana suunnittelemassa Hamasin hyökkäystä ja Iran ja Venäjä ovat rahoittaneet Gazassa Hamasia ja Libanonissa terroristijärjestö Hizbollahia
Nyt tilanne on Euroopan ja Suomen kannalta paljon parempi kuin ennen Israelin hyökkäystä Israelin osana Gaza rauhoittuu eikä voi toimia - Anonyymi
Kuka aloitti miehityksen alueella jossa asui ihmisiä 1948
- Anonyymi
Ketkä rakensivat aikoinaan Jerusalemin temppelin?
Ei ne tainneet olla islamilaiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketkä rakensivat aikoinaan Jerusalemin temppelin?
Ei ne tainneet olla islamilaiset.ISRAELILAISET
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ISRAELILAISET
Kuningas Salomon rakennutti Jerusalemin tenppelin, se huijattiin Israelin Jumalan nimeen, mutta todellisuudessa siellä palvottiin ihmisuhrein Baal-jumalaa Raamatun tarinan Saatanaa.
Juutalaiset tekivät tuolloin Raamatun todistaman jumalahuijauksen, joka on näihin päiviin asti periytynyt juutalaisuudesta niin kristinuskoon kuin islamiinkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuningas Salomon rakennutti Jerusalemin tenppelin, se huijattiin Israelin Jumalan nimeen, mutta todellisuudessa siellä palvottiin ihmisuhrein Baal-jumalaa Raamatun tarinan Saatanaa.
Juutalaiset tekivät tuolloin Raamatun todistaman jumalahuijauksen, joka on näihin päiviin asti periytynyt juutalaisuudesta niin kristinuskoon kuin islamiinkin.Sitten juutalaiset rakensivat Jerusalemin temppelin uudelleen ja alkoivat uudestaan palvoa isiensä Israelin Jumalaa.
- Anonyymi
ISRAEL.
- Anonyymi
Temppeli oli Judeassa ei Israelissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Temppeli oli Judeassa ei Israelissa.
Juudahan on yksi Israelin sukukunnista, etkö tiennyt.
- Anonyymi
On monta kertaa tullut todistetuksi se virhe joka alkoi 1948 kun väkisin synnytettiin keinotekoinen valtio tuolle alueelle.
Siirtolaiskolonialismi ei ole oikein onnistunut missään kivuttomasti, Brittien imperiumi kaatui omaan mahdottomuuteensa, Amerikan valtiot syntyivät kolonialismin jatkeena, Amerikassa ennen valkoisten tuloa varsinkaan Pohjois-Amerikassa eli vain hajallaan olevia heimoja, nämä oli lopulta helppo kukistaa ja siirtää jäljellä olevat asukkaat reservaatteihin.
Seemiläiset kansat heimot johon kuului myös juutalaiset parituhatta vuotta sitten tulivat toimeen keskenään, onnistui silloin mutta juutalaisten lähdettyä alueelta hajaantuivat ympäri Eurooppaa. Nyt tuhansien vuosien jälkeen vaikka kuin seemiläisiä ei yhteiselo luottamus toisiinsa ei onnistunut, ei juutalaisia voi luokitella paluumuuttajiksi. Alkuperäisasukkaiden pakko siirto minne jos kukaan ei heitä huoli, viisimiljoonaiselle väestölle uusi kotimaa ei onnistu.- Anonyymi
Se vaan on tämän päivän fakta, turhaa asiaa pyöritellä.
Israel on alueen voimatekijä, sitä on riitaisten arabien turha haastaa ja uhota, mereen heittämisellä.
Terroristit ympärillä saaneet selkäänsä niin monesti, sekä Iran ja Syyria suurin uho häipynyt. Anonyymi kirjoitti:
Se vaan on tämän päivän fakta, turhaa asiaa pyöritellä.
Israel on alueen voimatekijä, sitä on riitaisten arabien turha haastaa ja uhota, mereen heittämisellä.
Terroristit ympärillä saaneet selkäänsä niin monesti, sekä Iran ja Syyria suurin uho häipynyt.Tuokin sanottu sen satakertaa, jokainen tietää Israelin ja sen kumppanin Yhdysvaltain vahvuuden, Arabit vain pullistelee, kun pitäisi ruokoilla armoa Netanjahulta anna leipää, äläkä pommeja
- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Siirtolaiskolonialismi ei ole oikein onnistunut missään kivuttomasti, Brittien imperiumi kaatui omaan mahdottomuuteensa, Amerikan valtiot syntyivät kolonialismin jatkeena, Amerikassa ennen valkoisten tuloa varsinkaan Pohjois-Amerikassa eli vain hajallaan olevia heimoja, nämä oli lopulta helppo kukistaa ja siirtää jäljellä olevat asukkaat reservaatteihin.
Seemiläiset kansat heimot johon kuului myös juutalaiset parituhatta vuotta sitten tulivat toimeen keskenään, onnistui silloin mutta juutalaisten lähdettyä alueelta hajaantuivat ympäri Eurooppaa. Nyt tuhansien vuosien jälkeen vaikka kuin seemiläisiä ei yhteiselo luottamus toisiinsa ei onnistunut, ei juutalaisia voi luokitella paluumuuttajiksi. Alkuperäisasukkaiden pakko siirto minne jos kukaan ei heitä huoli, viisimiljoonaiselle väestölle uusi kotimaa ei onnistu.ryssähän tuhosi Karjalan kyllä se vain onnistui kaikkien suomalaisugrilaisten
heimojen tuhoamisessa - Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Tuokin sanottu sen satakertaa, jokainen tietää Israelin ja sen kumppanin Yhdysvaltain vahvuuden, Arabit vain pullistelee, kun pitäisi ruokoilla armoa Netanjahulta anna leipää, äläkä pommeja
Sossua vhituttaa, suotta postaat vanhoja ja vain hokemaasi muka vääryyttä 1948.
Olet oikea itkupilli vanha ukko, ryhdistäydy!
- Anonyymi
Pertikki ja perässä- hiihtäjät jaksavat vihata.
Antisemitismiä pahimmillaan.- Anonyymi
Pertikki on kolujakäymätön juntti joka kopioi pienipalkkaisten sossulafkalla Tampereen
viestintälaitosten sosialistikasvatuksen saamien kirjoituksia häiriköiden ja väittäen
niitä totuudeksi hesari yle ...
pienipalkkainen sossu hyvin vähän kehittyy toimittajanakaan ja nyt kesällä niillä
on pelkkä pimua kirjoittamassa väliaikaisesti ja niitä pertikkirassukka imee Anonyymi kirjoitti:
Pertikki on kolujakäymätön juntti joka kopioi pienipalkkaisten sossulafkalla Tampereen
viestintälaitosten sosialistikasvatuksen saamien kirjoituksia häiriköiden ja väittäen
niitä totuudeksi hesari yle ...
pienipalkkainen sossu hyvin vähän kehittyy toimittajanakaan ja nyt kesällä niillä
on pelkkä pimua kirjoittamassa väliaikaisesti ja niitä pertikkirassukka imeeSinähän puhut sossusta asiantuntijana vuosien kokemuksella, ole kiitollinen kun olet saanut apua sieltä.
Koulutukseni ja yrittäjänä olemiseni olen kertonut monesti. Sinä et ole kertonut itsestäsi mitään, Kirjoituksesi perusteella olet persu ' hallaahonäänestäjä44, olet siis noin 80-vuotias uusnatsi, ystäviäsi on mm. SS-Immonen, ryhmäkuvassa Eugen Schaumanin haudalla liehutat hakaristilippua.
Valehtelinko, niinhän sinäkin valehtelet minusta.
- Anonyymi
Halo nenavusti al assaidia Syyriassa levittämään venäjän valtaa sotilastukikohtiin
Tartuksessa ja Khmeimimissä Al assad joutui jo pakenemaanMos kovaan
elämään lähiössä H ei ole vielä lähtenyt mutta kova paine on putinhyysääjää vastaan ja lisääntyy koko ajanUkrainan murhienkasvaessa- Anonyymi
Kaiken tämän olemme lukeneet uutisista.
Suomi liittynyt vetoomukseen joka kannustaa tunnustamaan Palestiinan valtion
https://yle.fi/a/74-20175048
Näin pitääkin olla, tarpeeksi vahva kansainvälinen painostus tuo mahdollisuuden edes siedettävään ratkaisuun.- Anonyymi
Gaza on palestiinalaisille jo menetetty alue, niin vielä elossa oleville kuin pilven päälle räjäytetyillekin. Ei ole mitään sellaista kansainvälistä painostusta joka tilannetta muuttaisi, Gaza tullaan liittämään Israeliin minkä näillä(kin) sivuilla ennakoin jo kun näin ja ymmärsin millä voimalla pommitukset aloitettiin.
Sama se on noiden tunnustamisten kanssa, kun ei ole juuri mitään tunnistettavaa, mitä siinä tunnustamaan..? - Anonyymi
Tunnustaminen antaa terroristeille lisävoimia, lisää pommeja Israeliin, lisää iskuja siviilejä kohtaan.
Suomi on historian väärällä puolella...m.o.t. - Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Paitsi Sari Essayah
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011395849.htmlkaiken pertiköimisen olemme lukeneet tai jättäneet lukematta uutisissta
häiriköi täällä linkeillään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustaminen antaa terroristeille lisävoimia, lisää pommeja Israeliin, lisää iskuja siviilejä kohtaan.
Suomi on historian väärällä puolella...m.o.t.Halonen joutuu pakenemaan Kremliin Assadin luo
Kun Gaza on tyhjennetty ja Abbas on tyytyväinen eli al Fatah, ei kukaan muista edes hamasporukkoja
YK ja Halonen haukkasivat tyhjää vuosikymmenien Gaza-tuellaan meidän rahoilla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Halonen joutuu pakenemaan Kremliin Assadin luo
Kun Gaza on tyhjennetty ja Abbas on tyytyväinen eli al Fatah, ei kukaan muista edes hamasporukkoja
YK ja Halonen haukkasivat tyhjää vuosikymmenien Gaza-tuellaan meidän rahoillaPersut Hitlerin perilliset teidän ajatuksen kulku on kaikkien tiedossa, että pitää tähänkin aloitukseen työntää sitä sontaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut Hitlerin perilliset teidän ajatuksen kulku on kaikkien tiedossa, että pitää tähänkin aloitukseen työntää sitä sontaa.
Sinä puolestasi isä aurinkoisen vanha oppilas ja kansainvälistä hoilaava äkkiväärä.
Vieläkö Tiekkari kuuluu lukemistoosi? Anonyymi kirjoitti:
Sinä puolestasi isä aurinkoisen vanha oppilas ja kansainvälistä hoilaava äkkiväärä.
Vieläkö Tiekkari kuuluu lukemistoosi?Laitaoikeisto persuilla aina pahat mielessä, sivistyksestä puhumattakaan, ihminen joka on sattunut syntymään arabiksi ette pidä edes heitä ihmisinä.
Suomessa synnytään moraalisesti oikeusvaltioon ja käyttäydytään sen mukaisesti.
Laitaoikeisto uusnatsi persut poikkeaa kunnon Suomalaisista, sen huomaa puhetavassa kuinka arvomaailma muuttuu rasistiseksi, hyvää tarkoittava teillä on erillaista kun kunnon Suomalaisella.
Tämänkin ketjun aloitti joku en minä, keskustelua kun selaa huomaa kuka on rasisti persu, tämä ei ole mitään haukkumista teitä kohtaan, kyllä teitä voi arvostella tosi asioitten perusteella. Teidän kanssa ei pysty keskustelemaan kuin vain jos on uusnatsi.- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Laitaoikeisto persuilla aina pahat mielessä, sivistyksestä puhumattakaan, ihminen joka on sattunut syntymään arabiksi ette pidä edes heitä ihmisinä.
Suomessa synnytään moraalisesti oikeusvaltioon ja käyttäydytään sen mukaisesti.
Laitaoikeisto uusnatsi persut poikkeaa kunnon Suomalaisista, sen huomaa puhetavassa kuinka arvomaailma muuttuu rasistiseksi, hyvää tarkoittava teillä on erillaista kun kunnon Suomalaisella.
Tämänkin ketjun aloitti joku en minä, keskustelua kun selaa huomaa kuka on rasisti persu, tämä ei ole mitään haukkumista teitä kohtaan, kyllä teitä voi arvostella tosi asioitten perusteella. Teidän kanssa ei pysty keskustelemaan kuin vain jos on uusnatsi.Samaistut ähly joukkoon.
- Anonyymi
Israel läänittaa Gazan ja asuttaa omilla uutisasukkailla. Paikasta tulee kukoistava rantakeidas ja lomailupaikka.
- Anonyymi
Venäjä tarjoaa Gazalaisille turvaa jos saa 10 sotilastukikohtaa rannikolta Välimerellä
häiriköimiseksi pitkin Euroopan rantaviivaa
- Anonyymi
Taiteiluelämään akselilla tietenkin.
- Anonyymi
Joo, tietenkin uutisasukkailla taiteillen...
- Anonyymi
Ulkoministeri kokoomuksen Valtonen puhuu asiaa, kirppu puolue ei pysty estämään päätöstämme tunnustaa kahden valtion mallia, jossa Palestiinan olemassa olo hyväksytään eduskunnassa.
- Anonyymi
...kirppupuolue...olemassaolo...
- Anonyymi
Kansa on vahvasti erimieltä kokoomuksen ja viherkommunistien kanssa. Kokkareet Valtosen ja Orpon johdolla ylittävät valtuutensa, persut ja kristilliset ovat kansan linjoilla. Kansa tietää, sanoi V V aikanaan.
- Anonyymi
Ja miten se sitten V V:n jatko menikään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja miten se sitten V V:n jatko menikään?
Kertoo aikakirjoja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoo aikakirjoja!
Millainen kirjoja on aikakirjoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millainen kirjoja on aikakirjoja?
Pohipa sitä ajankuluksi!
- Anonyymi
Persuista paljon luulo lahkouskovia, uskovat salaliittoteorioihin ja mustaan Raamattuun.
- Anonyymi
Purra ja Essayah on vaan paskan tärkeitä tyhjäntoimittajia hallituksessa.
Orpo haluaa jo molemmista eroon.
Sekä Kepu että SDP käy kulisseissa neuvotteluja Orpon kanssa.- Anonyymi
Onhan se hyvä että on ajoissa aloitettu hallitusneuvottelut, seuraaviin vaaleihinhan on aikaa enää alle kaksi vuotta...
- Anonyymi
Juutalaisten siirtokunta touhua Länsirannalla.
https://areena.yle.fi/1-73445136- Anonyymi
Pitääpä katsoa paremmalla ajalla. Nyt nukkumaan.
Suomessa rasisti ja siionisti päättävät saako Suomi tunnustaa Palestiinan.
Kolmas ämmä, pääministeri on niitten lakeija ja EK:n.
- Anonyymi
Plusasteita lisää tähän väliin.
- Anonyymi
YK MÄÄRÄYS 18.9.2024 koskee määräystä juutalaisille lopettaa Palestiinan miehitys. Juutalaisilla on ollut 12 kk aikaa toteuttaa tämä.
Määräaika loppuu kohta. Laitan teille virallisen linkin, kun jaksan.
Ei ole mitään kahden valtion mallia, ainoastaan malli, jossa juutalaiset määrätään lopettamaan PALESTIINAN MIEHITYS - alueelta minne perustivat 'valtionsa vain juutalaisille' toisen maailmansodan jälkeen.
Tähän on erittäin hyvät ja tärkeät syyt, että miksi YK perui lupauksensa holokaustilla juutalaisille tuosta alueesta.
Välittömästi, kun YK päätös julistettiin, se kokous, Stubb sai silmin nähden nopean pelkoreaktion, ja ryhtyi välittömästi hokemaan kahden valtion mallia.
Siitä ei todellakaan ole kyse. Selitän tarkemmin kun jaksan.- Anonyymi
Lisäystä - KUKAAN TAI MIKÄÄN TAHO EI OLE KAIPAAMASSA SUOMEN MIELIPIDETTÄ MIHINKÄÄN ASIAAN. KYSE ON YK MÄÄRÄYKSESTÄ.
Nämä herrat yrittävät nyt torpedoida tällä YK määräyksen sabotoinnilla itse toimeenpanon. Juutalaiset ovat heidän tosi hyviä kavereita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä - KUKAAN TAI MIKÄÄN TAHO EI OLE KAIPAAMASSA SUOMEN MIELIPIDETTÄ MIHINKÄÄN ASIAAN. KYSE ON YK MÄÄRÄYKSESTÄ.
Nämä herrat yrittävät nyt torpedoida tällä YK määräyksen sabotoinnilla itse toimeenpanon. Juutalaiset ovat heidän tosi hyviä kavereita.Juutalaisilta ollaan viemässä alue ja antamassa takaisin arabeille, joka heiltä ryöstettiin 1948.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisilta ollaan viemässä alue ja antamassa takaisin arabeille, joka heiltä ryöstettiin 1948.
Ja tämä on ollut ihan hirveän karmean valtava työ, että tähän asti on nyt päästy. Tekee pahaa katsella tuota poliitikkojen sabotointityötä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä on ollut ihan hirveän karmean valtava työ, että tähän asti on nyt päästy. Tekee pahaa katsella tuota poliitikkojen sabotointityötä.
Huomenna enemmän, kun jaksan.
- Anonyymi
Selitä seuraavaksi miksi olet noin sekaisin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitä seuraavaksi miksi olet noin sekaisin?
Totta kai! Enhän muuten olisi suomalainen - brittiasiantuntija kävi Suomessa jo yli 30 vuotta sitten, ja totesi: "On kuin suuri avohoitolaitos!"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai! Enhän muuten olisi suomalainen - brittiasiantuntija kävi Suomessa jo yli 30 vuotta sitten, ja totesi: "On kuin suuri avohoitolaitos!"
Tässä lupaamani lisätieto - suoraan EU-parlamentin sivustolta, joka kertoo, että MIKÄ OIKEASTI OLI YK MÄÄRÄYS.
"YK:n hyväksymä päätöslauselma Israelin miehityksestä palestiinalaisalueilla
20.9.2024
Kirjallinen vastaus
Kirjallisesti vastattava kysymys E-001778/2024
komissiolle
työjärjestyksen 144 artikla
Hanna Gedin (The Left), Jonas Sjöstedt (The Left), Per Clausen (The Left), Li Andersson (The Left), Jussi Saramo (The Left), Merja Kyllönen (The Left)
Tämän vuoden syyskuun 18. päivänä YK:n yleiskokous teki historiallisen päätöksen Israelin laittomasta miehityksestä palestiinalaisalueilla. Ylivoimaisesti suurin osa maista päätti, että Israelin on poistuttava miehitetyiltä alueilta vuoden kuluessa. Kansainvälisen yhteisön viesti on selvä: Israelin miehitys Palestiinassa on rikos ja miehityksen on loputtava.
Palestiinalaisten kärsimys on nyt saanut maailman huomion, vaikka itse miehitys on jatkunut jo vuosikymmeniä. Kansainvälisen tuomioistuimen ja YK:n kanta asiaan on selkeä. Maailma odottaa nyt EU:n seuraavan perässä. Nyt tarvitaan globaaleja toimia Israelin miehityksen lopettamiseksi Palestiinassa.
Hyväksymässään päätöslauselmassa YK kehottaa maailman maita lopettamaan kaiken asekaupan Israelin kanssa, boikotoimaan siirtokuntien tuotteita ja estämään Israelia jatkamasta miehitystään.
YK on tehnyt historiallisen päätöksensä, ja muu maailma odottaa nyt EU:n reaktiota. Siksi vaadimme komissiota ja ministerineuvostoa ryhtymään toimiin ja kysymme seuraavaa:
Mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä noudattaakseen YK:n yleiskokouksen hyväksymää päätöslauselmaa?
Jätetty: 20.9.2024
https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/E-10-2024-001778_FI.html
Kertokaa minulle, että mistä kahdeen valtion mallista Suomen presidentti Stubb puhuu tai mistä Palestiinan tunnustamisesta puhuvat muut poliitikot? Mitään vastausta en ole EU-komissiolta löytänyt. Mutta jos tämäkin aiheuttaa huutelua täällä - niin jätänpä kertomatta, että miten tähän juutalaisten vallan menettämiseen ylipäätään on päästy todella pitkässä juoksussa. Pitäkää tunkkinne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä lupaamani lisätieto - suoraan EU-parlamentin sivustolta, joka kertoo, että MIKÄ OIKEASTI OLI YK MÄÄRÄYS.
"YK:n hyväksymä päätöslauselma Israelin miehityksestä palestiinalaisalueilla
20.9.2024
Kirjallinen vastaus
Kirjallisesti vastattava kysymys E-001778/2024
komissiolle
työjärjestyksen 144 artikla
Hanna Gedin (The Left), Jonas Sjöstedt (The Left), Per Clausen (The Left), Li Andersson (The Left), Jussi Saramo (The Left), Merja Kyllönen (The Left)
Tämän vuoden syyskuun 18. päivänä YK:n yleiskokous teki historiallisen päätöksen Israelin laittomasta miehityksestä palestiinalaisalueilla. Ylivoimaisesti suurin osa maista päätti, että Israelin on poistuttava miehitetyiltä alueilta vuoden kuluessa. Kansainvälisen yhteisön viesti on selvä: Israelin miehitys Palestiinassa on rikos ja miehityksen on loputtava.
Palestiinalaisten kärsimys on nyt saanut maailman huomion, vaikka itse miehitys on jatkunut jo vuosikymmeniä. Kansainvälisen tuomioistuimen ja YK:n kanta asiaan on selkeä. Maailma odottaa nyt EU:n seuraavan perässä. Nyt tarvitaan globaaleja toimia Israelin miehityksen lopettamiseksi Palestiinassa.
Hyväksymässään päätöslauselmassa YK kehottaa maailman maita lopettamaan kaiken asekaupan Israelin kanssa, boikotoimaan siirtokuntien tuotteita ja estämään Israelia jatkamasta miehitystään.
YK on tehnyt historiallisen päätöksensä, ja muu maailma odottaa nyt EU:n reaktiota. Siksi vaadimme komissiota ja ministerineuvostoa ryhtymään toimiin ja kysymme seuraavaa:
Mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä noudattaakseen YK:n yleiskokouksen hyväksymää päätöslauselmaa?
Jätetty: 20.9.2024
https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/E-10-2024-001778_FI.html
Kertokaa minulle, että mistä kahdeen valtion mallista Suomen presidentti Stubb puhuu tai mistä Palestiinan tunnustamisesta puhuvat muut poliitikot? Mitään vastausta en ole EU-komissiolta löytänyt. Mutta jos tämäkin aiheuttaa huutelua täällä - niin jätänpä kertomatta, että miten tähän juutalaisten vallan menettämiseen ylipäätään on päästy todella pitkässä juoksussa. Pitäkää tunkkinne.MIKÄ ON ISRAELIN MIEHITYS PALESTIINASSA?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKÄ ON ISRAELIN MIEHITYS PALESTIINASSA?
12 kuukautta aikaa lopettaa miehitys, tulee umpeen noin 2 kk kuluttua. Oletteko todella varmoja, jos määräystä ei ole toteltu, että mitä tästä seuraa? Kun toisen maailmansodan salausaika päättyi, selvisi, että juutalaiset sionistit olivatkin itse holokaustin takana arabien maiden saamiseksi. Myös natsipöydällä sovittiin Strasborgin kokouksessa Euroopan unionin luominen rahoittamaan perustettava Israelin valtio, siitä kertoo aukaistu sotilastiedusteluraportti EW-Pa 128 ns. Red house report, kokoukseen oli soluttautunut brittiagentti ja asiakirja toimitettiin Englannin kautta Yhdysvaltoihin. Kokous oli elokuussa 1944 Strasbourgissa Ranskassa.. En tiedä, en ole löytänyt EU-komission vastausta parlamentin kysymykseen - EU ja Israel ovat nyt samassa veneessä, jota venettä yrittävät Epstein listan kiristetyt (kiristysaineisto toimitettiin Mossadille ja CIA:lle - johtoporras toiseen maailmansotaan liittyvän rabbin hallussa) maailmanjohtajat keikuttaa kaden valtion mallilla. Kaikki tiedot ovat kaikille avoinna olevasta julkisesta uutisoinnista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä lupaamani lisätieto - suoraan EU-parlamentin sivustolta, joka kertoo, että MIKÄ OIKEASTI OLI YK MÄÄRÄYS.
"YK:n hyväksymä päätöslauselma Israelin miehityksestä palestiinalaisalueilla
20.9.2024
Kirjallinen vastaus
Kirjallisesti vastattava kysymys E-001778/2024
komissiolle
työjärjestyksen 144 artikla
Hanna Gedin (The Left), Jonas Sjöstedt (The Left), Per Clausen (The Left), Li Andersson (The Left), Jussi Saramo (The Left), Merja Kyllönen (The Left)
Tämän vuoden syyskuun 18. päivänä YK:n yleiskokous teki historiallisen päätöksen Israelin laittomasta miehityksestä palestiinalaisalueilla. Ylivoimaisesti suurin osa maista päätti, että Israelin on poistuttava miehitetyiltä alueilta vuoden kuluessa. Kansainvälisen yhteisön viesti on selvä: Israelin miehitys Palestiinassa on rikos ja miehityksen on loputtava.
Palestiinalaisten kärsimys on nyt saanut maailman huomion, vaikka itse miehitys on jatkunut jo vuosikymmeniä. Kansainvälisen tuomioistuimen ja YK:n kanta asiaan on selkeä. Maailma odottaa nyt EU:n seuraavan perässä. Nyt tarvitaan globaaleja toimia Israelin miehityksen lopettamiseksi Palestiinassa.
Hyväksymässään päätöslauselmassa YK kehottaa maailman maita lopettamaan kaiken asekaupan Israelin kanssa, boikotoimaan siirtokuntien tuotteita ja estämään Israelia jatkamasta miehitystään.
YK on tehnyt historiallisen päätöksensä, ja muu maailma odottaa nyt EU:n reaktiota. Siksi vaadimme komissiota ja ministerineuvostoa ryhtymään toimiin ja kysymme seuraavaa:
Mihin toimenpiteisiin komissio aikoo ryhtyä noudattaakseen YK:n yleiskokouksen hyväksymää päätöslauselmaa?
Jätetty: 20.9.2024
https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/E-10-2024-001778_FI.html
Kertokaa minulle, että mistä kahdeen valtion mallista Suomen presidentti Stubb puhuu tai mistä Palestiinan tunnustamisesta puhuvat muut poliitikot? Mitään vastausta en ole EU-komissiolta löytänyt. Mutta jos tämäkin aiheuttaa huutelua täällä - niin jätänpä kertomatta, että miten tähän juutalaisten vallan menettämiseen ylipäätään on päästy todella pitkässä juoksussa. Pitäkää tunkkinne.Huomioikaa parlamentyikysymyksessä myös sana "kansainvälinen tuomioistuin".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomioikaa parlamentyikysymyksessä myös sana "kansainvälinen tuomioistuin".
Kun olemme nyt tässä HISTORIALLISESSA määräyksessä YK:lta, joka peruu lupauksensa vuodelta 1948 juutalaisille, voimme vai seurata tilanteen jatkoa, varsinkin kun se liittyy Euroopan unionin luomiseen, mihin olemme sidottuna omalla, uudella perustuslaillamme diktatuurina; kukaan ei ole kysynyt yhdenkään EU-johtajan mielipidettä asiaan, vaan nyt on odotettu EU KOMISSION KANNANOTTOA, joka käytännössä Lissabonin sopimuksella myös omistaa jäsenmaansa. Vastuu on siellä.

Ja tätä totuutta vasten voitte nyt seurata Suomen poliitikkojen sonnan puhumista - kukaan, kun heistä ei edes ole muistanut mainita teille tuosta diktatuurista, ja uudesta perustuslaista, jonka kansanedustuslaitos hyväksyi täytenä Suomen itsenäisyyden siirtämisenä EU:n komissiolle.
Suomen poliitikkoja ei tarvita - Lissabonin sopimuksen poliittisen EU järjestelmän on luonut natsi-Saksan ekonomisti Ludwig Erhard, joka mainitaan sotilastiedusteluraportissa luoneen suunnitelman natsien ja kansallissosialismin valtaannousuun sodan jälkeen valtiosopimuksi unionina.
Olemme siis uudella perustuslailla kansallissosialistisessa diktatuurissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tätä totuutta vasten voitte nyt seurata Suomen poliitikkojen sonnan puhumista - kukaan, kun heistä ei edes ole muistanut mainita teille tuosta diktatuurista, ja uudesta perustuslaista, jonka kansanedustuslaitos hyväksyi täytenä Suomen itsenäisyyden siirtämisenä EU:n komissiolle.
Suomen poliitikkoja ei tarvita - Lissabonin sopimuksen poliittisen EU järjestelmän on luonut natsi-Saksan ekonomisti Ludwig Erhard, joka mainitaan sotilastiedusteluraportissa luoneen suunnitelman natsien ja kansallissosialismin valtaannousuun sodan jälkeen valtiosopimuksi unionina.
Olemme siis uudella perustuslailla kansallissosialistisessa diktatuurissa.Tähän nyt perustuvat kaikki ne terveydenhuollon alasajot ja heikompien tukemisen poistaminen, jota tapahtuu koko ajan silmiemme edessä.
Kansallissosialismi arvostaa vain tehokkuutta ja voimaa, eikä se tunnista yhdenkään ihmisen yksilöllisen elämän arvoa. Ei ylipäätään itse elämää.
- Lissabonin sopimuksessa on vain irlantilaisilla oikeus elämään ja siihen tehty poikkeuslaki nimeltä "Laki Irlannin kansan huolenaiheista", jossa taataan irlantilaisille oikeus elämään, he eivät muuten olisi hyväksyneet Lissabonin sopimusta,
Sauli Niinistö ratifioi tuon lain kesäkuussa 2013 presidentin esittelyssä irlantilaisille, kun Suomen uusi perustuslaki astui vastaavasti voimaan maaliskuussa 2013.
Suomalaisilla ei ole ollut huolenaiheita, kun suomalaiset eivät tiedä mistään mitään. Ei ole kerrottu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tähän nyt perustuvat kaikki ne terveydenhuollon alasajot ja heikompien tukemisen poistaminen, jota tapahtuu koko ajan silmiemme edessä.
Kansallissosialismi arvostaa vain tehokkuutta ja voimaa, eikä se tunnista yhdenkään ihmisen yksilöllisen elämän arvoa. Ei ylipäätään itse elämää.
- Lissabonin sopimuksessa on vain irlantilaisilla oikeus elämään ja siihen tehty poikkeuslaki nimeltä "Laki Irlannin kansan huolenaiheista", jossa taataan irlantilaisille oikeus elämään, he eivät muuten olisi hyväksyneet Lissabonin sopimusta,
Sauli Niinistö ratifioi tuon lain kesäkuussa 2013 presidentin esittelyssä irlantilaisille, kun Suomen uusi perustuslaki astui vastaavasti voimaan maaliskuussa 2013.
Suomalaisilla ei ole ollut huolenaiheita, kun suomalaiset eivät tiedä mistään mitään. Ei ole kerrottu.Olisi tärkeää, että tietäisitte missä mennään, koska tähän nyt liittyy myös Venäjä-Ukraina sota.
Vuonna 2018, kun Trump ja Putin tapasivat Suomessa, he vaihtoivat pelipaidan ja jalkapallon.
Olemme natsi-Saksallamme nyt toisen maailmansodan lopputilanteessa ja liittoutuneiden välissä.
Tähän tilanteeseen julkaistiin Yhdysvalloista seuraavana vuonna 2019 video nimeltä Plan A, suunnitelma A - B-suunnitelmaa en ole nähnyt. Laitan kohta videon tulemaan.
Kun Trump ja Putiin tapasivat Suomessa, oli Niinistö sen kälkeen A-studion haastattelussa ja sanoi, että se päivä tulee olemaan Euroopan historiassac musta päivä, siinä neuvoteltiin Euroopan yli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisi tärkeää, että tietäisitte missä mennään, koska tähän nyt liittyy myös Venäjä-Ukraina sota.
Vuonna 2018, kun Trump ja Putin tapasivat Suomessa, he vaihtoivat pelipaidan ja jalkapallon.
Olemme natsi-Saksallamme nyt toisen maailmansodan lopputilanteessa ja liittoutuneiden välissä.
Tähän tilanteeseen julkaistiin Yhdysvalloista seuraavana vuonna 2019 video nimeltä Plan A, suunnitelma A - B-suunnitelmaa en ole nähnyt. Laitan kohta videon tulemaan.
Kun Trump ja Putiin tapasivat Suomessa, oli Niinistö sen kälkeen A-studion haastattelussa ja sanoi, että se päivä tulee olemaan Euroopan historiassac musta päivä, siinä neuvoteltiin Euroopan yli.Tässä video "suunnitelma A", löytyy sivun alareunasta - kysehän on siitä, että mihin vaiheeseen näiden ohjusten lentäminen loppuu - minulla on käsitys ja ymmärrys, että tilanne on täysin hallinnassa, mutta jos katsotte, niin ensimmäinen ohjus lähtee Kalinigradista, ja nyt ensimmäisen kerran mainittiin tämä asia eli hyökkäys Kalinigradiin toissapäivän uutisoinnissa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ydinsodan-synkka-simulaatio-nain-kavisi-suomelle/#1a21ee61
Suomeen ei osu, eikä ammuta - muuten Eurooppa on aika hyvin tähtäimessä. Olisin hereillä nyt maailman tilaneesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä video "suunnitelma A", löytyy sivun alareunasta - kysehän on siitä, että mihin vaiheeseen näiden ohjusten lentäminen loppuu - minulla on käsitys ja ymmärrys, että tilanne on täysin hallinnassa, mutta jos katsotte, niin ensimmäinen ohjus lähtee Kalinigradista, ja nyt ensimmäisen kerran mainittiin tämä asia eli hyökkäys Kalinigradiin toissapäivän uutisoinnissa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/ydinsodan-synkka-simulaatio-nain-kavisi-suomelle/#1a21ee61
Suomeen ei osu, eikä ammuta - muuten Eurooppa on aika hyvin tähtäimessä. Olisin hereillä nyt maailman tilaneesta.Se oli tässä - mutta paljon vielä olisi lisää taustoja, mutta ne eivät muuttaisi näitä pääasioita, vain vahvistaisivat niitä - kaikille voimia ja jaksamista, tapahtuu mitä tapahtuu, mutta faktat tietäen, on vaihtoehdot vähissä tuolle Suunnitelma A:lle.
Mikäli hallituksessa ei synny yksimielisyyttä Palestiina kysymyksessä on päätöksenteko tuotava eduskuntaan käsiteltäväksi.
- Anonyymi
Kenen ajattelit nyt kaipaavan tällaista lausuntoa? Kuka on esittänyt Suomelle toiveen lausua mielipide "Palestiinan kysymyksestä"?
- Anonyymi
Kas, ettei Mikkelin torikokoukseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kas, ettei Mikkelin torikokoukseen!
No oikein muualle sitä ei kaivata, kun YK on jo antanut määräyksen juutalaisille.
- Anonyymi
Ei tuumaakaan periksi terroristeille. Kaikki tuki Israelille!
- Anonyymi
Venäjän rajamailla (vältän sanaa naapuri koska vihollinen) ei ole varaa tunnustaa
mitään, johon Trump ja Israel eivät suostu
eli Saksan ja Suomen on syytä pysyä lujana, terrotistivaltio ei Välimerelle luoda
joka tarjoa niiden viholliselle Venäjälle laivasto- ja lentotukikohtia
jota Kreml voi häiriköidä Italian ja Ranskan rannikolla ja vakoilla
ja järjestää kuljetuksia ja sukellusveneitä
Lässyä pesään voidaan panna muttei mitään tunnustamisia
Kekkosajan näytelmää jne voidaan lämmittää mutta ei mitään Venäjälle
konkretiaa - Anonyymi

konkretiaaOletko ajatellut, että voisit jopa lukea edeltä, että mitä kirjoitin Suomen, Euroopan ja maailmantilanteesta tiedoilla, enkä mielipiteillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ajatellut, että voisit jopa lukea edeltä, että mitä kirjoitin Suomen, Euroopan ja maailmantilanteesta tiedoilla, enkä mielipiteillä?
en ole lukenut
en lue härikköjen savo - lintmaani tekstejä
vastaan toisinaan kyllä, nyt on hiljainen hetki markkinoilla kun odotetaan Trumpin
avausta Putin on juuri herännyt ja Trump ajaa partaa - Anonyymi
Niin, miksipä ei tämäkin skenaario olisi mahdollinen päätös.
- Anonyymi
Linkin voi sitten hakea googlella - jokainen lehtihän tästä on koko ajan kirjoittanut, joten ei ole vaikeutta löytää.
- Anonyymi
Mutta idea on se: suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, koska ovat täysin tietämättömiä ja on sanonta, että tieto lisää tuskaa.
Niin, miksi siis pilaisittekaan tyhmän yksinkertaista onneanne lukemalla minun laittamat tietoni, Suomesta, Euroopasta ja maailman tilanteesta, kuten litmasen hölö savosta edellä toteaakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta idea on se: suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa, koska ovat täysin tietämättömiä ja on sanonta, että tieto lisää tuskaa.
Niin, miksi siis pilaisittekaan tyhmän yksinkertaista onneanne lukemalla minun laittamat tietoni, Suomesta, Euroopasta ja maailman tilanteesta, kuten litmasen hölö savosta edellä toteaakin.Ja - anteeksi - lisäys, voi jumalauta ja kaikilla vielä kirjoituskykykin tallella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja - anteeksi - lisäys, voi jumalauta ja kaikilla vielä kirjoituskykykin tallella.
En ole itse vielä päässyt tähän kehitysvaiheseen mukaan, jossa mielipiteitä jaetaan mututuntumalla ja sitten luullaan itse, että se on tietoa (Dunning-Kruger efekti).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole itse vielä päässyt tähän kehitysvaiheseen mukaan, jossa mielipiteitä jaetaan mututuntumalla ja sitten luullaan itse, että se on tietoa (Dunning-Kruger efekti).
Et pääse, koska lahjasi riittävät tuputtamaan ainoaa oikeaa totuutta, ja sellainen ei kehity.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et pääse, koska lahjasi riittävät tuputtamaan ainoaa oikeaa totuutta, ja sellainen ei kehity.
Ahaa, totuus hukkunut. Sen nimi on TIETO. Ja se TIETO perustuu esimerkiksi lähdeaineistoon.
Tässä tapauksessa sellaisia ovat esimerkiksi YK määräys, EU:n parlamentin pöytäkirja tai vaikkapa sotilastiedusteluraportti, lakikirjasta perustuslaki sekä Lissabonin sopimus jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa, totuus hukkunut. Sen nimi on TIETO. Ja se TIETO perustuu esimerkiksi lähdeaineistoon.
Tässä tapauksessa sellaisia ovat esimerkiksi YK määräys, EU:n parlamentin pöytäkirja tai vaikkapa sotilastiedusteluraportti, lakikirjasta perustuslaki sekä Lissabonin sopimus jne.Tieto ei ole tuputtamista, vaikka sitä yritetään peruskouluissakin harrastaa, mutta erittäin heikoin tuloksi, kun tänä päivänä osataan kirjoittaa, mutta ei ollenkaan lukea, ei edes ymmärretä, että mitä on TIETO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Linkin voi sitten hakea googlella - jokainen lehtihän tästä on koko ajan kirjoittanut, joten ei ole vaikeutta löytää.
Jännä, se uutinen ei pysynyt edes ilman linkkiä - South Parkin piirrosjakso, jossa Suomi tuhotaan ydinohjuksin. Erikoista. Kyllä nyt ollaan lähellä jotakin pistettä.
- Anonyymi
2019 Persut oli niin Putin venäjä mielisiä, olisiko aika muuttaa mieltä.
- Anonyymi
Purra rankaisi heitä eivät päässeet ministereiksi eivätkä pääse
- Anonyymi
Ai en olekaan kuullut heidän osallistuneen Putinin Puolueen Yhtenäinen Venäjä kokouksiin, kuten kokoomuksen, kehuessaan lehdessä sitä sisarpuolueekseen.
Pääministeri Katainen oikein johti kokoomuksen puolesta EU:n ja Venäjän yhdentymistä, sitä kutsuttiin Russia-EU nimellä, katsokaa vaikka googlen kuvahaulla.
Mutta joku meni sössiin koko opetaation Krimillä tunnuksettomin sotilain. Ja se oli sitten siinä sillä kertaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai en olekaan kuullut heidän osallistuneen Putinin Puolueen Yhtenäinen Venäjä kokouksiin, kuten kokoomuksen, kehuessaan lehdessä sitä sisarpuolueekseen.
Pääministeri Katainen oikein johti kokoomuksen puolesta EU:n ja Venäjän yhdentymistä, sitä kutsuttiin Russia-EU nimellä, katsokaa vaikka googlen kuvahaulla.
Mutta joku meni sössiin koko opetaation Krimillä tunnuksettomin sotilain. Ja se oli sitten siinä sillä kertaa.Oli oikein pakko pistää koko itärajakin säppiin, että saatiin poliitikotkin pysymään kotona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli oikein pakko pistää koko itärajakin säppiin, että saatiin poliitikotkin pysymään kotona.
Tuppasi entisistä pääministereistä - kuten Ahosta - tulla merkittäviä miehiä Venäjän johtoon, tosin laajemminkin Euroopasta, siellä ne oli entiset liittokansleritkin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Purra rankaisi heitä eivät päässeet ministereiksi eivätkä pääse
Kuka rankaisisi Purraa ?
- Anonyymi
Tappurainen ja viherluikuri Hyrkäs käyvät kuin kusiaisia olisi housuissa , Orpon ilmoituksesta , ettei palestiinalaisten takia hallitusta hajoiteta.
Kysymystä käsitellä TP'n utvassa.
Tappura uhkaili asian vietävän eduskuntaan. (haukotus)- Anonyymi
YK Suomi Stubb ilmoittaa Palestiinan tunnustamisesta yhdessä muitten kanassa, ei epäilystä mikä se on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
YK Suomi Stubb ilmoittaa Palestiinan tunnustamisesta yhdessä muitten kanassa, ei epäilystä mikä se on.
Tämä on vähän kuin video, kun Steden Suomen valtuuskunta lähti Venäjälle ilmoittamaan ilmatilan loukkaukseäista, että. me ei tykätä siitä. No mihin Stubb ajatteli ilmoittaa siitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on vähän kuin video, kun Steden Suomen valtuuskunta lähti Venäjälle ilmoittamaan ilmatilan loukkaukseäista, että. me ei tykätä siitä. No mihin Stubb ajatteli ilmoittaa siitä?
Mitä ne nyt aikovat käsitellä siellä TP utvassa - todennäköisesti salatuin ovin - kuin entisessä suomisarjassa sukellusveneestä Helsingin edustalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne nyt aikovat käsitellä siellä TP utvassa - todennäköisesti salatuin ovin - kuin entisessä suomisarjassa sukellusveneestä Helsingin edustalla?
Minusta tuntuu, että te olette nyt hukanneet koko pallon. Kuka heitti sen viimeksi kenelle?
- Anonyymi
Palestiinan jaossa 1947 palet saivat jo ison Jordanian. Miksei Jordania ole huolehtinut omistaan?
Tämän vasemmisto on aina salannut,
Gazalaiset eivät ole lainkaan palestiinalaisia vaan egyptiläisiä, jotka Egypti hylkäsi. Tämänkin vasemmisto salaa,- Anonyymi
Laitatko tähän jotakin faktalinkkiä, kun en tiedä tuota Jordania asiaa.
- Anonyymi
No mitä sen, ei oikeastaan ole mitään väliä, kun eivät juutalaisetkaan ole edes muinoin olleet israelilaisia, vaan tappoivat Israelin heimon saadakseen kuninkuuden Salomonin pojalle, jonka jumala on Baal-jumala, kuten tämänkin päivän juutalaisilla. Ja Israelin Jumala lupasi maat isrselilaisille.
Ja tämän päivät juutalaiset eivät ole edes sitä, kuin jumalansa osalta, vaan uskontokäännynnäisen Kasaarikansan jälkeläisiä Aasiasta, eikä mitään taustaa Palestiinaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitä sen, ei oikeastaan ole mitään väliä, kun eivät juutalaisetkaan ole edes muinoin olleet israelilaisia, vaan tappoivat Israelin heimon saadakseen kuninkuuden Salomonin pojalle, jonka jumala on Baal-jumala, kuten tämänkin päivän juutalaisilla. Ja Israelin Jumala lupasi maat isrselilaisille.
Ja tämän päivät juutalaiset eivät ole edes sitä, kuin jumalansa osalta, vaan uskontokäännynnäisen Kasaarikansan jälkeläisiä Aasiasta, eikä mitään taustaa Palestiinaan.Ai arabit ovat kotoisin egyptistä! No sieltähän se Israelin heimo juuri vaelsi, joille Israelin Jumala lupasi Palestiinan alueen. Oli tämäkin pelikenttä sitten juutalaisten toimesta käännetty valheella väärinpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai arabit ovat kotoisin egyptistä! No sieltähän se Israelin heimo juuri vaelsi, joille Israelin Jumala lupasi Palestiinan alueen. Oli tämäkin pelikenttä sitten juutalaisten toimesta käännetty valheella väärinpäin.
Miksi tähän on sotkettu joku hullu viherkukikasvasemmistoviha?! Ihan kuin toinen politiikan suunta on vain totta ja sitten on politiikan suunta, joka vain valehtelee. Ei tällainen ajattelu mitään politiikkaa ole, vaan tyhmyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi tähän on sotkettu joku hullu viherkukikasvasemmistoviha?! Ihan kuin toinen politiikan suunta on vain totta ja sitten on politiikan suunta, joka vain valehtelee. Ei tällainen ajattelu mitään politiikkaa ole, vaan tyhmyyttä.
Lisäystä - minkä ikäinen sinä kirjoittaja oikein olet? Tuollainen ajattelu sopii vain tämän päivän nuorille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä - minkä ikäinen sinä kirjoittaja oikein olet? Tuollainen ajattelu sopii vain tämän päivän nuorille.
Se on propagandajatkoa muumien laskemiseen laaksossa, folion pistämiseen päähän, lääkityksen tarkistamiseen, kynien terottamiseenbpenaalissa, tieto onkin salaliittoteoriaa ja nyt - se onkin viherkukista vasemmistoa, jos ei mahdu litteään päähän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on propagandajatkoa muumien laskemiseen laaksossa, folion pistämiseen päähän, lääkityksen tarkistamiseen, kynien terottamiseenbpenaalissa, tieto onkin salaliittoteoriaa ja nyt - se onkin viherkukista vasemmistoa, jos ei mahdu litteään päähän.
Mutta se on vähän niin kuin kristinuskon Raamatulla luonut Paavali sanoo kirjassa Jumalan (juutalaisten) luoneen hulluuden viisaudeksi ja Jumala on hullumpi kuin yksikään ihminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta se on vähän niin kuin kristinuskon Raamatulla luonut Paavali sanoo kirjassa Jumalan (juutalaisten) luoneen hulluuden viisaudeksi ja Jumala on hullumpi kuin yksikään ihminen.
Niin, onko se nyt sitten mikään ihme, jos on kristinuskon pyhää arvomaailmaa opetettu noitarovioin, giljotiinein sekä inkvisiitiokidutuksin juutalaisoppiin, jos lopulta 2000 vuodessa kuluttua on jo kaikki väärinpäin - oppilaatkin hakkaavat kohta opettajansa nauloilla seinään.
- Anonyymi
palstamulkku mestasi kiljotiinilla ranskan vallankumouksessa
noitia - Anonyymi
kouluja käymätön porukka ei tiedä mitään inkvisitiosta, se oli lainmukainen
järjestelmä ja tappoi sääntöjen eli oikeuskäytännön mukaan, kun taas pakanat tappoivat ketä sattuu
ilman oikeudenkäyntiä mulkkuporukka ei tunne mitään historiasta kekkosajan
ressukat
luuletteko että gazassa on käyty jotain oikeudenkäyntejä kun noitia on viime vuosina teloitettu?- Anonyymi
Minkä ikäinen olet?
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663432Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463262Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423137- 522688
- 311993
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271890- 481656
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä881559Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401515- 391360