Oikeuslähteet-tietopaketti > Yleistä oikeuslähteistä ja oikeudellisesta informaatiosta
Yleistä oikeuslähteistä ja oikeudellisesta informaatiosta
Oikeudellinen ratkaisutoiminta ja oikeustiede perustuvat oikeuslähteisiin ja niiden asianmukaiseen käyttöön. Oikeuslähde on juridisen päätöksenteon perustana viranomaisten toiminnassa, tuomioistuimissa ja oikeustieteellisessä tutkimuksessa.
Oikeuslähdeoppi ohjaa oikeuslähteiden käyttöä. Oikeuslähdeopissa määritellään, mitä oikeuslähteitä on käytettävä tai on sallittua käyttää ja mikä on oikeuslähteiden painoarvo ja keskinäinen etusijajärjestys. Oikeuslähdeopin mukaan esimerkiksi alemman asteinen säädös ei saa olla ristiriidassa ylemmän asteisen säädöksen kanssa.
Laki
Keskeisin oikeuslähde Suomessa on laki. Tuomioistuinten ratkaisujen ja viranomaisten päätösten ja toiminnan on aina perustuttava lakiin. Tämä ns. lakisidonnaisuuden periaatteesta on kirjattu Suomessa perustuslain 2.3 §:ään (yleinen lakisidonnaisuuden periaate) ja 8 §:ään (rikosoikeudellinen laillisuusperiaate). Lainsäädännön ensisijaisuus oikeuslähteenä on kirjattu myös tuomioistuinlain 9 luvun 1 §:ään, jonka mukaan tuomaria sitoo ratkaisutoiminnassa vain laki.
Kansallisen lainsäädännön lisäksi oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa tulisi noudattaa myös Euroopan unionin oikeutta ja niitä kansainvälisen oikeuden pakottavia normeja joihin Suomi on sitoutunut.
Esityöt, oikeuskäytäntö ja muut oikeuslähteet
Lainsäädännön lisäksi tärkeitä oikeuslähteitä ovat lainsäätäjän tarkoitus ja kansallisten tuomioistuinten ratkaisukäytäntö.
Lainsäätäjän tarkoitus käy parhaiten esille lain valmisteluasiakirjoista, kuten komiteanmietinnöistä, työryhmäraporteista, hallituksen esityksistä ja eduskunnan valiokuntamietinnöistä. Oikeuskäytännön asema oikeuslähteenä perustuu ajatukseen siitä, että aiempaa ratkaisukäytäntöä vastaava tapaus ratkaistaan samalla tavalla. Oikeuskäytännön osalta eniten painoarvoa on ylimpien tuomioistuinten, eli korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden, ratkaisukäytännöllä.
Oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa ja tulkinnassa on mahdollista hyödyntää myös muita oikeuslähteitä. Näiden oikeuslähteiden joukko on dynaamisempi ja painoarvo tilannekohtainen. Muita oikeuslähteitä ovat esimerkiksi tietyllä alalla vakiintuneet tavat ja menettelyt, oikeuskirjallisuus, oikeusvertailevat argumentit sekä käytännölliset, eettiset ja moraaliset argumentit.
Oikeudelliset informaatiolähteet
Oikeudellinen informaatio on oikeudesta, oikeudellisesta toiminnasta ja oikeusinstituutioista kertovaa informaatiota kaikissa eri muodoissaan. Tiedonhakija saa tietoa oikeuslähteiden sisällöstä erilaisista informaatiolähteistä. Oikeudelliset informaatiolähteet ovat konkreettisia yleensä tekstimuotoisia dokumentteja, kuten lakikirjoja tai valiokuntien mietintöjä, jotka antavat tietoa jonkin oikeuslähteen sisällöstä. Oikeudelliset informaatiolähteet voivat olla painetussa tai sähköisessä muodossa.
Oikeustiede on tavanomaista enemmän informaatiosta riippuva ala ja tämän takia luotettavien informaatiolähteiden tuntemus on oikeustieteessä erittäin tärkeää.
Eduskunnan kirjaston kokoelmissa on laajasti saatavilla oikeudellisia informaatiolähteitä sekä painetussa että sähköisessä muodossa. Tarjoamme myös koulutusta ja neuvontaa informaatiolähteiden käytössä. Halutessa voi varata ajan myös henkilökohtaiseen tiedonhaun opastukseen.
Lähde:
https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/kotimaiset-oikeuslahteet/Sivut/Yleista-oikeuslahteista-ja-oikeudellisesta-informaatiosta.aspx
Hyvä tietää nämäkin asiat.
Yleistä oikeuslähteistä ja oikeudellisesta informaatiosta
2
224
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjallisuustiede on humanistinen tiede, joka tutkii kirjallisuutta, sen tutkimusta ja kritiikkiä hyödyntäen teoreettista ja historiallista tietoa. Kirjallisuustieteen pyrkimyksenä on ymmärtää ja tulkita kirjallisuuden ominaispiirteitä sekä sen yhteiskunnallisia edellytyksiä ja merkityksiä.[1][2]
Kirjallisuustiede on luonteeltaan vertailevaa. Tämä näkyy muun muassa tieteenalan englanninkielisessä nimessä comparative literature, joka Suomessa käännetään yleiseksi kirjallisuustieteeksi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirjallisuustiede
Oikeustiede ei tästä poikkea.
Koska oikeus itsessään kuitenkin perustuu luojan luomaan maailman järjestykseen
- puhutaan siis lex naturalis -oikeudesta https://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnonoikeus -
on näennäisesti kyse eräänlaisesta oikeususkonnosta, joka lopulta kuitenkin, teoreettisen filosofian keinoin, paljastuu objektiiviseksi maailman perustaksi.
Kyse onkin siten, jumalan ihmiselle antamista "kiveen hakatuista laieista", eikä siten tieteestä, jonka esille tuomiseen tarvitaan filosofian-tiedettä.
Kaikki muu on harhaoppia. - Anonyymi
Täällä oikeustieteellisen oppikirjan selostus oikeuslähteistä, luku 7.3
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/116528/978-952-03-1213-8.pdf?sequence=2#p57
Kirjan tiedot:
Nykänen, P. (2019). Johdatus oikeusjärjestykseen. Tampereen yliopisto, Johtamisen ja talouden tiedekunta. Pysyvä linkki: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1213-8
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 984214
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.783477Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,723084SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.812549Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52366Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.2072162Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a302091- 41880
- 73811
- 52776